Ulosmarssien takana aina työnantajan mielivalta.

Porvarit pitävät ääntä "laittomuuksista" ja
ulosmarssien syistä vaietaan. Oletteko tosiaan niin tyhmiä, että luulette lakkojen tapahtuvan ilman syytä ihan vai kiusaksi?
Lakossa menettää aina myös vastavat ansiot, ei se työläisille ilmaista ole.

Miksei muuten noita lakkopäiviä vähennetä koskaan noista lomautuspäivistä?

Lakot muka maksavat jotakin ja lomautus onkin sitten ilmaista, kummallista matematiikkaa.

Lakkojen takana on aina työnantajan sanelu ja väärinkäytökset. Työläisille on taattu oikeus lakkoon Suomenkin ratifioimissa sopimuksissa.
Nk. lakkosakoista pitäisi kokonaan luopua, kummalista kun lakko on laiton silloinkin, kun työnantaja ei noudata sopimuksia tai kieltäytyy neuvottelemasta työntekijöiden kanssa.
3494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Työnantajissa on monenlaisia ihmisiä kuten muissakin kansalaisryhmissä. On vain huonoja päiviä, mutta on myös tämän muoti-ilmiöksi nousseen ahneuden aikakauden syyksi laskettavia ylilyöntejä enemmän kuin ehkä muuten olisi.
Työntekijöillä on tarve tällöin saada mielipiteensä kuuluviin ja poistuminen työpaikalta ja sen saaminen uutiseksi mediaan on yksi keino. Yrityksissä, joissa on hyvä neuvotteluilmapiiri ei tuollaista juuri tapahdu ja siinä asiassa on varmasti kehitettävää molemmin puolin.
Lomautukset vähentävät myös työnantajan tuloja joten siihen tilanteeseen joutuminen on tappio molemmille osapuolille. Ansiosidonnainen työttömyysturva on työntekijöiden kannalta hyvä asia häiriötilanteiden vahinkojen vähentämiseksi yhteiskunnassa, vaikka jostain syystä työnantajapuolella jotkut sitä karsastavat.
Lakkojen määrä on oleellisesti vähentynyt sitten 1970-luvun, mikä on nähtävä työmarkkinoiden tervehtymisenä. Lomautusten määrän sanelevat suhdanteet ja on vaikea nähdä tilannetta jossa niistä päästäisiin kokonaan eroon. Irtisanomisaikojen lyhentämistäkin on esitetty, mutta täytyy muistaa että tällöin saattaa käydä, että kerran irtisanottu henkilö ei sitten suhdanteiden parantuessa enää olekaan käytettävissä, mikä aiheuttaisi ongelmia ammattitaitoisen työvoiman saannissa.
Suo siellä, vetelä täällä, yrityksissä me-henkeä luomalla ja kiihkottomasti toimien minimoimme vahingot yhteiseksi hyväksi kaikissa tilanteissa.

Äänestä
  • vähentyminen ei minun mielestäni kerro työelämän tervehtymisestä, lähestulkoon päinvastoin.

    On todella oltava kova paikka että lakkoon uskalletaan lähteä, koska sehän osoittaa työnantajalle että työntekijä "niskuroi". Mikä taas johtaa siihen että näistä ns. hankalista henkilöistä halutaan päästä eroon. Tekosyitä kyllä löytyy potkuille aina.

    Äänestä

  • Sandra.s kirjoitti:

    vähentyminen ei minun mielestäni kerro työelämän tervehtymisestä, lähestulkoon päinvastoin.

    On todella oltava kova paikka että lakkoon uskalletaan lähteä, koska sehän osoittaa työnantajalle että työntekijä "niskuroi". Mikä taas johtaa siihen että näistä ns. hankalista henkilöistä halutaan päästä eroon. Tekosyitä kyllä löytyy potkuille aina.

    ...on suurin syntymäpaikkakunnalla työssä olevilla usein saman työnantajan palveluksessa ikänsä olleilla ihmisillä. Työn perässä muuttaneet ja ehkä monissa työpaikoissa olleet ovat kokemukseni mukaan kovempinahkaisia yksilöinä, mikä työnantajaporvareilta näyttää jääneen huomaamatta.

    Kolmen firman alasajossa minäkin olen ollut mukana, eikä tuo viimeinen tuntunut enää oikein miltään. Tämähän on vain elämää, raha on aina rahaa ja ihmisen pitää taipua aina siihen mitä kaikkivaltiaat pääomanhaltijat tahtovat. Vaatimukset vain kasvaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pennari kirjoitti:

Porvarit pitävät ääntä "laittomuuksista" ja
ulosmarssien syistä vaietaan. Oletteko tosiaan niin tyhmiä, että luulette lakkojen tapahtuvan ilman syytä ihan vai kiusaksi?
Lakossa menettää aina myös vastavat ansiot, ei se työläisille ilmaista ole.

Miksei muuten noita lakkopäiviä vähennetä koskaan noista lomautuspäivistä?

Lakot muka maksavat jotakin ja lomautus onkin sitten ilmaista, kummallista matematiikkaa.

Lakkojen takana on aina työnantajan sanelu ja väärinkäytökset. Työläisille on taattu oikeus lakkoon Suomenkin ratifioimissa sopimuksissa.
Nk. lakkosakoista pitäisi kokonaan luopua, kummalista kun lakko on laiton silloinkin, kun työnantaja ei noudata sopimuksia tai kieltäytyy neuvottelemasta työntekijöiden kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu