Te jotka tällä palstalla puolustatte Ruslanasia olette itse luultavasti homoja tai homoutta ihannoivia! Miehissähän tunnetusti on paljon enemmän homoja kuin naisissa!
SUOMI ON RAPPIOLLA KUN MIEHET ALKAA IHAILLA RUSLANASIA!
SUOMI ON RAPPIOLLA KUN MIEHET ALKAA IHAILLA RUSLANASIA!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sitä enemmän mitä enemmän sitä haukutaan täällä.
Minä olen homo, mutta puolustan Ruslanasia hänen valloittavan persoonansa ja lahjakkuutensa vuoksi. Primitiiviset sonnanheittäjät taas tuntuvat puuttuvan epäolennaisuuksiin, kuten seksuaaliseen suuntautumiseen.
nimi, ja mitä ihmettä sukupuolinen suuntautuneisuus kuuluu laulutaitoon? Minun mielestäni ei pätkääkään, ja olen sentään ikivanha heteronainen.
Onkohan näitä ennakkoluuloja vain vähäaivosoluisissa aivoissa?
Aivan oikein olen homo.
Jos joku hetero kilpailija olisi ollut pornokuvissa muutama vuosi sitten ja yhtä rehdillä tavalla kuin Ruslanas toisi sen esille puolustaisin häntäkin, ymmärtäisin myös jos kuvat tulisi julkisuuteen kulman takaakin. Ymmärtäähän sen miten arka-asia moiset kuvat voi olla.
Idols on konsepti. Kilpailun tuomarit päätti ottaa Ruslanin kisaan koska hän on heidän mielestä hyvä laulaja. Sille ei mahda mitään, oman mielipiteeni hänen laulutaidoistaan esitän sitten myöhemmin äänestämällä minuun suurimman vaikutuksen tenhnyttä laulajaa.
Aave kummittelee Suomessa, homostelun aave. Taas on alkanut merkityksillä ja metafysiikalla täyteen ladattu Suuri Homokeskustelu. Jokaisella on Asiasta mielipide, vaikkeivät homohommat millään lailla itseä koskettaisikaan.
Jeesuksella ratsastavalle kristillis-kepulaiselle poliitikolle keskustelu on kuin taivaan lahja: vihdoinkin kysymys, jonka avulla voi kääntää ennakkoluulonsa poliittiseksi ohjelmaksi.
Kepulaista sikaniskaa ilahtuneempi homodebatista on vain Uudenmaankadun urbaaniliberaali: homoja symppaamalla voi vaivattomasti todistaa kuuluvansa suvaitsevaisuuden suurlähettiläisiin.
Edellisessä eduskunnan homopalaverissa eräs kansanedustaja tokaisi, että seuraavaksi vaaditaan varmaan oikeutta avioitua sian kanssa. Vertaus oli sikäli ontuva, että valtaosalla suomalaisnaisista on jo kokemusta sikaliitosta. (Tätä pahempi kohtalo voi olla vain avioliitto kepulaisen kanssa.)
Moralistit varoittelevat, että homoliitot murentavat avioliittoinstituution. Taannoin pelättiin viiden tuhannen somalin vievän puolen miljoonan suomalaisen työpaikan, ja nyt siis kauhistellaan, että 5 prosentin seksuaalivähemmistö tuhoaa 95 prosentin parisuhteen.
Kuvitteleeko joku todella, että kannelmäkeläiskaksiossa kaksin käsin toisiaan mukiloivan Lahtisen pariskunnan liittoa uhkaa se, että naapurissa asuvat Reijo ja Antero voisivat vihdoin rekisteröidä suhteensa?
Heterofundamentalistien suurin kauhukuva on homojen adoptio-oikeus. Huolestuneet nimimerkit kyselevät, millaisia pervoja Reijon ja Anteron kasvattamista lapsista mahtaa tulla.
Iskä-äiskä-perhemallia verisesti puolustavat eivät turhaan kysele, miten tasapainoisia lapsia kasvaa 50 prossan todennäköisyydellä eroon päättyvässä heterohelvetissä.
Mika Ebelingin, Päivi Räsäsen, Pentti Mäki-Hakolan ja muiden talebanien puheita kuunnellessa voi vain ihmetellä, miksi aina korostetaan Raamatun aikansa eläneitä ahdasmielisyyksiä, ei ikuisesti ajankohtaista rakkautta.
kirjoituksiasi???? Tuollainen paatos, oli kysymyksessä Ruslanasin puolustaminen taikka boikotoiminen, ei tee siitä sen mielenkiintoisempaa. Kirjoita kirja ja koita saada läpi..
Ruslanas on kaikkein kiinnostavin persoona koko kisassa, laulutaidoilla ja elämän asenteellaan.
Kärsit mentaalisista ongelmista. Hakeudu ammattiauttajalle, valkotakkiset sedät ja tädit kyllä kuuntelevat.