Mitä järkeä on edes haaveilla mahdollisuudesta, että Karjala saataisi takaisin. Putin ei sitä varmasti anna eikä meillä ole kuin mitättömät asevoimat. Meillä ei ole siis olenkaan minkäänlaista voimaa pakottaa Venäjä antamaan Karjala takaisin. On siis järkevintä luovuttaa ja antaa Karjalan kuulua Venäjälle.
Karjala menetetty
lopullisesti
8617
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
vasta tajusit??
Luovutetun Karjalan ja Suomen erottaa toisistaan jo ihmisikä ja railo vaan levenee. Asiaa pidetään yllä enää vain siksi, että ihmiset haluavat näennäistarkoituksen banaalille elämälleen, ja toisille tämä kuvitteellinen "Karjala-kysymys" on sellainen.
Turha on kuvitellakaan, että Karjala-kysymystä unohdetaan ka asian annetaan olla niin kauan, kuin se on palautettu Suomelle. Jos on 60 vuotta odotettu, voidaan odottaa vielä toiset 60 vuotta.
Eli pitää tuottaa teille pettymys, Venäjän oikeutta Karjalaan puolustavat: periksi ei anneta koskaan omien maiden ja kotiseutujen puolesta.
toivottavasti ruotsalaiset eivät ajattele vastaavalla tavalla suomea
Minulla ei ole mitään maita Karjalassa, ei vaikka isäni onkin siellä syntynyt ja kasvanut. Meillä nuoremmilla ei ole sinne mitään sidoksia enkä usko monenkaan karjalaisten toisen-kolmannen polven jälkeläisen olevan kiinnostunut koko asiasta. Jos ystävät ja koko elämä on vaikka Lahdessa, ei taatusti mikään saa houkuteltua jonnekin pieneen kylään esim. Sortavalan maalaiskuntaan.
Karjalaa haikailevat unohtavat täysin, että nyt eletään täysin eri maailmassa kuin 60 vuotta sitten. Nykyisin koti on siellä missä on ystävät ja työ.
Tässä maassa elää päivä päivältä vähemmän ihmisiä, joiden kotiseudut ovat olleet siellä rajan takana. Tulkaa nyt ihmeessä nykypäivään ja miettikää vaikka oman perheenne parikymppisiä, moniko heistä olisi valmis lähtemään jonnekin Karjalaan. Paikkaan, joka pitäisi rakentaa kokonaan uudelleen. Minun isäni oli karjalainen, mutta yksikään meistä nuoremmista ei ole Karjalasta kiinnostunut siinä mielessä että haikailisi sinne muuttoa. Karjalaa takaisin haikailevat eivät enää siihen pysty. Näin on kylmä ja raaka totuus.
Mitä me oikein tehdään Karjalalla? Ei käsittääkseni mitään. Jos ruvettaisiin jakamaan takaisin menneisyydessä vääryydellä otettuja maita, niin heti ensimmäisenä koko Amerikan mantere pitäisi antaa takaisin intiaaneille.
Isoäitini (vielä hengissä) on Karjalasta ja toisen isoäitini (myöskin vielä hengissä) veli sai lyijyä otsalohkoonsa yrittäessään puolustaa sitä joten en voi sanoa että aihe ei koskettaisi. Mutta en vain näe mitään varsinaista käyttöä maapläntille jolla ei ole muuta kuin puita ja venäläisiä.
Puita meillä on jo omastakin takaa, emmekä varmaankaan tarvitse venäläisiäkään.
Puunjalostusteollisuus on edelleen merkittävä teollisuusala Suomessa. Karjalan tasavallasta löytyy vastaavia luonnonvaroja kuin Suomesta. On kysyntää ja on tarjontaa. Tajutkoon ken ei ole aivan tajuton.
Ei meidän tarvitse vaatia eikä pakottaa. Tuetaan vain tahollamme Karjalan tasavallan itsenäistymispyrkimyksiä. Venäjän hajotessa syntyy lukuisia itsenäisiä pikkuvaltioita. Karjalan tasavalta on yksi niistä. Kun Karjalalle tarjotaan silloin tasavertaista kumppanuutta, niin he ottavat sen vastaan. Tulee syntymään Suomen ja Karjalan Yhdistyneet Tasavallat. Aamen.