miehen tehtävä?

Mikä on nykyaikana miehen tehtävä tässä yhteiskunnassa?
Ennen se oli hankkia perheelle ruokaa ja suojella vaimoa ja lapsia.
Nykypäivänä naiset ovat niin voimakkaita ja itsenäisiä etteivät kaipaa suojelua.
Ruuankaan hankkimiseen ei tarvitse nähdä paljoa vaivaa.
Ei siis ihme että mies tuntee itsensä tarpeettomaksi ja turhautuu.
Alkaa etsiä uutta sisältöä ja suuntaa elämälleen.
2444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

..on totta, vaikkakin miehenä sen myönnän. Kukaan ei nykyään tarvitse ketään - yksin pärjää paremmin. Miehen ja naisen väliset "rajat" ovat nykyään kuin veteen piirretty viiva.

Miksi sitoutua, hankkia jälkikasvua?

Minua kiinnostaa enemmän etsiä jotain uutta, jännittävämpää - matkustaa muualle - mennä sinne ja tänne ilman minkäänlaisia rajoitteita.

Asuntolaina, omakotitalo, auto, volvo, kultainen noutaja, ja kiva pikku kesämökki järven rannalla. Töitä aamu kahdeksasta ilta kuuteen viitenä päivänä viikossa. Viikonloppuna Stockmannille ostoksille, iltapäiväkahville naapuriin ja ilta TV:tä tuijottaen.

Ja kun maanantaiaamuna tuijottaa ympärilleen ruuhkabussissa, niin näkeekö siellä hirveesti iloisia ihmisiä menossa kohti ihanaa työtänsä?! Tai iltaisin S-marketin kauppajonossa, kun lapset kirkuu housunlahkeissa, ruokaa pitäisi olla laittamassa, ikkunat pestävä ja töihin vielä valmisteltava seuraavan päivän seminaari?!? En sano, etteikö noissa asioissa olisi mitään vikaa. Joillekin ne varmasti sopivat ja olen iloinen niiden ihmisten puolesta jotka nauttivat tasaisen turvallisesta elämästä.

Koska tämä tällainen ”tavanomainen” elämä ei herätä minkään näköisiä intohimoja, niin miksi tyytyä kohtaloonsa ja oravanpyörässä elämiseen. Vaihtoehtojakin on. Kyllä – matkustaminen, maailman näkeminen, itsensä avartaminen, sitoutumattomuus, hetkessä eläminen, miksei vaikka reppu selkään ja Ecuadoriin viljelemään banaaneja?! Kun kerran on nähnyt ja kokenut kaiken sen muun mikä sijaitsee S-marketin ja ruuhkabussin ulkopuolella on paluu tavanomaiseen vaikeaa – miltei mahdotonta.

Mitään ei ole määrätty ennalta. On vain ihminen itse ja hänen valintansa.

Elämässä saa ja pitää tehdä valintoja, tosin nyt asia suuntautunee pois "tavanomaisesta" elämästä, jota suurin osa koko "kannasta" on harrastanut jo iät ajat - kaikki muuttuu.

Onko kellään nykyään mitään tehtävää tässä yhteiskunnassa? Minun osaltani ei ole.

Ystävällisin terveisin,
~sycophantae

Äänestä

Nyt näin tasa-arvon aikana sehän alkaa olla vähitellen naisen tehtävä tuo sapuskan hankkiminen, töissä käyminen ja huolehtiminen. Musta tulee ainakin koti-isä joskus tulevaisuudessa.. Muija töihin ja minä voisin sitten huolehtia lapsesta/lapsista. Hengata kotona ja käydä vaikka kalassa niiden kanssa kunhan vähän kasvaa. Sit viikonloppuisin vaan vähän nalkutusta vaimolle et vois olla vähän enemmän lastensa kanssa ja et pitäs pitää sellanen tyttöjen ilta poikien kanssa ja eiku baariin.. Ihanaa tasa-arvo, ihanaa!

ps. Pakkoarmeija naisillekin!

pps. Ei tätä tartte tosissaan ottaa ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jaana kirjoitti:

Mikä on nykyaikana miehen tehtävä tässä yhteiskunnassa?
Ennen se oli hankkia perheelle ruokaa ja suojella vaimoa ja lapsia.
Nykypäivänä naiset ovat niin voimakkaita ja itsenäisiä etteivät kaipaa suojelua.
Ruuankaan hankkimiseen ei tarvitse nähdä paljoa vaivaa.
Ei siis ihme että mies tuntee itsensä tarpeettomaksi ja turhautuu.
Alkaa etsiä uutta sisältöä ja suuntaa elämälleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu