Eräs ongelma Ellen G. Whiten kohdalla on myöskin se. että kenelläkään ei ole mitään Raamatullista perustetta edes tutustua hänen opetuksiinsa. Ei meillä löydy sellaista sääntöä, joka velvoittaisi meitä ketään tutkimaankaan. Meillä on jo annettu kaikki tieto, eikä raamattu missään kohden osoita uutta olevan tulossakaan. Apostolitkin vastustivat ottamasta mitään muuta kuin heidän opettamansa asiat . Tämä on UT:ssa selvästi kirjoitettu. Ellen on itsevalinnut itsensä profeetaksi ja saanut muita weksymään joukkoonsa;miljoona jäsentä.
Oliko Ellen profeetta?
Ans kattoo ny
5165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Meidän ei edes tarvitse tietää, että tämmöstä Elleniä on koskaan ollutkaan. On valitettavaa, että on olemassa ihmisiä, jotka uskovat kaiken, mikä heille Jumalan sanana kerrotaan.
halua tutkia Raamattuakaan. Kunhan auotte päätänne koko ajan.
Kerro toki, mitä minä olen sinulle tai adventistille velkaa, että minun pitäisi pysähtyä edes kuulemaan mitä teillä on sanottavaa? Ethän voi osoittaa minulle mitään sellaista säädöstä ,jonka turvin voisit edellyttää minun sen vuoksi olevan velvoitettu ottamaan adventistien opetuksesta selkoa? Enkä ole sinulle mistään selitystä velkaa!
palstalla. Tuo on ydinkysymys, juuri tuo mistä kirjoitat. Vielä voidaan kysyä, tekikö Ellen itse itsestään profeetan, vaiko ne, jotka perustivat opin hänen ja Millerin teorioihin ?
Lainaan Raamattua, sillä Paavali taisteli aikanaan väärentämättömän Jumalan sanan puolesta. Väärä oppi ei johda pelastukseen.
Apt.13:4-10
4 Niin he Pyhän Hengen lähettäminä menivät Seleukiaan ja purjehtivat sieltä Kyproon.
5 Ja tultuaan Salamiiseen he julistivat JUMALAN SANAA juutalaisten synagoogissa, ja heillä oli mukanaan myös Johannes, palvelijana.
6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, NOIDAN ja VÄÄRÄN PROFEETAN, jonka nimi oli Barjeesus.
7 Hän oleskeli käskynhaltijan, Sergius Pauluksen, luona, joka oli ymmärtäväinen mies. Tämä kutsui luoksensa Barnabaan ja Sauluksen ja halusi kuulla Jumalan sanaa.
8 Mutta Elymas, noita, sillä niin tulkitaan hänen nimensä, vastusti heitä, koettaen KÄÄNTÄÄ käskynhaltijaa POIS USKOSTA.
9 Niin Saulus, myös Paavaliksi kutsuttu, täynnä Pyhää Henkeä loi katseensa häneen
10 ja sanoi: "Voi sinua, joka olet kaikkea vilppiä ja kavaluutta täynnä, sinä PERKELEEN SIKIÖ, kaiken vanhurskauden vihollinen, etkö lakkaa vääristelemästä HERRAN SUORIA TEITÄ?
Jumalan sana Raamatussa sellaisena kuin se on kirjoitettu, on suora tie. Mihin ihmiset yleensä tarvitsevat muuta opetusta, sillä pyhä sana riittää jokaiselle pelastukseen. Ei uskovalla voi olla muuta sanaa mihin uskoa, kuin puhdas evankeliumi. Et voi seikkailla siellä ja täällä, on valittava vain se varma ja oikea oppi.
Ellen G. Whitestä lähtien seurakunnalliseen Pyhään Henkeen, joka on annettu Ellen G. Whitelle, eikä muuta tarvita, näin uskottiin ennen vanhaan.
Siksi monet uudestisyntyneet Pyhän Hengen armolahjoja saaneet, eivät tuoneet sanomiaan seurakunnan eteen, koska vain Ellen G. Whitelle oli profetallisia näkyjä annettu seurakuntaa varten.
Ekumeeniset ja karismaattiset virtaukset saivat jalansijaa Toronton herätyksen yhteydessä, johon monet adventistit lankesivat, uskoessaan viimeisen herätyksen alkaneen.
Ne jotka aikaisemmin olivat tulleet Pyhästä Hengestä osalliseksi, tunsivat tämän liikkeen eksyttäväksi voimaksi, joka harhauttaisi Jeesuksen nimessä uskomaan laittomuuden ihmiseen, joka Jeesuksen nimen voimassa tekisi ihmetekojaan, jotka eivät ole Jumalasta.
Monet luopuivat seurakunnasta kokiessaan näitä ihme parantumisia kielillä puhumisineen ja kaatumisineen, jotka eivät poikenneet spirituaalliseen kristillisyyteen, pukeutuneista valheen ja laittomuuden hengestä mitenkään.
Myöhemmin monet ovat palanneet takaisin seurakuntaan havaittuaan ettei kumotun lain kannattajilla ole sidettä Jeesuksen ja profeettain sanojen sisältöön: Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole
Eksyttävät henget tunnistetaan siitä, miten he suhtautuvat lakiin, sovitukseen, armoon ja evankeliumiin, pelastuksen lähteenä Kristukseen.