Uusi Hitler

Enää ei pitäisi olla kenellekään epäselvää, kuka on uusi Hitler.

George W. Bush on valmis julistamaan sodan Irakia vastaan, vaikka USA:n perustuslain mukaan sodan julistuksen voi tehdä vain kongressi. George W. Bush kävelee mennen tullen YK:n yli. Hän perustelee tekojaan yhä heiveröisemmin ja lopulta jää jäljelle vain puolesta tai vastaan asettelu, jonka Bush on tuonutkin selvästi esille. Tätä käyttäen hän haalii tukijoita operaatioilleen.

Hän on valinnut oman valtionsa maailman poliisiksi ilman, että on kysynyt maailman mielipidettä ja ilman että tämä "poliisi" noudattaisi "palvelemansa" kansojen yhteisön ääntä. Tämä "poliisi" toimii siis aivan kuten diktatuurin poliisi yleensäkin, välittämättä niiden mielipiteistä, joiden turvallisuutta se väittää puolustavansa.

George W on ilmoittanut, että mikään Irakilaisten hallinto ei sille kelpaa. Yhdysvallat hyökkää ja ensimmäisten toimien joukossa ottaa öljykentät haltuunsa, näin he ovat ilmoittaneet. Sitten George W. Bush asettaa yhdysvaltalaisen johdon valloittamaansa maahan.

Yhdysvallat on harjoittanut vähemmän näkyvää ja agressiivista maailmanvalloitusta jo vuosikymmeniä. Nyt se on hankkimansa sotilaallisen ylivoiman turvin ryhtynyt valtaamaan maailmaa röyhkeämmin ja näkyvämmin. Ensin Irak, sitten Saudi-Arabia tai Iran. Taktiikka ja tavoitteet ovat aivan samat kuin Hitlerillä, jokainen valloitettu maa heikentää jäljellä olevien rohkeutta taistella vastaan ja siinä vaiheessa, kun ne tajuavat kupletin juonen, on jo myöhäistä liittoutua keskenään, koska valtaosa maista on vallattu.

George W. Bush itkee hullun kiilto silmissä kuutta kuollutta astronauttia, mutta katsoo jäätävin katsein satojen ja taas satojen tuhansien täysin syyttömien sivullisten kuolemaa operaatiossa, jossa hän "vapauttaa" valitsemansa kohteet tyranniasta ja samalla öljyn omistamisen taakasta. Viime viikolla esiteltiin Yhdysvaltalaista geenitutkimusta, jonka avulla pystytään pikaisesti kehittämään biologisia aseita, joilla voidaan tappaa vain tietty ihmisryhmä esim, vaikkapa arabit. Homma perustuu monimutkaiseen geenikarttaan, jossa myrkkyä kuljettavat mikrobit valitsevat solun geenikartan perusteella.

Vain USA:lla on eväät uuden Hitlerin voimaan. Nyt maata hallitsee johtaja, joka on ryhtynyt häikäilemättömään maailman valloitukseen ymmärtämättömien hurratessa.
24902
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Sinäpä veikkonen se vitsikäs olet :D
Minkäs maan Yhdysvallat ovat vallanneet? Ja jos näin olisi, eikö olisi yksinkertaisempaa aloittaa naapurimaista kuten Hitler aikoinaan? Lyhyempi matkahan Meksikoon ja Kanadaan olisi, miksi turhaan loikkia tuhansia kilometrejä?

Olet todella etevä heittelemään perusteettomia mielipiteitä näkemättä muita vaihtoehtoja asioille ja miksi ne ovat niin, mutta se taas on sinun menetyksesi olla näkemättä asioiden eri puolia.

