Harmittaa

Harmittaa,kun luen näitä kirjoituksia ja huomaan kuinka tietyistä henkilöistä tuotantotiimi on tehnyt kansan suosikit.24 semifinalistista ainakin Annaa ,Miiaa ,Russlanssia,Kristiinaa on näytetty lähes joka jaksossa tosi paljon ja silti nämä esiintyjät miiaa lukuunottamatta epäonnistuivat täysin teatteriviikonlopussa.Kaverini oli teatteri viikonlopussa ja kertoi mm.näitä asioita.Ryhmä kappaletta jokaisella kilpailijalla oli aikaa harjoitella kotona n 2 viikkoa silti monella unohtui sanat.Samoin kappale jota oli aikaa harjoitella yö epäonnistui todella monella.Jos on tarpeeksi tahtoa mennä eteenpäin niin kyllä kappale olisi pitänyt omaksua yössä,sillä Jokainen kilpailija esitti kappaleesta vain yhden säkeistön ja kertosäkeen.Ystäväni mielestä teatteriviikonlopussa oli täydellisesti onnistujia
Milja,Hanna-miia,Ari,Annette,Sheila,Oona ja muutama poika joiden nimiä en nyt muista. Nämä muisti ainakin kappaleiden sanat täysin ja tuomarit oli kehunut näitä esiintyjiä paljon,mutta kaikki kehumiset oli leikattu ohjelmasta pois ja samoja naamoja toistettiin ruudussa vielä eilenkin koko ajan.Itselläni suosikki on Kristiina vaikka eilen menikin pieleen,mutta odotan mielenkiinnolla semifinaaleja joissa jokaista laulajaa näytetään tasapuolisesti ja loput suosikkini valitsen jokaisen jakson päätyttyä.Mikäli Kristiinan jaksossa joku laulaa paremin niin tottakai äänestän sitä.Paljon tulee vaikuttamaan kappale valinta ja esiintyminen, sillä kaikilla jatkoon päässeillä on hyvä ääni.uskon ,että jokaisessa jaksossa joku tulee yllättämään kansan,koska pääsee ensimmäisen kerran vasta kunnolla näkyviin.
4521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä Ruslanassa on jotain eurooppalaista sharmanniutta, suomalaset poijaat on sellaisia pohjalaisempia jäyhempiä, ok molemmat. Täytyy olla viitseliäisyyttä liettuan kaverilla kun vieraassa maassa pääsee eteenpäin. Jotain suloista siinä on. Ollaan ihmisiksi vieraalle, ei lyödä lyötyä. :)

Äänestä

Aivan totta. Esim Marksu Blomia, joka on loistava laulaja ja esiintyjä ei ole näytetty nimeksikään.
Luultavasti tuotntomtiimi laittaa hänet samaan ryhmään suosikkipoikansa Arin kanssa, eikä Markus taida taaskaan päästä tätä pidemmälle.
Toinen asia mikä ihmetyttää on se, että Ruslanasilta ei edellytetä kielitaitoa, hänen ri tarvitse opetella sanoja. Kuitenkin samasta syystä suomalaisia kilpailijoita on pudotettu pois. Ei oo reilua!

Äänestä
  • laulaa englanniksi..Esim. Tuiskun kappaleita ei voi ottaa tosissaan kielen vuoksi..ihän dance musa mene suomen kielellä, HYH!

    Mut totta on sekin et suosikit on tehty Idolsin tuotannon toimesta..Vai onko nämä tyypiy sitten vaan ne kaikkein mielenkiintoisimmat ja näkyvimmät...

    Äänestä

  • Et tainnut kattoa eilistä lähetystä, kun et huomannut, että Markus Blomia näytettiin pitkät pätkät. Hyvin kundi veti.

    Eikö ihmisillä ole oikeaa elämää, kun jaksavat pienissä päissään kehitellä näitä salaliittoteorioita? Elämä on monimutkaista, mutta ei sitä kannata itseään vaikeammaksi väkisin tehdä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


koska kirjoitti:

Harmittaa,kun luen näitä kirjoituksia ja huomaan kuinka tietyistä henkilöistä tuotantotiimi on tehnyt kansan suosikit.24 semifinalistista ainakin Annaa ,Miiaa ,Russlanssia,Kristiinaa on näytetty lähes joka jaksossa tosi paljon ja silti nämä esiintyjät miiaa lukuunottamatta epäonnistuivat täysin teatteriviikonlopussa.Kaverini oli teatteri viikonlopussa ja kertoi mm.näitä asioita.Ryhmä kappaletta jokaisella kilpailijalla oli aikaa harjoitella kotona n 2 viikkoa silti monella unohtui sanat.Samoin kappale jota oli aikaa harjoitella yö epäonnistui todella monella.Jos on tarpeeksi tahtoa mennä eteenpäin niin kyllä kappale olisi pitänyt omaksua yössä,sillä Jokainen kilpailija esitti kappaleesta vain yhden säkeistön ja kertosäkeen.Ystäväni mielestä teatteriviikonlopussa oli täydellisesti onnistujia
Milja,Hanna-miia,Ari,Annette,Sheila,Oona ja muutama poika joiden nimiä en nyt muista. Nämä muisti ainakin kappaleiden sanat täysin ja tuomarit oli kehunut näitä esiintyjiä paljon,mutta kaikki kehumiset oli leikattu ohjelmasta pois ja samoja naamoja toistettiin ruudussa vielä eilenkin koko ajan.Itselläni suosikki on Kristiina vaikka eilen menikin pieleen,mutta odotan mielenkiinnolla semifinaaleja joissa jokaista laulajaa näytetään tasapuolisesti ja loput suosikkini valitsen jokaisen jakson päätyttyä.Mikäli Kristiinan jaksossa joku laulaa paremin niin tottakai äänestän sitä.Paljon tulee vaikuttamaan kappale valinta ja esiintyminen, sillä kaikilla jatkoon päässeillä on hyvä ääni.uskon ,että jokaisessa jaksossa joku tulee yllättämään kansan,koska pääsee ensimmäisen kerran vasta kunnolla näkyviin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu