Kirjoittanut John Most
Suomennos
New York, 1911
Kuten kaikilla muillakin asioilla, on tälläkin sairaudella (kristinusko) historiansa; ikävä vain, että tässä tapauksessa ei löydy mitään kehitystä järkeen, jonka yleensä otaksutaan olevan historian kulun.
Me emme halua väitellä vähääkään eläkkeensaaneitten tai viraltapantujen jumalien kanssa, sillä heistä ei enää ole mitään vaaraa. Mutta nykyisempiä, yhä toimivia pilven pyörittäjiä ja helvetin terroristeja me haluamme arvostella, paljastaa ja kumota sitä julkeammin.
Kristityillä on kolminkertainen jumalansa; heidän esi-isänsä, juutalaiset, tyytyivät yhteen tolvanaan. Muuten molemmat lajit ovat kaksi hauskaa joukkoa. "Vanha ja Uusi Testamentti" ovat heille kaiken tiedon peruslähteenä; sen vuoksi, tahtoi tai ei, on henkilön luettava "pyhä raamattu", jos hän haluaa ymmärtää heidän mitättömyytensä ja oppia laskemaan heistä pilaa.
Jos me vain tarkastamme näiden jumalapersoonien "historiaa", me saamme riittävästi aiheita voidaksemme kuvailla heitä kokonaisuudessaan. Lyhyesti mainiten on asianlaita seuraava:
Alussa "loi" Jumala taivaan ja maan – siis hän ennen kaikkea löysi itsensä täydellisenä tyhjyydessä, jossa varmastikin on mahtanut olla kyllin ikävää ikävystyttääkseen itse jumalaolentoakin, ja kun jumalalle oli vain mitätön temppu luoda maailmoita tyhjyydestä taikakeinoin, kuten silmänkääntäjille munien tai hopeadollarien karistaminen takkinsa hihasta, niin hän (jumala) "loi" taivaan ja maan. Hieman myöhemmin muovaili hän auringon, kuun ja tähdet mielensä mukaisiksi.
Totta kyllä, vissit kerettiläiset, joita kutsutaan tähtitieteilijöiksi, ovat jo kauan sitten todistaneet, ettei Maa ole eikä ole voinut olla avaruuden keskipiste sekä ettei se ole ollut olemassa ennen aurinkoa, jonka ympäri se pyörii. Nämä ilmiöt ovat todistaneet olevan sulaa hulluutta puhua auringosta, kuusta ja tähdistä ja samalla henkäyksellä maasta ikään kuin olisi se edellisiin verraten jotain erityistä ja suuriarvoista. Jokaiselle koulupojalle on jo opetettu, että aurinko on ainoastaan tähti, maa sen yksi kiertotähti ja kuu maan kiertolainen; ja edelleen, että maa avaruuteen verraten, sen sijaan että se näyttelisi jotain huomattavaa osaa, on ainoastaan atomi, tomuhiukkanen.
Mitä kuitenkin jumalan on pakko välittää tähtitieteestä? Hän tekee, mitä hän itse haluaa ja nauraa hohottaa tieteille ja johdonmukaisuudelle. Tästä syystä teki hän, maan valmistettuaan, ensiksi valon ja sitten auringon. Nykyisin hottentottikin voi ymmärtää, ettei maan päällä voi olla valoa ilman aurinkoa, mutta jumala – no, hän ei olekaan hottentotti.
Mutta jatkakaamme tutkiskeluamme. Tähän saakka oli "luomistyö" ollut onnistunut, mutta jotain silti vielä puuttui – elämä ei ollut kyllin vilkasta. Luoja halusi jotain ajanhuvia, siksi hän lopuksi loi ihmisen. Omituista kyllä hän nyt poikkesi kokonaan ennen käytetyistä menettelytavoista. Sen sijaan, että hän olisi suorittanut luomistyön yksinkertaisella ja käskevällä "Tulkoon" sanalla, teki hän sen tavattoman monimutkaiseksi. Hän otti yksinkertaisen palan tavallista savea käteensä, muodosteli sen miehen muotoon "oman kuvansa mukaiseksi" ja "puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen". Jumala ollen tavattoman viisas, hyvänsuopa, oikeamielinen, lyhyesti sanoen – itse rakastettavaisuus – hänen mieleensä juolahti, että tämä Aatami, kuten hän kutsui tätä viimeistä tekelettään, yksin ollen, tulisi huomaamaan elämän tavattoman ikäväksi (ehkä hän muisti oman yksinäisen tilansa "tyhjyydessä") ja siksipä loi hän hänelle koko sievän, viehättävän, pikku Eevan. Mutta sillä välin kokemus oli nähtävästi hän opettanut, että savipalan käsittely oli enemmän likaista hommaan, etenkin jumalalle, sen vuoksi otti hän käytäntöön uuden valmistustavan. Hän repäsi (kätevyys ei ole mitään taikuutta, ainakaan jumalalle) kylkiluun Aatamin ruumiista ja muutti sen suloiseksi naisolennoksi. Palautettiinko tämä kylkiluu, joka Aatamista kiskaistiin, myöhemmin, vai oliko Aatamin leikkauksen jälkeen kuljeksittava maailmassa "yksipuolisena" olentona, on seikka, josta kohtelias historioitsija ei sano mitään.
Nykyaikainen luonnontiede on todistanut, että eläimet ja kasvit mitä monenmoisimman haarautumisen kautta ovat kehittyneet miljoonien vuosien kuluessa yksinkertaisesta lima-aineesta nykyiseen muotoonsa. Ihminen ei ole mitään muuta kuin täydellisin muoto tässä kehityksessä ja ettei hänellä ainoastaan ollut muutamia tuhansia vuosia sitten erittäin raakamainen ulkomuoto, ilman puhetaitoa, vaan myöskin, että hänen – kaikki muut otaksumiset joutuvat syrjään – on täytynyt kehittyä alemmista eläinmuodoista.
Siten luonnontiede leimaa jumalan hänen itseomistamine ihmisen luomisineen julkeaksi kerskailijaksi. Mutta mitä väliä sillä on? – Jumala ei välitä mistään hupsutuksista. Joko hänen puheillaan on tieteellinen kaiku tai kuulostavatko ne narrimaiselta jaaritukselta, hän käskee niihin uskomaan, muussa tapauksessa sallii hän, että hänen kilpailijansa, "perkele", saa teidät kynsiinsä, jonka otaksutaan olevan koko epämukavaa. Sillä helvetissä ei ole ainoastaan itkua ja hammasten kiristystä, vaan myöskin ikuinen tuli palamassa, väsymätön käärme kalvamassa teidän sieluanne ja kamala palavan pi’en ja tulikiven katku täyttämässä ilman. Kaikkia näitä epämukavuuksia otaksutaan ruumiittoman ihmisen saavan kärsiä. Hänen lihaansa, jota hänellä ei ole, paistetaan; hänen kuluneet ja pois karisseet hampaansa kalisevat; hän ulvoo, vaikkei hänellä ole kurkkua eikä keuhkoja; hän haistelee ilman nenää, ja kaikkea tätä ikuisesti. Pirunmoista hommaa! Ottaen kaikki huomioon, jumala on, kuten hän suoraan sanoo itse kirjoittamassaan elämäntarinassa – Raamatussa – tavattoman oikullinen ja kostonhimoinen; varsinaisesti hirmuvaltiaan ihannekuva.
Tuskin Aatami ja Eeva olivat olemassa, ennen kuin jumala luonnollisena asiana omaksui, tätä paria oli hallittava. Hän sääsi rikoslain, joka sanoi jyrkästi: "Elä syö hyvän ja pahan tiedon puusta" Siitä pitäen ei missään ole ollut tyrannia, joka ei oli määrännyt samaa säädöstä kansalle
Aatami ja Eeva eivät totelleet tätä kieltoa, sen vuoksi heidät ajettiin maanapakoon ja tuomittiin palkkatyöhön elinkaudekseen – he ja heidän jälkeläisensä koko tulevina aikoina. Tämän lisäksi "kansalaisoikeudet" riistettiin Eevalta, tullen hän julistetuksi Aatamin henkiorjaksi, jota hänen oli toteltava. Sitä paitsi molempien heidän tuli olla iankaikkisesti poliisivalvonnan alaisia. Ja todella, ei edes Wilhelmkään (Saksan keisari) voita häntä ihmisasioihin sekaantumisessa.
Mutta huolimatta jumalan tarpeettomasta ankaruudesta ihmiskuntaa kohtaan he vihastuttivat häntä yhä enemmän, mikäli he lisääntyivät. Miten nopeasti tämä lisääntyminen tapahtui, ilmenee Kainin ja Aapelin historiasta. Sen jälkeen kuin edellinen oli tappanut veljensä, hän matkusti "vieraille maille ja otti itselleen vaimon". Missä tämä vieras maa sijaitsi ja mistä naiset olivat, joita siellä löytyi, on jumala unhottanut mainita, joka ei herätä ihmettelyä, ottaen huomioon ylityötaakan, joka hänellä oli silloin suoritettavanaan.
Lopuksi oli malja liian täynnä. Jumala päätti hävittää koko ihmissuvun veden avulla. Ainoastaan muutamia rodun jäseniä jätettiin poikkeukseksi joiden kanssa voitiin tehdä uusi yritys. Onnettomuudeksi huolimatta kaikesta viisaudestaan hän oli tehnyt erehdyksen, sillä Noa pelastettujen päällikkö, paljasti pian itsensä vanhaksi pääjuopoksi, jonka kanssa hänen tyttärensä laulelivat "Hail Columbiaa". Mitä hyvää voi koskaan tulla näin turmeltuneesta perheestä?
Taasen ihmiskunta lisääntyi; taasen he kehittyivät tolvanoiksi ja synnissä rypijöiksi – joista tunnettu mecklenburgilainen laulukirja kertoo niin paljon pahuutta – niin että jumala tunsi pakahtuvansa taivaalliseen vihaan, sitäkin enemmän vielä, kun kaikki hänen esimerkeiksi aijotut paikalliset rangaistuksensa, kuten koko kaupunkien hävittäminen tulella ja tulikivellä, jätettiin huomioonottamatta ja "heitettiin koirille". Hän päätti hävittää koko roskajoukon, juurineen ja haaroineen, kun tapahtui muuan todella merkillinen tapaus, joka lannisti häntä melkoisesti. Muussa tapauksessa ihmissuku olisi kadonnut ja kauan sitten.
Eräänä kauniina päivän muuan "pyhä henki" äkkiä ilmestyi näyttämölle. Hän tuli kuin varas yöllä, kukaan ei tietänyt mistä. Raamatun kirjoittaja (Jumala) sanoo ainoastaan, että hän itse oli pyhä henki. Heti meillä on tehtävänä kaksoisjumaluuden kanssa. Mainittu pyhä henki sai päähänsä laskeutua alas kyyhkysen tai pikemmin uroskyyhkysen muodossa ja ryhtyä läheisiin suhteisiin erään tuntemattoman naisen kanssa, jonka nimi oli Maria. Muutamana suloisena hetkenä hän "varjosti" sydämensä valitun ja katso! tämä synnytti pojan, joka tapaus, kuten jumala ehdottomasti väittää raamatussa, ei vähimmässäkään määrässä vaikuttanut hänen neitsyyteensä. Tämä poika ei ollut ainoastaan ihminen, vaan hän oli myöskin jumala ollen jumalan (pyhän hengen) poika. Ensiksi mainittu jumala kutsui nyt itseään isä jumalaksi, samalla kertaa vakuuttaen meille samuutensa ei ainoastaan pyhän hengen, vaan myöskin poikajumalan kanssa. Isä oman poikanaan, poika omana isänään ja jompikumpi tai molemmat pyhänä henkenä. Siten muodostui "pyhä kolmiyhteys". – Näppärää!
Ja nyt, ihmisaivoparka, pysy lujana, sillä mitä nyt seuraa, on kyllin riittävä horjuttamaan hevosta. Me tiedämme, että isä-jumala oli päättänyt poistaa koko ihmissuvun. Hänen aikeensa täytti pojan sietämättömällä surulla. Hän (ollen oma isänsä) otti hartioilleen ihmisen synnit ja päätti lepyttää isänsä (joka oli hänen oma poikansa) vihan, antautua julman kuoleman alaiseksi "lunastettavan" roskajoukon käsissä – luonnollisesti ei ilman, ettei hän oli noussut terveenä ja virkeänä taivaaseen. Tämä pojan uhraus (joka on sama kuin isäkin) miellytti isää (joka on sama kuin poikakin) siinä määrässä, että hän heti julisti yleisen anteeksiannon – visseillä ehdoilla – jotka osaksi ovat voimassa nykyisinkin.
Tämä on "historiallinen" puoli "Pyhässä Raamatussa". Tästä me huomaamme, että typeryydet ja olemattomuudet ovat niin taajassa, että ne, jotka ovat jo kyllin typeriä sulattamaan sellaista törkyä, ovat alttiita mitä hulluimmille harhanäyille. Näiden joukossa on ensi sijassa ja ennen kaikkea, luettava ihmissuvun palkitseminen ja rankaiseminen "suuressa tulevaisuudessa". Jo kauan sitten on tieteellisesti todistettu, ettei ole olemassa mitään ruumiista riippumatonta sielua. Se mitä uskonnolliset puijarit kutsuvat sieluksi, ei ole enempää eikä vähempää kuin ajattelun pesäpaikka, aivot, jotka ottavat vastaan vaikutelmia elävien aistien avulla ja jotka sellaisten vaikutelmien kautta tulevat toimiviksi; ja sen vuoksi, fyysillisen eroamisen hetkenä tämän toiminnan on pakko lakata. Mutta mitä välittävät ihmisjärjen kuolinviholliset tieteellisen tutkiskelun tuloksista? Juuri sen verran kuin on tarpeen estämään heidän paljastustaan kansan keskuudessa.
(Tekstistä on leikattu osa pois liian suuren koon vuoksi, tekstin voi käydä lukemassa kokonaan esim.osoitteessa http://www.geocities.com/aivokuume/jumaluushulluus.htm)

Vastaukset 3
Vanhimmat
olis hyvä levittää tuonne Islam palstalle, koska koko kristitty nuoriso on siellä käännytystyössä
2 Piet 3:
3. Ennen kaikkea tietäkää, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheineen pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4. ja sanovat: Missä on lupaus Hänen tulemuksestaan? Onhan siitä asti, kun isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt sellaisena kuin se on ollut luomakunnan alusta.
Tarkoitat siis että et osaa perustella itseäsi loogisesti joten olet etsinyt raamatusta käsiisi kohdan jossa neuvotaan uskomaan jumalaan yhtä ankarasti kuin armeijassa Suomeen? Täytyy kyllä myöntää että olet löytänyt hienon jumalan, sellaisen joka kieltää ajattelemisen.