EIKÖ MITÄÄN OLE OPITTU VIIME IDOLS-FLOPISTA???

Näyttää taas vahvasti siltä että mitään ei ole opittu edellisvuoden Idols-flopista!

Taas kerran jatkoon on valittu teinien suosimia, osa puutteeliset laulutaidot omaavia turhakkeita tai sitten ihan pentuja, jotka olis parempi laittaa kotiin kasvamaan jatkuvan pelleilyn sijaan. Ja sitten nämä kiintiöpaikat, voi hyvää päivää!!! Ja tuomarit ja tuotantoyhtiö edesauttavat näiden esiintuontia.

Oikeesti, miettikää nyt miksi Hanna, Jani ja Antti menestyi ja miksei Ilkka, Pete ja Roni menestyneet? Muistaako joku viime kerran teinitähteä Hennaa??? Katri ainoana laulutaitoisena on saanut radiohittejä ajalliseksi, mutta todennäköisesti ei kanna yhtä levyä pidemmälle. Miksi?

Yksinkertaisesti sen takia, että söpö ulkonäkö ja hassuttelu ei yksin riitä, jos ei ole oikeita lahjoja! Hanna ja Jani ovat hyviä esimerkkejä siitä, että bändikokemus ja IKÄ ovat antaneet riittävän pohjan menestyä. Heillä on ymmärrystä musiikista ja heillä on järkeä päässä, että pysyvät jalat maassa eivätkä ole kaikkien vietävissä. Antti on pärjännyt, koska ymmärsi, että menestyksen eteen pitää tehdä töitä ja paljon. Lisäksi pitää olla kykyä muuttua. Mitä näillä itkupilleillä ja irc-gallerian wannabe-pissiksillä on muka annettavaa???

Luulisi nyt, että levy-yhtiöt olisivat kiinnostuneet edes tekemään pari kolme levyä samalle artistille näiden kertakäyttö-tusina-poppareiden sijaan.

Suomi tarvitsee ehdottomasti oman X-Factor ohjelman jossa erotellaan taidot ikään ja sukupuoleen katsomatta.
141356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

totta turiset!!!

Äänestä

Katri Ylanderin jatkosta - ei todennäköisesti kanna yhtä levyä pitemmälle - ja esität kysymyksen miksi? Mitä miksi? Että miksi musta tuntuu siltä? Että miksi olen ääliö? Voisko olla aihetta odottaa Katrin seuraavaa levyä, ennenkuin esittää idioottimaisuuksia.

Äänestä
  • Katrin kohdalla voin todeta että lahjat kyllä riittää toiseen levyyn, mutta riittääkö mielenkiinto yleisöllä, kun ehtivät saada uudet idolit ennenkuin Katri saa toista levyä ulos. Valitettavasti taitaa jäädä jalkoihin, mutta henkilökohtaisesti toivon parasta ja kyllä, olen ostanut hänen levynsä.

    Äänestä

Idolssissa on mielestäni selkeästi muutama hyvä laulaja, joilla myös jonkinlaista lavakarismaa, itsevarmuutta ja vakavastiotettavuutta. Niihin eivät mielestäni kuulu Nisse eikä Anna, vaikka molemmilla järjettömän hyvä ääni. 16 vuotta elämää näkyy kameroiden edessä, liian nuoria ottamaan tällaisia haasteita vastaan. Muutamaksi vuodeksi kotiin kasvamaan, niin koviksi tähdiksi nousevat vielä, uskosin niin.
Kun taas Markus, Mia ja Pätsi nousevat erinomaisina finalisti vaihtoehtoina muiden joukosta. Ja Ruslanas on todellinen poikkeus, ei hänestä tarvitse edes puhua mitään...Ihan virtuoosi luomaan uutta ja heittäytymään hetkeen, jotain suuren luokan tähteä hänessä..Niin itseensä luottavainen nöyrällä tavalla, että toivoo hänelle pitkää ja menestyksellistä laulajan uraa. Tuleeko hänestä Suomeen idolia, en osaa sanoa. Niin..onhan tämä Arikin ihan hyvä, ainakin tuomarit pitää, mitä en aina jaksa ymmärtää.

Äänestä
  • ..vaikka omituisen näköinen ja oloinen ruslanas on lahjakas, niin en voi ymmärtää miksi se on edelleen jatkossa ,sillä ei kaikki osaa englantia tai puolaa puhua että ymmärtäis millä asialla se on.Minusta myös sarjaan "oudot" kuuluu myös Ari, ei tietäisi onko mies vai nainen kun laulaa, ellei etukäteen tietäis. Ja ikävä asenne tosi värittömään ulkoiseen olemukseen yhdistettynä on syvältä.

