Digiboxi

Onko muualla Lohjan alueella ongelmia digivastaanotossa kaapeliverkossa?

Täällä Virkkalassa on lähes joka ilta palikoitumista, äänen häipymistä ja kokonaan ohjelman pysähtymistä.

Olen ollut yhteydessä Hiidenverkkoon, mutta siellä suhtaudutaan asiaan niin, että asiakkaan laitteissa on aina vika.

Siis onko muilla häiriöitä kaapelissa?

ps.boxina Topfield TF5100PVRc
5583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eli asemanpelto,boxina kolme handania,ja kaikki pelaa ok.

Äänestä

(Onko muualla Lohjan alueella ongelmia digivastaanotossa kaapeliverkossa? )On ainakin Pellervonkadulla.Kun ottaa yhteyttä Hiidenverkkoon niin suhtautuminen on hyvin ylimielistä ja ongelma tuntuu olevan se asiakas.Olemme vain hankalia ja jos uskaltaa pyytää jotain apua ongelmaan , niin lähinnä saa uhkailua osakseen.Olemme tulleet siihen tulokseen,ettemme halua olla enää missään tekemisissä Hiidenverkon kanssa.

Äänestä

on Handan 5000:ssa alkanut ääni pätkiä ja kuvassa on entistä enemmän häiriötä, mutta olen laittanut sen uuden ohjelmaversion piikkiin. Syy ei kai sittenkään ole pelkästään Handanissa.

Äänestä
  • Tämä valtakunta tulee menemään sekaisin syksyllä kun analogiaika päättyy. Koko digitekniikka on melkosen uusi verrattuna biljoona vuotta vanhaan analogitekniikkaan. Laitteitten luulisi kehittyvän vielä vuosia.
    Vikoja ja häiriöitä tulee olemaan koko suomessa riippumatta minkä yhtiön verkossa ollaan.

    Olen työskennellyt keski-suomessa jollain tapaa alalla ja voin kertoa kyllä sielläkin valitettiin digitekniikan toimivuudesta.
    Tosin täytyy sanoa että itselläni ei ole juurikaan omakohtaista kokemusta ole Lohjan paikallisen kaapelioperaattorin palvelusta.

    Tässä hyödyllinen linkki kaikille kansalaisille: http://www.digitv.fi/sivu.asp?path=1;4052

    Valtakunnallinen digitv infopalvelu. Jos paikalliselta yhtiöltä ei saa apuja niin erityisesti laitteiden osalta tuolla osataan auttaa. Tietävät myös digitekniikasta yleensäottaen.

    Noin muuten ongelmatilanteisiin muutama vinkki mitkä voivat joskus auttaa.
    1) virtatöpseli irti ja takasin
    2) tarkista antennijohdon kunto ja onko kunnolla kiinni. Itsellä kuva meni mosaiikiksi ja antennijohdon vaihto korjasi ongelma täysin (yllätti itsenikin aivan täysin!)
    3) palauta digiboksin tehdasasetukset ja viritä kanavat uudelleen

    Vian aiheuttajia tässä yhtälössä voi olla vaikka missä. Valtakunnalliset lähetykset - paikalliset lähetykset - digiboksin softa - johdot / rasiat - huoneiston sisäverkko - taloyhtiön verkko jne jne.. eli usein syytetään suoraan joko kaapelioperaattoria tai digiboksia sen enempää asiaan syventymättä.

    Kun nyt kerran leikin digitekniikan yleistietäjää olevinaan, niin pistän vinkin niille joilla on vielä bokseja hankkimatta. Se pitää olla "cable ready" -merkinnällä varustettu ja voin suositella merkkejä jotka löytyvät digitv infon listalta jotta sieltä saa kysyä apua! Itse pidän handania järkevimpänä merkkinä. Medionilla on ollut hyviä malleja, mutta myös huonojakin.. topfield on hirmu suosittu mutta omasta mielestäni se ei ole ihan parhaimmistoa, etenkään hintaan suhteutettuna.
    Itselläni on taloudessani neljä digiboksia ja tyytyväisin olen juuri handanin 5000 ja 6000 malleihin. Erityisesti DVB-C6000 joka on kovalevyllinen malli ja sataviiskymppiä topfieldiä halvempi samoilla ominaisuuksilla!

    Piti vain pistää pari vinkkiä mutta tulikin hieman enemmän tarinaa..

    Äänestä

  • Huubertti kirjoitti:

    Tämä valtakunta tulee menemään sekaisin syksyllä kun analogiaika päättyy. Koko digitekniikka on melkosen uusi verrattuna biljoona vuotta vanhaan analogitekniikkaan. Laitteitten luulisi kehittyvän vielä vuosia.
    Vikoja ja häiriöitä tulee olemaan koko suomessa riippumatta minkä yhtiön verkossa ollaan.

    Olen työskennellyt keski-suomessa jollain tapaa alalla ja voin kertoa kyllä sielläkin valitettiin digitekniikan toimivuudesta.
    Tosin täytyy sanoa että itselläni ei ole juurikaan omakohtaista kokemusta ole Lohjan paikallisen kaapelioperaattorin palvelusta.

    Tässä hyödyllinen linkki kaikille kansalaisille: http://www.digitv.fi/sivu.asp?path=1;4052

    Valtakunnallinen digitv infopalvelu. Jos paikalliselta yhtiöltä ei saa apuja niin erityisesti laitteiden osalta tuolla osataan auttaa. Tietävät myös digitekniikasta yleensäottaen.

    Noin muuten ongelmatilanteisiin muutama vinkki mitkä voivat joskus auttaa.
    1) virtatöpseli irti ja takasin
    2) tarkista antennijohdon kunto ja onko kunnolla kiinni. Itsellä kuva meni mosaiikiksi ja antennijohdon vaihto korjasi ongelma täysin (yllätti itsenikin aivan täysin!)
    3) palauta digiboksin tehdasasetukset ja viritä kanavat uudelleen

    Vian aiheuttajia tässä yhtälössä voi olla vaikka missä. Valtakunnalliset lähetykset - paikalliset lähetykset - digiboksin softa - johdot / rasiat - huoneiston sisäverkko - taloyhtiön verkko jne jne.. eli usein syytetään suoraan joko kaapelioperaattoria tai digiboksia sen enempää asiaan syventymättä.

    Kun nyt kerran leikin digitekniikan yleistietäjää olevinaan, niin pistän vinkin niille joilla on vielä bokseja hankkimatta. Se pitää olla "cable ready" -merkinnällä varustettu ja voin suositella merkkejä jotka löytyvät digitv infon listalta jotta sieltä saa kysyä apua! Itse pidän handania järkevimpänä merkkinä. Medionilla on ollut hyviä malleja, mutta myös huonojakin.. topfield on hirmu suosittu mutta omasta mielestäni se ei ole ihan parhaimmistoa, etenkään hintaan suhteutettuna.
    Itselläni on taloudessani neljä digiboksia ja tyytyväisin olen juuri handanin 5000 ja 6000 malleihin. Erityisesti DVB-C6000 joka on kovalevyllinen malli ja sataviiskymppiä topfieldiä halvempi samoilla ominaisuuksilla!

    Piti vain pistää pari vinkkiä mutta tulikin hieman enemmän tarinaa..

    Asun Perttilässä ja mulla ei toimi boxi.Ääni menee pois ja kanavia ei saa vaihdettua.Töpselin olen ottanut vähän väliä seinästä pois ja aina vaan on epäkunnossa.Neljäs boxi meneillään.Vika ei voi olla laitteessa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaapelissa kirjoitti:

Onko muualla Lohjan alueella ongelmia digivastaanotossa kaapeliverkossa?

Täällä Virkkalassa on lähes joka ilta palikoitumista, äänen häipymistä ja kokonaan ohjelman pysähtymistä.

Olen ollut yhteydessä Hiidenverkkoon, mutta siellä suhtaudutaan asiaan niin, että asiakkaan laitteissa on aina vika.

Siis onko muilla häiriöitä kaapelissa?

ps.boxina Topfield TF5100PVRc

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu