Olen uskovainen kahden pienen lapsen äiti. Adventtikirkkoon kuuluva ystäväni on lähestynyt minua sapattiin liittyvillä asioilla useasti ja olen joutunut niitä paljon miettimään.
Olen löytänyt Raamatusta sen, että apostolien kokous päätti, ettei pakanoita velvoitettu noudattamaan Mooseksen lakia. Näin siis Kristus todella olisi lain loppu ja me pelastumme yksin Hänen ristintyönsä avulla.
Adventistitkin perustavat armoon, mutta katsovat, että sapatti on Jumalan liiton merkki ja sunnuntain viettäminen on Pedon merkki.
En halua liittyä adventtikirkkoon ja syynä on varmasti myös se, että haluan jatkaa entistä elämääni, jossa toinen lapsista käy harrastuksessa lauantaisin ja toinen sunnuntaisin. En halua riistää lapsiltani näitä mahdollisuuksia. Enkö nyt kuitenkin aseta maallisia asioita taivaallisten edelle? Minulle on tullut nyt hirveitä pelkoja ja isoa ahdistusta, tuntuu etten voi nauttia yhtään nykyisestä elämästä, kun jossain sielun syvyyksissä on tunne siitä, että lopun aikoja tässä eletään.
Olen löytänyt siis (mielestäni) Raamatusta sellaiset perustelut, joilla voisin kumota ystäväni väitteet. En uskalla hänelle kirjoittaa, koska pelkään että hän kumoaa kaiken tämän. Ja lisäksi on tämä paha olo joka seuraa minua koko ajan.
Olen löytänyt Raamatusta sen, että apostolien kokous päätti, ettei pakanoita velvoitettu noudattamaan Mooseksen lakia. Näin siis Kristus todella olisi lain loppu ja me pelastumme yksin Hänen ristintyönsä avulla.
Adventistitkin perustavat armoon, mutta katsovat, että sapatti on Jumalan liiton merkki ja sunnuntain viettäminen on Pedon merkki.
En halua liittyä adventtikirkkoon ja syynä on varmasti myös se, että haluan jatkaa entistä elämääni, jossa toinen lapsista käy harrastuksessa lauantaisin ja toinen sunnuntaisin. En halua riistää lapsiltani näitä mahdollisuuksia. Enkö nyt kuitenkin aseta maallisia asioita taivaallisten edelle? Minulle on tullut nyt hirveitä pelkoja ja isoa ahdistusta, tuntuu etten voi nauttia yhtään nykyisestä elämästä, kun jossain sielun syvyyksissä on tunne siitä, että lopun aikoja tässä eletään.
Olen löytänyt siis (mielestäni) Raamatusta sellaiset perustelut, joilla voisin kumota ystäväni väitteet. En uskalla hänelle kirjoittaa, koska pelkään että hän kumoaa kaiken tämän. Ja lisäksi on tämä paha olo joka seuraa minua koko ajan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Miksi sinun pitäisi tehdä jotain? Annatko aina muiden provosoida itsesi puuhastelemaan asioita, joita ilman heitä et kuitenkaan tekisi. Pidä sinä uskosi omanasi , ja anna ystäväsi pitää omat harhansa. Ei niille mitään tarvitse tehdä.
Älä liity liian pian.
Tarvitset harkinta-aikaa ja muutakin tietoa kuin sitä, mitä ystäväsi markkinoi.
Alkuun voisit ottaa yhteyttä Uskontojen Uhrien Tukeen ja lukaista vaikka sitä, mitä adventisteista kirjoitetaan.
Nettiosoite on, jos oikein muistan,
http://www.uskontojenuhrientuki.fi
Jos ei sillä löydy, kokeile Googlella.
Se adventismi, mitä sinulle nyt esitellään, on huomattavasti erilaista kuin se, millaiseksi se osoittautuisi oltuasi muutaman vuoden tuon seurakunnan jäsenenä.
olen ollut yli vuosikymmenen jäsen ja adventismi on ollut koko ajan juuri sitä, mitä se oli alussakin.
Yksittäiset ihmiset mokailevat, se on selvää, mutta ei sen perusteella voi teidän laillanne kirota kaikkia.
tulee löytämään totuuden Jumalan sanasta. Ole turvallisella mielellä, Jumala tulee johtamaan sinua. Älä tosiaan tee hätiköityä päätöstä. Anna ajan kulua, niin tulet tietämään, onko oppi Jumalasta, vai puhutaanko siinä omiaan. Jos ahdistut, ei ole oikein, että sidot itseäsi mihinkään ahdistavaan, olkoon se vaikka ystäväsi seurakunta. Seurakunnan ei tule olla ahdistuksen vaan vapautuksen paikka.
Mutta älä kysy ihmisiltä, kysy Jumalalta, anna Jumalan johtaa sinua. Rukoile paljon sen edestä, että Hän on kanssasi ja johtaa sinua. Siunausta sinulle.
Olet oivaltanut aivan oikein Apostolien teoista ns. pakanakristityille kuuluvat velvoitteet. Älä mene sellaiseen seurakuntaan (=adventtiseurakuntaan), joka opettaa tätä selkeätä näkemystä vastaan. Etsi mieluummin itsellesi paikka jostakin evankelisesta seurakunnasta (tarkoittaa silloin mitä tahansa muuta protestanttista seurakuntaa kuin adventtikirkkoa) tai pienryhmästä.
Kun itse tulin uskoon, minulle tulivat adventistit samoin sanomaan, että hyvä ensiaskel tuo uskoontulosi, mutta nyt sinun pitää vielä tulla adventistiksi ja alkaa viettämään sapattia, että pelastut. En tuota puhetta purematta niellyt, vaan aloin ottaa selvää adventismista, sen väärästä profeetasta Ellen Whitestä ja hänen pahoilta hengiltä saamiensa näkyjen pohjalta kyhätyistä oppirakennelmista.
Olen myös nähnyt ihmisten luopuvan uskosta adventtikirkkoon liityttyään, joten turhaan en varoittele.
Jos olet uskossa eli uudestisyntynyt, ei sinulla ole mitään pelkäämistä lopunajoissa. Mutta nuo adventistien tutkivat tuomiot, luonteenkehitysopit, saatanan rooli, sapatin sinetit, sunnuntain pedonmerkit, sovituksen jatkaminen taivaan pyhäkössä ym. eivät ole raamatullisia oppeja - niitä älä usko, äläkä niillä päätäsi vaivaa, vaan nuhtele adventistiystävääsi ja kehoita häntä parannukseen ja tulemaan uskoon.
uskoon ja lakkaa puhumasta Jeesusta vastaan.
ei kumonnut 10 käskyä eikä siis sapattiakaan. Se ei ollut kokouksen tarkoitus. Siellähän keskusteltiin siitä tuleeko ihminen ympärileikkauttaa vai ei. Päätös oli sellainen, että ei tarvitse.
Jos luet tarkasti mitä velvoitteita pakanoille asetettiin, niin ne on kaikki otettu Vanhan testamentin laista (3Moos 17-19) sillä perusteella, että kyseiset lain käskyt koskivat VT:ssä myös muukalaisia. Tuossa on se avain tietää mitä VT:stä on edelleen voimassa. Kaikki se, mikä koski muitakin kuin juutalaisia, on edelleen voimassa. Koska sapatti on yksi tällainen asia (Jes. 56:6), sekin on voimassa.
huomasitko millaisen "määräyksen" nuo kaikki muut kirjoittajat antoivat? Kun Jumala sanoo "muista pyhittää sapatti", niin he käskivät sinua "unohtamaan sapatin". Kumpi on oikeassa? Jumala vai he? Tuon pitäisi ratkaista asia. Minulle se on ainakin päivänselvä juttu.
Koko laki ei kuulu kristityille. Kymmenen käskyn lakia ei ole annettu Hengellisille. Kymmenen käskyä on toiselta nimeltään Liiton laki ja se liitto oli Jumalan ja Israelin välinen. Kymmenen käskyä kuuluu sii juutalaisuuteen. Tämän kertovat apostolit opetuksessaan. Ja tästä päättivät myös opetuslapset kokouksessaan. Luukk.
22:29 ja minä säädän teille, niinkuin minun Isäni on minulle säätänyt, kuninkaallisen vallan, Matt.
18:18 Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa. Apt.15 luku kertoo kuinka pakanoita koskeva päätös tehtiin. Adventtikirkon opetus ei ole Uuden Testamentin mukaan rakentunutta eivätkä Adventistit usko Uuden Testamentin opetuksiin lainkaan. Ne ovat heille järjestään kuin punainen vaate härälle. Tästä juuri on täällä koko ajan kadenvääntöä. Adventistit eivät ole hengellinen yhteisö.
Adventisteille ja juutalaisille sapatti onkin annettu. Adventisteille se annettiin merkiksi Ellenin kirkkoon kuulumisesta ja hänen seuraamisestaan. Pidä sinä kaikin mokomin sapattisi ja ole kuuliainen Ellenille. Me emme ole Ellenille mitään velkaa. Hän ei kuulu meidän opettajiimme. Ellenin opetukset eivät ole kristinuskontoa.
Miksi sinun tarvitsee liittyä mihinkään kirkkoon, jos et halua. Eihän ylipäätään kirkko ketään pelasta. Jokaisella on oma aikakansa. Jokaista Jumala puhuttelee omalla tavallaan.
Kristus ei ole kuitenkaan vapautta laittomuuteen. Pois se, niin kuin Paavalikin sanoi.
Itse olen syntynyt kirkkojen ulkopuolelta. Enkä ole saanut mitään kirkollista opetusta. Kyllä Jumala avaa raamatun sanaa rukouksen kautta. Se on vaan se, että miten sitä luetaan.
Jotkut lukee niin, että etsivät omille mieltymyksilleen sopivan paikan, jolla voivat puolustella omia syntejään.
Minulle on ollut tärkeintä löytää Vapahtaja ja taipua Hänen tahtoonsa.
Siinä on ilo ja vapautus Herrasamme Jeesuksessa Kristuksessa.
Opetatko muuten lapsiasi varastamaan? Aivan samaan kokoelmaan kuuluu sapattikin, mutta eihän se ole rasitus vaan ilo. Miksei muuten sapattina saa harrastaa?
Koko adventtitotuus on pelkkää valetta, miksi puhutte ikuisesta käskystä?
5.Mooseksen kirja:
5:1 Ja Mooses kutsui kokoon kaiken ISRAELIN ja sanoi heille: "Kuule, Israel, nämä KÄSKYT ja oikeudet, jotka minä tänä päivänä julistan teidän korvienne kuullen. Oppikaa ne ja noudattakaa niitä tarkoin.
5:2 Herra, meidän Jumalamme, teki liiton meidän kanssamme Hoorebilla.
5:3 HERRA EI TEHNYT TÄTÄ LIITTOA MEIDÄN ISIEMME KANSSA, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme.
ettei avoliitto ole kielletty kuin juutalaisilta,eikä valehteleminen,tai varastaminenkaan,koska me kristityt olemme vapaat lain velvotteista.Niinkuin me olemmekin,velvoitteista!
Mutta,vaikka laki ei meitä velvoitaisikkaan,niin meitä velvoittaa oikeuden tunto,kun tiedämme jonkin vääräksi tai oikeaksi Jumalan ohjeiden mukaan.Senvuoksi laki velvoittaa,kun se on OIKEUDENMUKAISUUTTA.
Olla oikeudenmukainen Jumalaa,omaa itseään ja lähimäistään kohtaan,tähän Jeesuksen antamaan rakkauden käskyyn sisältyy kaikki tämä.
Ei pakolla,vaan uskon antamalla sydämen ilolla ja rakkaudesta.Uskova ihminenhän pyrkii elämässään koko sydämisesti OIKEUDENMUKAISUUTEEN,sen vaikuttaa Kristus meissä.
Ei Kristus vie meitä laittomuuteen,vaan antaa meille uskon kautta VOIMAN tehdä oikeita Jumalalle mieluisia tekoja.Se muuttaa meidät USKOVIKSI ihmisiksi.
Apostoli Johannes eli uuden testamentin aikoihin ja sanoi,kun häneltä kysyttiin,että miten voi rtakastaa Jumlaa?
"Rakkaus Jumalaan on se,että pidämme HÄNEN käskynsa".
Jeesukselta kysyttiin,että mikä on suurin ja ensimäinen käsky,johon Jeesus vastasi:
"Rakasta Jumalaa kaikesta sydämestäsi,kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi,"
ja toinen tämän vertainen on,
"Rakasta lähimäistäsi,niinkuin itseäsi"
Jeesus on KAIKISTA suurin opettajamme!
Jeesus itse opetti omalla esimerkillään.Lisäksi hän sanoi selvästi,ettei YKSIKÄÄN lain kirjain tule häviämään,ei pieninkään piirto.
Ja vielä varoiti purkamasta vähäisintäkään käskyä,tai muuttamasta niissä pienintäkään piirtoa.
Joka niin tekee,tullaan vähäisimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttamaan,mutta joka ne pitää ja niitä noudattaa,tullaan suureksi taivasten valtakunnassa kutsuttamaan.
Siitä on tehty virheellinen käsitys ihmisille,että Jeesus olisi kumonnut sapatin,kun Jeesus kiivastui kirjan oppineille ja fariseuksille sapatin vieton orjuuttavista ihmistavoista ja toisten tekemisten kyttäämisestä,kun hän poisti sapatilta ihmis määräykset.
Toisaalta on menty liikaa toistensa ja itsensä orjuutukseen sapatin viettotavoissa,otettu takasin niitä rasituksia,jotka Jeesus poisti.Niin ei saisi olla,sillä Jeesus vapautti meidät KAIKESTA ORJUUDESTA,tehden sapatista ilonpäivän.
Kun kaikki ihmiset muistaisivat tämän,että meidän ei tarvitse,emmekä me saa kytätätä,eikä tuomita toisiamme SAPATINKAAN johdosta!
Tämähän on täysin selvästi sanottu ja se koskee meitä puolin ja toisin!
Anetaan jokaiselle vapaus tehdä tässäkin asiassa omantuntonsa mukaan,niinkuin Pyhä Henki sen asian valaisee.
Siis sen mikä ei alkuperäiseen lepopäivään Jumalan kädestä lähteneenä kuulunut,vaan mitkä olivat ihmis lisäyksiä,niistä Jeesus puhdisti sapatin.
Sensijaan Jeesus EI muuttanut päivää,vaan sanoi että sapatti on IHMISTÄ VARTEN.
Jeesus EI siis sanonut että se on vain juutalaisia varten,tai että se on yksistään israelille,eikä koske muita.
EI,van hän sanoi:
SAPATTI ON IHMISTÄ VARTEN,
eikä ihminen sapattia varten.
Jeesus ei ole poistanut yhtään Isänsä käskyä.Jumalan kaikki käskyt ovat voimassa loppuun asti,koska se on kaiken hyvän ja oikeudenmukaisuuden perusta,koska ne perustuvat RAKKAUTEEN ja ovat KAIKKI OIKEUDENMUKAISUUS.Sen todistaa meille tämä raamatun paikka:
Ilm.14:12.
Jeesushan sanoi:Uuden käskyn minä jätän teille:
"Rakasta Jumalaa YLIKAIKEN ja lähimäistäsi,niinkuin itseäsi."
Tähän rakkauden kaksoiskäskyyn sisältyy KOKO laki.(kaikki oikeudenmukaisuus,ihmisten ja Jumalankin välillä).
Jos tätä noudatamme ja sen mukaan uskon antamassa voimassa vaellamme,me pysymme Kristuksen laissa,eli rakkaudessa.Kukaan ei ole viaton,mutta meillä tulisi kuitenkin olla koko sydämisesti PYRKIMYS JA HALU hyvään ja oikeaan elämässä,niin Jesus ITSE antaa meille siihen VOIMAN uskon kautta.
Senvuoksi sapatin viettokaan ei ole lakihenkisyyttä,vaan Luojan kunnioittamista,eli rakkaus Jumalaan!
Siunattua päivän jatkoa kaikille sisarille ja veljille Herrassa.tv.Sirkka Iita.
Sirkka Iita. :) jatkaa uskon veljensä oikeudenmukaisuutta ja Jumalan tahdon tulkintaa, aina ja iankaikkisesti