    Äänestä

  • Nämä 16-kesäiset lapsoset, hassuttelijat ja useat muut kilpailuun osallistujat eivät ole käsittäneet, että kyseessä on muutakin kuin pelkkä lauleskelukisa.

    Idolsin perimmäinen tarkoitushan on löytää viihdealalle uusi kyky tekemään ihan oikeaa laulajan TYÖTÄ. Eli kyseessä työnhaku viihteelliseen ja julkiseen formaattiin paketoituna.

    Mielestäni esimerkiksi edellinen idolivoittaja Ilkka Jääskeläinen on epäonnistunut saamassaan työssä siinä mielessä, että hän ei alunperinkään halunnut laulajan ammattiin, vaan osallistui kisaan huumorimielessä, voitti sen ja tämän jälkeen häntä onkin julkisuudessa nähty aniharvoin . Levyn hän teki ilmeisesti ihan muuten vaan.

    Mitä hyötyä tällaisesta idolista on? Tuottiko hän levy-yhtiölle voittoa?

    Mielestäni näitä osallistujen motivaatioita ja tarkoitusperiä osallistua kisaan tulisikin tarkastella hiukan tarkemmin.

    Äänestä

  • puolaan laulaa kirjoitti:

    ..vaikka omituisen näköinen ja oloinen ruslanas on lahjakas, niin en voi ymmärtää miksi se on edelleen jatkossa ,sillä ei kaikki osaa englantia tai puolaa puhua että ymmärtäis millä asialla se on.Minusta myös sarjaan "oudot" kuuluu myös Ari, ei tietäisi onko mies vai nainen kun laulaa, ellei etukäteen tietäis. Ja ikävä asenne tosi värittömään ulkoiseen olemukseen yhdistettynä on syvältä.

    Jos Ruslanas menestyy Suomessa, uskoisin, että opettelee kunnolla kielen, onhan hän niin maininnut, että opinnot ovat Tammikuussa alkaneet. Ja lahjakkaalta vaikuttaa, että kielipäätä on...Itsekin mietin Arin kalpeaa värittömyyttä, hyvä tyyppi joo, mutta riittääkö se idolssiksi? Ilkka oli hyvä tyyppi, ponnahti luonteellaan heti alkukarsinnoissa ja menestys jatkui loppuun saakka. Kyllä sai jännätä hänen laulujaa monesti, että joskus hävetti ja joskus säälitti, totisesti ihmettelin, miksi luonteella voitti kisat...Jos Ari voittaisi, tulos olisi juuri sama, ei suukaan kunnolla aukea laulaessaan..Mutta kirkkaasti tulee ja korkealta...Ei paha sinällään...

    Äänestä

  • puolaan laulaa kirjoitti:

    ..vaikka omituisen näköinen ja oloinen ruslanas on lahjakas, niin en voi ymmärtää miksi se on edelleen jatkossa ,sillä ei kaikki osaa englantia tai puolaa puhua että ymmärtäis millä asialla se on.Minusta myös sarjaan "oudot" kuuluu myös Ari, ei tietäisi onko mies vai nainen kun laulaa, ellei etukäteen tietäis. Ja ikävä asenne tosi värittömään ulkoiseen olemukseen yhdistettynä on syvältä.

    Osaako Agnes puhua vieläkään suomea kunnolla? Ei. Ja mitä sillä on väliä. Ihmiset ottaa hei liian vakavasti yhen Idols-kisan :D Ruslanas voittoon! Ei sillä oo väliä vaikka olis poseerannu miljoonassa eri *piip*kuvassa!! =D jumalauta :D

    Äänestä

  • Ruslanas on "ammattilainen" (ihmettelen syvästi) liettuassa. Eikä se oman soolon laulaminen vaatinut kovin suurta taitoa!

    Äänestä

Ei ole järkevää ottaa esille parhaita laulajia, kun kansa kuitenkin äänestää pärstäkertoimella ja huumorifaktorilla.

Toivottavasti levy-yhtiö nappasi parhaat päältä edes karsintavaiheessa siihen oikean muusikon hommaan. Idolikisahan sitten jatkuu ja hassuttelijaa etsimme taas tällä viikolla lööppien väleistä.

Äänestä
  • Levy-yhtiö tai ainakin nämä ihmiset täällä ilmeisesti odottavat, että Idols-voittaja kiertää lasi kädessä kaikki mahdolliset kissanristiäiset tai repii ainakin lööppejä kännisestä sekoilustaan.

    Sellaiseen ei Ilkka Jääskeläisestä ollut, onneksi!. Ilkalla on arvot kohdallaan, eikä se tee hänestä sen huonompaa idolia kuin kenestäkään muustakaan. Enemmän arvostan laulajaa, joka osaa pitää jalat maassa ja pään kylmänä rajussa julkismaailmassa, jossa houkutuksia kyllä riittää. Vähänkö on hävettänyt Christian Forssista revityt otsikot.

    Toivottavasti myös tämän vuoden Idolsista löytyy laulaja, joka on jalat maassa eikä lähde pintahumuun mukaan. Siihen eivät nämä 16-vuotiaat kykene, idolin pitää olla hieman enemmän maailmaa nähnyt.

    Mitä Ilkka Jääskeläiseen tulee, hän on hyvä idoli. Hän on OIKEA idoli kaikin tavoin.

    Äänestä

  • Käsittääkseni Agnes on menestynyt paremmin kuin Ilkka?

    Ketähän on viime kauden menestynein artisti? Veikkaisin, että joko Katri tai sitten Agnes. En ole seurannut, mutta näistä nyt on eniten juttua näkynyt. Agneksen tapauksessa huomiota herätti erityisesti levyntekoon osallistuneet isot nimet, sitä en tiedä miten plätty sitten menestyi.

    Äänestä

  • mmmh kirjoitti:

    Käsittääkseni Agnes on menestynyt paremmin kuin Ilkka?

    Ketähän on viime kauden menestynein artisti? Veikkaisin, että joko Katri tai sitten Agnes. En ole seurannut, mutta näistä nyt on eniten juttua näkynyt. Agneksen tapauksessa huomiota herätti erityisesti levyntekoon osallistuneet isot nimet, sitä en tiedä miten plätty sitten menestyi.

    Katri Ylander on myynyt levyjä eniten ja sen keikat myy parhaiten. Se oli selvää jo silloin kun oli kolme finalistia jäljellä että Katri on heistä paras.

    Äänestä

oli tuo teksti, olisi kiva jos seuraava Idoli olisi enemmän kuin yhden poppibiisin tähti ja hänestä kenties kuultaisiin enemmänkin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


historia toistaa itseään kirjoitti:

Näyttää taas vahvasti siltä että mitään ei ole opittu edellisvuoden Idols-flopista!

Taas kerran jatkoon on valittu teinien suosimia, osa puutteeliset laulutaidot omaavia turhakkeita tai sitten ihan pentuja, jotka olis parempi laittaa kotiin kasvamaan jatkuvan pelleilyn sijaan. Ja sitten nämä kiintiöpaikat, voi hyvää päivää!!! Ja tuomarit ja tuotantoyhtiö edesauttavat näiden esiintuontia.

Oikeesti, miettikää nyt miksi Hanna, Jani ja Antti menestyi ja miksei Ilkka, Pete ja Roni menestyneet? Muistaako joku viime kerran teinitähteä Hennaa??? Katri ainoana laulutaitoisena on saanut radiohittejä ajalliseksi, mutta todennäköisesti ei kanna yhtä levyä pidemmälle. Miksi?

Yksinkertaisesti sen takia, että söpö ulkonäkö ja hassuttelu ei yksin riitä, jos ei ole oikeita lahjoja! Hanna ja Jani ovat hyviä esimerkkejä siitä, että bändikokemus ja IKÄ ovat antaneet riittävän pohjan menestyä. Heillä on ymmärrystä musiikista ja heillä on järkeä päässä, että pysyvät jalat maassa eivätkä ole kaikkien vietävissä. Antti on pärjännyt, koska ymmärsi, että menestyksen eteen pitää tehdä töitä ja paljon. Lisäksi pitää olla kykyä muuttua. Mitä näillä itkupilleillä ja irc-gallerian wannabe-pissiksillä on muka annettavaa???

Luulisi nyt, että levy-yhtiöt olisivat kiinnostuneet edes tekemään pari kolme levyä samalle artistille näiden kertakäyttö-tusina-poppareiden sijaan.

Suomi tarvitsee ehdottomasti oman X-Factor ohjelman jossa erotellaan taidot ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu