Lapuan kunnallispoliitikkojen sisärenkaan käsitys demokratiasta on tämä: "Meirät on valittu päättämään ja me kans päätetään. Meitä ei kenenkään tarvitte tulla neuvomaan." Vaaleja he pitävät instituutiona, jolla harvainvallalle annetaan joka neljäs vuosi jatkoaikaa. Lapuan johtavat virkamiehet palvelevat harvainvaltaa, eivät kuntalaisia, jotka heidän palkkansa maksavat.
Reseptillä on saatu aikaan muutama maakunnassa kiusallista huomiota herättänyt päätös. Päättäjien mukaan ongelma ei kuitenkaan johdu päätöksistä eikä hallintokulttuurista, vaan kuntalaisista, joissa on paljon pois pantavaa. Asiaa on yritetty hoitaa leimaamalla valittajat kehityksen vastustajiksi, hörhöiksi tai pahemmiksikin. Syyttäjälaitosta on haettu apuun.
Ongelma ei ratkea ennen kuin päättäjien sisärengas uudistaa ajatteluaan. Hankalat valitukset loppuvat vasta sitten, kun tärkeitä päätöksiä ruvetaan valmistelemaan yhteisymmärryksessä kuntalaisten kanssa.
Niin yksinkertaista se on. Alamaisilta ei tarvitse mitään kysyä, mutta kansalaisia hallitaan vain heidän suostumuksellaan. Kenellekään ei vaaleissa anneta valtakirjaa tehdä mitä päähän pälkähtää.
Reseptillä on saatu aikaan muutama maakunnassa kiusallista huomiota herättänyt päätös. Päättäjien mukaan ongelma ei kuitenkaan johdu päätöksistä eikä hallintokulttuurista, vaan kuntalaisista, joissa on paljon pois pantavaa. Asiaa on yritetty hoitaa leimaamalla valittajat kehityksen vastustajiksi, hörhöiksi tai pahemmiksikin. Syyttäjälaitosta on haettu apuun.
Ongelma ei ratkea ennen kuin päättäjien sisärengas uudistaa ajatteluaan. Hankalat valitukset loppuvat vasta sitten, kun tärkeitä päätöksiä ruvetaan valmistelemaan yhteisymmärryksessä kuntalaisten kanssa.
Niin yksinkertaista se on. Alamaisilta ei tarvitse mitään kysyä, mutta kansalaisia hallitaan vain heidän suostumuksellaan. Kenellekään ei vaaleissa anneta valtakirjaa tehdä mitä päähän pälkähtää.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Tänään on Lapuan Sanomissa kokeneen kunnallismiehen ja asiakaslähtöisen yrittäjän Hjeltin Juhan haastattelu. Tosi hyvää tekstiä.
Jutun allahan oli Juhan nimi, joten ei siis ollut haastattelu, vaan hänen itsensä kirjoittama. Olipas selvästi ajateltu ja hyvin kirjoitettu. Ja tuli tarpeeseen.
Kunnallisneuvos Hjelt kiinnittää Lapuan Sanomissa huomiota muun muassa siihen, että viime vuonna Nurmossa tehtiin 31 virallista kuntalaisaloitetta, mutta Lapualla ei ainuttakaan.
Nurmolaiset voivat käyttää kunnan nettisivuilla olevaa lomaketta kuntalaisaloitteen tekemiseen. Lapuan verkkosivuilla vastaavaa mahdollisuutta ei tarjota. Palautetta varten on kyllä lomake, mutta ei tietoa siitä, kannattaako sitä kautta puuttua muuhunkin asiaan kuin kaupungin verkkosivuihin. Katoaisiko ehdotus mustaan aukkoon? Luultavasti.
Tärkein syy lapualaisten apaattisuuteen saattaa olla kaupungin päättäjien ja virkamiesjohdon hyvin tiedossa oleva asenne, joka ei erityisemmin rohkaise ehdotusten tarjoamiseen.
Hjelt esittää myös kysymyksen "Saavatko kuntalaiset vaivatta ja miellyttävässä sävyssä asiallista informaatiota asioiden valmisteluvaiheessa kunta-aloitteiden pohjaksi?"
Seuraavissa kunnallisvaaleissa pitää meidän harkita ja vasta sitten äänestää. Edustuksellinen demokratia toimii, jokaiselta ei voi kysyä kaikista asioista.
Edustuksellinen demokratia on toki päätöksenteon rakenteellinen perusta, mutta sen rinnalla on oltava mahdollisuus vaikuttaa kansalaisina arkisten asioiden hoitamiseen!
Jokainen ei voi vaatia omaa tahtoaan toteutettavaksi, mutta keskustelua on kyettävä käymään virkamiesten ja kansalaisten välillä.
Harkinta on äänestyskopissa paikallaan, mutta vähänpä se ääni vaikuttaa. Lapuan hallintokulttuuria ei hetkauta sinne eikä tänne, vaikka monenkin valtuutetun nimi vaihtuisi. Vain nimi muuttuu, ei tapa toimia.
Kuinka niin? Siksi että
1) ehdokkaiksi valiintuu ja valitaan lähinnä sellaisia, joita kellokkaat saavat viedä mihin haluavat
2) äänestäjillä ei ole sanan sijaa siihen, ketkä puolueitten kunnallisjärjestöissä ja valtuustoryhmissä viimeisen sanan sanovat.
Jos päättäjiin ja päätöksiin haluaa vaikuttaa, niin kyllä vaikutusyritysten on tapahduttava ensisijaisesti muualla kuin äänestyskopissa ja useammin kuin kerran neljässä vuodessa.
Omaa valtuutettuaan pitää muistaa ja muistuttaa vähän väliä. Valtuutetulle pitää esittää kysymyksiä, mielipiteitä, pyyntöjä, vaatimuksia ja neuvoja. Sen voi tehdä nokitusten, soittamalla, tekstiviestillä, sähköpostilla ja Lapuan Sanomien yleisönosastossa. Käyhän se ainakin terapiasta, ellei osoittaudu pölkylle puhumiseksi.
Olisi kyllä kiinnostavaa tietää ketä ja missä asemissa noi "kellokkaat" ovat. Kenen hyväksi he toimivat ja millä keinoin. Odotan ehdotuksia niiltä, jotka asiasta tietävät enemmän.
Elinkeinotoimikunnan jäsenet ovat avainasemassa. Toimikunnan päätökset päätyvät kaupunginhallituksen ja valtuuston päätöksiksi.
Harmillista, en tiedä yhtäkään kellokasta, miten minun nyt käy.
Tottakai omaa valtuutettua pitää valmentaa päivittäin, ettei valittamalla tarvitsisi niin suurta osaa asioista hoitaa.
Elinkeinotoimikunnasta löydät kellokkaita tutustumista varten.
Kokoonpano on
Paavo Latva-Rasku, puheenjohtaja
Pekka Hella
Panu Lahdensuo
Kai Pöntinen
Maiju Lemettinen
Paavo Lakaniemi
Jouko Vuolle, sihteeri
Loistava kannanotto kansalaisvaikuttamiseen ! (lapuan sanomat 25.1.) Lapualaisten todelliset vaikuttamismahdollisuudet ja virkamiesten asenne kansalaisten aloitteellisuutta kohtaan kaipaavat julkista keskustelua ja hallintokulttuurin laadun arviointia.
Joo. Hallintokulttuuri pitäis saada ulos Simpsiön ja Ritamäen takaisista pusikoista ihimisten ilmoille. Muutenhan tämä varsinainen Lapua ja ihimisten tienoot menee ihan hunningolle.
Ilkka kertoo tänään 27.1. otsikolla "Hyvään hallintoon saa osallistua" Vaasan yliopiston uuden julkisoikeuden professorin huolenaiheista. Professori Mäkinen sanoi virkaanastujaisesitelmässään mm. näin:
-- Esimerkiksi maankäyttö-ja rakennuslaissa puhutaan vuorovaikutteisesta kaavoituksesta ja osallisuudesta. Todellisuudessa kaavoitus on monin paikoin isojen hankkeiden toteuttamista, jossa osallistumisesta tulee pelkkä muodollisuus.
-- Ihmisten osallistuminen voidaan kokea hallinnossa jopa rasitteeksi, sillä valitukset viivästyttävät hankkeita. Kuitenkin on kysymys ihmisten tärkeästä oikeudesta.
Nokian kaupungin verkkosivuilla on kysymys- ja vastauspalsta nimeltä "Kuuma koira", jolle kuntalaiset voivat lähettää kaupunkia koskevia kysymyksiä.
Kysymykseen vastaa kulloinkin asian parhaiten tunteva tai asiasta vastaava virkamies. Sekä kysymykset että vastaukset julkaistaan viiden arkipäivän kuluessa. Aikaisemmat kysymykset ja vastaukset ovat myös nähtävissä. Nokian kaupungin nettiosoite on http://www.nokiankaupunki.fi/
Samanlainen palvelu on Tampereen kaupungilla osoitteessa http://palvelut.tampere.fi/osallistu/kansalaiskioski/
ja Kouvolan kaupungilla osoitteessa http://palaute.fi/kansalaiskioski/kouvola/index.phtml
Milloinkahan idea otetaan käyttöön Lapualla? Palvelun voi helposti hankkia vuokrasovelluksena Eduix-nimiseltä firmalta http://www.eduix.fi/uusi
Nokian kaupunki sopii avoimuuden ja tiedottamisen osalta esikuvaksi muutenkin kuin "Kysy kaupungilta" -palstansa ansiosta, sillä Nokialla
- kaikkien luottamuselinten esityslistat julkaistaan ennen kokouspäivää kaupungin verkkosivuilla
- verkkosivuilla julkaistaan esityslistojen ja pöytäkirjojen lisäksi niiden liitteet, siis myös esityslistojen liitteet
Lapualla julkaistaan etukäteen vain valtuuston esityslista paikallislehdessä, muita esityslistoja ei missään. Lapualla ei julkaista pöytäkirjojen liitteitä verkkosivuilla, vaikka moni päätös valkenee lukijalle huonosti tai ei ollenkaan ilman tietoa liitteiden sisällöstä.
Teknisesti liitteiden julkaiseminen ei olisi vaikeata. Digitaalinen versio syntyy yhden napin painamisella ja sivujen asettamisella ohjelmoidun monitoimikopiokoneen tai skannerin lasille. Lapualla käytössä oleva pöytäkirjojen julkaisutapa vaatisi vielä liitteiden linkittämisen pöytäkirjan sivuille. Helppoa sekin.
Katsokaa www.nokiankaupunki.fi
Älä nyt turhia haaveile. Tuollainen toiminta on aivan vierasta ja turhaa lapualaisessa kunnallismaailmassa. Kyllä se on niin, että päättäjien pitää saada rauhassa tehdä päätöksensä ja sopia juttunsa omissa keskinäisissä piireissään. Meille kansalaisille riittää hyvin, että joskus Lapuansanomien sivuille sitten tupsahtaa yllättäen juttu valmiista päätöksistä tai komea kuva jonkun lautakunnan siunaamasta rakennusliikkeen tekemästä suunnitelmasta. Jos tupsahtaa. On sitä sikalassakin säännöt siitä, kuka ensin kaukalolle pääsee.
Lapuan kaupunki julkaisee hallituksen ja valtuuston päätökset netissä jälkijunassa, vasta valitusajan jälkeen, ettei kukaan vain saisi selville missä mennään ja mitä päätöksiä on tehty. Osasta lautakuntia ei pöytäkirjoja julkaista ollenkaan, esim. sivistyslautakunta jonka päätökset viime vuosina on koskettamut monia, varsinkin sivukyläisiä. Jos kaupunki haluaisi antaa itsestään rehdin ja kaikkia kaupunkilaisia tasapuolisesti kohtelevan kuvan, olisi kaikkien tahojen pöytäkirjojen oltava netissä luettavissa heti niiden tarkastamisen jälkeen, säästyttäisiin monelta rutinalta.
On Lapualla julkaistu netissä liitteitäkin, nimittäin Simpsiö-hankkeen verkkosivuilla http://www.simpsio.fi
Siellä on seitsemän ohjausryhmän pöytäkirjaa ja liitteet kans. Pöytäkirjat tosin ilmestyivät yhdessä läjässä viime vuoden lopulla, mutta Lapualla sekin on saavutus, kun kyseessä on toimikunta eikä lautakunta. Poikkeuksellisesta avoimuudesta kuuluu kiitos projektipäällikkö Naumaselle, joka siirtyy helmikuun alussa muihin hommiin. Edellisen projektipäällikön aikana tehtyjä pöytäkirjoja ei ole julkaistu. Lieneekö niitä tallellakaan.
"Lapuan kaupunki julkaisee hallituksen ja valtuuston päätökset netissä jälkijunassa, vasta valitusajan jälkeen, ettei kukaan vain saisi selville missä mennään ja mitä päätöksiä on tehty."
Väite ei pidä paikkaansa hallituksen ja valtuuston päätösten nettijulkaisemisesta, lautakuntien pöytäkirjoista kylläkin, ainakin osaksi. Ympäristölautakunta esimerkiksi julkaisi 12 pöytäkirjaa samalla kertaa sen jälkeen kun niiden perään oli Lapuan Sanomissa kysytty.
Tyhmänä täytyy kysyä, miksi ei julkaista? Onko niissä jotain salaista ja hyötyykö siitä julkaisemattomuudesta joku? Ja jos hyötyy, niin miten?? Ja kuinka paljon???
Lautakunnan puheenjohtaja ja sihteeri olisivat oikeita henkilöitä vastaamaan, mutta tuskinpa vastaavat ainakaan tällä palstalla.
Salaisia asioita ei saa julkaista, mutta pöytäkirjoissa niitä on harvoin ja vähän. Ei-julkaistaviin asioihin kuuluvat mm. yksityisyyden suojan alaiset tiedot. Kuntaliitto on antanut kunnille yksityiskohtaiset ohjeet kunnan asiakirjojen ja niihin sisältyvien henkilötietojen www-julkaisemisesta, joten siihen on turha vedota, ettei tiedä mitä sopii julkaista.
Pöytäkirjan pitäminen poissa verkkosivuilta yli valitusajan on tietysti hyvä valittamisen ehkäisykeino, sillä harvapa lähtee kaupungintalolta lautakunnan pöytäkirjaa peräämään, kun ei tiedä edes milloin lautakunta on kokoontunut tai mitä asioita käsitellyt. Esityslistojen pitäminen poissa julkisuudesta palvelisi hyvin samaa tarkoitusta.
En suinkaan tarkoita, että lautakuntien pöytäkirjoissa olisi tämän tuosta päätöksiä, joista kuntalaisen olisi syytä valittaa. Jos valitusten pelko on syynä esityslistojen ja pöytäkirjojen julkaisemattomuuteen tai julkaisemisen viivyttämiseen, niin se on hätävarjelun liioittelua.
Jos lautakuntien kokoontumisajat ja esityslistat liitteineen julkaistaisiin Lapuallakin ennen kokousta, olisi ainakin teoriassa mahdollista, että yksi tai toinen kuntalainen ottaisi jonkin asian tiimoilta yhteyttä vaikkapa lautakunnan puheenjohtajaan. Esittelevän virkamiehen mielestä sellainen olisi todennäköisesti aivan turhaa, vieläpä pelkästään harmillista.
Luulen, että pöytäkirjat ym. puuttuvat netistä vain ja ainoastaan resurssien ja aikapulan takia (voi olla myös välinpitämättömyyttä). Kyllähän se olisi hienoa, jos esim. kuntalaisaloitteen voisi tehdä Lapuan kaupungin nettisivuilla.
Ihmettelen edelleen, miksi päättäjien toimintaan kohdistuu niin paljon vainoharhaisuutta. Virheitä tehdään jokaisessa kunnassa,ja samanlainen ruikutus on aika yleistä. Ei Lapua tässäkään asiassa niin paljon muista poikkea.
"Luulen, että pöytäkirjat ym. puuttuvat netistä vain ja ainoastaan resurssien ja aikapulan takia (voi olla myös välinpitämättömyyttä)."
- Hyväntahtoinen selitys sille, että avoimuuden periaatetta ei ole sisäistetty.
"Ihmettelen edelleen, miksi päättäjien toimintaan kohdistuu niin paljon vainoharhaisuutta."
- Ymmärtämättömyys, taitamattomuus, piittaamattomuus ja suuruudenhulluus liian monissa asioissa on tehnyt sen.
"Virheitä tehdään jokaisessa kunnassa,ja samanlainen ruikutus on aika yleistä."
- Turha siis ruikuttaa, koska muuallakaan asiat eivät ole sen kummemmin? Onneksi kaikkien ajattelua ei tuollaisilla selityksillä kahlita, vaan he valitsevat vaikeamman tien ja yrittävät vaikuttaa muutenkin kuin äänestämällä kerran neljässä vuodessa. Ja tulostahan on tullut!
"yrittävät vaikuttaa muutenkin kuin äänestämällä kerran neljässä vuodessa".
Eikö paras keino vaikuttaa olisi lähteä ensi kunnallisvaaleissa ehdolle. Eikö se olisi ainut demokraatinen tapa toimia?
Ei sinne kunnallisvaaleihin niin vaan mennä jos ei kukaan puolue pyydä, tai jos et itse kerää riittävästi kannattajanimiä. Ja arvaatkos pyytääkö kukaan mitään valittajaa ja vastarannan kiiskeä, Liimatta lukuunottamatta.
Kunnallisdemokratia on harvojen valittujen käsissä, todellista kansan ääntä sinne on lähes mahdoton saada. Edellisissä vaaleissakin olisi ollut hyviä ja raikkaita vaihtoehtoja, mutta kymmenellä äänellä ei mitään jakoa läpimenoon.
Puolueet panostaa sanoihin ehdokkaisiin vuosi toisensa jälkeen. Tuttavani kertoi, ettei ensikertalaisena saanut puolueelta mitään varsinaista tukea tai neuvoja. Tilaisuuksissa kaikki ajoivat vain omaa etuaan, kukaan ei uutta kasvoa huomioinut. Joutui pelkäksi äänienkeruun pelinappulaksi.
Jos haluaa lukea kotonansa kaikessa rauhassa sellaisia kunnan asiakirjoja, joita ei Lapuan verkkosivuilta löydy, niin se tulee helposti hintoihin. Kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa, että asiakirjakopioista laskutetaan tämän vuoden alusta lähtien 2 euroa sivulta ja alvi päälle.
Mikähän siinä oli ajatuksena?
Joko se, että päätösten valmistelijat pitävät työtään suuressa arvossa, tai sitten se, että ovat saaneet aikaan sen, että kaupungin rahat on niin vähissä, että täytyy rahastaa epätoivoisin keinoin. Tuskin he kuitenkaan yrittävät vaikeuttaa ulkopuolisien pääsyä asiakirjoille.
Koska kopioveron tuotto jää kovin pieneksi, täytyy tarkoituksena olla päättäjien ja valmistelijoiden arvostuksen kohottaminen. Kunnioituksen perään oli eniten valtuuston 1. varapuheenjohtaja, joka sanoi valtuustokäsittelyn aikana, että hänen mielestään asiakirjataksan pitäisi olla 50 euroa.
Olisit nyt pannut samantien nimenkin tähän, ettei tarvi ruveta kaivelemahan. Voisi sitten raitilla katsoa tarkemmin, miltä näyttää noin arvokas henkilö.
Katto tuolta http://www.lapua.fi/web/?c=325&nv=164&ns=323&lang=fi
Tulee samalla kerratuksi muutkin nimet.
lapuan sivistyskeskus haki ylittävän osan jonka oli kylmästi tuhlannut melkein 200.00 euroa lisää rahaa.eikö kaupunki tee jotain tuollaiselle keskukselle.antaa vain mennä ohi sormien,missä on ne säästöt jotka piti tulla koulujen lakkauttamisella.no eihän herrat menojansa karsi.tilintarkastaja katsoo läpi sormien vai eikö osaa tehtäviänsä.lautakunta ottaa tarkkaan syyniin tälläisen viraston.pitäähän itsellä olla hyvät olot ja tulot jaja ja ja .
tulkaa hyvät ihmiset kerrankin kuuntelemaan valtuuston istuntoa,kun on mahdollisuus.siellä ei kommentoi kuin muutamat valtuutetut muut on tuppi suina.äänestäkää vain sellaista joka on asialla .on eduskuntavaalit täällä ei ole kuin liimatta joka saa suunsa auki kun on tarvis.nämä muut jotka istuvat hekin valtuustossa ei kiitos.mitä niitä sinne äänestää.onko heillä vain hyvä palkka ja eläke mielessä.
ei löydy kaupungin sivuilta yhtään ainutta pöytäkirjaa. Onko jotain muutakin salattavaa?
Saapa nähdä kuinka monta kaikille lapualaisehdokkaille tarkoitettua vaalitilaisuutta vielä pidetään. Taitavat jo järjestetyt riittää. Yhteistilaisuuksissa kun on se vika, että niissä havaitaan kenellä on asiaa ja kuka sen selvallä suomen kielellä sanoo. Se on Eero Liimatta, joka on valtuustossa harjoitellut muutakin kuin nyökyttelyä, tai puhunut yhtä ja äänestänyt toista. Sanojen takana on mies. Ei nappula, nahjus eikä nirppanokka.
Vistbackan hyväksi ne Liimatan äänet lopulta menevät, mutta onhan Vistbacka reilu mies ja ääntensä väärtti. Kenen hyväksi menevät Lahdensuolle ja Ylitalolle annetut äänet? Sitä ei tiedä kukaan.
Kysypä Lapuan Sanomissa herra tohtori sivistystoimenjohtajalta miksi sivistyslautakunnan pöytäkirjoja ei julkaista netissä. Tyly vastaus voisi olla, että kun laki ei velvoita niin ei sitten julkaista. Suomeksi: mitä ne asiat kuntalaisille kuuluu.
Tyypillistä haukkua väärää puuta ja joku neropatti kirjoittaisi asiasta LS:iin, kumma kun ei New York Timesiin! Yksinkertaisinta olisi soittaa henkilölle, joka asioista tietää eikä arvuutella täällä väärien tietojen ja huhujen varassa.
Pöytäkirjat ovat löytyneet jo vuosikausia netistä ja löytyy edelleen...
http://www.sivke.lapua.fi/?submenu=5
Siellähän ne ovat! Hyvä niin. Väärää puuta on tullut haukuttua. Sivistyskeskuksen sivuilla näkyy olevan paljon muutakin tietoa.
Vielä parempi, kun linkittävät sivistyslautakunnan pöytäkirjat sinne, mistä kaupungin verkkosivuilla kehotetaan pöytäkirjoja etsimään. Nythän siellä lukee
Sivistyskeskus
Ei pöytäkirjoja.
niin kuin voit tästä tarkistaa
http://www.lapua.fi/web/?c=315&nv=14&ns=307&lang=fi
P.S. Lapuan Sanomat näyttää olevan tosi tehokas lehti, kun pelkkä ajatus siihen kirjoittamisesta tuottaa tulosta näin nopeasti.
Ihmettelin voiko noin merkittävässä asemassa oleva kunnallismies päästää suustaan jotain tuollaista. Kun näin nimen, en enää ihmettele.
Lapuan päättäjät vetoavat mennen tullen sanapariin edustuksellinen demokratia.
Venäjällä vallitsee tunnetusti harvainvalta ja suuri virallinen yksimielisyys. Sielläkin systeemiä sanotaan demokratiaksi. Erotukseksi länsimaisesta kansanvallasta sille on annettu nimeksi suvereeni demokratia. Suvereeni tarkoittaa riippumatonta, täydellisesti itsenäistä.
Tulee mieleen lapuanliikkeen iskulause "Me teemme mitä tahdomme!"