Parempi Twin Peaks?!

Petruska31

Niin hieno sarja kuin Twin Peaks onkin, siitä olisi voinut tulla vieläkin parempi. Ohjaaja David Lynch nimittäin suunnitteli sarjan jatkuvan paljon pidemään kuin kaksi tuotantokautta.

Murhaajakaan ei välttämättä olisi koskaan selvinnut, mutta tv-yhtiö ja katsojat vaativat sitä. Sarjan esitysajan muutos vaikutti osaltaan katsojalukujen pienetymiseen ja siksi sarja lopetettiin jo kahden tuotantokauden jälkeen.

Näin ollen emme koskaan saa tietää millainen Twin Peaks olisi lopulta ollut, jos Lynch olisi saanut tehdä kuten halusi. No onneksi sarjaa tehtiin edes nämä kaksi tuotantokautta.

3

805

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puhuva halko

      Näinhän siinä pääsi käymään. Murhaajan paljastuttua ei voitu enää tehdä useita tuotantokausia, ainakaan suurelle yleisölle.

      Kohtaus, missä murhaaja taputtelee tyytyväisenä käsiään juuri jonkun murhattuaan - eli se missä hän ensi kerran paljastuu - on kuitenkin hauska ja ikimuistoinen.

    • Frank77

      Noo, enpä tiedä. Ottaen huomioon kuinka hatusta vedettyjä juttuja TP:ssä on (Esim. Bob ja kyseisen näyttelijän 'rekrytointi') niin vaikea uskoa, että TP:ssä olisi oikeasti ollut kantavaa voimaa kovin moneksi kaudeksi.

      Toisaalta, kyllähän se sarja latistuu tokan kauden loppua kohden ihan tavalliseksi tv-sarjaksi/sitcomiksi mikä varsinaisten mystiikkajaksojen jälkeen tuntuu todella oudolta. Varsinkin kun kyseisiä jaksoja on yllättävän paljon.

      • mutta

        Tämä johtuu kai siitä että Lynch vittuuntui kun ei saanut tehdä mitä halusi ja jätti sarjan Frostille toisella tuotantokaudella.

        Bobin rekrytointi ynnä muu taas liittyy Lynchin työskentelytapaan, joka näyttää olevan jokseenkin kohtalonuskoista. Ainakin oudot sattumat kiehtoo Lynchiä. Ymmärtääkseni Lynch itse oli sitä mieltä että kun näki Bobin(ts sen lavatemiehen), uskoi että niin oli tarkoitettu tms.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      239
      45198
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25976
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      323
      15654
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      164
      10791
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9481
    7. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      9383
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8468
    9. Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?

      Tätä jäin pohdiskelemaan.
      Maailman menoa
      242
      6814
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      221
      6476
    Aihe