Henkilökohtainen avustaja -järjestelmän kehittäminen on ollut jo kolmen hallituksen ohjelmassa ja yli kymmenen vuotta vammaispolitiikan keskeisenä vaatimuksena. Mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen (KEPU) hallituksen ohjelmassa se mainittiin erityisenä kehittämiskohteena yhdessä tulkkipalvelujen kehittämisen kanssa. Tulkkipalveluihin tuli minimaalinen korotus, mutta avustajajärjestelmän suhteen ei ole tapahtunut mitään konkreettista, sanoo Invalidiliitto.
Kyse on kuitenkin vaikeavammaisen ihmisen elämän kannalta tärkeimmästä tukitoimesta yhdenvertaisuuden ja osallisuuden mahdollistamiseksi, Invalidiliitto muistuttaa.
Hallituksen tavoitteena oli myös uudistaa kehitysvamma- ja vammaispalvelulait siten, että ne sovitetaan yhteen. Tämä työ jäi kesken. Vammaispoliittisen selonteon hallitus sentään sai aikaiseksi.
Vanhasen hallitusohjelman mukaan omaishoitajien asemaa luvattiin parantaa. Siihen pyrittiin uudella lailla omaishoidon tuesta, joka astui voimaan vuoden 2006 alussa. Selvitysten mukaan tämä laki ei kuitenkaan ole toteuttanut oikeudenmukaista omaishoitoa, vaan omaishoitajien asema on uuden lain voimaantulon jälkeen huolestuttavasti heikentynyt.
Matti Vanhasen hallitusohjelmassa luvattiin turvata kansalaisten täysipainoinen osallistuminen työelämään. Hallitus lupasi myös edistää toimia, joilla vaikeasti työllistettävien, vammaisten ja maahanmuuttajien työllistymistä helpotetaan. Saavutukset ovat jääneet vammaisten ihmisten osalta vähäisiksi, invalidiliitto kritisoi.
Taas esimerkikki yhdestä KEPU petetystä vaalilupauksesta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
aina kaikki,onneksi meni porvarlyteityö poikki ,ei koskaan niinistöä,