Yritähän vaihtelun vuoksi käyttää pientä päätäsi vähän laajempaankin ajatteluun kuin tähän asti.
Puolesta tai vastaan ...maailman poliisi ...kuulehan menninkäinen, maailma ei ole mustavalkoinen, vaikka sinun ajattelumallisi näyttää sitä olevan. Ehkä sinäkin todella oppisit ymmärtämään jotakin, jos näkisit maailman vähän värikkäämmin, etkä ainoastaan Usaa mustana ja Irakia valkoisena (vai johtuuko Irakilaisten kaavuista?).

Äänestä
  • käyttää vasta kun sen on jostain sattumalta saanut. Mistäs sulle löydettäis se????

    Äänestä

  • puolesta kirjoitti:

    käyttää vasta kun sen on jostain sattumalta saanut. Mistäs sulle löydettäis se????

    Siinäpä sinulle pähkinä purtavaksi. Sentään minun ajattelukykyni vaatii etsimistä...huojentavaa, luultavimmin tulos siis sen löytyessä on huomattavasti parempi kuin omalla kohdallasi "...kun sen on jostain sattumalta saanut..."

    Äänestä

  • Tekstisi on valitettavasti hyvin ala-arvoista. Sen sijaan, että keskittyisit toisten kirjoittamien näkemysten arviointiin, yrität heittää ala-arvoista tekstiä toisista kirjoittajista. Sen vuoksi en vastaa sinulle edes maailmanvalloituskysymykseesikään, koska kanssasi ei ole odotettavissa aikuismaista älykästä keskustelua, sinun keskittyessä ainoastaan muiden kirjoittajien herjaamiseen. Palataan asiaan sitten, kun olet oppinut keskustelemaan asioista.

    Äänestä

  • Olen lukenut kirjoituksiasi jonkin verran. Olet valinnut nimimerkkisi hyvin. Teletapit on suunnattu alle kolmevuotiaille ja sinun kirjoitustesi älyllinen taso sekä ymmärryksesi taso ovat juuri sitä. Jo tuo kysymys, että miten muka USA harrastaa maailmavalloitusta, osoittaa että et todellakaan ymmärrä asioista yhtään mitään.

    Äänestä

  • B. Ush kirjoitti:

    Tekstisi on valitettavasti hyvin ala-arvoista. Sen sijaan, että keskittyisit toisten kirjoittamien näkemysten arviointiin, yrität heittää ala-arvoista tekstiä toisista kirjoittajista. Sen vuoksi en vastaa sinulle edes maailmanvalloituskysymykseesikään, koska kanssasi ei ole odotettavissa aikuismaista älykästä keskustelua, sinun keskittyessä ainoastaan muiden kirjoittajien herjaamiseen. Palataan asiaan sitten, kun olet oppinut keskustelemaan asioista.

    Tuohon on erittäin hyvä vedota silloin, kun ei ole minkäänlaisia perusteita väitteilleen. Toisin sanoen, et yksinkertaisesti _kykene_ perustelemaan väitettäsi maailmanvalloituksesta, koska sitä _ei_ ole. Yhdysvallat eivät ole vallanneet ainoatakaan valtiota.
    "Aikuismainen" ja "älykäs" keskustelu, joita peräänkuulutat, vaatisivat perusteet väitteellesi, jotta siitä ylipäätään voisi keskustella ;) Muiden kirjoittajien "herjaamiseen" en syyllisty, mikäli keskustelijalla todellakin on ideaa sanoissaan, mitä sinä et ole omistasi osoittanut.
    Eipä siis tullut keskustelua tästäkään, eikä muustakaan, niin kauan kuin sinulla ei ole mitään näyttöä/perustetta heitoillesi. Eli...menehän takaisin pulpetin taakse.

    Äänestä

  • teletappi kirjoitti:

    Siinäpä sinulle pähkinä purtavaksi. Sentään minun ajattelukykyni vaatii etsimistä...huojentavaa, luultavimmin tulos siis sen löytyessä on huomattavasti parempi kuin omalla kohdallasi "...kun sen on jostain sattumalta saanut..."

    edistyvät teksteistäsi päätellen sen verran hitaasti ja metsään menevään suuntaan, että huojentavia huomioita itsenäisen ajattelukyvyn kehittymisestä tulet tekemään vasta sen jlkeen, kun sattuma puuttuu kohdallasi peliin (esim. jouduttuasi johonkin USA-stereotypioitasi horjuttavaan vakavaan elämänkriisin)

    menevät teksteistäsi päätellen sen verran metsään, että huojentavia huomioita itsenäisen ajattelukyvyn kehittymisestä tulet tekemään vasta sen jälkeen, kun sattuma puuttuu kohdallasi peliin eli johdattaa sinut johonkin USA-stereotypioitasi horjuttavaan vakavaan elämänkriisin

    Hitaasti????? Kuka sanoi että ollenkaan... äläs nyt kuule sinäkin ala heitellä perusteettomia väitteitä. Sattuma? Kuka uskoo sattumaan, mitä? Eikö kaikki olekaan Allahin käsissä? Sinähän sorrat nyt jo ihastelemaasi uskontoa.

    USA-stereotypioitani...? Kummallakohan meistä niitä stereotypioita on...? :D

    Menehän sinäkin riviin että varmasti saat osasi Saddamin kemiallisista aseista, mikäli hän niitä pääsee käyttämään.

    Äänestä

  • puolesta kirjoitti:

    menevät teksteistäsi päätellen sen verran metsään, että huojentavia huomioita itsenäisen ajattelukyvyn kehittymisestä tulet tekemään vasta sen jälkeen, kun sattuma puuttuu kohdallasi peliin eli johdattaa sinut johonkin USA-stereotypioitasi horjuttavaan vakavaan elämänkriisin

    Kuka on väittänyt _minun_ etsineen yhtään mitään?
    Hmmm...näkyy olevan enemmänkin hallusinaatioita tänään tälle forumille kirjoittavilla...

    Mitä, eihän jumalasi Allah sattumiin usko? Kai? Miten voit sellaista siis edes ehdottaa :O

    Js USA-stereotypioidenkin kanssa on vähän niin ja näin...ja luultavimmin sinullakaan ei ole taaskaan pienintäkään perustetta heitoillesi...voi teitä pikkuisia.

    Äänestä

Miksi olet noin yksipuolinen? N:liitto/Venäjä on harjoittanut pienten kansojen alistamista koko historiansa ajan. Pakkosiirtänyt vähemmistöjä, murhannut vähemmistöjä (Tsetseenia) ja siirtänyt venäläisiä tilalle. N:liitto hajosi, muttä tänään on Venäjä jo haalimassa Valko-Venäjää ja Abhaasiaa. Koita ottaa huomioon myös nämä seikat. Ja muista katsoa tänään (27.2) ohjelma, joka kertoo venäläisten suorittamista hirvittävistä murhista Tsetseenisassa.

Äänestä
  • Puhut ihan totta venäjän toimista. Samoin kiina pitää vallassaan mm. tiibetiä. Ei se, että olen nyt keskustellut Irakin kriisistä, johdu yksipuolisuudesta eikä siitä, ettenkö pitäisi Venäjän toimia paheksuttavana. Olenhan menettänyt sukutilanikin venäläisille Karjalan yhteydessä ja vaadin sitä takaisin.

    Irakin kriisi on tällä hetkellä ajankohtaisin ja huomioiden yhdysvaltojen ylivoimaisen sotilaallisen mahdin sekä poliittis-taloudelliset pyrkimykset, on USA:n politiikka ylivoimaisesti suurin uhka koko maailman turvallisuudelle tällä hetkellä. USA:n asevarustelubudjetti on monikymmenkertainen mihin tahansa muuhun maahan nähden, sen sotilaallinen toiminta on maailman agressiivisinta ja sen valmius käyttää joukkotuhoaseita ilmeisesti kaikkein matalin, jos heidän omiin lausuntoihinsa on uskominen. Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden strategiassa todetaan mm. että "yhdysvallat käyttää kaikkia mahdollisia keinoja etujensa turvaamiseksi" ja että "mikään valtio missään päin maailmaa ei saa olla dominoivassa asemassa naapureihinsa nähden" (paitsi USA).

    Yhdysvallat aloitti aseistariisuntaneuvottelut 80 -luvulla. Se oli todella ovela veto, koska riisunnan kohteeksi joutui ja sovittiin sellaista aseistusta, joilla USA:aa voidaan uhata. USA taas kehitti itselleen samaan aikaan kaikkien aikojen ylivoimaisimman sotakoneiston, jonka se voi viedä minne tahansa maailmassa. Muiden mahdollisuudet uhata USA:a heikkenivät ratkasevasti, mutta USA:n sotilaallinen ylivoima kasvoi historialliseen mittakaavaa. Koskaan maailman historiassa ei ole seurannut hyvää siitä, että tasapaino järkkyy ja yksi valtio omaa ylivoimaisen sotilaallisen voiman. Ylivoimainen voima johtaa väistämättä aina ylimieliseen politiikkaan ja jopa sotiin.

    Nyt kun yhdysvallat kusetti muut valtiot aseistariisunnalla 80 -luvulla, kehittäen itselleen samalla ylivoimaisen sotakoneiston ja vähitellen levittäytyen yli 130 maahan maailmassa läsnäolollaan, on se ryhtynyt toiseen vaiheeseen. Se ryhtyy riisumaan aseista yksi kerrallaan niitä maita, jotka ovat sen politiikan tiellä, eivätkä nuoleksi ja palvele sen tarkoitusperiä. Samalla se neuvotteleen taidokkaasti kuin Hitler aikanaan, muun maailman kanssa, jotta nämä hyväksyvät sen valltoitusretket. Yhdysvallat pyrkii riisumaan yksi kerrallaan "roistovaltioiksi" määrittelemiään valtioita aseista ja ottamaan ne valtaansa. Mitä useamman se saa ahmaistua, sitä ahneemmaksi ja röyhkeämmäksi se käy sekä sitä vähemmän jäljellä olevat uskaltavat sitä vastustaa. Jos se onnistuu Irakin kanssa, on seuraavana vuorossa Libya tai ehkä jopa Saudi-arabia. Vähitellen USA pyrkii alistamaan kaikki maat taloudellis-poliittis-sotilaalliseen valtaansa. Toki ne maat, jotka ovat täydellisesti sen kansallisen turvallisuuden (sisältää myös taloudelliset edut) strategian kanssa yhdenmukaisia, saavat säilyttää "itsenäisyytensä". Aivan kuten italiakin sai hitleriltä luvan pitää "itsenäisyytensä". Kyllä W. Bushillekin kelpaa liittolaisiksi "itsenäiset" valtiot, kunhan niissä tehdään "mussolinin" johtamana asiat kuten USA tahtoo.

    Äänestä

  • B. Ush kirjoitti:

    Puhut ihan totta venäjän toimista. Samoin kiina pitää vallassaan mm. tiibetiä. Ei se, että olen nyt keskustellut Irakin kriisistä, johdu yksipuolisuudesta eikä siitä, ettenkö pitäisi Venäjän toimia paheksuttavana. Olenhan menettänyt sukutilanikin venäläisille Karjalan yhteydessä ja vaadin sitä takaisin.

    Irakin kriisi on tällä hetkellä ajankohtaisin ja huomioiden yhdysvaltojen ylivoimaisen sotilaallisen mahdin sekä poliittis-taloudelliset pyrkimykset, on USA:n politiikka ylivoimaisesti suurin uhka koko maailman turvallisuudelle tällä hetkellä. USA:n asevarustelubudjetti on monikymmenkertainen mihin tahansa muuhun maahan nähden, sen sotilaallinen toiminta on maailman agressiivisinta ja sen valmius käyttää joukkotuhoaseita ilmeisesti kaikkein matalin, jos heidän omiin lausuntoihinsa on uskominen. Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden strategiassa todetaan mm. että "yhdysvallat käyttää kaikkia mahdollisia keinoja etujensa turvaamiseksi" ja että "mikään valtio missään päin maailmaa ei saa olla dominoivassa asemassa naapureihinsa nähden" (paitsi USA).

    Yhdysvallat aloitti aseistariisuntaneuvottelut 80 -luvulla. Se oli todella ovela veto, koska riisunnan kohteeksi joutui ja sovittiin sellaista aseistusta, joilla USA:aa voidaan uhata. USA taas kehitti itselleen samaan aikaan kaikkien aikojen ylivoimaisimman sotakoneiston, jonka se voi viedä minne tahansa maailmassa. Muiden mahdollisuudet uhata USA:a heikkenivät ratkasevasti, mutta USA:n sotilaallinen ylivoima kasvoi historialliseen mittakaavaa. Koskaan maailman historiassa ei ole seurannut hyvää siitä, että tasapaino järkkyy ja yksi valtio omaa ylivoimaisen sotilaallisen voiman. Ylivoimainen voima johtaa väistämättä aina ylimieliseen politiikkaan ja jopa sotiin.

    Nyt kun yhdysvallat kusetti muut valtiot aseistariisunnalla 80 -luvulla, kehittäen itselleen samalla ylivoimaisen sotakoneiston ja vähitellen levittäytyen yli 130 maahan maailmassa läsnäolollaan, on se ryhtynyt toiseen vaiheeseen. Se ryhtyy riisumaan aseista yksi kerrallaan niitä maita, jotka ovat sen politiikan tiellä, eivätkä nuoleksi ja palvele sen tarkoitusperiä. Samalla se neuvotteleen taidokkaasti kuin Hitler aikanaan, muun maailman kanssa, jotta nämä hyväksyvät sen valltoitusretket. Yhdysvallat pyrkii riisumaan yksi kerrallaan "roistovaltioiksi" määrittelemiään valtioita aseista ja ottamaan ne valtaansa. Mitä useamman se saa ahmaistua, sitä ahneemmaksi ja röyhkeämmäksi se käy sekä sitä vähemmän jäljellä olevat uskaltavat sitä vastustaa. Jos se onnistuu Irakin kanssa, on seuraavana vuorossa Libya tai ehkä jopa Saudi-arabia. Vähitellen USA pyrkii alistamaan kaikki maat taloudellis-poliittis-sotilaalliseen valtaansa. Toki ne maat, jotka ovat täydellisesti sen kansallisen turvallisuuden (sisältää myös taloudelliset edut) strategian kanssa yhdenmukaisia, saavat säilyttää "itsenäisyytensä". Aivan kuten italiakin sai hitleriltä luvan pitää "itsenäisyytensä". Kyllä W. Bushillekin kelpaa liittolaisiksi "itsenäiset" valtiot, kunhan niissä tehdään "mussolinin" johtamana asiat kuten USA tahtoo.

    Olen samaa mieltä USA:sta, mutta en siinä, että USA olisi uhka maailman turvallisuudelle. Vaikka sillä onkin itsekkäät pyrkimykset, mutta kyllä minä pidän paljon suurempana uhkana maailmalle ääri-islamia diktaattorien käsissä. Uskonnon takia ne verisimmät taistelut on aina käyty, enkä tunne nykypäivänä suvaitsemattominta uskontoa kuin mitä islam on. Pidän kuitenkin USA:ta vastavoimana yhä leviävälle islamille.

    PS. Minunkin sukutilaa miehittää nyt vieras valta.

    Äänestä

jankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujankujanku

Äänestä

USAssa asuu alle 5 % maailman väestöstä ja se tuottaa yli kolmanneksen maailman CO2-päästöistä. Sillä ei ole pienintäkään aikomusta (ainakaan Bushin aikana) vähentää päästöjään tai energiankulutusta. Se ei myöskään aio liittyä kansainvälisiin ilmastosopimuksiin. Se on myös yksipuolisesti ilmoittanut myös, ettei aio noudattaa venäläisten kanssa solmimaansa ohjuspuolustussopimusta. Se on julistanut laittomat terästullit tuontiteräkselle, koska heidän teollisuutensa ei pysty kilpailemaan. Omille tuotteilleen he vaativat vapaata kilpailua kaikilla markkinoilla.

Bush on vakaasti päättänyt ottaa maailman öljyvarat hallintaansa, että amerikkalainen tuhlaava elämäntapa voi jatkua niin kauan kuin öljyä riittää. Toivottavasti muu maailma ottaa opikseen ja kehittää kunnolliset vaihtoehdot öljylle, koska USA tulee murskaamaan jokaisen maan saadakseen viimeisetkin rippeet mustaa kultaa. Persianlahden sodan aikaan se sai niskalenkin jo Kuwaitin öljystä, joka oli ainoa syy USAn operaatiolle.

Jos maailman maat lopettaisivat Bushin nuolemisen ja julistaisivat USAn tuotteet boikottiin, politiikka voisi muuttua. Ikävä kyllä tämä luultavasti suistaisi maailman talouslamaan.

Äänestä

Mikä Hitler toi Saddami on kun määräsi kaikki yli 10 vuotiaat poikalapset tapettavaksi. Katoitko eilen TV. ohjelman.

Äänestä
  • siinä ihanat jenkkipojat joivat Coca colaa, rukoilivat sotilaspastorinsa kanssa jumalan siunausta itselleen ja amerikalle ennen lehtopommituksiaan, jotka he kokivat elämänsä suurimpina innoituksen hetkinä ("ei sille mitään voi että osa menee aina syyttömien siviilien niskaan".
    Jos olisit itse katsonut sen edellisen ohjelman vähän vähemmän USA-myönteisesti asennoituen olisit huomannut ainakin sen, että rahoittajana noissa hirveissä tapahtumissa toimi USA ja tekniikan antoi Saddamin käyttöön Ranska ja Saksa

    Äänestä

  • vanha pappa kirjoitti:

    siinä ihanat jenkkipojat joivat Coca colaa, rukoilivat sotilaspastorinsa kanssa jumalan siunausta itselleen ja amerikalle ennen lehtopommituksiaan, jotka he kokivat elämänsä suurimpina innoituksen hetkinä ("ei sille mitään voi että osa menee aina syyttömien siviilien niskaan".

    Mistä "papparainen" olet saanut tämän suunnattoman intosi
    USA:a kohtaan? Eläkeläisillä tosin on aikaa rutista joka asiasta,
    mutta sinä et näköjään ehdi kuin tuota yhtä. Taitaa olla aika taas
    leikata eläkkeitä....
    Minun kokemuksieni mukaan "papparaiset" ovat kiinnostuneet
    heitä paljon läheisimmistä asioista kuten eläkkeistä, sairauksista,
    veroista, lähipalveluista yms.

    Äänestä

  • vanha pappa kirjoitti:

    siinä ihanat jenkkipojat joivat Coca colaa, rukoilivat sotilaspastorinsa kanssa jumalan siunausta itselleen ja amerikalle ennen lehtopommituksiaan, jotka he kokivat elämänsä suurimpina innoituksen hetkinä ("ei sille mitään voi että osa menee aina syyttömien siviilien niskaan".
    Jos olisit itse katsonut sen edellisen ohjelman vähän vähemmän USA-myönteisesti asennoituen olisit huomannut ainakin sen, että rahoittajana noissa hirveissä tapahtumissa toimi USA ja tekniikan antoi Saddamin käyttöön Ranska ja Saksa

    .

    http://www.globalsecurity.org/military/world/iraq/air-force-equipment.htm

    Tuolta selviää mistä Irakin ohjukset ja lentokalusto on peräisin.

    Perkeleen sotahullut jenkit kun myivät Saddamille Mig, Sukhoi, Jian ja Mirage -hävittäjiä sekä venäläisiä ja ranskalaisia ohjuksia!!!

    Äänestä

  • Herää pahvi kirjoitti:

    Puurot ja vellit menee sekaisin.Suomi kuului toisessa maailmansodassa N-L:n etupiiriin Kansainliiton (YK edeltäjä) päätöksellä.
    USA:n ei tarvitse hyökätä Suomeenkaan - ottaa vain metsät, Nokia ja puunjalostusteollisuus haltuunsa ja maksamalla puusta ja työstä mitä lystää. Öljyn reaalihinta jenkeille on laskenut viime vuosikymmeninä - kyllä "härmäläinenkin" tarttuu kättä pidempään vaikka Kosolan johdolla tällaisesta menettelystä raivostuneena.
    Jumalista Allah on huomattavasti rauhaisampi kuin meidän kristittyjen kiivas koston jumala, jonka kunniaa on puolustettu lukemattomissa verisissä sodissa kautta vuosituhanten.
    LAIHA SOPU ON PAREMPI KUIN LIHAVA RIITA

    Äänestä

  • vanha pappa kirjoitti:

    siinä ihanat jenkkipojat joivat Coca colaa, rukoilivat sotilaspastorinsa kanssa jumalan siunausta itselleen ja amerikalle ennen lehtopommituksiaan, jotka he kokivat elämänsä suurimpina innoituksen hetkinä ("ei sille mitään voi että osa menee aina syyttömien siviilien niskaan".
    Jos olisit itse katsonut sen edellisen ohjelman vähän vähemmän USA-myönteisesti asennoituen olisit huomannut ainakin sen, että rahoittajana noissa hirveissä tapahtumissa toimi USA ja tekniikan antoi Saddamin käyttöön Ranska ja Saksa

    Ikävää, ettet ymmärtänyt sitäkään...

    Dokumenttia ei ollut tarkoitettu objektiiviseksi kuvaukseksi elämästä tai asenteista sotilaiden keskuudessa laivalla, vaan siinä kuvattiin vain kuinka kolme uskovaista ihmistä selitti lähinnä itselleen kristinuskon ja sotimisen välistä suhdetta. Muiden uskontojen, ateistien tai vähemmän uskovien edustajat loistivat ohjelmasta tarkoituksellisesti poissaolollaan. Ymmärtänet, että samanlaisen dokumentin voisi tehdä maasta riippumatta missä tahansa, missä mihin tahansa uskontoon kuuluvat ihmiset joutuvat tilanteeseen, jossa voivat jopa tahtomattaankin muita vahingoittaa ja omankin henkensä vaarantaa.

    Ko. dokumentin uskontoaiheeseen (oman uskonsa kokemiseen) antoi lisäväriä se, että kuvaamasi "ihanat jenkkipojat" paitsi joivat Coca Colaa ja rukoilivat, myös vaaransivat tehtävässään toisten ja omankin henkensä.

    Ei tehtävään määrätty sotilas voi pysähtyä koneella ilmassa katsomaan, ettei kukaan sivullinen jää pommin alle. Sotilas tekee, mitä on käsketty (maasta riippumatta).

    Minkälainen dokumentti olisikaan saatu esim. talvisodan ajan Suomesta, mikäli uskontoaiheisia kysymyksiä olisi esitetty parille nuorelle uskovaiselle ja taistelutahtoiselle sotilaalle sekä sotilaspapille? (Heille tilanne oli varmasti paljon kovempi, mutta ehkä omaa maataan puolustaessa on uhrautuminen itselleen helpompi selittää?) Ehkäpä heidätkin kuitenkin olisi saatu kuvattua rukoilemassa itsensä ja Suomen puolesta?

    Äänestä

  • Kans kirjoitti:

    Avaa silmäsi.
    Olisit saanut myönteisemmän kuvan vain, jos sotilaspastori olisi varoittanut helvetillä tehtäviään suorittamaan lähteviä sotilaitaan ja nämä puolestaan olisivat kieltäytyneet pommittamasta sotilaskohteita (koska eivät voi varmuudella tietää, josko sinne on joku siviili voinut eksyä).
    Lisäksi, olisi kai ollut parempi, että em. vastentahtoiset ja filosofiaa pohdiskelevat nuoret olisivat juoneet jotain terveellisempää juomaa, esim. teetä. Ikävää on myös se, että he olivat jotenkin liian kauniita(?) mielestäsi.

    Ikävintä kuitenkin on se, etteivät kaikki ihmiset maailmassa ajattele kuten sinä - silloinhan sotia ei kai olisi?

    Äänestä

.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

B. Ush kirjoitti:

Enää ei pitäisi olla kenellekään epäselvää, kuka on uusi Hitler.

George W. Bush on valmis julistamaan sodan Irakia vastaan, vaikka USA:n perustuslain mukaan sodan julistuksen voi tehdä vain kongressi. George W. Bush kävelee mennen tullen YK:n yli. Hän perustelee tekojaan yhä heiveröisemmin ja lopulta jää jäljelle vain puolesta tai vastaan asettelu, jonka Bush on tuonutkin selvästi esille. Tätä käyttäen hän haalii tukijoita operaatioilleen.

Hän on valinnut oman valtionsa maailman poliisiksi ilman, että on kysynyt maailman mielipidettä ja ilman että tämä "poliisi" noudattaisi "palvelemansa" kansojen yhteisön ääntä. Tämä "poliisi" toimii siis aivan kuten diktatuurin poliisi yleensäkin, välittämättä niiden mielipiteistä, joiden turvallisuutta se väittää puolustavansa.

George W on ilmoittanut, että mikään Irakilaisten hallinto ei sille kelpaa. Yhdysvallat hyökkää ja ensimmäisten toimien joukossa ottaa öljykentät haltuunsa, näin he ovat ilmoittaneet. Sitten George W. Bush asettaa yhdysvaltalaisen johdon valloittamaansa maahan.

Yhdysvallat on harjoittanut vähemmän näkyvää ja agressiivista maailmanvalloitusta jo vuosikymmeniä. Nyt se on hankkimansa sotilaallisen ylivoiman turvin ryhtynyt valtaamaan maailmaa röyhkeämmin ja näkyvämmin. Ensin Irak, sitten Saudi-Arabia tai Iran. Taktiikka ja tavoitteet ovat aivan samat kuin Hitlerillä, jokainen valloitettu maa heikentää jäljellä olevien rohkeutta taistella vastaan ja siinä vaiheessa, kun ne tajuavat kupletin juonen, on jo myöhäistä liittoutua keskenään, koska valtaosa maista on vallattu.

George W. Bush itkee hullun kiilto silmissä kuutta kuollutta astronauttia, mutta katsoo jäätävin katsein satojen ja taas satojen tuhansien täysin syyttömien sivullisten kuolemaa operaatiossa, jossa hän "vapauttaa" valitsemansa kohteet tyranniasta ja samalla öljyn omistamisen taakasta. Viime viikolla esiteltiin Yhdysvaltalaista geenitutkimusta, jonka avulla pystytään pikaisesti kehittämään biologisia aseita, joilla voidaan tappaa vain tietty ihmisryhmä esim, vaikkapa arabit. Homma perustuu monimutkaiseen geenikarttaan, jossa myrkkyä kuljettavat mikrobit valitsevat solun geenikartan perusteella.

Vain USA:lla on eväät uuden Hitlerin voimaan. Nyt maata hallitsee johtaja, joka on ryhtynyt häikäilemättömään maailman valloitukseen ymmärtämättömien hurratessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu