Iran & äärimuslimit pian kivikaudelle takaisin !

Eilinen Ylen hieno dokkari antoi ymmärtää, että maailma on kurkkuaan myöten täynnä Iranin uhittelua ja uhkailuja.
Maailman alistamiseen Koraanillla Allahille ei taidakaan sujua aivan kivuttomasti, vaan siinä voikin käydä - ja käykin muslimihihhuleille ohraisesti.
Israelin mereen pyyhkäiseminen jää Iranilta tekemättä. Kun Israel iskee, niin paluu kivikaudelle on tosiasia Iranissa, jossa sen muhamettilainen uskonto on ollutkin jo syntymästään.
Mahtanee tämänkin palstan pro-terroristeja harmittaa: Tappio, nöyryytys toinen toisensa jälkeen, asiassa kuin asiassa !

Stalinisteista pro-terroristien rivien välissä ristelevät punikit, ja viherpunikit kokevat jo ennen Juhannusta tosi järkytyksen. Israel iskee yksin, ilman USA:n apuakin, jos Iran ei pian luovu ydinohjelmastaan. Tai maailman demokratiat seuraavat vain tumput suorina, ulosteet housuissa terroristivaltio Iranin touhuja - silloin on Israelin pakko iskeä ainakin Iranin ydinlaitokset tuusan nuuskaksi!

Israel auttaa näin koko maailmaa muslimivyörytyksen pysäyttämiseksi, ja varsinkin meitä nöösejä pelkuri E-Unionilaisia! Näitä muslisoluttautujiahan on jo meillä Suomessakin. Osa oli taistelemassa jopa al-Qaidan riveissä äskettäin Somaliassa! Tämä roskasakki ulos maasta, ja heti!
--------

Ei ko. asiaan ole Erkki "The Red" Tuomioja ottanut mitään kantaa, vai eikö punikki ole ehtinyt, kun on verovaroin matkustellut yksityiskoneella ympäri maailmaa. 700 000 euroa on palanut tämänkin toverin takia veromarkkoja!
Per **** le !
------

Kyse on yksinkertainen: Joko me tai he. Ja hehän (äärimuslimit) eivät anna periksi, elleivät saa jälleen todeta mitä on siltikin länsimainen sivistys verrattuna kivikautiseen islamilaiseen uhoon!

Me emme alistu muslimien orjiksi, emmekä halua heidän uskontoaan. Emme halua heitä tänne mädättäämään kulttuuriamme Koraanin opeilla. Tämän pitäisi olla selvääkin selvempi asia.

Mutta, jos Iranin kaltaiset terroristi-valtiot eivät usko hyvällä, niin kyllä USA ja Israel hoitavat leiviskänsä jopa meidän pelkuri "unionilaistenkin puolesta".
Ts; Jälleenkö on maailman kiittäminen USA:ta ???
13481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mutta jos USA jatkaa politiikkaansa, niin niitä leviää sitten aivan varmuudella eurooppaankin lisää hyysäreille.

Sanotaanko näin: USA:n, Euroopan ja Venäjän on saatava yhteinen ja massiivinen rauhanomainen rintama estämään muslimien vaellusta alueilleen ja viestin on oltava se koko maailmalle, että sillä halutaan estää mahdolliset suurlevottomuudet. Venäjä on siis saatava mukaan yhteisrintamaan ja Venäjää on tuettava asiassa.

Äänestä

Turhaan eivät islamismin vastustajat tänne kirjoittele. Vastapuolella ei ole tähän faktaan mitään sanomista, joten he turvautunevat tapansa mukaan ala-arvoiseen herjan heittoon tai mutinaan propagandasta. Koska heitä ei kiinnosta opiskella alueen historiaa tai politiikan kiemuroita, puhumattakaan siitä että lukisivat omat linkkinsä, on tämä heidän ainoa vaikutuskeinonsa.

Tokkopa tietävät edes mikä eroa on islamismilla ja islamilla.

Äänestä
  • Kyllä, islamismi pitäisi osata erottaa islamista.

    MUTTA NIIN PITÄISI OSATA EROTTAA TOISISTAAN MYÖS ISRAELILAISUUS/JUUTALAISUUS JA SIIONISMI (FASISMIN MUOTO SEKIN!).

    Samat voimat pyörittävät niin islamismia kuin siionismiakin kulisseissa ... mutta sehän on mustavalkoajatteluun (me/ne, joko/tai) ehdollistettujen miltei mahdotonta tajuta!

    Äänestä

  • muttamutta kirjoitti:

    Kyllä, islamismi pitäisi osata erottaa islamista.

    en ole omissa kirjoituksissani koskenut tällä palstalla Palestiinan kysymykseen pitkällä tikullakaan. Israel/palestiina-keskustelu on pystyyn kuollut aihe josta saavat vain provoilijat revittyä jotain irti.

    Äänestä

  • muttamutta kirjoitti:

    Kyllä, islamismi pitäisi osata erottaa islamista.

    MUTTA NIIN PITÄISI OSATA EROTTAA TOISISTAAN MYÖS ISRAELILAISUUS/JUUTALAISUUS JA SIIONISMI (FASISMIN MUOTO SEKIN!).

    Samat voimat pyörittävät niin islamismia kuin siionismiakin kulisseissa ... mutta sehän on mustavalkoajatteluun (me/ne, joko/tai) ehdollistettujen miltei mahdotonta tajuta!

    kuten sosialidemokratian,natsismin ja kommunismin.
    niimpä.

    Äänestä

ei Israel siedä Iranin uhkailuja vuodesta toiseen.Ei varsinkaan,jos Iran aikoo saada ydinpomminsa valmiiksi. Kyllä eurooppa on sitten sokea. Ranskakin on etelä osiltaan jo muslimien terrorin alla.

Äänestä

että israelin armeijan ja tiedustelupalvelun piirissä ollaan kurkkua myöten täynnä Iranin uhoa ja mahdollista ydinaseprojektia. Tästä syystä Israelin sodanjulistukseton hyökkäys Iraniin on lähikuukausina mahdollisen skenaarion piirissä.

Tosin kirjoitus on kyllä hyvä siltä osin, että euroopassa majailevat muslimit ovat vaa'ankieliasemassa syöksemässä eurooppaa kaaoksen tielle. Tässä asiassa USA ei kuitenkaan ole euroopan kantaväestön etujen puolella missään määrin. Päinvastoin pönkittääkseen Irakin öljyyn kytkeytynyttä sotaansa, joutuu USA korostamaan konfliktin olevan riippumaton kulttuurisesta taikka uskonnollisesta railosta läntisen ja islamilaisen maailman välillä. Tästä syystä mikäli ristiriidat euroopassa puhkeavat avoimeksi vihamielisyydeksi muslimiväestöä kohtaan ja suuriksi pakkokarkoituksiksi takaisin muslimimaihin, saamme (joidenkin hämmästykseksi) nähdä USA:n asettuvan "sorretun" muslimiväestön puolelle tässä asiassa. Tästä olemme nähneet merkkejä jo aiemminkin, esimerkiksi Mohammed-pilakuvakohun aikoihin.

Tästä syystä tasapuolisin ratkaisumalli löytyisi molemminpuolisesta "go-home" politiikasta. Eli tilanteesta jossa sekä USA vetäytyy irakista että valtaosa euroopan muslimeista palaa takaisin islamilaisiin maihinsa. Löytyisi, jos olisi halua, sillä en usko kummankaan osapuolen vapaaehtoisesti suostuvan moiseen.

Rauhanomainen ratkaisu olisi tietenkin inhimillisesti kannatettavin, mutta valitettavasti ihmisluonne on sellainen että ennenpitkää tämä tilanne tullaan ratkaisemaan kaikkien osapuolien pudotettua silkkihanskansa jäälle. Ja silloin saadaan maailman kartta taas piirtää uusiksi.

Äänestä

parempi ois israelin lopettaa uhittelunsa sodalla ja alkaa rauhanomainen yhteistyö koko lähi-idän kanssa
voipi olla että muuten tulee suuria vaikeuksia ellei peräti iso tuho

Äänestä
  • sodalla. Heillä ei ole vaihtoehtoa. Jos Iran pystyy kehittämään ydinaseen se on hetkessä hizpollareilla. Ja mihin se taas johtaa ei ole mitään epäselvyyttä.

    Siis Iranilla on tasan 2 vaihtoehtoa, se joko keskeyttää ydinohjelmansa tai jokin ulkopuolinen valtio tekee sen. Sen likaisen työn tulee Israel tekemään. Heillä on tasan yhtä paljon vaihtoehtoja kuin meillä oli vuosina 39-44.

    Äänestä

  • Medoc kirjoitti:

    sodalla. Heillä ei ole vaihtoehtoa. Jos Iran pystyy kehittämään ydinaseen se on hetkessä hizpollareilla. Ja mihin se taas johtaa ei ole mitään epäselvyyttä.

    Siis Iranilla on tasan 2 vaihtoehtoa, se joko keskeyttää ydinohjelmansa tai jokin ulkopuolinen valtio tekee sen. Sen likaisen työn tulee Israel tekemään. Heillä on tasan yhtä paljon vaihtoehtoja kuin meillä oli vuosina 39-44.

    Juuri näin tulee käymään.

    Äänestä

Jos kirjoituksesi ei jostain hämmästyttävästä syystä ollutkaan vitsi niin:

1. Milloin Iran on uhitellut ydinaseilla?
2. Milloin Iran on uhkaillut tai yrittänyt levittää tai alistaa jotain mitä väität?

3.Etkö tosiaan ole tajunnut että tässä ei ole kyse mistään krististyt vastaan muslimit hassäkästä?

4. Kyse on yhdysvaltain ÖLJY ja SOTA
teollisuudesta. = eli perustavan laatuisesta ahneudesta,sokeudesdta ja sodan tahtoisuudesta.

5. Etkö tosiaan käsitä että yhdysvallat ja israel ovat tässä ne jotka uhittelevat,eivätkä salli muille oikeuksia joita pitävät hyvinä itselleen?

Jos noita kohtia et voi käsittää,niin luulenpa että olet yksi yhdysvaltain hallituksen "kunnon kansalaisista", eli agenteista joita he ovat levittäneet eurooppaan tuhansia ja taas tuhansia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lahtari Ari kirjoitti:

Eilinen Ylen hieno dokkari antoi ymmärtää, että maailma on kurkkuaan myöten täynnä Iranin uhittelua ja uhkailuja.
Maailman alistamiseen Koraanillla Allahille ei taidakaan sujua aivan kivuttomasti, vaan siinä voikin käydä - ja käykin muslimihihhuleille ohraisesti.
Israelin mereen pyyhkäiseminen jää Iranilta tekemättä. Kun Israel iskee, niin paluu kivikaudelle on tosiasia Iranissa, jossa sen muhamettilainen uskonto on ollutkin jo syntymästään.
Mahtanee tämänkin palstan pro-terroristeja harmittaa: Tappio, nöyryytys toinen toisensa jälkeen, asiassa kuin asiassa !

Stalinisteista pro-terroristien rivien välissä ristelevät punikit, ja viherpunikit kokevat jo ennen Juhannusta tosi järkytyksen. Israel iskee yksin, ilman USA:n apuakin, jos Iran ei pian luovu ydinohjelmastaan. Tai maailman demokratiat seuraavat vain tumput suorina, ulosteet housuissa terroristivaltio Iranin touhuja - silloin on Israelin pakko iskeä ainakin Iranin ydinlaitokset tuusan nuuskaksi!

Israel auttaa näin koko maailmaa muslimivyörytyksen pysäyttämiseksi, ja varsinkin meitä nöösejä pelkuri E-Unionilaisia! Näitä muslisoluttautujiahan on jo meillä Suomessakin. Osa oli taistelemassa jopa al-Qaidan riveissä äskettäin Somaliassa! Tämä roskasakki ulos maasta, ja heti!
--------

Ei ko. asiaan ole Erkki "The Red" Tuomioja ottanut mitään kantaa, vai eikö punikki ole ehtinyt, kun on verovaroin matkustellut yksityiskoneella ympäri maailmaa. 700 000 euroa on palanut tämänkin toverin takia veromarkkoja!
Per **** le !
------

Kyse on yksinkertainen: Joko me tai he. Ja hehän (äärimuslimit) eivät anna periksi, elleivät saa jälleen todeta mitä on siltikin länsimainen sivistys verrattuna kivikautiseen islamilaiseen uhoon!

Me emme alistu muslimien orjiksi, emmekä halua heidän uskontoaan. Emme halua heitä tänne mädättäämään kulttuuriamme Koraanin opeilla. Tämän pitäisi olla selvääkin selvempi asia.

Mutta, jos Iranin kaltaiset terroristi-valtiot eivät usko hyvällä, niin kyllä USA ja Israel hoitavat leiviskänsä jopa meidän pelkuri "unionilaistenkin puolesta".
Ts; Jälleenkö on maailman kiittäminen USA:ta ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu