narvalaisuus = (lestad. +

Mitä tapahtuu, jos sekoitetaan lestadiolaisuutta ja helluntailaisuutta keskenään? Tuloksena syntyy narvalaisuus. Tämmöinen helluntailaisuuden ja lestadiolaisuuden sekoitus on vaikuttanut enimmäkseen Virossa, mutta myös Kaakkois- ja Etelä-Suomessa, tuossa 1900-luvun vaihteessa. Tämmöinen liike vaikutti joitakin vuosia, kunnes koko juttu kuivahti kokoon.

Lisätietoa tästä erikoisesta liikkeestä löytyy osoitteesta: http://www.makkeri.bravepages.com/narva.htm
6288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

paljon mitään uutta. Vanha ja tuttua juttua. Entiset narvaaliset olivat merkittävä joukko helluntailaisuuden rantautuessa Suomeen ja aloittaessa lajenemisen täällä.

Mieleen on jäänyt joskus 70-80-luvulta keskustelu Jämsästä eräästä esikoisten joukossa kulkeneesta ihmisestä, jolla oli narvalainen tausta, että sen kristillisyydessä oli vielä narvalaisuuden haju.
En vain muista, mistä päin hän oli kotoisin. Sellainen mielikuva kuitenkin , että sieltä kkakonkulmalta hän oli. Toimi ja vaikutti kuitenkin Jämsässä.

Mielenkiintoinen on tämä nykyisen esikoisuden sisällä vaikuttava kokemuksia korostava suunta. Kuinka se on aika pitkälle samankaltainen sisäiseltä perustaltaan kuin aikansa maltillinen narvalaisuus. Vai mitä mieltä olette?

(Vaikka kyllähän lessuissa on aina armolintujen laulusta puhuttu. On myös muistutettu, että armolintujen suuta ei saa tukkia. Asiassa palataan alkuheräyksen aikoihin, jolloin erään kirkohäiriön käsittelyn yhteydessä seurakunnan kirkkoherralta kyseltiin, kun tämä poisti liikutuksen tilassa olleen naisen kirkosta, että kuinka sinä neitsyt Marian ajoit ulos ja huorat ja varkaat jätit sisälle)

No se siitä.

Äänestä
  • Miten se mainitsemasi esikoislestadiolaisuuden sisällä vaikuttava kokemuksia korostava suunta ilmenee? En oikein pysty kuvittelemaan, ke(i)tä tai millaista ajatustapaa mahdat tarkoittaa.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Miten se mainitsemasi esikoislestadiolaisuuden sisällä vaikuttava kokemuksia korostava suunta ilmenee? En oikein pysty kuvittelemaan, ke(i)tä tai millaista ajatustapaa mahdat tarkoittaa.

    En ole koskaan ajatellut että olisi sellainen "suunta". Olen huomannut etkun kanssapuhe menee yli hilseen niin teoriavastaisuus ilmenee huudahduksina: "Puhutaan nyt vaan sellaista mistä saa omilla koettelemuksilla kiinni". Wrong. Tällöin ei voitaisi puhua esim maailmanlopusta, helvetistä eikä taivaasta, eihän niitä ole ole vielä koettu.

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    Kyllä minä olen kokenut helvetin tuskan synnin takia mutta myös taivaan riemun kun olen saanut joskus vapain rinnoin uskoa. Mutta maailmanloppu on vielä omalle kohdalle kokematta.

    Äänestä

.

Äänestä

.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hellunt.) kirjoitti:

Mitä tapahtuu, jos sekoitetaan lestadiolaisuutta ja helluntailaisuutta keskenään? Tuloksena syntyy narvalaisuus. Tämmöinen helluntailaisuuden ja lestadiolaisuuden sekoitus on vaikuttanut enimmäkseen Virossa, mutta myös Kaakkois- ja Etelä-Suomessa, tuossa 1900-luvun vaihteessa. Tämmöinen liike vaikutti joitakin vuosia, kunnes koko juttu kuivahti kokoon.

Lisätietoa tästä erikoisesta liikkeestä löytyy osoitteesta: http://www.makkeri.bravepages.com/narva.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu