1700-luku

Osaatteko suositella joitain hyviä 1700-luvun Suomea tai Eurooppaa käsitteleviä historiankirjoja?
7456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Topeliuksen Maamme-kirjassa kerrotaan paljon 1700-luvun historiaa Suomesta. Kirja tosin on kirjoitettu 1800-luvun lopulla, mutta on iästään huolimatta mielenkiintoista luettavaa.

Äänestä
  • Välskärin kertomukset en kirjoitettu ennen Maamme kirjaa ja on ainakin sotahistorian kannalta ehdottomasti mielenkiintoisempi ja autenttisempi kuin Maamme kirja.

    "Fälskararens berättelser" kannattaa kylläkin lukea ruotsiksi - vaikka kääntäjänä olikin peräti Juhani Aho - niin käännöksenä 'toimituksellisista syistä' kirjasta tulee ulos vain sen pelkistetty versio.

    Ja Välskärin kertomukset kokonaisuudesssaan on saatavilla vain ruotsiksi.

    Äänestä

Suomen historianharrastuksessa on muotia vain jatkosota ja keskiaika. 1700- tai 1800-luku eivät ole nyt "in".

Kannattaa koluta useampi kirjasto jos löytyisi jotakin.

Äänestä

Aloita mieluummin 1600-luvulta koska ruåtsalainen historian kirjoitus
on jo tuolla vuosisadalla lähinnä Peter Englundin ansiosta;

http://www.peterenglund.com/

Sen sijaan kun Pohjanmaa vielä toipuu siitä järkytyksestä minkä aka-
teemikko Heikki Ylikangas sille aiheutti kirjallaan "Nuijasota" meidän
oma historiankirjoitus pysähtyi ainakin toistaiseksi tuolle 1500-luvulle.

Sodistamme historian kirjoittajien käsitys Talvisodasta on aika mukavasti
'plakkarissa', . .

http://www.mil.fi/perustietoa/talvisota/

. . . mutta samaa ei voi sanoa jatkosodasta: Ensimmäistäkään akateemista
tutkimusta ei jatkosodasta ole kirjoitettu, eikä varmaankaan kirjoiteta
vielä vuosikymmeniin!

- Siis, lue vielä lähinnä Englundia ja Ylikangasta sekä muita heidän
kaltaisiaan historioitsijoita!

Äänestä
  • Englund on erinomainen nationalistisen historian kir
    joittajana.

    Äänestä

  • kriittinen lukija kirjoitti:

    Englund on erinomainen nationalistisen historian kir
    joittajana.

    "..nationalistisen historian"

    Mielenkiintoinen tulkinta: Näinhän se Englundinkin kohdalla paljon on hänen tutkiessaan juuri Ruotsin suuruuden aikaa, so. 1600-lukua.

    Ruotsista tuli tuolloin sen lyötyä ensin Saksan ja Tanskan, sitten Puolan ja Venäjän sekä pitäessään vielä Hollannin ja Englanninkin Itämeren ulkopuolella - alueen KAUPPAUIMPERIUMI.

    Mutta toisaalta kyllä Peter Englund mielestäni myös romuttaa monia niitä myyttejä joita Ruotsin suuruuden aikaan liittyy.

    Suomessa meillä 'rohkeudessaan' häntä voidaan verrata vain akateemikko Heikki Ylikankaaseen.

    Ja esimerkiksi Matti Klingen kirjat näiden miesten rinnalla muuttuvat elitistiseksi freudenthalilaiseksi propagandaksi - pikku tyttöjen kiiltokuviksi!

    Äänestä

Olen juuri lukenut kirjan, joka käsitteli ison vihan aikaa Suomessa: Kustaa H.J. Vilkuna: Paholaisen sota.
Vilkuna on kirjottanut huolellisesti dokumentteihin pohjautuvan kirjan suomalaisten vainon ajoista. Kannattaa lukea, mutta kirja ei sitten ole heikkohermoisille; itsekin vältin sen lukemista ilta-aikaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Historiamies kirjoitti:

Osaatteko suositella joitain hyviä 1700-luvun Suomea tai Eurooppaa käsitteleviä historiankirjoja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu