vain ja ainoastaan uskoviksi tunnustautuvat, ei siis jumalattomia. Heille on oma tuomioistuimensa tuhannen vuoden aikana taivassa.
Vastaukset 5
Tarkoitettaneen tätä:
"Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa."
2. Kor. 5:10- Sabres
1.kor:6:2. Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?
3. Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?
4. Jos teillä siis on maallisia asioita ratkaistavina, nekö te asetatte tuomareiksi, jotka ovat halveksittuja seurakunnassa?
5. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon. Eikö teidän joukossanne sitten ole yhtäkään viisasta, joka voisi ratkaista veljien välin?
6. Vaan veli käy oikeutta veljen kanssa, vieläpä uskottomain edessä!
7. Teille on jo yleensä vaurioksi, että käräjöitte keskenänne. Miksi ette ennemmin salli tehdä vääryyttä itsellenne? Miksi ette ennemmin anna riistää omaanne?
8. Sen sijaan te itse teette vääryyttä ja riistätte toisen omaa, vieläpä veljien.
9. Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10. eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. /////// Eikä ole sanaakaan mistään sapatinvietoista? Adventistit pettävät meitä opeillaan näemmä! Apostolien opetus näyttääkin kulkevan ihan eri asioissa kuin adventistein? - hirvas
sitten uskoa ja ymmärtää:
Joh. 3:18
Sitä, joka uskoo häneen, EI TUOMITA, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.
Mark. 16:16
Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. JOKA EI USKO, se tuomitaan kadotukseen.
Eli tämän mukaan Jeesukseen uskovia ei tuomita.
Tuomio koskee vain epäuskoisia, ja niitä, jotka eivät ole kuolleet Kristuksessa.
Voitko selittää tämän Raamatun sanalla. - Seraja-m55
hirvas kirjoitti:
sitten uskoa ja ymmärtää:
Joh. 3:18
Sitä, joka uskoo häneen, EI TUOMITA, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.
Mark. 16:16
Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. JOKA EI USKO, se tuomitaan kadotukseen.
Eli tämän mukaan Jeesukseen uskovia ei tuomita.
Tuomio koskee vain epäuskoisia, ja niitä, jotka eivät ole kuolleet Kristuksessa.
Voitko selittää tämän Raamatun sanalla.Tuo ilmaisu "tutkiva tuomio" onkin mielestäni harhaanjohtava sen suhteen, mistä tässä on kyse.
Kuten Daniel 7:9, 10 ja 8:14 mukaan ymmärrän, niin kyse on lähinnä siitä, että Jumala esittää suurelle todistajakunnalle (enkelit ja muiden maailmojen edustajat)hänen Elämän Kirjansa todisteiden valossa, miksi tietyt ihmiset ovat uskossa Kristukseen katsotut arvollisiksi Jumalan Valtakuntaan.
Tässä on huomioitava myös se valtava ihmismassa, joka on elänyt ennen Kristuksen Golgatan uhria. Eli millä perusteilla heidät nähdään Kristukseen uskoviksi. Elossaolevien kohdalla voi taas tulla muutoksia - jonkun nimi joudutaan luopumuksen takia pyyhkimään pois Elämän Kirjasta.
Tämä 1844 alkanut ja yhä etenevä oikeuskäsittely koskee siis pelastuvia. Kun Jeesus saapuu, on tämä käsittely loppuunviety ja hänellä on palkka mukanaan tullessaan Ilm. 22:12 mukaan.
Vastaavasti sitten, Kristuksen tulemuksen jälkeen pelastuneet ovat itse todistajia toisessa suuressa , taivaallisessa oikeuskäsittelyssä, joka taas koskee vain jumalattomia ja joka kestää 1000 vuotta ja josta kerrotaan Ilm. 20:4. Siinähän sanotaan, että pelastuneet saivat "tuomiovallan".
Näkisin, että on väärin tulkita tätä varsinaisesti niin, että pelastuvat siinä varsinaisesti jakavat tuomioita vaan oikeammin se on sitä, että pelastuneet saavat olla hyväksymässä Jumalan tuomioita Jumalan esittämien tarkkojen todisteiden valossa. Tämä käsittely koskee myös langenneiden enkeleiden tuomioiden hyväksymistä, sillä me tulemme heidätkin "tuomitsemaan", ks. 1. Kor. 6:3.
Tämä kaikki ihmisten osalta jo siksikin, että monien pelastuvien lähiomaiset ym. ystävät eivät ole pelastettujen joukossa. Näin Jumala paljastaa heille tuomioidensa perusteet.
- näiden
Näiden adventistien tuomitseminen alkoi v. 1844 kun erehtyivät kirjoitusten väärään tulkintaan. Ja myöhemmin vielä jatkettuun sellaiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.961610Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu471073- 15926
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40858Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.82778kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17747- 93746
- 46738
- 16725
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27707- 63705
- 68692
- 47674
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97661Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56605- 47594
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47586Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131575Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla150546Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31545