28.2.2003.
Mä oon nyt päättänyt, että kirjotan jonnekkin näistä tunteista. Mun pää kohta räjähtää, kun en saa kerrottua mitään kellekkään. Kukaan ei edes kuuntele, ei edes Joanna.
Mun on niin kamala ikävä sitä. Onhan tai olihan se mun hetken verran-sisko. Ja bestis. Paras kaveri, mitä mulla koskaan on ollu.
Ja se pilas sen. Täytys kai sanoa, että vikaa on mussaki, mutta kun ei välttämättä ole!
Mä oon yrittäny kaikkeni sen eteen ja meidän takia. Ehkä itsekkäästi itteäniki varten.
Kun se olis tajunnu, että omilla aivoillaanki ajattelu on sallittua, ettei tarvi tehdä, niinku muut tekee.
Joanna alko vuosi sitte kokeilla hasista ja alkoi polttaa sitä huonojen kavereiden kanssa. Se kerto siitä mulle. Mä olin ainut, joka siitä tiesi.
Ensi mä ajattelin, että kyllä se tajuaa lopettaa, ei se niin tyhmä oo. Ja mitä sitte, että se oli pari kertaa kokeillu. Ei siihe kuole!
Mutta, kun se pari kertaa ei ihan riittäny. Sillon mä päätin kertoo sen veljelle. Tietenki se yritti saada Joannaa lopettamaan, mutta minkäs tekee tuollasessa tilanteessa. Vasta se autto säikyttämään sitä, kun sen äiti sai tietää jostain. Mä en tiä, mistä se kuuli, koska mä tai Joannan veli ei oltu kerrottu. Ei me uskallettu.
Musta vähä tuntuu, että Joanna on alkanu epäillä, että mä kerroin sen veljelle. Mähän olin, tai mun piti olla, ainut, jolle se oli kertonu.
Nyt joka tapauksessa meidän välit on ollu puoli vuotta aika kylmät. Ne kylmenee koko ajan.
Se ei halua kai nähdä mua. Mulla on ihan sairaan kauhee ikävä sitä. Ja mä pelkään sen puolesta. Mä epäilen, että se ottais jotain taas.
Mä näin sen viikko sitte viiden kuukauden tauon jälkeen. Mä näin jotenki sen välttelevistä silmistä, että se on jotaki ehkä ottanu.
Mutta mä en voi sanoa sille siitä enää mitää.
Se hermostuis, niinku se jo teki kerran.
Kaikista pahimmalta tuntuu se, että mä tiedän, enkä mä voi tehdä mitää, koska se on jo yli puoli vuotta ollu täysikänen.
Ja se nai saadakseen sitä.
Joka ilta mä itken sen ja itteniki takia. Mä menetin niin typerän asian takia parhaan kaverini ja kaiken. Mä oon niin vihainen kaikille. Eniten kuitenki isälle, joka kaiken pilas.
Me oltiin niin onnellisia.
Mä kuuntelen Protonin Minun Enkeliä. Tuntuu ihan, kuin Joanna olis kuollu. Eihän me enää nähdä tai puhuta.
Se on niin surullista.
Mä oon nyt päättänyt, että kirjotan jonnekkin näistä tunteista. Mun pää kohta räjähtää, kun en saa kerrottua mitään kellekkään. Kukaan ei edes kuuntele, ei edes Joanna.
Mun on niin kamala ikävä sitä. Onhan tai olihan se mun hetken verran-sisko. Ja bestis. Paras kaveri, mitä mulla koskaan on ollu.
Ja se pilas sen. Täytys kai sanoa, että vikaa on mussaki, mutta kun ei välttämättä ole!
Mä oon yrittäny kaikkeni sen eteen ja meidän takia. Ehkä itsekkäästi itteäniki varten.
Kun se olis tajunnu, että omilla aivoillaanki ajattelu on sallittua, ettei tarvi tehdä, niinku muut tekee.
Joanna alko vuosi sitte kokeilla hasista ja alkoi polttaa sitä huonojen kavereiden kanssa. Se kerto siitä mulle. Mä olin ainut, joka siitä tiesi.
Ensi mä ajattelin, että kyllä se tajuaa lopettaa, ei se niin tyhmä oo. Ja mitä sitte, että se oli pari kertaa kokeillu. Ei siihe kuole!
Mutta, kun se pari kertaa ei ihan riittäny. Sillon mä päätin kertoo sen veljelle. Tietenki se yritti saada Joannaa lopettamaan, mutta minkäs tekee tuollasessa tilanteessa. Vasta se autto säikyttämään sitä, kun sen äiti sai tietää jostain. Mä en tiä, mistä se kuuli, koska mä tai Joannan veli ei oltu kerrottu. Ei me uskallettu.
Musta vähä tuntuu, että Joanna on alkanu epäillä, että mä kerroin sen veljelle. Mähän olin, tai mun piti olla, ainut, jolle se oli kertonu.
Nyt joka tapauksessa meidän välit on ollu puoli vuotta aika kylmät. Ne kylmenee koko ajan.
Se ei halua kai nähdä mua. Mulla on ihan sairaan kauhee ikävä sitä. Ja mä pelkään sen puolesta. Mä epäilen, että se ottais jotain taas.
Mä näin sen viikko sitte viiden kuukauden tauon jälkeen. Mä näin jotenki sen välttelevistä silmistä, että se on jotaki ehkä ottanu.
Mutta mä en voi sanoa sille siitä enää mitää.
Se hermostuis, niinku se jo teki kerran.
Kaikista pahimmalta tuntuu se, että mä tiedän, enkä mä voi tehdä mitää, koska se on jo yli puoli vuotta ollu täysikänen.
Ja se nai saadakseen sitä.
Joka ilta mä itken sen ja itteniki takia. Mä menetin niin typerän asian takia parhaan kaverini ja kaiken. Mä oon niin vihainen kaikille. Eniten kuitenki isälle, joka kaiken pilas.
Me oltiin niin onnellisia.
Mä kuuntelen Protonin Minun Enkeliä. Tuntuu ihan, kuin Joanna olis kuollu. Eihän me enää nähdä tai puhuta.
Se on niin surullista.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.