Uskonsuunnat Suomessa ovat kovasti eripuraisia. Tätä palstaa lukiessaan voisi päätellä erityisesti ev.luttien olevan kovin vaarallisia tai ainakin hyvin haitallisia sekä lopulta varkaita, jotka varastavat jopa katolisten tärkeät luut.
Lutkut ovat aikojen saatossa yrittäneet saada aikaan toimintaa joka lisäisi kristittyjen välistä yhteyttä. Yhteistä näille puuhasteluille on, että ne ovat onnistuneet toinen toistaan huonommin. Tuomas-messu on yksi, jota katoliset eivät ole kovinkaan riemullisesti ottaneet omakseen.
Tilanne on ikävä ja monin tavoin haitallinen kristilliselle toiminalle jossa Jeesuksen rakkauden kaksoiskäsky pitäisi olla etusijalla.
Edellä sanotun johdosta haluan esittää kristityille katolisille sisarilleni ja veljilleni aloitteen vapaasti käytettäväksi.
Tunnettua on että ammoisista ajoista lähtien Sauna on isänmaassamme pidetty pyhänä paikkana johon sukupuolettomina olemme kokoontuneet kaikkinaista puhdistautumista varten.
Olisiko mahdollista yhdistää Sauna ja messu?
Saunamessu ei voi jakaa ihmisiä uskonnollisen katsomuksen tai sukupuolen tai yhteiskunnallisen aseman puolesta. Osallistujien tulee perinteisen Saunakulttuurin mukaisesti riisua yhteiskunnallinen asema yltään ja pitää muita alastomia aivan yhtä alastomina kuin itseään.
Miettikääpä asiaa. Ainakin pääkaupunkiseudulta kyllä löytyy sopivia tiloja joissa Saunamessut voi aloittaa.
Yhteistyö terveisin
Ev.lutku Turust

Vastaukset 6
Vanhimmat
Provo-luonteiseen kuitenkin vastaten :
>Uskonsuunnat Suomessa ovat kovasti eripuraisia. >Tätä palstaa lukiessaan voisi päätellä >erityisesti ev.luttien olevan kovin vaarallisia >tai ainakin hyvin haitallisia sekä lopulta >varkaita, jotka varastavat jopa katolisten >tärkeät luut.
Reliikit ovat lainassa luterilaisella kirkolla ja sitäkautta museovirastolla. Mielestäni, kun eivät oikein keksi järkevää tekemistä niillä, voisi jo palauttaa pitkäaikaisen lainansa.
>Lutkut ovat aikojen saatossa yrittäneet saada >aikaan toimintaa joka lisäisi kristittyjen >välistä yhteyttä. Yhteistä näille puuhasteluille >on, että ne ovat onnistuneet toinen toistaan >huonommin. Tuomas-messu on yksi, jota katoliset >eivät ole kovinkaan riemullisesti ottaneet >omakseen.
Niin, miksi leikkiä messua? Olen nähnyt leikittävän katolista messua luterilaisessa kirkossa. Edustipa eräs pappi pakanaakin kirves
kädessä, kerrassaan absurdia.
>Edellä sanotun johdosta haluan esittää >kristityille katolisille sisarilleni ja >veljilleni aloitteen vapaasti käytettäväksi.
Aloitteet ovat meillä harvemmin vapaasti käytettävissä, toisin kuin teillä.
>Olisiko mahdollista yhdistää Sauna ja messu?
Sauna ei ole katoliselle pyhä paikka. Saunaa ja
messua ei voi yhdistää. Kysypä siltä kirves-
papilta, voisi innostua. Piispa Riekkinen varmaan läpsyttelisi innoissaan käsiään yhteen. Voisi sitä leikkiä vaikka kiirastulta lopuksi "Jumala
onpi linnamme" laulun kajahtaessa.
>...riisua yhteiskunnallinen asema yltään ja >pitää muita alastomia aivan yhtä alastomina kuin >itseään.
Malttia, kyllä meidät vielä kaikki riisutaan...
>Ev.lutku Turust
Sanoisin kaikessa myönteisessä mielessä
paremminkin "lutkatolinen", jos sopii?
ROOMALAISkatolinen Turust
"Edustipa eräs pappi pakanaakin kirves
kädessä, kerrassaan absurdia."
Oli se minustakin älytöntä, että pappi pukeutui Lalliksi saarnatessaan.
Mutta katolisen perinteen mukaan Lalli ei suinkaan ollut pakana vaan kastettu. Hänen nimensä oli Laurentiuksen suomalainen muoto, ja vaimo Kerttu oli ristitty p. Getrudin mukaan. Katolinen perinne sanoo Lallin joutuneen pappien kanssa hankauksiin tehtyään murhan. Kirkko vaati katumusta, mutta Lallipa katumuksen sijaan kosti saamansa kirkollisen rangaistuksen tappamalla piispan.
En tiedä, mitä tuo Lalliksi pukeutunut saarnaaja sanoi. Ehkä hän puhui hyvinkin koskettavasti ihmisen väärästä ylpeydestä ja omien pahojen tekojen projektiosta ja impulsiivisesta halusta kostaa. Olisi sopinut niistä puhua ihan konventionaalisessa papin asussakin, mieluummin.
ainoat papit, joiden kanssa olen ollut saunassa viimeisen 10 vuoden aikana on piispa Paul, isä Jan ja isä Martti. Ja tietty diakoni Laukama.
Uskovaiset ovat kummallisia ihmisiä. Jos joutuisin sadan asteen löylyissä laulamaan virsiä ja rukoilemaan kelteisilläni kokisin saunan helvetiksi. Jos kiukaan vieressä vielä pappi saarnaisi jumalan sanaa alastomana en tiedä itkisinkö vai nauraisinko.Taitaisin juosta avantoon.
Sen minkä joku voi kokea autuaalisena elämyksenä voi toinen kokea painajaisena.
Ehkä tällaisessa tilaisuudessa pitäisi olla edes jonkunlaiset vihtahousut jalassa? Itse en mihinkään saunamessuun menisi. Sauna olkoon sauna, kirkko kirkko.
sopia Opus Dein toimintaan hyvin. Sillä heillähän on tapana rajata miesten ja naisten toiminta erilleen ja eihän miehiä ja naisia voi yhtä aikaa aatamin ja eevan asuissa saunaan. Siveetöntähän sellainen olisi.