Pohjois-Suomen seurakunnissa sanotaan, että vanhoillislestaadiolaisuuden sijasta pitäisi puhua SRK:n lestaadiolaisuudesta (Suomen rauh.yhd. keskusyhd.). Ns. kososlaisuuden aikana 1970-luvulla SRK:n lestaadiolaisista erosi pieni ryhmä, eriseura, joka on yhdistynyt Oulun seudulla n. 150 hengen yhdistykseksi nimeltä Vanhoillislestaadiolainen rauhanyhdistys ry. Amerikassa sen sijaan -70-luvulla kaikki lestaadiolaiset alkoivat olla Apostolic lutheran -nimellä, siksi vanhoillislestaadiolaisten sisarseurakunnat muuttivat nimekseen Laestadian Lutheran congregation. Kaikki siis haluavat olla saman nimisiä, ja monet luulevat, että oikea nimi auttaa taivaaseen. Niinpä ortodoksitkin sanovat, että ortodoksisuus tarkoittaa kreikan kielessä oikeaa uskoa, ja itse saatanan nimi, Lucifer, tarkoittaa alun perin valon tuojaa. Eipä ole nimiin turvaaminen!
VL - pientä valistusta
Atso
1213
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Toistan sen rimpsun, jonka olen joskus aikaisemminkin esittänyt, varmaan vähän eri nimimerkillä.
Juutalaisista syntyi kristinusko, Roomalaisten luulon mukaan 'se nasarealainen lahko'. Kirjan Kaksitoista kirkkoisää mukaan jo 100-luvulla jKr. Kreikassa, siis Konstantinopolissa vilisi paljon harhaoppeja, että Itä-Rooman kirkkoisistä kukaan ei mielestäni täyttänyt kristityn vapauden merkkejä. Sen sijaan Länsi-Roomassa Augustinus, Ambrosius ja luultavasti piispa Leo olivat, joiden uskonkäsitys ei riidellyt oman käsitykseni mukaan. Roomassa oli pahempia ihmisiä kuin Kreikassa, väkivaltaisia ja julmia, mutta kun, kirjan Quo vadis mukaan tuhansia kristittyjä ristiinnaulittiin Roomassa, roomalaiset hätääntyivät heidän rauhallisuudestaan kuoleman edessä, ja sadat riensivät hautakammioissa pidettyihin seuroihin pyytämään syntejään anteeksi. Keskiajalla emme tiedä, kuinka vaikeaa pienellä kristittyjen joukolla oli, eikä heistä ole liian paljon kirjoituksia. Heitä on kidutettu kerettiläisinä, ja Tsekinmaalla Jan Hussin (1400-l.) oppi ja hänen seuraajansa, sittemmin Böömin ja Määrin veljeskunta, kirkastivat Pyhää Henkeä. Hus sai oppiinsa vaikutteita joltain Enlgantilaiselta opettajalta. Myös Luther piti edesmennyttä Hussia veljenään. Lutherin kuoltua tuli luterilaisuudessakin vallalle oppi, että laki kuuluu kristitylle, ja siinä oli jo uusi eriseura. En tiedä, olivatko ns. puhdasoppiset luterilaiset oikeita vai liian lakihenkisiä.
Pietismissä korostettiin henkilökohtaista uskoa. Sitä edusti Tanskassa kreivi Zinzendorf. Tuolloin vielä Böömissä oli Böömin ja Määrin veljeskunta. Katolilaisuus oli 1600-luvun uskonsodassa päässyt Tsekissä valtaan, ja 1700-luvulla Böömin ja Määrin veljeskunta karkoitettiin Tsekinmaalta. He leiriytyivät Tanskaan kreivi Zinzendorffin tiluksille, mistä syntyi herrnhutin veljeskunta. Tästä taas syntyi lukijaisuus Ruotsissa, ja sitäkin oli lopulta monta suuntaa. Runoilija Lina Sandell-Berg yritti yhdistää eri lukijaissuuntia. Laestadiuksen puhuttelija, Lapin Maria eli oikealta nimeltään Milla Klemetsdotter edusti lukijaisuuden jotain, oliko se maltillisempaa suuntaa.
Lestaadiolaisuuden eri ryhmien opilliset erot voi olla äkkipäätään vaikea erottaa, mutta yksi toisesta lestaadiolaissuunnasta vanhoillisiin siirtynyt nainen sanoi, että tässä toisessa suunnassa korostettiin liikaa fyysistä suoritusta, ja siitä hän isänsä kanssa arveli, että se oppi ei voi olla Jumalasta.
En mä aamenta tähän sano, ei tämä mikään rukous ole, mutta näin voidaan joltiseltikin todistaa Pyhän Hengen kulkeminen halki historian ihmiseltä toiselle.