Kirkon suunnitelmat

Yhteisvastuukeräys 2007 auttaa suomalaisia ja perulaisia lapsia, joiden vanhemmilla on mielenterveyden ongelmia. Keräyksellä autetaan perheitä katkaisemaan ongelmien periytymisen kierre. Keräys käynnistyy sunnuntaina 4.2.2007 ja sen teemana on "Ehjä lapsen mieli".

"Vanhemman sairastuessa lapsesta saattaa perheen vaikeuksien keskellä tulla näkymätön vastuunkantaja. Kun perheitä tuetaan ja ongelmia käsitellään, mahdollinen sairastumisen kierre saadaan pysäytetyksi ja lapsilla on mahdollisuus varttua tasapainoisiksi aikuisiksi", sanoo lastenpsykiatri, Stakesin kehittämispäällikkö Tytti Solantaus.

"Perhettä ympäröivillä ihmisillä on merkitystä. Turvallinen aikuinen – sukulainen, tuttava tai vaikka opettaja - voi auttaa lasta selviämään vaikeuksistaan. Siksi lapsia ja vanhempia pitää rohkaista puhumaan ongelmista ja hakemaan tarvittaessa ulkopuolista apua."

Joka neljäs suomalainen kärsii mielenterveysongelmista jossain elämänsä vaiheessa. Mielen sairauksilla on taipumus siirtyä sukupolvelta toiselle: on arvioitu, että jopa 60 prosenttia vakavaa masennusta sairastaneiden vanhempien lapsista saattaa sairastua itsekin ennen 25. ikävuottaan.
Suomessa nettineuvontapalvelu, Perussa vanhempainkoulu

Kotimaassa Yhteisvastuuvaroilla käynnistetään muun muassa koululaisille suunnattava tiedotuskampanja, joka hälventää ennakkoluuloja ja madaltaa lasten kynnystä hakea apua, kun perheessä on mielenterveyden ongelmia. Lapsille ja nuorille avataan oma nettineuvontapalvelu ja peli, jonka avulla teemaa lähestytään. Hankkeen toteuttaa Mielenterveyden keskusliitto.

Ulkomailla Yhteisvastuukeräys keskittyy erityisesti Peruun. Andien vuoristokylien ihmiset elävät ankarissa olosuhteissa ja köyhyydessä, eikä kulttuuri suosi lasten ja aikuisten välistä kanssakäymistä. Perheväkivalta ja alkoholinkäyttö varjostavat monien perheiden elämää, ja ihmiset kärsivät masennuksesta ja huonosta itsetunnosta.

Yhteisvastuuvaroilla opastetaan perulaisia isiä ja äitejä vastuulliseen vanhemmuuteen erityisissä vanhempainkouluissa. Lapsille järjestetään työpajoja ja nukketeatteria, joiden avulla vahvistetaan lapsen itsetuntoa ja opetetaan väkivallattomuutta ja lasten oikeuksia. Lisäksi alueelle koulutetaan mielenterveysneuvojia.

Perussa avun toimittaa perille Diaconía-järjestö, joka on jo vuosia työskennellyt Andien ylängöillä asuvien köyhien ihmisten elinolojen parantamiseksi. Järjestön johtaja on suomalais-perulainen Leena Hokkanen, joka on työskennellyt Perussa kolmekymmentä vuotta.
Suomen suurin vuotuinen kansalaiskeräys

Yhteisvastuukeräys on luterilaisen kirkon diakonian suurkeräys ja samalla Suomen suurin vuosittain järjestettävä kansalaiskeräys. Keräystä toteuttaa 40 000 vapaaehtoista kerääjää ja talkoolaista. Yhteisvastuukeräykseen osallistuvat kaikki yli 500 luterilaista seurakuntaa.

Yhteisvastuukeräyksen suojelija on tasavallan presidentti Tarja Halonen. Tänä vuonna keräyksen esimiehenä toimii Turun arkkihiippakunnan piispa Kari Mäkinen.

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia menee kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun Kirkon Ulkomaanavun kautta. Vuoden 2007 tuotolla autetaan erityisesti perulaislapsia. 20 prosenttia tuotosta käytetään lasten auttamiseksi kotimaassa Mielenterveyden keskusliiton kautta. Loput 20 prosenttia ohjautuu Kirkon diakoniarahaston, hiippakuntien ja seurakuntien avustustyöhön.

Keräys järjestetään helmi-huhtikuussa. Keräystileille ja keräyspuhelimella lahjoituksen voi tehdä ympäri vuoden. (KT 23.1.2007 kh)
24704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

esim. kirkon ulkomaanapu, KUA, jakaa hyvin vähän veroilla keräämäänsä rahaa tai pääomatuottojaan, puhumattakaan että kirkko realisoisi valtavaa omistusmassaansa vähäosoaisten auttamiseksi.

Suuri osa rahasta jolla KUA avustaa, tulee suoraan valtiolta ja mitä käytännössä näin ollen tapahtuu, on että noistakin rahoista osa jää ko. koneiston rattaisiin, omalta osaltaan tukien taikauskon levitttämistä jatkossakin.

Valitettavasti kirkon avustustoiminnan pyytettömyys on toiminnasta kaukana, toiminnan taustalla on selkeästi tavoite saada lisää populaa liittymään ko. lahkoon sekä varmistaa nykyisten jäsenien pysyvyys.

Äänestä

Kirkon kaltaisilla "hyväntekijöillä" on ongelmana suuret kustannukset ja mahdolliset väärinkäytökset. Kummilapsitoiminta kohdistaa avun oikeaan paikkaan. Perhe voi huolehtia kirkollisveroilla kummilapsen. Nuori pari voisi verojen tilalta kasvattaa 3-4 lasta kehdosta ammattiin niillä rahoilla, jotka menevät "papin pohjattomaan säkkiin".

Lisätietoa
http://www.kepa.fi/palvelut/julkaisut/raportit/036_kummit/

Äänestä
  • Väärää tietoa annat. Yhteisvastuukeräyksen keräyskuluihin menee noin 18 senttiä jokaista lahjoitettua euroa kohti. Tiukka seuranta takaa rahan päätymisen niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Valtakunnalliset keräyskulut muodostuvat keräyksen suunnittelu- ja toteutuskustannuksista. Lisäksi keräysvaroja käytetään kasvatus- ja koulutusaineistoihin, tietoiskuihin sekä mainoskampanjaan. Nämä kustannukset palvelevat sekä varainhankintaa että vaikuttamistoimintaa.

    Äänestä

  • tässä oikeaa kirjoitti:

    Väärää tietoa annat. Yhteisvastuukeräyksen keräyskuluihin menee noin 18 senttiä jokaista lahjoitettua euroa kohti. Tiukka seuranta takaa rahan päätymisen niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. Valtakunnalliset keräyskulut muodostuvat keräyksen suunnittelu- ja toteutuskustannuksista. Lisäksi keräysvaroja käytetään kasvatus- ja koulutusaineistoihin, tietoiskuihin sekä mainoskampanjaan. Nämä kustannukset palvelevat sekä varainhankintaa että vaikuttamistoimintaa.

    "Väärää tietoa annat."

    "Yhteisvastuukeräyksen keräyskuluihin menee noin 18 senttiä jokaista lahjoitettua euroa kohti."

    En kertonut mitään lukuja, joten en saattanut antaa väärää tietoa. En osannut edes kuvitella, että keräyskulut ovat noin suuret. Esimerkiksi Nakurun lapset kertovat "Kummin maksama avustus lähetetään kokonaisuudessaan Keniaan." Kustannukset peitetään jäsenmaksulla.

    Äänestä

  • KimmoKoo kirjoitti:

    Tiedät itsekin, että 18% on vähän näillä markkinoilla.

    Äänestä

  • ja vertaile laajemmin kirjoitti:

    Tiedät itsekin, että 18% on vähän näillä markkinoilla.

    18 % on 18 % enemmän kuin Nakurun lapsilla. Minusta se on paljon.

    Jos kulut ovat pieniä, niin miksi ei mainosteta, että keräyksestä menee
    49 % Ulkomaan apuun
    18 % Kuluihin
    16 % Mielenterveystyöhön
    16 % Diakoniaan?

    Äänestä

  • KimmoKoo kirjoitti:

    18 % on 18 % enemmän kuin Nakurun lapsilla. Minusta se on paljon.

    Jos kulut ovat pieniä, niin miksi ei mainosteta, että keräyksestä menee
    49 % Ulkomaan apuun
    18 % Kuluihin
    16 % Mielenterveystyöhön
    16 % Diakoniaan?

    Kyllä yhteisvastuun jakoperusteet on ihan avoimesti tiedotettu. Osa tuotosta ulkomaille ja pienempi osa kotimaahan. Suomalaisethan ajattelevat tuosta eri tavoin. Osa katsoo, että ensin pitäisi auttaa suomessa ja vasta sitten muualla.
    Kirkossa on kuitenkin arvioitu, että olot täällä ovat niin paljon paremmat kuin köyhimmissä maissa, että on syytä jakaa suurempi osa ulkomaille ja pienempi kotimaahan. Olen asiasta samaa mieltä.

    Eikä minusta tarvitse kilpailla mainitsemasi muiden kohteiden kanssa. Hyvä, jos auttajia riittää eri tarkoituksiin. Suuret keräykset ja suuret avustukset on vaikeampi toteuttaa kuin pienet. Niitä pitää suunnitella ja markkinoida, jotta koko keräys ei menisi pieleen. Tästä olemme varmaan samaa mieltä?

    Äänestä

  • gzchx kirjoitti:

    "Suuret keräykset ja suuret avustukset on vaikeampi toteuttaa kuin pienet..... Tästä olemme varmaan samaa mieltä?"

    Tästä olemme samaa mieltä ja siksi on mielekkäämpää antaa rahansa pieniin kuin suuriin keräyksiin. Pienien keräysten takana on usein tavallisia ihmisiä ja suurten takana on aina ammattilaisia. Minusta on tärkeämpää avun saaminen mahdollisimman edullisesti perille eikä keräysalan ammattilaisten työllisyys.

    Äänestä

käyttää omia varojaan ja niiden tuottoja näihinkään avustuskohteisiin, vaan rahat kerätään kaikelta kansalta talkoovoimin.

Äänestä

Keräyksellä on hyvin pienet kulut ja apu menee taatusti perille. Kansa tuntee keräyksen ja osallistuu mielellään. Aiheet ovat ajankohtaisia ja tärkeitä. Ei muuta kuin rohkeasti mukaan !

Äänestä
  • siihen osallistuville ja kirkolle. Luonnollisesti keräyksestä on hyötyä myös avunsaajille, mutta laittamalla roponsa johonkin oikeaan hyväntekeväisyyteen autat enemmän. Häpeäkseni tunnustan, että aina ostan Veteraanin Joulun (jota en edes avaa), laitat rahaa keräyksiin ... sillä kerääminen on hyvää terapiaa vain jos joku antaa rahaa.

    Äänestä

  • KimmoKoo kirjoitti:

    siihen osallistuville ja kirkolle. Luonnollisesti keräyksestä on hyötyä myös avunsaajille, mutta laittamalla roponsa johonkin oikeaan hyväntekeväisyyteen autat enemmän. Häpeäkseni tunnustan, että aina ostan Veteraanin Joulun (jota en edes avaa), laitat rahaa keräyksiin ... sillä kerääminen on hyvää terapiaa vain jos joku antaa rahaa.

    Oikeaan hyväntekeväisyyteen? Paljastatko tässä asenteesi? Vain se on hyvää ja oikeaa, mikä ei ole uskovien tekemää. Niinkö?

    Äänestä

  • sgaah kirjoitti:

    Oikeaan hyväntekeväisyyteen? Paljastatko tässä asenteesi? Vain se on hyvää ja oikeaa, mikä ei ole uskovien tekemää. Niinkö?

    Moni asia voitaisiin tehdä paljon paremmin ja tehokkaammin, jos ei tarvitsisi ottaa huomioon hyväntekeväisyyteen osallistuvien tunteita. Esimerkiksi esimerkkinnä olleessa Nakurun lapset välittävät ihmisiä vapaaehtoistyöhön Keniaan. Keniassa on 60 % työttömyys ja aivan erilainen palkkataso kuin täällä, joten matkarahojen hinnalla voisi palkata kenialaisia työttömiä ja samalla tuoda hivenen elämänuskoa moneen kotiin. Vapaaehtoistyöntekijä kokee oman työnsä tärkeäksi ja on siksi valmis maksamaan matkakustannukset, mutta ei antamaan vastaavaa summaa avustuksena.

    Avunsaajan kannalta tärkeätä on apu ja sen saamisen ehdot ei avunantajan uskonto.

    Äänestä

Piispa Mikko Heikan mukaan kirkon suunnitelma on seuraava:

"Espoon hiippakunnan piispa Mikko Heikka tarjoaa kirkon palveluihin varauksellisesti suhtautuville "sponsorijäsenyyttä". Sponsorijäsenet kuuluisivat kirkkoon ja maksaisivat kirkollisveroa ensisijaisesti siksi, että verotuottoa käytetään myös yleishyödyllisiin tarkoituksiin."

(HS 25.1.)

Eli piispan luvalla saamme vastedes olla uskomatta jumalaan tai kirkon oppiin. Pääasia ettemme eroa kirkosta (tilastot rumenee)ja että vielä ateisteinakin maksamme kirkon jäsenmaksua.

Ateisti saa Heikan puolesta ihan vapaasti olla ateisti kunhan hän ei sitä paljasta vaan antaa rahaa kirkolle.

Äänestä

Vaikea keskustella ateistin kanssa. Jos kirkko tekee pahaa, se on ateistista paha. Jos kirkko tekee hyvää, se on myös paha.

Minusta kirkon jäsenenä taas on paha, jos ateisti tekee pahaa ja hyvä, jos ateisti tekee hyvää. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Äänestä
  • mitkä ovat taustavaikuttimet

    Äänestä

  • Nasse. kirjoitti:

    mitkä ovat taustavaikuttimet

    Niin, ateisti katsoo kirkkoa mustien lasien läpi. Kaikki näkyy mustana.
    Kristitty katsoo ateistia kirkkaitten lasien läpi ja näkee hänet sellaisena kuin hän on.

    Äänestä

  • sdjsjk kirjoitti:

    Niin, ateisti katsoo kirkkoa mustien lasien läpi. Kaikki näkyy mustana.
    Kristitty katsoo ateistia kirkkaitten lasien läpi ja näkee hänet sellaisena kuin hän on.

    on uskontonsa mukaan lähetyssanoman levittäminen.

    Mielestäni ei ole syytä epäillä etteikö kristitty pyrkisi toimimaan kuten hänen jumalansa toivoo.

    Käytännössä kaikki mitä kirkko tekee, perustuu kirkon tavoitteiden saavuttamisen edistämiseen.

    Äänestä

  • Vaikea keskustella uskovaisen kanssa. Jos kirkko tekee pahaa, se on meistä paha. Jos kirkko tekee hyvää, se on myös paha, sillä se hidastaa kirkon erityisaseman poistamista.

    Minusta agnostikkona taas on paha, jos kristitty tekee pahaa ja hyvä, jos kristitty tekee hyvää. Useimmat kristityt ovat, samoin kuin juutalaiset, islamilaiset ja Jehovan todistajat, hyviä, mutta sellaiset uskonnolliset yhteisöt, jotka rajoittavat uskonnonvapautta (kuten kirkko) ovat aina pahoja.

    Äänestä

  • sdjsjk kirjoitti:

    Niin, ateisti katsoo kirkkoa mustien lasien läpi. Kaikki näkyy mustana.
    Kristitty katsoo ateistia kirkkaitten lasien läpi ja näkee hänet sellaisena kuin hän on.

    Niin, ateisti katsoo kirkkoa mustien lasien läpi. Kaikki näkyy mustana.
    Ateisti katsoo kristittyä kirkkaitten lasien läpi ja näkee hänet sellaisena kuin hän on. Ateisti katsoo kirkkoa samalla tavalla kuin kristitty katsoo Saatananpalvojien yhteisöä - siitä on vaikea nähdä sen hyviä puolia.

    Äänestä

  • KimmoKoo kirjoitti:

    Vaikea keskustella uskovaisen kanssa. Jos kirkko tekee pahaa, se on meistä paha. Jos kirkko tekee hyvää, se on myös paha, sillä se hidastaa kirkon erityisaseman poistamista.

    Minusta agnostikkona taas on paha, jos kristitty tekee pahaa ja hyvä, jos kristitty tekee hyvää. Useimmat kristityt ovat, samoin kuin juutalaiset, islamilaiset ja Jehovan todistajat, hyviä, mutta sellaiset uskonnolliset yhteisöt, jotka rajoittavat uskonnonvapautta (kuten kirkko) ovat aina pahoja.

    Ei kirkko rajoita uskonnonvapautta. Siihen saa kuulua tai olla kuulumatta. Mutta alaikäisten lasten puolesta uskonnonvapautta käyttävät hänen vanhempansa, kuten he päättävät kaikista muistakin asioista lastensa puolesta. Miksi ateistien pitäisi saada päättää kristittyjen perheiden lasten asioista?

    Äänestä

  • joka asiassa kirjoitti:

    Perustuslain ajatus on huolehtia tavallisten ihmisten rajoittamattomista oikeuksista, joita yhteiskunta haluaa usein polkea. Ihmisellä on esimerkiksi oikeus henkiseen ja ruumiilliseen koskemattomuuteen. Lapsella on laajempi oikeus kuin aikuisella, sillä hän ei kykene puolustamaan itseään ja siksi laki suojelee pieniä esimerkiksi pedofiileiltä ja perheväkivallalta. Jostain käsittämättömästä syystä yhteiskunta ei suojele uskonnonnimissä tehtävältä väkivallalta (poikien ympärileikkaus, joka on yhtä iljettävä kuin tyttöjen ympärileikkaus) tai kotona tapahtuvalta uskonnolliselta terrorilta.

    Kirkko rajoittaa kaikkien - myös minun ja kirkkoon kuulumattomien lasten - uskonnonvapautta. Lastentarhassa on uskonnollinen piilokasvatus, joudun maksamaan kirkkoon kuuluvien uskontotunteja, television uskonnollisia ohjelmia... Vapauttani rajoittaa kirkko vielä kuolemani jälkeen, sillä poikani ei saa viedä päätäni muurahaispesää, jotta saisi kallosta muiston isästä (mutta kirkoissa saa olla pyhäinjäännöksiä!)

    "Miksi ateistien pitäisi saada päättää kristittyjen perheiden lasten asioista?"

    Kerran tapasin islamilaisen naisen, joka kysyi "Miksi kristityt kieltävät islamilaisten tyttöjen ympärileikkauksen? Eikö uskonnonvapaus koske muita kuin kristittyjä"

    Äänestä

  • joka asiassa kirjoitti:

    Ei kirkko rajoita uskonnonvapautta. Siihen saa kuulua tai olla kuulumatta. Mutta alaikäisten lasten puolesta uskonnonvapautta käyttävät hänen vanhempansa, kuten he päättävät kaikista muistakin asioista lastensa puolesta. Miksi ateistien pitäisi saada päättää kristittyjen perheiden lasten asioista?

    jostain kumman syystä uskonnon nimissä saa tehdä kaikkea sellaista jota muissa yhteyksissä pidetään omituisena tai valehteluna tai laittomana?

    Tää nyt on off topic kommenttia mutta ihmetyttää että mistä uskontojen erityisasema juontaa juurensa?

    En nyt ole vaatimassa hihhulismia tautiluokituksen pariin ja potilaille yhteiskunnan varoin järjestettyä hoitoa mutta veikkaanpa että tilanne olisi tuollainen, mikäli uskisten määrä olisi ollut kautta aikojen huomattavasti nykyistä pienempi.

    Äänestä

  • UPDATE_7878883 kirjoitti:

    "Tää nyt on off topic kommenttia mutta ihmetyttää että mistä uskontojen erityisasema juontaa juurensa?"

    Luin noin kymmenvuotiaana kaikki käsiini saamat Platonin kirjat. Jossain 1800-luvulla painetussa kirjassa oli suomentajan huomautus Platonin "poikarakkaudesta", jota en ymmärtänyt ollenkaan. En ole lukenut kohtaa 60-luvun jälkeen, mutta siinä sanottiin (?), että nuorukaisen kasvatus uskotaan jonkun kokeneemman miehen tehtäväksi. Vaikka kuinka mietin en ymmärtänyt, mitä pahaa siinä on. Varmaan kreikkalaisessa kulttuurissa, jossa homofilia oli yleistä, ei ymmärretty asiassa olevan mitään sopimatonta. Kirkon perinteen mukaan Neitsyt Maria oli Jeesuksen syntymän aikana 14-vuotias. Jos ikä olisi mainittu Raamatussa, lasten suojaikä saattaisi olla hyvinkin 13 eikä 18. Ihmisten on vaikea myöntää kannattavansa vääryyttä. Vääryyttä perustellaan usein sen yleisyydellä (yli 80 % kuuluu kirkkoon, 80 miljoona arjalaista ei voi olla väärässä..."). Tähän perustuu uskontojen erityisasema.

    Protestanttisuudessa on eräs veikeä piirre: kun uskonto on esillä myönteisessä yhteydessä, painotetaan kirkon merkitystä. Kun uskonto on esillä kielteisessä yhteydessä unohdetaan uskonnon merkitys tai ainakin sortajien olevan protestantteja. Esimerkiksi protestanttisen Ku Klux Klan johdossa on ylipappi, mutta enpä muistaa yhtään kotimaista artikkelia, jossa oli pohdittu protestanttisuuden suhdetta rotusortoon (toki muitakin esimerkkejä on yllin kyllin kuten Lutherin suhtautuminen juutalaisiin tai Etelä-Afrikan reformoidut kirkot.)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

julkisiksi.... kirjoitti:

Yhteisvastuukeräys 2007 auttaa suomalaisia ja perulaisia lapsia, joiden vanhemmilla on mielenterveyden ongelmia. Keräyksellä autetaan perheitä katkaisemaan ongelmien periytymisen kierre. Keräys käynnistyy sunnuntaina 4.2.2007 ja sen teemana on "Ehjä lapsen mieli".

"Vanhemman sairastuessa lapsesta saattaa perheen vaikeuksien keskellä tulla näkymätön vastuunkantaja. Kun perheitä tuetaan ja ongelmia käsitellään, mahdollinen sairastumisen kierre saadaan pysäytetyksi ja lapsilla on mahdollisuus varttua tasapainoisiksi aikuisiksi", sanoo lastenpsykiatri, Stakesin kehittämispäällikkö Tytti Solantaus.

"Perhettä ympäröivillä ihmisillä on merkitystä. Turvallinen aikuinen – sukulainen, tuttava tai vaikka opettaja - voi auttaa lasta selviämään vaikeuksistaan. Siksi lapsia ja vanhempia pitää rohkaista puhumaan ongelmista ja hakemaan tarvittaessa ulkopuolista apua."

Joka neljäs suomalainen kärsii mielenterveysongelmista jossain elämänsä vaiheessa. Mielen sairauksilla on taipumus siirtyä sukupolvelta toiselle: on arvioitu, että jopa 60 prosenttia vakavaa masennusta sairastaneiden vanhempien lapsista saattaa sairastua itsekin ennen 25. ikävuottaan.
Suomessa nettineuvontapalvelu, Perussa vanhempainkoulu

Kotimaassa Yhteisvastuuvaroilla käynnistetään muun muassa koululaisille suunnattava tiedotuskampanja, joka hälventää ennakkoluuloja ja madaltaa lasten kynnystä hakea apua, kun perheessä on mielenterveyden ongelmia. Lapsille ja nuorille avataan oma nettineuvontapalvelu ja peli, jonka avulla teemaa lähestytään. Hankkeen toteuttaa Mielenterveyden keskusliitto.

Ulkomailla Yhteisvastuukeräys keskittyy erityisesti Peruun. Andien vuoristokylien ihmiset elävät ankarissa olosuhteissa ja köyhyydessä, eikä kulttuuri suosi lasten ja aikuisten välistä kanssakäymistä. Perheväkivalta ja alkoholinkäyttö varjostavat monien perheiden elämää, ja ihmiset kärsivät masennuksesta ja huonosta itsetunnosta.

Yhteisvastuuvaroilla opastetaan perulaisia isiä ja äitejä vastuulliseen vanhemmuuteen erityisissä vanhempainkouluissa. Lapsille järjestetään työpajoja ja nukketeatteria, joiden avulla vahvistetaan lapsen itsetuntoa ja opetetaan väkivallattomuutta ja lasten oikeuksia. Lisäksi alueelle koulutetaan mielenterveysneuvojia.

Perussa avun toimittaa perille Diaconía-järjestö, joka on jo vuosia työskennellyt Andien ylängöillä asuvien köyhien ihmisten elinolojen parantamiseksi. Järjestön johtaja on suomalais-perulainen Leena Hokkanen, joka on työskennellyt Perussa kolmekymmentä vuotta.
Suomen suurin vuotuinen kansalaiskeräys

Yhteisvastuukeräys on luterilaisen kirkon diakonian suurkeräys ja samalla Suomen suurin vuosittain järjestettävä kansalaiskeräys. Keräystä toteuttaa 40 000 vapaaehtoista kerääjää ja talkoolaista. Yhteisvastuukeräykseen osallistuvat kaikki yli 500 luterilaista seurakuntaa.

Yhteisvastuukeräyksen suojelija on tasavallan presidentti Tarja Halonen. Tänä vuonna keräyksen esimiehenä toimii Turun arkkihiippakunnan piispa Kari Mäkinen.

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia menee kehitysyhteistyöhön ja katastrofiapuun Kirkon Ulkomaanavun kautta. Vuoden 2007 tuotolla autetaan erityisesti perulaislapsia. 20 prosenttia tuotosta käytetään lasten auttamiseksi kotimaassa Mielenterveyden keskusliiton kautta. Loput 20 prosenttia ohjautuu Kirkon diakoniarahaston, hiippakuntien ja seurakuntien avustustyöhön.

Keräys järjestetään helmi-huhtikuussa. Keräystileille ja keräyspuhelimella lahjoituksen voi tehdä ympäri vuoden. (KT 23.1.2007 kh)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu