Synti ja Anteeksianto

Ihminen voi käsitellä omat huolensa ja asiansa itsenään pähkäillen. Siihen ei tarvitse Jumala käsitettä. Iltarukouksissa ei tarvitse juoruta pikkupaheita ja pyydellä niitä anteeksi joltain "satuolennolta".

Lisäksi synnin määrittely on aika outo. Ei kukaan tarvitse "ristiä" kantaakseen. Täten koko synti käsitteestä tulisi päästä eroon.

Miksi ns. synti on lähes poikkeuksetta jotain kivaa?
6287
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kontrolloimalla kivaa voidaan kontrolloida ihmistä.

Äänestä

...mut tosta anteeksiannosta. Kristitty uskoo saavansa kaikki syntinsä anteeksi kun pyytäää jumalalta. Millään jumaluudella ei kuitenkaan ole valtaa antaa anteeksi toisen ihmisen puolesta. Tää ristiriita selvisi mulle joskus 10-vuotiaana, kun olin tehnyt jotakin typerää ja koitin hiljentää syyllisen olon rukoilemalla. Aika äkkiä kuitenkin tajusin että mun on pyydettävä anteeksi mutsilta, jumala ei voi antaa anteeksi mutsin puolesta.

Jos taas ns. synnillä ei ole ainuttakaan kohdetta joka kärsii, miksi pitäisi pyytää anteeksi? (esimerkkinä hellareiden syvästi paheksuma masturbointi)

Äänestä
  • Eli suomeksi: Tee mitä teet mutta älä tee muille :)

    Äänestä

  • DarkNinjaHiiri kirjoitti:

    Eli suomeksi: Tee mitä teet mutta älä tee muille :)

    Eikös uskontojen idea ole juuri saada ihmisille huono ja riittämätön olo, niin niitä on helpompi kontrolloida.

    Äänestä

  • Scheitan kirjoitti:

    Eikös uskontojen idea ole juuri saada ihmisille huono ja riittämätön olo, niin niitä on helpompi kontrolloida.

    ...kaikkien profetia-/pelastus-/kirjanuskontojen. Auktoriteettiuskontojen, siis.

    On myös auktoriteetittomia uskontoja, tai "uskontoja" - filosofia tai maailmankatsomus voisi olla parempi sana. t:panteisti ;)

    Äänestä

Ei ateistille synti-käsitteellä olekaan merkitystä. Sehän on juutalais-kristillinen uskonnollinen käsite. Profaanit vastineet sinun kannattaa etsiä etiikasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


DarkNinjaHiiri kirjoitti:

Ihminen voi käsitellä omat huolensa ja asiansa itsenään pähkäillen. Siihen ei tarvitse Jumala käsitettä. Iltarukouksissa ei tarvitse juoruta pikkupaheita ja pyydellä niitä anteeksi joltain "satuolennolta".

Lisäksi synnin määrittely on aika outo. Ei kukaan tarvitse "ristiä" kantaakseen. Täten koko synti käsitteestä tulisi päästä eroon.

Miksi ns. synti on lähes poikkeuksetta jotain kivaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu