Jumalan rakkaus

En tiedä onko mikään muu asia elämässäni niin innoittanut, vapauttanut ja parantanut minua kuin Jumalan armollinen, todellinen rakkaus.

Uskon että meistä jokainen tuntee tuon montun sisällään, ne kaikki täyttymättä jääneet unelmat, toiveet ja tarpeet. Olen turhaan etsinyt ihmisistä ja tekemisestä sen montun täyttämistä, niiden avulla voi kyllä hetkeksi unohtaa sen, mutteivät ne sitä täytä.

Jumalan rakkaus on riittävän suuri täyttämään sen koko kuopan joka sisällämme on. Hänen rakkautensa on ymmärtävämpää, vähemmän vaativaa, täydellisempää, parantavampaa kuin kenenkään ihmisen rakkaus. Hänen rakkautensa kosketus osuu siihen kohtaan joka kaikessa muussa jää täyttymättä.

"Ääneeni minä huudan Herraa ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltansa. Minä käyn levolle ja nukun; minä herään sillä Herra minua tukee." ps. 3:5-7
4208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Herra on mahtava ja vaikutus valtainen pahuuden edustaja eli raamatussakin mainittu valkeuden enkelieb edustama saatana.

2. Moos. 15:3 "Herra on sotamies; Herra on hänen nimensä."

Kaksi esimerkkiä faktaa sanasta herra:
Käsky 1
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
Tuossa ei tarvita herra sanaa muuta kuin piilosaatanallisuuden mukana olemiseksi.
Katekismuksen selitys:
Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia minun rinnallani.
Tuossa ei tarvita herra sanaa muuta kuin piilosaatanallisuuden mukana olemiseksi.
Eli tuon käskyn sanoma on selvästi saatanallinen koska "minä olen herra, sinun Jumalasi" tekee herrasta jumalan eli mielestäni saatana on herra tuon mukaan!

Käsky 2
Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
Tuossakaan ei tarvita herra sanaa muuta kuin piilosaatanallisuuden mukana olemiseksi.
Katekismuksen selitys:
Älä turhaan käytä Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä sitä rankaisematta, joka turhaan käyttää hänen nimeään.
Eli tuossa on jo todella julmaa saatanallisuutta Jumalaakin kohtaan ja sitä vois ihan puhtaalla omalla tunnolla kutsua Jumalan pilkaksi jossa Jumalalta otetaan pois rangaistus oikeus! herra (saatana) rankaisee jos herran (saatanan) nimen turhaan lausuu...
Eli selvää piilosaatanallisuutta ja tätä löytyy kristinuskon teksteistä enemmän kuin arvaattekaan. Ei Jumala ole tehnyt raamattua saatanalliseksi vaan saatana ja saatanan palvelijat! Jumala on meille selvä ja ristiriidattomasti oikeaoppinen Jumala joka ei sanaansa noin saatanallisesti meille kertoisi joten jokaiselle Jumalaa ja Jeesusta sielussaan pitävän tulisi huomata piilosaatanallisuuksien jumalattomuudet.
2.Korinttolaiskirje:
11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
11:15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

Äänestä

Kuitenkin tunnut hieman kaipaavan jonkinlaista kosketuspintaa asioidessasi täällä toisten ihmisten kanssa. Vai olenko väärässä? Ja tuolla ensin, ed. olevalla virkkeellä tietenkin tarkoitin vain tätä ihmisille niin tyypillistä henkistä/hengellistä kommunikointia ja sen tarvetta.
Muutamin sanoin kommentoin myös itse rakkautta!
Täydellisessä rakkaudessa ei ole pelkoa oleva, siksi se sopii niin monelle, jotka ovat joskus pelänneet!

Äänestä
  • Tietenkin =)

    Se että ihmiset ovat tärkeämpiä kuin vaatteet, ei tarkoita sitä että kulkisin alasti. Se että Jumala on parempi kuin ihmiset, ei tarkoita sitä etten pitäisi ihmisten seurasta ;) Ei asioita tarvitse laittaa vastakkain, ne voi laittaa omalle paikalleen.

    Äänestä

  • Jumalan pieni köyhä kirjoitti:

    Tietenkin =)

    Se että ihmiset ovat tärkeämpiä kuin vaatteet, ei tarkoita sitä että kulkisin alasti. Se että Jumala on parempi kuin ihmiset, ei tarkoita sitä etten pitäisi ihmisten seurasta ;) Ei asioita tarvitse laittaa vastakkain, ne voi laittaa omalle paikalleen.

    Noh, tuota linjausta vähän penäsinkin, sillä täällä maan päällä rakkaus voi näkyä ja tulla täyteiseksi jollakin ymmärrettävällä tavalla ja tasolla vain niissä kaikissa hyvissä teoissamme joita toisillemme teemme.

    Tuollalailla minä asian tolan näen. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jumalan pieni köyhä kirjoitti:

En tiedä onko mikään muu asia elämässäni niin innoittanut, vapauttanut ja parantanut minua kuin Jumalan armollinen, todellinen rakkaus.

Uskon että meistä jokainen tuntee tuon montun sisällään, ne kaikki täyttymättä jääneet unelmat, toiveet ja tarpeet. Olen turhaan etsinyt ihmisistä ja tekemisestä sen montun täyttämistä, niiden avulla voi kyllä hetkeksi unohtaa sen, mutteivät ne sitä täytä.

Jumalan rakkaus on riittävän suuri täyttämään sen koko kuopan joka sisällämme on. Hänen rakkautensa on ymmärtävämpää, vähemmän vaativaa, täydellisempää, parantavampaa kuin kenenkään ihmisen rakkaus. Hänen rakkautensa kosketus osuu siihen kohtaan joka kaikessa muussa jää täyttymättä.

"Ääneeni minä huudan Herraa ja hän vastaa minulle pyhältä vuoreltansa. Minä käyn levolle ja nukun; minä herään sillä Herra minua tukee." ps. 3:5-7

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu