Iran

YLE-ykkösellä esitetyssä BBC:n raportissa haastateltiin lähes yksinomaan Israelin näkökulmaa tukevia ja toisteltiin samoja olettamuksia uudestaan ja uudestaan. Tiedot Iranin ydinaseesta perustuvat kuulemma CIA:n, MI6:n ja Mossadin tiedustelutietoihin, nuo samathan osoittivat jo täydellisen valheellisuutensa pohjustaessaan Irakin sodan. Joukkotuhoaseita ei löytynyt, Irak ei tukenut Al Qaidaa eikä ollut 911 tuhon takana. Kaikki tuo oli valhetta samoin kuin nyt hoettava puppu Iranin ydinaseista kuin myös että Iranin presidentti olisi uhannut tuhota Israelin. Tuota väitettä joka perustuu tahalliseen käännösvirheeseen hoetaan myös aina vaan. Jos uskotte kaiken mitä virallisessa mediassa puhutaan olette pahasti eksyksissä. Onneksi nykyisin löytyy myös oikeaa tietoa netistä. Suosittelen käymään www.whatreallyhappened.com sivuilla.

Seuraavan maailmansodan masinointi näyttää kiihtyvän. Bushilla onkin kiire ennenkuin hänen Brittiläinen sylikoiransa keväällä jättää pääministerin paikan. Voimme odottaa iskua Iraniin ennen Toukokuuta. Ostakaa öljyosakkeita jos teillä on ylimääräistä rahaa sillä öljyn hinta tulee karkaamaan. Hyviä vaihtoehtoja on ainakin Osuuspankin Raaka-aine rahastot.
6168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Muuten puhut paskaa, sanoit että ei löytynyt irakista joukkotuhoaseita. Mitäs ne oli joita käytettiin kutdikylään. Varmaan olivat piereskelleet kaasuja pulloon ja lähettivät niitä sinne? Se aine mitä käytettiin tunnetaan kemiallisena aseena. Meinaatko ihan tosissaan että ne käytti kaiken siihen kylään. Taidat olla aika tumppi.

Äänestä
  • 2003 öljysodan tuloksena ei todellakaan löydetty niitä joukkotuhoaseita joita sieltä lähdettiin etsimään. Se että Irak aiemmin sai kemiallisia aseita läsivalloilta Iranin sotaa varten on toinen asia. Ne kylläkin tuhottiin 90-luvun alussa. Tutustu muihinkin uutislähteisiin kuin iltalehtiin ja MTV:n musiikkikanavaan.

    Äänestä

mennä Iraniin, itseasiassa Senaatti ei hyväksy edes Bushin suunnitelmia joukkojen lisäyksestä Irakiin, joten yrjöpussin sodat on nyt sodittu.

Äänestä
  • Tiesitkö ettei Presidenttin tarvi noudattaa kongressin tulkintaa. Sillä on oikeus lhettää ne jouikot, sanoi kongressi mitä sanoin. Kait sä ton ees tiesit, jos et olisit kysynyt katsomolta.

    Äänestä

  • Presidentin oikeudet kirjoitti:

    Tiesitkö ettei Presidenttin tarvi noudattaa kongressin tulkintaa. Sillä on oikeus lhettää ne jouikot, sanoi kongressi mitä sanoin. Kait sä ton ees tiesit, jos et olisit kysynyt katsomolta.

    Että ette te senaatti meille mitään mahda. Me tehdään mitä halutaan. Sillä Bush ei ole presidentti vaan yksinvaltias.

    Äänestä

On kieltämättä kummallista että sellaiset terroria harjoittavat järjestöt kuin CIA tai Mossad saavat noinkin paljon puheenvuoroja dokumentissa. Hehän ovat tasan yhtä luotettavia kuin joku al-qaedan tai Gestapon mies. Luulisi nimenomaan journalistien olevan vihainen esim. CIA:lle, joka tiettävästi on yrittänyt mustamaalata journalisteja tekaistuilla todisteilla ja pyrkii saamaan tunnustuksia kiduttamalla. Malli joka Euroopassa oli yleisesti kovassa huudossa viimeksi satoja vuosia sitten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Republikaani kirjoitti:

YLE-ykkösellä esitetyssä BBC:n raportissa haastateltiin lähes yksinomaan Israelin näkökulmaa tukevia ja toisteltiin samoja olettamuksia uudestaan ja uudestaan. Tiedot Iranin ydinaseesta perustuvat kuulemma CIA:n, MI6:n ja Mossadin tiedustelutietoihin, nuo samathan osoittivat jo täydellisen valheellisuutensa pohjustaessaan Irakin sodan. Joukkotuhoaseita ei löytynyt, Irak ei tukenut Al Qaidaa eikä ollut 911 tuhon takana. Kaikki tuo oli valhetta samoin kuin nyt hoettava puppu Iranin ydinaseista kuin myös että Iranin presidentti olisi uhannut tuhota Israelin. Tuota väitettä joka perustuu tahalliseen käännösvirheeseen hoetaan myös aina vaan. Jos uskotte kaiken mitä virallisessa mediassa puhutaan olette pahasti eksyksissä. Onneksi nykyisin löytyy myös oikeaa tietoa netistä. Suosittelen käymään www.whatreallyhappened.com sivuilla.

Seuraavan maailmansodan masinointi näyttää kiihtyvän. Bushilla onkin kiire ennenkuin hänen Brittiläinen sylikoiransa keväällä jättää pääministerin paikan. Voimme odottaa iskua Iraniin ennen Toukokuuta. Ostakaa öljyosakkeita jos teillä on ylimääräistä rahaa sillä öljyn hinta tulee karkaamaan. Hyviä vaihtoehtoja on ainakin Osuuspankin Raaka-aine rahastot.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu