Mitä tarkoittaa, kun sanoo, "minulla on nälkä ja jääkaapissani ei ole ruokaa, mies on jättänyt, sekä lapsia on". On toimeentulo loukussa, kun 2 kk- ei ole saanut rahaa, yhteiskunnan väliinputoamisen seurauksena.
Mitä sanoo adventisti tähän?
Kerro, ja minä kerron sitten mitä hän todella sanoi.
Mitä sanoo adventisti tähän?
Kerro, ja minä kerron sitten mitä hän todella sanoi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Voisiko oikeasti toiminta olla nain harskia?
Onko Kopua viemassa samat naamat kuin unionin taloa aikanaan?
Onko sudet paasseet naisen ja miehen asuun saddukeusten joukossa?
Kun eivat usko ylosnousemukseen...ottavat ja ryostavat kaiken jo nyt viattomilta mummoilta ja papoilta?
No nyt en kysynyt tata, enka sita jos tarvitsija on tekija itsekin, syo kuormasta.
Jos omamekko on huono, ei kait se ole vaarin vaihtaa parempaan?
Mutta jos on nalka, niin nousisitko antamaan leipaa?
Minä johdan oman seurakuntani avustuspalvelutoimintaa ja siihen liittyvää kirppistoimintaa ja siksi tiedän tarkkaan, miten toimitaan - ainakin meillä.
Ensinnäkin, teemme täysin palkatta kaiken toiminnan, lajittelun, myynnin ym.
Lahjoitamme myös itse monenlaista tavaraa myytäväksi ADA-Kirppiksellämme ja mikäli tarvitsemme jotakin sielläolevaa vaatetta, niin kaikesta edellisestä huolimatta maksamme siitä sen hinnan, mikä sille eli myytäville tuotteille on asetettu.
Myyntituloista olemme lahjoittaneet vuoden varrella erityisessä tarpeessa olevia ihmisiä rajatulla lahjakortilla (ei tupakka- eikä alkoholituotteita).
Lisäksi joulukuun puolessavälissä olemme Perusturvaviraston avustuksella jakaneet vastaavia lahjakortteja 20-30 kotiin, varojen mukaan.
Sinun esityksesi on jälleen tuota äärettömän aggressiivisten vastustajiemme periaatteelista ja täysin valheellista tuomiota, joka tulee sieltä pimeästä lähteestä, valitettavasti.
Rukoilen puolestasi, että sinäkin löytäisin uskon ja kristillisen positiivisuuden ja totuudellisuuden hengen.
Vasta sitten lopetetaan asianomaisen avustaminen, kun hänet saadaan valheesta ja petoksesta kiinni. Näin kävi erään perheen kanssa, mutta yli 10 vuotta autoimme perhettä kaikella tavalla. Joskus ihmettelimme, miten voi aina olla rahat lopussa juhlapäivien alla. Mutta tulihan se ilmi, vaikka asuivat kaukana ja aina ohi mennessäni vein tavaraa ja vaatetta mukanani.
Avun pyytäjiäkin on moneen rekeen, jopa kieroja kuin korkkiruuveja. He ovat meille monesti ongelma. Me luotetaan myös avun pyytäjiin, että he olisivat rehellisiä jopa "köyhyydessään". Aina näin ei ole. Joskus haetaan joka luukulta ja eletään rennosti kuin "kroisokset" ainakin ulkonaisesti.
Parhain esim. meillä on avuntavitsija, joka pyysi rahaa sähkölaskuunsa. Annoimme sen ja yllätys, yllätys, hän maksoi takaisin, kun kykeni. Nykyään hän jopa tuo muutaman euron, kun haluaa olla mukana auttamassa niitä, jotka ovat vielä huonommassa asemassa. Varsinkin lapsia hän säälii nykyään, kun näkee perheiden voivan huonosti. Emme edes ymmärtäneet maksua häneltä odottaa, monelta muulta kylläkin, mutta luvattunakin ovat saamatta jääneet.
"Ei ole koiraa karvoihin katsominen." Jopa "köyhä" voi olla tosi rehellinen ja oikeudenmukainen. Sanotaanhan myös, että "armelias on rikas köyhyydessäänkin".
Kovin kehut, mutta kaikkialla ei ole samoin.
Sydämen kovuus tulee vastaan.
Kyse on uskovasta perheestä joka on loukussa ja vastaus oli pyydettäessä, että jouluna on annettu ja se pitää riittää. Otan j.... kunnassa asian esille ja minä maksan kymmenykseni kirkolle ja minähän en lähde täältä asiaa hoitamaan.
En pyytänyt enää ystävän puolesta. Hoidin asiat muuten. Enkä enää tule pyytämäänkään, koska Jeesuksen kuvan mukaan aina pitää nousta auttamaan kun sen aika tulee. Seurakuntaruumis kuvaa Kristusta ajassamme, mutta liian paljon olen löytänyt näitä sapattia kunnioittavia, ja kymmenyksensä tärkeänä pitäviä mintun maksajia, mutta rakkaus on ulkonaiset teot, mutta mikä heiltä puuttuu on Kristuksen sisäinen tunteminen.
Kristus ei ole se, mitä kumarretaan vaan oppi, Ellen, sapatti, kymmenykset. Silläköhän pyritään taivaaseen, eikä Kristuksen sisäisellä tuntemisella?
Kun arvostellaan ulkopuolisia helvetin lapsiksi, koska elävät sunnuntaikirkossa, mutta heiltä sentään löytään tahtoa kumartaa Jeesusta todellista lunastajaa ja myös tekevät niitä tekoja, jotka kohtaa puutteessa olevan muulloinkin kun vain jouluna. Onko näin, että jouluna saatetaan koko vuodeksi mieli hyväksi?
Onko rohkeutta löytää nyt todella Kristus sydämen Herraksi, ja jättää muotojumalisuus?
Sama on Timonkin opetus, kumartua kirkon 28 opinkohdan edessä rähmälleen, mutta jättää lähimmäiset ja ehkä heikoimmat ulkopuolelle.
Se avasi minun silmäni näkemään todellisen fariselaisuus uskonnon.
Jos henkilö osoittaa luotettavalla tavalla, että hän on tosiaankin tuollaisessa hätätilassa, niin tottakai avustuspalvelumme pyrkii auttamaan häntä niinkuin on tehtykin.
Tilanne tietenkin rajoittuu sitten, jos vastaavia avuntarvitsijoitaa ilmaantuu kovin paljon yht.aikaa,
Sillä kirpputoritoimintamme tuotto on kuitenkin melko pientä ja se asettaa rajat.
Jos joku yksilö on sinulle jossain antanut (huonona hetkenään) ikävän vastauksen, niin se ei oikeuta sinua lyömään koko maamme ADA:n henkilökuntaa, mikä nyt näin toteutuu.
No pyydän sitten anteeksi, teiltä toisilta, jotenkin tuntuu, että tällä henkilöllä on tarpeen tarkistaa "vakituista" suhtautumista tekemisiinsä. Hän ei sitten ilmeisestikään "jaksa" nähdä auttamisessa muuta kuin oman ympyränsä mukaan.
Ei ole kokenut mitä hätä on.
Ehkä tavallaan olen vastaavasti tehnyt toisinpäin.
Herätellään sitten toisiamme parannuksen paikalle.