Janin Kappaleessa Kun menet kuitenkin lauletaan Troniossa tuuli koillisesta ja Rovaniemi maatui harmaudessa. Levy kantaa nimeä Yhdenlauseen mies ja on tutustumisen arvoinen. http://www.janiwickholm.fi/index.php?page=musiikki
Jani soittaa, säveltää ja laulaa Tornioasta ja Rovaniemestä
4
750
Vastaukset
- Yx Tietämätön
Montako biisiä Jani on siis säveltänyt ja/tai sanoittanut tälle levylle? En oo vielä ehtinyt tutustua..
- Just tsekkasin
Seitsemässä biisissä kahdestatoista Jani on sanoittajana tai säveltäjänä tai molempina.
- Tiit-iäinen
Just tsekkasin kirjoitti:
Seitsemässä biisissä kahdestatoista Jani on sanoittajana tai säveltäjänä tai molempina.
Jani ei ole sanoittanut ainuttakaan biisiä kyseiselle Yhden lauseen mies- levylle. Sen sijään hän on sovittanut kaikki 12 biisiä ja säveltänyt niistä seitsemän.
Muistaakseni luin jostain, että Jani haluaa parhaansa mukaan kehittyä myös lyriikoiden tekemisessä, joten eiköhän tulevaisuudessa levyiltä löydy myös herran omia sanoituksia.
Toivottavasti ei tullut höpistyä ihan potaskaa... - En ihan yhden lauseen nainen
Tiit-iäinen kirjoitti:
Jani ei ole sanoittanut ainuttakaan biisiä kyseiselle Yhden lauseen mies- levylle. Sen sijään hän on sovittanut kaikki 12 biisiä ja säveltänyt niistä seitsemän.
Muistaakseni luin jostain, että Jani haluaa parhaansa mukaan kehittyä myös lyriikoiden tekemisessä, joten eiköhän tulevaisuudessa levyiltä löydy myös herran omia sanoituksia.
Toivottavasti ei tullut höpistyä ihan potaskaa...Oikeassa olet. Sanoituksista on tällä levyllä vastannut vielä muut immeiset. Tarkoituksena oli varmaankin kirjoittaa että Jani on säveltänyt ja sovittanut. Sorry. Niin levyn lumoissa, että kirjoittelin mitä sattuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 427362
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533662Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu473546- 623298
- 512974
Tulipalossa henkilövahinkoja, itsenäisyyspäivä alkoi huonosti, poliisi tiedottaa lisää
Savonlinna https://www.como.fi/uutiset/savonlinna-henkilovahinkoja-tulipalossa-poliisi-tiedottaa-lisaa/512832Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod342799Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint302464IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1851820- 471541