vanhuksen

Mitä on tehtävissä tilanteessa, jossa jo hyvin iäkäs vanhus sinnittelee yksinään suuressa omakotitalossa maaseudulla varsin syjässsä muusta asutuksesta?

Mikään muu vaihtoehto hänelle ei tunnu kelpaavan kuin jonkun lapsen luokse muuttaminen, mutta yksikään lapsista ei ole halukas häntä hoitamaan. Tämän vuoksi vanhus syyllistää ja painostaakin lapsiaan. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat keskustelut on läpikäyty tämän asian tiimoilta viimeisen 20 vuoden aikana. Yksi lapsista käy auttamassa talonmiehen tehtävissä, koska sattuu asumaan sielläpäin, mutta ei ihan lähellä kuitenkaan.
8784
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

MIKSI TEISTÄ KUKAAN EI SITTEN VOI HOITAA HÄNTÄ?TAI OTTAA KOTIINSA ASUMAAN?EIKÖ TEILLÄ OLE PAHA OLO JA HUONO OMATUNTO KOLKUTA KUN ILTAISIN MIETITTE(JOS MIETITTE)ETTÄ SIELLÄ SE OMA ÄITI ON YKSIN JOSSAIN KORVESSA???

Äänestä

Mikä on ongelma?
Jos vanhus on tarpeeksi hyväkuntoinen,niin kai se "talonmies" riittää ihan hyvin. Toiseksi voisi olla tarpeen kotipalvelukäynti vaikkapa kerran viikossa, jotta voisi huolehtia terveydestäkin. ONhan näitä: meilläkin on naapuri, jota käydaan ainakin kerran viikossa vilkaisemassa, että on edelleen hengissä. Lapsia ei ole, eikä oikein läheisiä sukulaisiakaan.

Ymmärrän oikein hyvin niitä lapsia, jotka eivät halua häntä kotiinsa hoidettavaksi (ja riitelemään). Ne vanhat eivät nimittäin ole mitenkään mukavia ja miellyttäviä hoidettavia, ja lapsilla on yleensä jo oma elämänsä.

Äänestä
  • >Ymmärrän oikein hyvin niitä lapsia, jotka eivät halua häntä kotiinsa hoidettavaksi (ja riitelemään). Ne vanhat eivät nimittäin ole mitenkään mukavia ja miellyttäviä hoidettavia, ja lapsilla on yleensä jo oma elämänsä.<
    Miten niin riitelemään ja mikseí muka oma äiti ole mukava ja miellyttävä hoidettava ?
    Millanen ÄITI sulla on ?

    Äänestä

  • täh, mitä häh ? kirjoitti:

    >Ymmärrän oikein hyvin niitä lapsia, jotka eivät halua häntä kotiinsa hoidettavaksi (ja riitelemään). Ne vanhat eivät nimittäin ole mitenkään mukavia ja miellyttäviä hoidettavia, ja lapsilla on yleensä jo oma elämänsä.<
    Miten niin riitelemään ja mikseí muka oma äiti ole mukava ja miellyttävä hoidettava ?
    Millanen ÄITI sulla on ?

    Kyllä dementoitunut vanhus voi olla vaikka väkivaltainen ja raskas hoidettava. Monesti ruumiillinen kunto voi olla hyvä mutta aivotoiminta ei enää pelaa. On omakohtaisia kokemuksia. Äitini oli kiltein tuntemani ihminen ennen aivoissa tapahtuneita muutoksia. Kannattaisi tutustua aiheeseen ennen syyttelyitä ja sitäpaitsi kukaan ei voi valita vanhempiaan.

    Äänestä

  • Henkilöllä on tosiaan 'tiettyjä' luonteenpiirteitä, jotka ovat vain korostuneet vanhenemisen myötä.

    Kotipalvelusta ja kaikesta muustakin maksullisesta ulkopuolisesta avusta hän kieltäytyy ehdottomasti. Lastensa ja muidenkin tuttavapiiriinsä kuuluvien apua hän pitää ilmaisena.

    Ongelma on se, että hän alkaa olla jo siinä pisteessä, ettei enää jaksa, eikä pystykään asumaan yksin.

    Äänestä

  • asuminen kirjoitti:

    Henkilöllä on tosiaan 'tiettyjä' luonteenpiirteitä, jotka ovat vain korostuneet vanhenemisen myötä.

    Kotipalvelusta ja kaikesta muustakin maksullisesta ulkopuolisesta avusta hän kieltäytyy ehdottomasti. Lastensa ja muidenkin tuttavapiiriinsä kuuluvien apua hän pitää ilmaisena.

    Ongelma on se, että hän alkaa olla jo siinä pisteessä, ettei enää jaksa, eikä pystykään asumaan yksin.

    No, jos hän kokee pärjäävänsä yksin, niin asukoon yksin. Onko lapset koittaneet jutella tämän iäkkään äidin kanssa siitä, että haluaako hän asua mielummin omassa kodissa tai vaihtoehtoisesti palvelukodissa?

    Jos hän haluaa asua omassa kodissa ja kokee pärjäävänsä yksin, niin asia on ok, mutta jos kokee ettei pärjää tai selviä yksin on hänen valittava joko kotiavun tai palvelutaloasumisen väliltä.

    Sehän sitten on viimekädessä vanhuken omaratkaisu, miten hän päättää ratkaista tilanteen. Ketään hän ei voi kuitenkaan lapsistaan pakottaa ympärivuorokautiseksi hoitajaksi itselleen.

    Ainahan sitä saa haluta/toivoa kaikenlaista, mutta on eriasia miten toiveita pystytään toteuttamaan. Tuntuu siltä, että iäkäs äiti yrittäisi syyllistää lapsiaan sillä, että he hoitavat häntä liian vähän? Sekään ei kuulosta oikein reilulta lapsia kohtaan.

    Varmasti lapset auttavatkin mielellään aina tietyissä asioissa tiettyyn pisteeseenasti, mutta jos avuntarve on jatkuvaa ja alkaa vaikuttaa omaan elämään on ihan ymmärrettävää ettei semmoista taakkaa kukaan omien töiden lisäksi halua harteilleen. Avun olisi hyvä olla ulkopuolista. Vanhuksella on kuitenkin omakin vastuu itestään, jos ei suostu muiden hoidettavaksi.

    Vanhukselle voi kai vielä yrittää selittää ettei kenestäkään ole häntä hoitamaan ympärivuorokautisesti. Ja esim. kertoa, että hänestä välitetään ja halutaan pitää yhteyttä. Soitellaan ja tullaan aina joskus kyläilemään. Voidaan käydä kaupassa aina satunnaisesti, mutta kukaan ei halua sitoutua jatkuvaan avuntarpeeseen, koska se vaikuttaa lasten omaan elämään. Silloin on hankittava ulkopuolita apua, jos kokee ettei yksin pärjää.

    Äänestä

  • vastuu kirjoitti:

    Vanhus voi elää ajatuksissaan vähän menneessä ajassa, jolloin monesti koko suku eli samassa rakennuksessa, ja huolehti jäsenistään.

    Vanhainkotiin ennen jouduttiin ja nykyään päästään, koska tilaa ei ole kaikille ketkä tarvisevat ja jonot ovat pitkät.

    Tilanne oli eri kun työpaikka oli koti, eikä ulkopuolisessa ansiotyössä tarvinnut käydä. Tilatkin olivat monesti maalaistaloissa vähän isommat kuin kaupunkeissa ja nykyisissä asunnoissa.

    Vanhus ehkä elää aikaa mitä on tottunut omassa lapsuudessaan näkemään? Ulkopuolisen apua voi olla hävettävää pyytää.

    Äänestä

  • täh, mitä häh ? kirjoitti:

    >Ymmärrän oikein hyvin niitä lapsia, jotka eivät halua häntä kotiinsa hoidettavaksi (ja riitelemään). Ne vanhat eivät nimittäin ole mitenkään mukavia ja miellyttäviä hoidettavia, ja lapsilla on yleensä jo oma elämänsä.<
    Miten niin riitelemään ja mikseí muka oma äiti ole mukava ja miellyttävä hoidettava ?
    Millanen ÄITI sulla on ?

    Kannattaisi sinunkin täh, mennä edes yhdeksi päiväksi hoitamaan dementoituneita, niin tietäisit, millaisia tulee niistä ihanista, mukavista, kilteistä ja maailman lempeimmistä ja ystävällisimmistä äideistä ja isistä.
    Katsos kun dementia vaikuttaa aivojen toimintaan ja siksi se oma äiti ei ehkä enää olekaan miellyttävä hoidettava, kuten aloittajakin viestissään kertoo: äiti painostaa ja vaatii, kiittäneekö koskaan?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

asuminen kirjoitti:

Mitä on tehtävissä tilanteessa, jossa jo hyvin iäkäs vanhus sinnittelee yksinään suuressa omakotitalossa maaseudulla varsin syjässsä muusta asutuksesta?

Mikään muu vaihtoehto hänelle ei tunnu kelpaavan kuin jonkun lapsen luokse muuttaminen, mutta yksikään lapsista ei ole halukas häntä hoitamaan. Tämän vuoksi vanhus syyllistää ja painostaakin lapsiaan. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat keskustelut on läpikäyty tämän asian tiimoilta viimeisen 20 vuoden aikana. Yksi lapsista käy auttamassa talonmiehen tehtävissä, koska sattuu asumaan sielläpäin, mutta ei ihan lähellä kuitenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu