Onko siunaaminen yleinen tapa missään muussa uskonnossa kuin kristinuskossa, vai onko se vain kristinuskovien tapa? Voidaanko esim. pyhittäminen tai vihkiminen (muussa kuin kristinuskossa) laskea siunaamiseksi? Onko siunaamiselle ylipäätään olemassa mitään tietokirjamaista selitystä?
Siunaaminen
Kertokaa mielipiteenne
4159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Siunaaminen on toiminta jolla kristinuskossa annetaan selainen kuva, että seurataan Jumalan tai Jeesuksen oppeja mutta todellisuudessa palvelevat herraansa, herra saatanaa jumalanaan.
Tuo totuus tulee esiin Jeesuksen kieltämisenäkin esimerkiksi jotka kastavat lapsia. Jeesuksen kieltämistä on, että kastavat lapsia vaikka Jeesus opetti ja esimerkillisesti näytti miten lapsia tulee kohdella, Jeesus siunasi lapsia.
Epäilemättä siunaamista esiintyy kaikkialla, siis muillakin uskontokunnilla ja muissa kulttuureissa
kuin kristillisissä kulttuureissa ja uskonnoissa.
Siunaaminen ihmisten keskuudessa on todella kovin monimerkityksellinen asia ja tapa sekä toimitus samalla kertaa, ja siunata terminä on erittäin moniselitteinen. Siksi en lähde nyt erittelemään aivan kaikkia asiaan liittyvää. Mutta sehän tarkoittaa ensijaisesti, että osoittaa jollekkin toiselle osapuolelle suosiota ja olla hyväksyvästi myötämielinen sekä myös olla itse hyväksyvä osapuoli jonkun toisen suhteen, tai jonkun toisen suunnitteleman ja/tai aloittaman hankkeen suhteen. Voisi jopa sanoa näinkin tuohon päälle, jotta olla ikään kuin hyvässä hengessä mukana jonkun ihmisen esittämän pelkän aikoimuksenkin suhteen, jos se suinkin tuntuu ihan oikealta ja hyväksyttävältä
kaikin puolin sekä myös toteuttamiskelpoiselta.
Joistakin vanhoista kuttuureista löytyy vielä kyllä hyviä esimerkkejä itse siunaamisesta ja sen suorittamisesta käytännössä. Taivaallisen Isän siunaamaksi tulemista ei voikkaan sitten ihmissilmin nähdä toinen ihminen muuutoin kuin ihmisen tekemistä teoista ja sanoista, eikä Hänen, taivaan Isän siunaamisen muotoja voi sinällänsä ihminen tuntea muutoin kuin aivan omakohtaisesti.
Arkiset käytännöt keskuudessamme sitten voivatkin puolestaan olla edustettuina monimuotoisesti ja kirjavasti, joten otetaan nyt tähän vaikka aivan kuvitteellinen esimerkki kuolevasta isästä joka noudattaa vanhaa perinteistä tapaa siirtää kaikki omaisuutensa esikoispoikansa hallintaan pysyvästi. Hän ennen kuolemaansa kutsuu perhekuntansa koolle ja pyytää esikoistaan tulemaan lähellensä asettaen sitten kätensä esikoispoikansa päälaen päälle ja sanomalla siihen lisäksi; sinun huomaasi minä jätän kaiken jota olen omistanut myös velkojani myöten, koska sinä olet se johonka minä olen omat toiveeni asettanut. Täten tee nyt joten olen sinua opettanut ja elä tästä etiäppäin niin kuin Luojamme, taivaallinen isä on tahtonut, niin olet menestyvä tässä kodissa kuolemaasi asti ja myös tässä maassa jonka osana olet oleva.
Tuossa siis pieni näyte siitä jota siunaaminen voi olla parhaimmillaan ja oikeimmillaan. Ja tottahan toki jostakin löytyy vielä muitakin selityksiä ko. asian tiimoilta, jopa parenpia kuin omani.
Suomen ev.lut. kirkon sanastossa siunaaminen selitetään näin:
http://www.evl.fi/sanasto/selitysS.htm#SIUNAUS
Kun taas NetMOT Kielitoimiston sanakirja 1.0
selittää sanaa näin:
siunaus
1. usk. Jumalan suoma hyvyys, armo,
varjelus, menestys tms.; sen toivotus; siunaaminen.
esim. Rukoilla työlleen siunausta. Hänen pyrkimyksillään
ei ollut siunausta. Suurta lapsilaumaa pidettiin siunauksena.
Sanottiin, että hän oli siunaukseksi lähimmäisilleen.
Toivottaa jklle Jumalan siunausta. Pyytää jklta siunausta.
Siunausta [tervehdyksenä]! Herran siunaus rukous joka
alkaa sanoin ”Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä - -”.
Erik. Ruumiinsiunaus. Siunauksen jälkeen vainaja saatettiin
haudan lepoon.
2. uskonnollisesta kielestä etääntynyttä käyttöä; vrt. siunata 3.
Hallituksen esitys sai eduskunnan siunauksen vahvistuksen.
Kokous antoi täyden siunauksen [= hyväksymisen] suunnitelmalle.
Kristinuskon suinauksien saatanallisuuden teho ja vaikutukset näkyy hyvin Irakissa. Siellä sotilaspapit siunaa ja rukoilee murhaaja sotilailleen voimia saatanalta lasten, naisten, sairaiden, vanhuksien ja miesten murhaamiseen; saatanalta rukoilevat koska Jumala on älä tapa käskyn meille antanut ja Jeesus on sen vahvistanut. Ne sotilaspapit tuskin yhtään niistä raamatussa olevista älä tapa käskystä saarnaa niinkuin ei kristinuskon muutenkaan. Murhat ovat Jumalan ja Jeesuksen vastaisia murhia eli selviä saatanallisuuden osoituksia saatananpalvojalta.