Paavali itki ajatellessaan niitä, jotka valitsevat kadotuksen. Näin hän kirjoitti: "Olenhan usein sanonut teille ja nyt sanon aivan itkien, että monet elävät Kristuksen ristin vihollisina. Heidän loppunsa on kadotus."
Siinä näette, miten suurella tunteella oikea kristitty suhtautuu lähimmäisensä ja jopa vihollisensa kohtaloon. Iso mies vääntää itkua! Ja tässä ei ole nyt oleellista se, olivatko Paavalin uskonnolliset näkemykset oikeita vai vääriä. Oleellista on myötätunto!
Entä te ateistit? Itkettekö te sen vuoksi, että joku haaskaa (teidän näkökulmastanne) elämäänsä johonkin uskonnolliseen "höperöintiin"? Oletteko asiasta edes surullisia?
Vai onko ateistin tunteet jäässä? Toteatte kylmästi asiat. Ja ehkä hieman pilkkattekin sitä uskovaista, joka innokkaana käy hieman ylikierroksilla eikä osaa sanoa asiaansa järkevästi ja johdonmukaisesti? Toteatte, että hemmetin uskisidiootti, kun ei tajua suurta ateistista totuutta... Jeesuspelle, hihhuli, sekopää jne.
Kuka välittää lähimmäisestä ja kuka ei?
Löytyykö täältä joku, joka osaa julistaa ateismiaan empaattisesti? Osaa kirjoittaa niin, että lukijalle tulee sellainen olo, että joku tosiaan välittää hänen kohtalostaan ja haluaa hänelle kaikkea hyvää?
Siinä näette, miten suurella tunteella oikea kristitty suhtautuu lähimmäisensä ja jopa vihollisensa kohtaloon. Iso mies vääntää itkua! Ja tässä ei ole nyt oleellista se, olivatko Paavalin uskonnolliset näkemykset oikeita vai vääriä. Oleellista on myötätunto!
Entä te ateistit? Itkettekö te sen vuoksi, että joku haaskaa (teidän näkökulmastanne) elämäänsä johonkin uskonnolliseen "höperöintiin"? Oletteko asiasta edes surullisia?
Vai onko ateistin tunteet jäässä? Toteatte kylmästi asiat. Ja ehkä hieman pilkkattekin sitä uskovaista, joka innokkaana käy hieman ylikierroksilla eikä osaa sanoa asiaansa järkevästi ja johdonmukaisesti? Toteatte, että hemmetin uskisidiootti, kun ei tajua suurta ateistista totuutta... Jeesuspelle, hihhuli, sekopää jne.
Kuka välittää lähimmäisestä ja kuka ei?
Löytyykö täältä joku, joka osaa julistaa ateismiaan empaattisesti? Osaa kirjoittaa niin, että lukijalle tulee sellainen olo, että joku tosiaan välittää hänen kohtalostaan ja haluaa hänelle kaikkea hyvää?
Vastaukset 33
Vanhimmat
Yritän parhaani mukaan kirjoittaa ystävällisesti. Aina se ei onnistu, ja jos siitä asiallisesti huomauttaa (tai huomaan itse) niin pyydän anteeksi.
Joskus on hermot pinnalla. Ehkä se on vaan PMS :p
Juu uskiksena joskus itsekseen ihan itkeskelinkin sitä, kun pelkäsin joidenkin ystävien ja kylänmiesten joutuvan ikuisesti kidutettaviksi. Nykyään ateistina ei itketä, koska ei ole enää sitä kristinuskon aiheuttamaa surua ja tuskaa.
P.S. Ateistina en tietenkään välitä lähimmäisistäni yhtään, vaan toivon heille kaikkea pahaa. Se on selvä.
>> Entä te ateistit? Itkettekö te sen vuoksi, että joku haaskaa (teidän näkökulmastanne) elämäänsä johonkin uskonnolliseen "höperöintiin"? Oletteko asiasta edes surullisia?
"Ja tässä ei ole nyt oleellista se, olivatko Paavalin uskonnolliset näkemykset oikeita vai vääriä."
Todellakin on.
"Siinä näette, miten suurella tunteella oikea kristitty suhtautuu lähimmäisensä ja jopa vihollisensa kohtaloon. Iso mies vääntää itkua!"
Jaa-a. Minä en suhtaudu uskoviin mitenkään vihollisina. He ovat samanarvoisia kuin minä, vaikka omasta mielestään minä olen heidän mielestään syntinen. Annan sen kuitenkin heille anteeksi.
"...Oletteko asiasta edes surullisia?"
MIksi pitäisi olla? Tekeehän usko heidät onnellisiksi. Niin muslimit kuin kristitytkin.
"Kuka välittää lähimmäisestä ja kuka ei?"
Lähimmäisistä välittäminen pitäisi olla itsestäänselvyys. Ei siitä pitäisi jakaa mitaleja.
lähinnä surettaa ne uskovat, jotka ovat ahdistuneita uskossaan, mutta eivät osaa päästää irti. En rupea käännyttämään ketään ateistiksi, koska kunnioitan toisten mielipiteitä, ja varsinkin jos faktojen kertominen tuottaa surua ja tuskaa ihmisille, niin koitan pitää pääni kiinni.
Tunnen paljon uskiksia ja vielä sellaisia, jotka ovat oikeasti masentuneita uskon ristiriitaisuuden takia. Olen suunnitellut tilaavani toisen kappaleen Dan Barkerin "Losing Faith In Faith"-kirjaa, jota voisin kierrättää näillä masentuneilla uskiksilla ja he voisivat löytää valoa elämäänsä.
Elämässä on tärkeää ihan muut asiat kuin johonkin uskominen tai uskomatta jättäminen. Ihminen voi olla onnellinen myös uskossa ja elää täysipainoista elämää, joten minun näkökulmastani he toteuttavat elämänsä tarkoitusta omalla tavallaan. Syvästi ihmettelen miksi jotkut uskovat eivät pysty kunnioittamaan muiden vakaumusta ja mielipiteitä...
Lämmittää se kusikin housussa. Aikansa.
Uskotko, että on aivan hillittömän turhauttavaa koittaa keskustella ihmisen kanssa, jonka ote todellisuuteen on selkeästi hukassa?
Suorin sanoin puhuminen otetaan luokkaavana. Tunnustan kyllä olevani melkoinen "puhuja" arkielämässäkin; sanon asiat suoraan ja toisinaan tulee töksäyteltyä hölmöjä. Kaiken voi korjata myöhemmin tosin, ja korjaankin tottakai, jos tarvetta ilmenee :)
Tälle palstalle kirjoittaessani seison jokaisen sanani takana.
Miten sitten uskovaiselle pitäisi kirjoittaa/puhua kuudetta kertaa samaa asiaa uudestaan?
Kovahermoisellakin alkaa naurattamaan ja kymmenettä kertaa toistaessaan yhtä ja samaa, vaikka eri sanoinkin jo, alkaa varmasti kiristämään.
>>>Paavali itki ajatellessaan niitä, jotka valitsevat kadotuksen. >Ja tässä ei ole nyt oleellista se, olivatko Paavalin uskonnolliset näkemykset oikeita vai vääriä.>Vai onko ateistin tunteet jäässä? Toteatte kylmästi asiat.>..käy hieman ylikierroksilla eikä osaa sanoa asiaansa järkevästi ja johdonmukaisesti? >Kuka välittää lähimmäisestä ja kuka ei? >Löytyykö täältä joku, joka osaa julistaa ateismiaan empaattisesti? Osaa kirjoittaa niin, että lukijalle tulee sellainen olo, että joku tosiaan välittää hänen kohtalostaan ja haluaa hänelle kaikkea hyvää?>Itkettekö te sen vuoksi, että joku haaskaa (teidän näkökulmastanne) elämäänsä johonkin uskonnolliseen "höperöintiin"? Oletteko asiasta edes surullisia?
Elämä voi olla joskus niin julmaa. Jauhaessaan itse uskonnoista loputtomiin, sitä saattaa ikään kuin tuntea olevansa niiden ympäröimä. Se on niin väärin.
Melko sivuseikka on se, että 'totuuden torvet' tuppaavat usein olemaan melko sokeita ja omien ismiensä vankeja. Lievän pakkomielteisiä.
"Tosiasiaa ei kutsuta tosiasiaksi vaan juoruksi, jos sitä ei voi luokitella hyväksyttyihin kategorioihin. Tutkimuksen täytyy olla jonkin tunnustetun ja nimetyn mallin mukaista, tai muutense ei ole tutkimusta vaan silkkaa maleksimista..."
"Löytyykö täältä joku, joka osaa julistaa ateismiaan empaattisesti? "
Vaan kun minä en julista ateismiani, enkä ole -päin vastoin kuin hihhulit - koskaan tuputtanut ajatuksiani muille ihmisille.
Taitaa olla tosi outo ajatus krisselille tuo?
mä niin säälin sua riepu...
Miten käy niiden henkilöiden jotka eivät usko Jumalaan, mutta kuitenkin kunnioittavat kristinuskoa? Eiväthän sellaiset henkilöt ole kristuksen ristin vihollisia, vai leimaako Jeesus heidät vihollisikseen?
En ole koskaan kunnioittanut kristinuskoa filosofianakaan enkä näe mitään syytä miksi kukaan non-teisti, yliluonnolliseen uskomaton kunnioittaisi.
Mitä pahaa kristinuskon filosofiassa on? Vuorisaarnahan on varsin hyvää luettevaa, kunhan vain muistaa ottaa kaiken käännyttämiseen liittyvän pois.
Että mikä mättää läähimmäisriis... anteeksi rakkaassa kristinuskossako?
No ekaksi se että koko konsepti on absurdi.
Ei syyttömän kiduttaminen kuittaa kenenkään vastuuta mistään.
"Entä te ateistit? Itkettekö te sen vuoksi, että joku haaskaa (teidän näkökulmastanne) elämäänsä johonkin uskonnolliseen "höperöintiin"? Oletteko asiasta edes surullisia?"
En itke enkä ole surullinen, ellei asianomainen itsekin koe elämänsä menevän haaskuuseen. Olin minä mitä mieltä hyvänsä uskoonnollisesta höperöinnistä ja sen hyödystä, en voi määritellä toisten puolesta sitä, mikä heille elämän mielekkääksi tekee. Useimmille tapaamilleni uskovaisille usko on yksi asia, joka antaa heidän elämäänsä onnea ja merkitystä. En näe sellaisessa mitään sääliteltävää taikka surtavaa.
Oleellista on nimenomaan myötätunto, ja mielestäni myöskin kyky ymmärtää se, milloin toinen sitä myötätuntoa tarvitsee. Valtaosa ateisteista ei todellakaan tarvitse myötätuntoista itkua oman uskonnollisen näkemyksensä tähden, kuten eivät kai valtaosa uskovistakaan. Silloin minusta myötätuntoa oleellisempaa olisi yrittää kunnioittaa ja hyväksyä toisen ihmisen omastaan poikkeava uskonnollinen näkemys. Riittikö Paavalilta tarpeeksi ymmärrystä tähän?
"Toteatte, että hemmetin uskisidiootti, kun ei tajua suurta ateististista totuutta..."
Ensinnäkin vältän parhaani mukaan käyttämästä sellaisia termejä, jotka on selvästi tarkoitettu vain halveeraamaan kanssakirjoittajiani. Se ei kuulu mielestäni asialliseen kommunikointiin, enkä henkilökohtaisesti pidä asiattomuuksista kovastikaan. Toisekseen, minulla ei ole mitään suurta ateistista totuutta. Minä en usko minkään jumalan olemassaoloon, mutten tiedä mitään absoluuttista totuutta. Minusta kukaan meistä ei tiedä, olemme jokainen vain uskomme tai sen puutteen varassa. Usko on eri asia kuin fakta.
"Löytyykö täältä joku, joka osaa julistaa ateismiaan empaattisesti?"
En tiedä, minä sellainen tuskin ainakaanolen, sillä en ole täällä julistamassa ateismiani mitenkään erityisesti. En julista sitä muuallakaan. En tunne sellaiseen mitään tarvetta, ei minun ole tarvis saada käännytettyä ketään. Minä arvostan ihmisten vapautta uskoa tai olla uskomatta kuten itse parhaaksi katsovat.
Väitän kyllä olevani erittäinkin kykenevä empatiaan ja ymmärrykseen. En vain yleensä koe toisen tarvitsevan sitä uskontonsa tähden, ainakaan tällä palstalla. Minä haluan kaikille kaikkea hyvää. En tiedä välittyykö se kirjoituksistani. Kuten sanoin, tämä palsta ei mielestäni ole oikein paikka, jossa kokisin monenkaan kanssakirjoittajani erityisesti empatiaani ja myötätuntoani tarvitsevan. Toki jos uskovaisista todellakin tuntuisi kivalta se, että ateistit rupeaisivat yleisesti säälimään heidän "harhassa hukattua elämäänsä", niin voin toki sen tehdä. Arvelisin vaan, että aidon myötätunnon sijasta sellainen tuntuisi asianomaisista itsestään lähinnä loukkaukselta. Vai olenko väärässä?
Juttelin yhtenä päivänä Suomi24:n sätissä Oulun huoneessa erään sinkkunaisen kanssa. Juttu sujui ja hän kysyi minulta asioita, kertoi itsestään, tein itse samaa. Kaikki näytti lupaavalta, kunnes nainen sanoi, että hänelle tärkeintä on, että mies on uskovainen. Olen ateisti.
Juttu loppui naisen osalta aivan kuin seinään. Esitin hänelle joitakin kysymyksiä ja näin /kuka-komennolla, että hän juttelee jonkun toisen kanssa. En enää ollut kiinnostava. Kysyin naiselta vielä jotain ja nainen hiljensi minut.
Ei pidä siis alkaa yleistämään tuosta kylmyydestä ja jäätävyydestä. Jos puhutaan suvaitsevaisuudesta, minä suhtauduin naisen vakaumukseen neutraalisti, mutta nainen ei voinut hyväksyä sitä, että en usko samoin kuin hän.
Jumala on rakkaus, sanotte. Mikä rakkaus on sellainen Jumala, joka erottaa ihmisiä sen sijaan, että yhdistäisi heitä? Voitte sanoa, että ei se ole Jumala, vaan ihminen, joka erottaa, ja minulle se on tietenkin totuus. Epäilen kuitenkin, uskotteko te oikeasti niin, sen verran yleistä tuollainen käyttäytyminen tuntuu olevan. Olette luoneet itsellenne Jumalan, joka "vaatii" teitä syrjimään ja kohtelemaan eriarvoisesti...
Onneksi tunnen sellaisiakin uskovia ihmisiä, joiden tiedän oikeasti ymmärtävän, että ihmisillä saa olla muunkinlaisia vakaumuksia kuin heillä itsellään.
Kuten Johannes opettaa kirjeessään:
"Jokainen, joka ei pysy Kristuksen opetuksessa vaan tuo siihen jotakin lisää, on vailla Jumalaa... Jos joku tulee teidän luoksenne eikä opeta tällä tavoin, älkää ottako häntä kotiinne älkääkä edes tervehtikö häntä."
Ateisti ei pysy Kristuksen opetuksessa, vaan sekoittaa siihen omia syntisiä ajatuksiaan. Joten kristityn ei pidä olla missään tekemisissä ateistien kanssa.
Raamattu on puhunut ja asia on loppuunkäsitelty.
Kylmä ja jäätävä Johannes.
pyörit. Noudata itse niitä Johanneksesi oppeja.
Johannes oli muuten yksi hourupää kanssa, joka näki Jeesuksen yhtä usein kuin sinä tai minä. Jos siis koko Jeesus-ukko on oikeasti edes elänyt.
Ja löytyyhän sieltä raamatusta paljon muitakin käskyjä ja kehoituksia. Toivottavasti noudatat niitä kaikkia.
bökke on hyvä esimerkki aivopestyistä ihmisistä
>>Löytyykö täältä joku, joka osaa julistaa ateismiaan empaattisesti?
Rakastava jeesus uskovaisten sydämissä.
Valheellinen ja takaa-ajatuksia täynnä.
Vain uskomalla jeesukseen kristukseen olet pelastettu.
Mikä on julmempaa sikamaisuutta kuin tämä?
plpnnss
"Entä te ateistit? Itkettekö te sen vuoksi, että joku haaskaa (teidän näkökulmastanne) elämäänsä johonkin uskonnolliseen "höperöintiin"?"
En minä ainakaan niinkään sen vuoksi. Enemmän surettaa se, kun uskovaiset haaskaavat muiden elämiä, esimerkiksi WTC-iskuissa. Tai vaikkapa katolisen kirkon toiminta Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, viitaten siis heidän "kondomi on syntiä"-projektiinsa.
"Vai onko ateistin tunteet jäässä? Toteatte kylmästi asiat."
En ainakaan koe, että itseltäni olisi "tunteet jäässä". Päinvastoin, kärsimyksen näkeminen on minulle, "isolle miehelle", hyvinkin tuskallista. Oli kyse sitten läheisistä ihmisistä tai tuntemattomista.
Uskontoihin on itse asiassa vaikea suhtautua. Ymmärrän täysin sen, että joku saa uskonnosta paljon lohtua ja "hyvää fiilistä", eikä siinä sinänsä ole mitään pahaa. Toisaalta tämä uskonnollisuus toimii pohjana kaikenlaiselle muulle, vähän vähemmän harmittomalle toiminnalle. Alkaen uskonnollisten negatiivisesta vaikutuksesta esim. homoseksuaalien asemaan ja päättyen joukkomurhiin, joko suoriin, kuten ne WTC-iskut, tai epäsuoriin, kuten tuo katolisen kirkon ehkäisypolitiikka.
Miten siis päättää, miten suhtautua uskontoihin? Toisaalta, uskonto saattaa tehdä hyvää yksittäiselle yksilölle, mutta hänen ympäristölleen sillä on pahimmillaan katastrofaaliset vaikutukset. Vastustaako pelkkää ankaraa fundamentalismia? Toisaalta, fundamentalistit ovat useimmissa tapauksissa jo niin höyrähtäneitä, että heidän päätään ei käännytetä millään järkipuheilla. Ja toisaalta taas maltillisempaa linjaa edustavat uskonnolliset ihmiset, jotka aiheuttavat selvästi vähemmän konkreettista harmia kuin fundamentalistit, vaikuttavat omalta osaltaan ilmapiiriin siten, että se tarjoaa paremmat olosuhteet fundamentalismille, esimerkiksi vaatimalla ehdotonta kunnioitusta kaikille uskonnollisille näkemyksille. Tätä vaatimusta toki kuulee myös joidenkin ateistien suusta, mikä on minusta vähän kummallista. Miksi ihmeessä uskonnolliset näkemykset olisivat jotenkin erikoisasemassa?
Ja toisaalta, jos uskonnoista halutaan edes mahdollisimman pitkälti päästä eroon, on pakko lähteä yksilöiden tasolta. Ei uskontoja kieltämällä poisteta, eikä se olisi moraalisesti kovin hyväksyttävää vaikka se toimisikin. Uskontoja vastaan toimitaan tehokkaimmin viemällä niiltä pohja tehostamalla niin luonnontieteiden kuin vertailevan uskontotieteenkin opetusta.
tai vähentämällä niiden vaikutusta kasvatuksessa ja
ala-asteen opetuksessa:)
Juurikin näin. Ala-asteilta, ainakin alemmilta luokilta, kaikki uskonnonopetus pois, yläasteelta alkaen mahdollisimman arvovapaata, vertailevaa uskontotiedettä.
En pidä sitä kovin todennäköisenä, mutta silti pienen pieni toivonkipinä elää aivoissa, että jonain päivänä uskonnoista puhutaan vain historian tunneilla, esimerkkeinä ihmiskunnan historian omituisimmista harharetkistä. :)
Vaikka paljon pitää kyllä tapahtua, jotta moinen visio koskaan toteutuisi.
Kyllä mua ihan harmiksi käy jos joku märehtii kuinka toisten käy. Hoidelkoon omat bisneksensä.
Ja tietty voi tukea toisia , mutta hassua tehdä siitä itselleen minkäänlaista tavoitetta.
Oletkos ihan sekaisin? Huolehdi omista asioistasi ja tee se hyvin niin ajatuksesi pyörivät oikeilla urilla.
Anna muiden ihmisten pitää huolta omistaan ja sillä sökö :D
Eli pidä lusikkasi omassa sopassasi ja anna muiden hoitaa omat keitoksensa.
on opettaa ihmisille satuja totena. Kuinka montaa ihmistä ja kuinka katkerasti siinä onkaan itketetty?
Helvetin tulijärvellä, mikäli et usko jeesukseen kristukseen jumalan poikana, tai että jumalaa ylipäätänsä on olemassa.
Julmauskovaiset, ja julma perusta luterilaisuuden uskontunnustuksessakin.
Me ateistit emme tuomitse ihmisiä helvettiin, tai edes uhkaile mokoman olemassaololla.
69% papeistamme uskoo helvetin olemassaoloon muodossa ja toisessa
T: Plpnnss
Ole hyvä, kirje, luku ja jae.
"Vai onko ateistin tunteet jäässä? Toteatte kylmästi asiat."
Niinkö? No, ei ehkä jokainen asia maan päällä vaadi suurta dramatiikkaa.
"Ja ehkä hieman pilkkattekin sitä uskovaista, joka innokkaana käy hieman ylikierroksilla eikä osaa sanoa asiaansa järkevästi ja johdonmukaisesti?"
Innokas ja hieman epäkorrektikin saa olla muttei puhua paskaa mitä ei pysty millään tavalla todentamaan.
"Toteatte, että hemmetin uskisidiootti, kun ei tajua suurta ateistista totuutta... Jeesuspelle, hihhuli, sekopää jne."
Mikä on suuri ateistinen totuus?
"Kuka välittää lähimmäisestä ja kuka ei?"
Niinpä, asia ei katso yhtään uskonnollista vakaamusta.
"Löytyykö täältä joku, joka osaa julistaa ateismiaan empaattisesti? Osaa kirjoittaa niin, että lukijalle tulee sellainen olo, että joku tosiaan välittää hänen kohtalostaan ja haluaa hänelle kaikkea hyvää? "
Kuka täällä sitten on jollain lailla pahantahtoinen, paitsi toisia ihmisiä helvettiin tuomitsevat hihhulit?
Ateismi ei ole uskonto, joten sitä ei voi julistaa. Ainakaan itselläni ei ole tarvetta "käännyttää" ketään pois omasta uskostaan.
Oma suhtautumiseni uskovaisiin on, että uskokoot, se tuskin on minulta pois. Jos he kokevat uskon elämänlaatuaan parantavana tekijänä, niin silloinhan usko on heille hyvä asia (kunhan tajuaisivat, ettei se ehkä ole sitä jollekin toiselle), jolloin hän ei mielestäni "haaskaa elämäänsä johonkin uskonnolliseen "höperöintiin", kuten asian ilmaisit.
Ja mitä kristittyjen empaattisuuteen tulee, niin vaikka uskon nimissä tehdään varmasti paljon hyvää (huolehditaan heikommin pärjäävistä, jne..), niin kyllä vastaavasti monilla uskovaisilla sitten on empatiakyky nolla: Tuomitaan ihmisiä heidän virheidensä ja "syntiensä" takia, pidetään huonompina ihmisinä, katsotaan alaspäin..
..Että eiköhän se empatiakyky ole ihan luonteeseen liittyvä yksilökohtainen asia, uskosta tai uskonnottomuudesta riippumatta.
"Siinä näette, miten suurella tunteella oikea kristitty suhtautuu lähimmäisensä ja jopa vihollisensa kohtaloon. Iso mies vääntää itkua! Ja tässä ei ole nyt oleellista se, olivatko Paavalin uskonnolliset näkemykset oikeita vai vääriä. Oleellista on myötätunto!"
Mitä oleellista itkeskelyssä on? Ei se ole mitään myötätuntoa, kun omissa harhoissaan toisten kohtaloa itkee ja sitten kuvittelee olevansa myötätuntoinen. Oleellista olisi se, että tekisi asialle jotain. Valitettavasti Paavalin teologia on mitä on, joten se siitä sitten...