Narsismiko?

Moi! Olen ihmetellyt isäni outoa käytöstä ja ajatellut, että hänellä olisi narsismi. Hän on entinen alkoholisti ja olen lukenut että entisillä alkoholisteilla olisi narsistisia piirteitä. Ovatko nämä teidän mielestä niitä?

Isäni on aina oikeassa ja pitää siitä kun häntä kehutaan. Muut eivät osaa mitään eikä kehu muita jos osaa vaan löytää aina jotain virheitä. Esimerkiksi niin naurettavasta asiasta hän raivoaa, että jos ajaa auton parkkiin niin hänen mielestään se ei ole kunnossa ja alkaa huutamaan aivan uskomattomasti. Ja jos hänelle sanoo takaisin hän suuttuu ja alkaa mököttämään.
Myös jos hänen tahtonsa vastaisesti tehdään hän suuttuu todella pienestä sanomisesta vastaan, sanoo "MÄ EN SITTEN AUTA TEITÄ YHTÄÄN" lähtee pois ja mököttää.
Jos hänelle sanoo jotain vastaan niin hän uhkaa lähtevänsä menemään tai katoaa eikä sano mitään. Myös hän pettää äitiä ja ei pysty kertomaan siitä suoraan minulle vaikka kysyn että kuka se nainen on. Hän vain sanoo: Se on yksi tuttu vaikka olen mielestäni täysin sanonut että hän äiti sanoi että petät häntä.
Hän ei siis koskaan myönnä tehneensä virhettä vaan hiljenee kun pitäisi sanoa, joo mä rikoin sen. Hän ei ikinä myönnä mitään mitä hän on tehnyt. Tai sanoo sen äärimmäisen aggressiivisesti.

Onko tämä mielestänne narsismia, sillä mielestäni on ja äitini vain sanoo että "joo on se narsismia" mutta jättää asian siihen. Mitä mielestänne pitäisi tehdä? Tämän asian tekee vaikeaksi sen, että tämä on niin arkista ollut minulle lapsuudesta asti, että en tiedä onko tämä jotenkin epänormaalia, mutta olen tarkkailemalla tullut siihen päätökseen. Mihin otan yhteyttä?
2120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuli käydä kehumassa miten pölytön ja kodikas on kotinsa. Selkä vääränä nainen luuttusi kuullakseen asiaa. heheh.

Äänestä

Sanoisin, että kuvailemasi tunnusmerkit viittaavat pikemminkin äärimmäisen huonoon itsetuntoon, jota henkilön sitten pitää pönkittää läpinäkyvin keinoin.

Onko isäsi menestynyt huonosti opinnoissaan tai käynyt vain pohjakoulutuksen?

Mikäli kykenette vielä siihen, yksi keino olisi selittää isälle, että hän kelpaa ihan omana itsenään eikä hänen tarvitse esittää mitään täydellisyyden roolia.

Jos ihminen saa tarpeeksi rakkautta elämässään, hän voi tuntea vahvaa itsetuntoa, vaikkei "maisteri tai tohtori" sattuisikaan olemaan.

Tsemppiä sekä sinulle että koko perheellenne!
Loppujen lopuksi joudumme elämään vanhempiemme kanssa aika lyhyen jakson elämästämme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SSADADSASAd kirjoitti:

Moi! Olen ihmetellyt isäni outoa käytöstä ja ajatellut, että hänellä olisi narsismi. Hän on entinen alkoholisti ja olen lukenut että entisillä alkoholisteilla olisi narsistisia piirteitä. Ovatko nämä teidän mielestä niitä?

Isäni on aina oikeassa ja pitää siitä kun häntä kehutaan. Muut eivät osaa mitään eikä kehu muita jos osaa vaan löytää aina jotain virheitä. Esimerkiksi niin naurettavasta asiasta hän raivoaa, että jos ajaa auton parkkiin niin hänen mielestään se ei ole kunnossa ja alkaa huutamaan aivan uskomattomasti. Ja jos hänelle sanoo takaisin hän suuttuu ja alkaa mököttämään.
Myös jos hänen tahtonsa vastaisesti tehdään hän suuttuu todella pienestä sanomisesta vastaan, sanoo "MÄ EN SITTEN AUTA TEITÄ YHTÄÄN" lähtee pois ja mököttää.
Jos hänelle sanoo jotain vastaan niin hän uhkaa lähtevänsä menemään tai katoaa eikä sano mitään. Myös hän pettää äitiä ja ei pysty kertomaan siitä suoraan minulle vaikka kysyn että kuka se nainen on. Hän vain sanoo: Se on yksi tuttu vaikka olen mielestäni täysin sanonut että hän äiti sanoi että petät häntä.
Hän ei siis koskaan myönnä tehneensä virhettä vaan hiljenee kun pitäisi sanoa, joo mä rikoin sen. Hän ei ikinä myönnä mitään mitä hän on tehnyt. Tai sanoo sen äärimmäisen aggressiivisesti.

Onko tämä mielestänne narsismia, sillä mielestäni on ja äitini vain sanoo että "joo on se narsismia" mutta jättää asian siihen. Mitä mielestänne pitäisi tehdä? Tämän asian tekee vaikeaksi sen, että tämä on niin arkista ollut minulle lapsuudesta asti, että en tiedä onko tämä jotenkin epänormaalia, mutta olen tarkkailemalla tullut siihen päätökseen. Mihin otan yhteyttä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu