Odotellaan

Kun Johaneksen poika oli vielä mukana seurassa, antoi hän hyvinkin vahvasti ymmärtää, että hänellä on niinpaljon äänitettyä ja muutakin materiaalia, ettei seura kertakaikiaan uskalla häntä erottaa. No, jos tässä on kaikki arkaluontoinen materiaali mikä hänellä on omilla sivuillaan niin ei se nyt VT seuran perustuksia häälytä. Vieläkö näitä veret seisauttavia paljastuksia pitää kaunkin odottaa. Eli lyhyestä virsi kaunis.
1232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että minulla on äänitteitä vielä tuntikausia, joita en ole julkaissut. Mutta en aio niitä kaikkia edes julkaista, koska kaikissa niissä ei ole mitään mielenkiintoista ja ette te jaksa niitä välttämättä kuunnella. Esim. Espoo-Läntisen esivalvojan ääni on niin mumiseva ja esitystapa niin mitäänsanomaton, ettei julkaisukynnys ylity. On kuitenkin pieni mahdollisuus, että julkaisen vielä yhden sarjan kuulusteluja, mutta se jää nähtäväksi. Ehkä tulevaisuudessa.

>>Kun Johaneksen poika oli vielä mukana seurassa, antoi hän hyvinkin vahvasti ymmärtää, että hänellä on niinpaljon äänitettyä ja muutakin materiaalia, ettei seura kertakaikiaan uskalla häntä erottaa.

Missä olen noin väittänyt? Olen vain sanonut jotenkin niin, että Betelille on hyvin kiusallista, jos julkaisen tietoja. Ja kuka väittää, etteikö Betel olisi joutunut kiusalliseen valoon kaikkine kieroiluineen. Toki kaikki eivät edes huomaa tätä kieroilua, kun he ovat tottuneet, että sellainen on "normaalia" kristillisessä seurakunnassa. Aivopesu on tällöin tehnyt tehtävänsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Malttamattomasti kirjoitti:

Kun Johaneksen poika oli vielä mukana seurassa, antoi hän hyvinkin vahvasti ymmärtää, että hänellä on niinpaljon äänitettyä ja muutakin materiaalia, ettei seura kertakaikiaan uskalla häntä erottaa. No, jos tässä on kaikki arkaluontoinen materiaali mikä hänellä on omilla sivuillaan niin ei se nyt VT seuran perustuksia häälytä. Vieläkö näitä veret seisauttavia paljastuksia pitää kaunkin odottaa. Eli lyhyestä virsi kaunis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu