Ettekö usko ??

ylöstempaamiseen adventistit? Alempana jo joku ilmoitti, ettei usko " ylöstempaamiseen ".

Raamatussa Paavali puhuu ihan toista, mutta hän ei uskonutkaan ämmäin taruja, vaan Jumalan pyhää sanaa.

1. Tess.4:13-17

13 Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
14 Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17 sitten MEIDÄT, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, TEMMATAAN yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme AINA olla Herran kanssa.

Siis kumpaa totuutta nyt on uskottava, itsekeksittyä adventtitotuutta, vaiko Jumalan pyhää sanaa ?
Lisäksi Paavali ei sano, että ylöstempaamisen jälkeen mentäsiin " tutkivaan tuomioon", vaan me saamme olla AINA Herran kanssa. Siis ollaan pelastettuja !
12317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Pitäisi osata tehdä ero ylöstempaamisen ja salaisen ylöstempaamisen välillä.

Edelliseen uskon, jälkimmäiseen en.

Tuo salainen ylöstempaaminen on ollut uskonnon markkinoilla tietääkseni aika lyhyen ajan. Mahtoiko tulla puheeksi vasta 1800-luvulla?

Vastatkoot ne, jotka asiaa ovat tutkineet.

Äänestä
  • Jumala ei tee salassa mitään ylöstempausta.
    Semmoista ei raamatusta löydy. Sehän olisi vähän niin kuin petkutusta.
    Jumala laittaisi ihmiset ihan eriarvoiseen asemaan.

    Raamattu kylläkin puhuu, että niin kuin salama välähtää idästä länteen, niin on ihmisen pojan tulemus. Samalla tavalla, kun näette minun lähtevän, näin sanoi opetuslapsilleen.

    Sen kaikki näkevät!

    Se voi olla se valhemessias, joka salassa tulee?

    Äänestä

  • voimalla... kirjoitti:

    Jumala ei tee salassa mitään ylöstempausta.
    Semmoista ei raamatusta löydy. Sehän olisi vähän niin kuin petkutusta.
    Jumala laittaisi ihmiset ihan eriarvoiseen asemaan.

    Raamattu kylläkin puhuu, että niin kuin salama välähtää idästä länteen, niin on ihmisen pojan tulemus. Samalla tavalla, kun näette minun lähtevän, näin sanoi opetuslapsilleen.

    Sen kaikki näkevät!

    Se voi olla se valhemessias, joka salassa tulee?

    Älkää hyvät ihmiset uskoko adventistia! Hän narraa aina.

    Äänestä

  • (toim. huom.) kirjoitti:

    Älkää hyvät ihmiset uskoko adventistia! Hän narraa aina.

    uskoko ei-advaria, koska he valehtelevat koko ajan, kuten edellisessäkin viestissä.

    Äänestä

väärin. Adventistit eivät usko SALAISEEN tempaamiseen. Me uskomme, että tuo Paavalin teksti tarkoittaa Jeesuksen näkyvää toista tulemista, ylösnousemuksen aamua.

Äänestä
  • salaiseen tempaamiseen, koska ei Raamatussa niin sanota.

    15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
    16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ENSIN;
    17 sitten MEIDÄT, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, TEMMATAAN YHDESSÄ HEIDÄN kanssaan pilvissä Herraa VASTAAN yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.

    Itse ymmärrän, että Kristuksessa kuolleet herätetään ja samalla myös maan päällä elosssa olevat vanhurskaat muuttuvat. Mikään liharuumishan ei voi mennä taivaaseen. Heidät temmataan yhdessä Jeesusta vastaan yläilmoihin.

    Ne, joita ei temmata, Kristuksen kirkkaus tuhoaa.
    Ollaanko samalla ajatuksella??

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    salaiseen tempaamiseen, koska ei Raamatussa niin sanota.

    Se on kaksi-vaiheinen.Ensin temmataan yläilmoihin Herraa vastaan,ja ollaan taivaassa häissä jonkin aikaa(7v)vastasen jälkeen Jeesus tulee näkyvällä tavalla tuhannen tuhansine pyhinensä,ja perustetaan 1000v valta-kunta maanpäälle.Tämä on yleinen näkemys vapaissa suunnissa,ja uskovien kesken.Mutta tottakai tämäkin asia on adv.päin vastoin,että Jeesus tulee heti näkyvällä tavalla,ja sen jälkeen 1000v taivaassa,ja iäisyys maan-päällä.

    Äänestä

  • Eki-50 kirjoitti:

    Hyvin olit kiteyttänyt.

    olemme samaa mieltä. Ehkä se tarkennus vielä, että me saamme uuden ruumiin nykyisen tilalle (1Kor 15).

    advari

    Äänestä

  • Eki-50 kirjoitti:

    Se on kaksi-vaiheinen.Ensin temmataan yläilmoihin Herraa vastaan,ja ollaan taivaassa häissä jonkin aikaa(7v)vastasen jälkeen Jeesus tulee näkyvällä tavalla tuhannen tuhansine pyhinensä,ja perustetaan 1000v valta-kunta maanpäälle.Tämä on yleinen näkemys vapaissa suunnissa,ja uskovien kesken.Mutta tottakai tämäkin asia on adv.päin vastoin,että Jeesus tulee heti näkyvällä tavalla,ja sen jälkeen 1000v taivaassa,ja iäisyys maan-päällä.

    yleinen dispensationalistien käsitys, joka tulee roomalaiskatolisen kirkon vastauskonpuhdistuksesta ja se on juovuttanut Raamatusta luopuneet protestantit.

    Tietenkään advarit eivät tuohon usko, koska Raamattu ei opeta noin.

    Äänestä

  • uskova_1 kirjoitti:

    Hyvin olit kiteyttänyt.

    On rautaa.

    Äänestä

PIAN HERRAMME TULEE.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

hirvas kirjoitti:

ylöstempaamiseen adventistit? Alempana jo joku ilmoitti, ettei usko " ylöstempaamiseen ".

Raamatussa Paavali puhuu ihan toista, mutta hän ei uskonutkaan ämmäin taruja, vaan Jumalan pyhää sanaa.

1. Tess.4:13-17

13 Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet, tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole.
14 Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17 sitten MEIDÄT, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, TEMMATAAN yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme AINA olla Herran kanssa.

Siis kumpaa totuutta nyt on uskottava, itsekeksittyä adventtitotuutta, vaiko Jumalan pyhää sanaa ?
Lisäksi Paavali ei sano, että ylöstempaamisen jälkeen mentäsiin " tutkivaan tuomioon", vaan me saamme olla AINA Herran kanssa. Siis ollaan pelastettuja !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu