Hei!
Eilen satuin miettimään sivupersoonia. Ja mieleeni heräsikin kysymys että joutuuko ihminen jolla on eri sivupersoonia helvettiin vai taivaaseen? Jos esimerkiksi henkilö on ottanut Jeesuksen vastaan, mutta sivupersoona/t tekevät syntiä.
"Dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä kärsivällä ihmisellä näyttää esiintyvän kaksi tai useampia erilaisia ja erillisiä persoonallisuuksia. Kaikilla persoonilla on omat muistikuvansa, mieltymyksensä ja käytöksensä, ja vain yhden persoonan piirteet on havaittavissa kerrallaan. Eri persoonat saattavat olla tietämättömiä toisistaan eikä niillä välttämättä ole yhteyttä toistensa muistikuviin."
eli miten on? vai mietinkö ihan hassuja?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mun käsitykseni mukaan usko on hengellinen asia, jos pyhä henki on uudestisynnyttänyt tämän ihmisen hengen, niin ihminen on silloin kokonaan kristuksen armossa vaikka henkilön henkinen minä olisikin jakautunut.
Jesajassa sanotaan: "Joka sitä tietä kulkee, ei eksy – eivät hullutkaan" (Jes 35:8, KR38) - monet ymmärtävät tämän jakeen jotakuinkin noin kuin edellä kerroin.