Onko paratiisissa

Onko paratiisissa homoja vai ovatko kaikki siellä "hetskuja" ?
6342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Älä nyt pahastu, mutta valitettavasti, siis jos pääset sinne paratiisiin niin sinulle se ei ole paratiisi koska olet sinne joutunut vahingossa ja muita homppeleita ei ole muuta kuin jossain toisella planeetalla joten ala opetella vaan niitä hetsku juttuja. Minusta ainakin ne on ihan mukavan tuntuisia. No minulla ei kyllä ole vertailu kohtaa.

Äänestä
  • En aio olla muuta kuin sellainen mitä olen. Pääasia että elän tyytyväisenä enkä tee kenellekään pahaa. Jos ei paratiisiin päästä niin sitten menen gehennaan. Minulla ei ole tarvetta elää ikuisesti, ajatus paratiisista ei tunnu lainkaan houkuttelevalta. Kaikista pahinta on se että on kuuluttava järjestöön, joka vie kaiken ajan ja opettaa valheita, pelastumisen edellytyksenä. Kuolemanjälkeisen elämän hyväksyn mutta taitavat taivaspaikat olla jo täynnä. Elämä ikuisesti fyysisessä ruumissa tuntuu lähinnä pahalta painajaiselta. En halua sitä vaikka olisin täydellinen, se on niin materialistinen ajatus että hyi olkoon. Koko paratiisioppi on minusta aivan järkyttävä, ei voisi vähmpää houkutella.

    Äänestä

  • homppeli. kirjoitti:

    En aio olla muuta kuin sellainen mitä olen. Pääasia että elän tyytyväisenä enkä tee kenellekään pahaa. Jos ei paratiisiin päästä niin sitten menen gehennaan. Minulla ei ole tarvetta elää ikuisesti, ajatus paratiisista ei tunnu lainkaan houkuttelevalta. Kaikista pahinta on se että on kuuluttava järjestöön, joka vie kaiken ajan ja opettaa valheita, pelastumisen edellytyksenä. Kuolemanjälkeisen elämän hyväksyn mutta taitavat taivaspaikat olla jo täynnä. Elämä ikuisesti fyysisessä ruumissa tuntuu lähinnä pahalta painajaiselta. En halua sitä vaikka olisin täydellinen, se on niin materialistinen ajatus että hyi olkoon. Koko paratiisioppi on minusta aivan järkyttävä, ei voisi vähmpää houkutella.

    ...Make?

    >>>Elämä ikuisesti fyysisessä ruumissa tuntuu lähinnä pahalta painajaiselta

    Ikuinen fyysinen ruumis!

    Minkälainen olis "ikuinen stadilainen ruumis"?

    Ja aina osoittena Vaasankatu 9 D!

    Äänestä

Jos paratiis tulisi, kaikki olisivat lähes sukupuolettomia. Ajatteles, kun kymmenet miljardit ylösnousevat täyttäisivät maan ja suuri osa heistä varmaankin jäisi elelemään ikuisesti, ei paratiisiin voisi synnyttää uusia ihmisiä koska planeettamme olisi jo täyteen kansoitettu. Siis samat heppuli elelisivät täällä keskenään. Olisipa se hupaisaa elämää, siis tuon satuopin mukaan.

Äänestä
  • Paratiisissa saisi muistella vanhoja aikoja, jolloin vielä tehtiin niin. Mitähän muita aktiviteetteja tulisi tilalle. Ainako vaan muokattaisiin omaa hedelmäpuutarhaa. Kuinka on pyykinpesun laita, vai olemmeko kuin ensimmäiset ihmiset alasti. Sehän olisi luonnollista, jos tarkenisi, koska seksikään ei olisi enää esteenä. Muutetaankohan täydellistämisen yhteydessä alapää kaikille samanlaiseksi. Miltä näyttäisi täydellinen ihminen. Täytyisihän eroja olla, koska muuten oltaisiin kuin kloonattuja. Entäs eläimet. Ihminen saisi katsella huvikseen eläinten lisääntymisrituaaleja.

    On aika uhvojuttuja nämä paratiisit.

    Äänestä

Taivaassa ei ole mitään epäpyhää, sillä se on paikka jossa syntiset ovat saaneet syntinsä anteeksi Jeesuksen kautta ja heidät luetaan vanhurskaiksi l. oikeamielisiksi.
Jeesushan sanoi olkaa pyhät, niinkuin teidän taivaallinen isä on pyhä.

Mitä tulee homoiluun jne. niin Jumalan olisi ensin tehtävä siitä tavasta pyhä, vanhurskas ja hyvä. Hän voisi muuttaa myös tapaansa ajatella ja lausua " mieheksi ja mieheksi hän heidät loi" Nyt Hänellä on voimassa ianikuinen sääntö: " sillä mieheksi ja vaimoksi( naiseksi) hän heidät loi.

Raamattuhan sanoo: " Ja kun Hän katseli kaikkea mitä oli luonut, ja se oli sangen hyvää"

Istuttiko Jumala maanpäälle homot ja lesbot, sitä saa jokainen kysyä Jumalalta, joka on luvannut vastata jokaiselle joka Häneltä totuudessa jotakin kysyy ja Häntä avuksi huutaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maan päällä kirjoitti:

Onko paratiisissa homoja vai ovatko kaikki siellä "hetskuja" ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu