Kun on ylittänyt meren ja etsinyt jotain kauniimpaa, jotain jännittävämpää ja myönnän, jotain vaarallisempaa. Tiedät olevasi tyypillinen.
Älä koskaan kieltäydy kutsusta.
Älä vastusta tuntematonta.
Älä unohda olla kohtelias.
Älä viivy pitempään, kuin olet tervetullut.
Ole avoin ja ime vaikutteita.
Jos se tekee kipeää, se luultavasti kannattaa.
Ainoa huono puoli on se, että kaikki ovat keksineet saman.
Sitä miettii pakostakin – Mitä järkeä siinä on?
Jos sen pitää olla sellaista, niin olkoon sitten.
Se on liian kaunista, virikkeitä on liikaa.
Yritän hallita sitä, mutta se vain vuotaa ulos.
Täydellinen…
Sitä toivoo ja uneksii…
Mutta ei usko, että itselle voi tapahtua sellaista kuin elokuvissa.
Kun sellaista tapahtuu, sen toivoisi tuntuvan erilaiselta, syväälisemmältä ja todellisemmalta.
Odotin, että se iskee tajuntaan, sitä ei tapahtunut.
Himo on himoa, meneepä minne tahansa.
Aurinko ei haalista sitä,
Eikä vesi vie sitä mukanaan.
Joskus sen vuoksi pitää kestää tuskaa.
Hetken, vain hetken olin koskemattomana onnessa.
Se ei ole henkilökohtaista, sellainen tämä maailma vain on.
Jatkoin siitä, mihin olin jäänyt.
Melkein kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Tekoni olisi helpompi tuomita,
ellei se olisi tehonnut niin hyvin.
Poissa silmistä oli todellakin poissa mielestä.
Kuitenkin, on helppoa kääntää selkänsä mutta ei ole yhtä helppoa unohtaa.
Kaikki yrittävät tehdä jotain erilaista,
Mutta tekevät aina samaa.
Menin tuntemattomaan,
En haluaisi että kaikki tulee sinne.
Jos ihan rehellisiä ollaan…
Olin kuin muutkin – Pelkäsin suurta tuntematonta.
Emme koskaan saa tietää, jos emme kokeile.
Siitä tuli maailmani, ja niistä tuli perheeni.
”Koti” oli paikka, jota en enää ajatellut.
En tiedä mitä odotin, en ainakaan tällaista.
Tajusin yhtäkkiä, että minua ei ollut edes kutsuttu.
Asetuin aloilleni ja löysin kutsumukseni.
Metsästin nautintoa…ainakin luulin niin.
Tämä oli todellinen riesa, en halunnut sitä.
Vaikka tiesin sen tapahtuvan, olin murtunut.
Ansaitsin sen – Mitkään tekosyyt eivät olisi muuttaneet asiaa miksikään.
Huomasin pian, että minulla oli jotain muuta.
Tajusin ennen pitkää, että niin ilo kuin surukin katoaa vähitellen ja tilalle tulee jotain jännittävämpää.
Pelasin omaa peliä, eikä minulla ollut syytä palata takaisin.
Mitä pitempään olin poissa,
Sitä vähemmän kaipasin muita.
Löysin uusia pelaajia, vaikka he eivät sitä tienneetkään.
Minun pelini, minun alueeni.
Olin ainoa joka näki kokonaiskuvan ja miten kaikki nivottui yhteen.
Kaikki pelasivat samaa peliä – Minun peliä.
Yritin muistella, millainen olin ollut – En muistanut.
Niin kauan kuin pysyisin täällä,
En enää koskaan muistaisi sitä.
Tällä kertaa kaikkien pitää katsella.
Kaikki näkevät, mitä vaaditaan.
Ei riittänyt pelkästään näkeminen…tärkeämpää oli ymmärtäminen.
Moni luulee, että mikään ei koskaan muutu ja jättävät kaikki sijoilleen.
Moni kantaa syntinsä mukanaan ja palaavat sinne,
Mitä kaikki sanovat ”kodiksi”.
Yrittävät selvitä siitä – Mikä heitä odottaa.
Kuinka moni unohtaa tekonsa, sopeutuu ja jatkaa elämäänsä…
He ovat nautinnon metsästäjiä, jotka näkevät, ymmärtävät.
He ovat yksilöitä, jotka tarkkailevat ympäristöä, ihmisiä ja itseään.
Hyödyntävät sen minkä muut jättävät taakseen.
Käyttävät hyväkseen kaikkea ympärillään olevia.
Sanovat toisille vain sen, mitä haluavat kuulla…tai mikä hyödyntäisi itseä.
He auttavat niitä, jotka apua kaipaavat,
Ohjaavat eksyneet omaksi hyödyksi suuntaan,
Jossa heistä olisi apua.
Kaikki saavat ansionsa mukaan, niin ”hyvä” kuin ”paha”.
He tietävät ettei se ole paikka, jota etsiä.
Se ei ole paikka, jonne mennä.
Se on hetki, jona ihminen tuntee kuuluvansa johonkin.
Jos löytää sen hetken – Se kestää ikuisuuden.
Olen mitä olemukseni muille näyttää.
En muutu, ellei siihen syytä ole.
Arvostan muita siinä missä itseänikin,
Vaikka saatankin ulkokuorestani toista toisille vaikuttaa.
Kaikki näyttää aluksi etäiseltä,
Josta kuitenkin saa ajan myötä itsekin kiinni.
-Olenko ajattelija, haaveilija vaiko vain tyhjäntoimittaja?
Anteeksi että olen se, mitä olen ja toivottavasti ymmärrät sen - Olen keskeneräinen ajatuksissani, elämässäniö. Anna mahdollisuus....
Älä koskaan kieltäydy kutsusta.
Älä vastusta tuntematonta.
Älä unohda olla kohtelias.
Älä viivy pitempään, kuin olet tervetullut.
Ole avoin ja ime vaikutteita.
Jos se tekee kipeää, se luultavasti kannattaa.
Ainoa huono puoli on se, että kaikki ovat keksineet saman.
Sitä miettii pakostakin – Mitä järkeä siinä on?
Jos sen pitää olla sellaista, niin olkoon sitten.
Se on liian kaunista, virikkeitä on liikaa.
Yritän hallita sitä, mutta se vain vuotaa ulos.
Täydellinen…
Sitä toivoo ja uneksii…
Mutta ei usko, että itselle voi tapahtua sellaista kuin elokuvissa.
Kun sellaista tapahtuu, sen toivoisi tuntuvan erilaiselta, syväälisemmältä ja todellisemmalta.
Odotin, että se iskee tajuntaan, sitä ei tapahtunut.
Himo on himoa, meneepä minne tahansa.
Aurinko ei haalista sitä,
Eikä vesi vie sitä mukanaan.
Joskus sen vuoksi pitää kestää tuskaa.
Hetken, vain hetken olin koskemattomana onnessa.
Se ei ole henkilökohtaista, sellainen tämä maailma vain on.
Jatkoin siitä, mihin olin jäänyt.
Melkein kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Tekoni olisi helpompi tuomita,
ellei se olisi tehonnut niin hyvin.
Poissa silmistä oli todellakin poissa mielestä.
Kuitenkin, on helppoa kääntää selkänsä mutta ei ole yhtä helppoa unohtaa.
Kaikki yrittävät tehdä jotain erilaista,
Mutta tekevät aina samaa.
Menin tuntemattomaan,
En haluaisi että kaikki tulee sinne.
Jos ihan rehellisiä ollaan…
Olin kuin muutkin – Pelkäsin suurta tuntematonta.
Emme koskaan saa tietää, jos emme kokeile.
Siitä tuli maailmani, ja niistä tuli perheeni.
”Koti” oli paikka, jota en enää ajatellut.
En tiedä mitä odotin, en ainakaan tällaista.
Tajusin yhtäkkiä, että minua ei ollut edes kutsuttu.
Asetuin aloilleni ja löysin kutsumukseni.
Metsästin nautintoa…ainakin luulin niin.
Tämä oli todellinen riesa, en halunnut sitä.
Vaikka tiesin sen tapahtuvan, olin murtunut.
Ansaitsin sen – Mitkään tekosyyt eivät olisi muuttaneet asiaa miksikään.
Huomasin pian, että minulla oli jotain muuta.
Tajusin ennen pitkää, että niin ilo kuin surukin katoaa vähitellen ja tilalle tulee jotain jännittävämpää.
Pelasin omaa peliä, eikä minulla ollut syytä palata takaisin.
Mitä pitempään olin poissa,
Sitä vähemmän kaipasin muita.
Löysin uusia pelaajia, vaikka he eivät sitä tienneetkään.
Minun pelini, minun alueeni.
Olin ainoa joka näki kokonaiskuvan ja miten kaikki nivottui yhteen.
Kaikki pelasivat samaa peliä – Minun peliä.
Yritin muistella, millainen olin ollut – En muistanut.
Niin kauan kuin pysyisin täällä,
En enää koskaan muistaisi sitä.
Tällä kertaa kaikkien pitää katsella.
Kaikki näkevät, mitä vaaditaan.
Ei riittänyt pelkästään näkeminen…tärkeämpää oli ymmärtäminen.
Moni luulee, että mikään ei koskaan muutu ja jättävät kaikki sijoilleen.
Moni kantaa syntinsä mukanaan ja palaavat sinne,
Mitä kaikki sanovat ”kodiksi”.
Yrittävät selvitä siitä – Mikä heitä odottaa.
Kuinka moni unohtaa tekonsa, sopeutuu ja jatkaa elämäänsä…
He ovat nautinnon metsästäjiä, jotka näkevät, ymmärtävät.
He ovat yksilöitä, jotka tarkkailevat ympäristöä, ihmisiä ja itseään.
Hyödyntävät sen minkä muut jättävät taakseen.
Käyttävät hyväkseen kaikkea ympärillään olevia.
Sanovat toisille vain sen, mitä haluavat kuulla…tai mikä hyödyntäisi itseä.
He auttavat niitä, jotka apua kaipaavat,
Ohjaavat eksyneet omaksi hyödyksi suuntaan,
Jossa heistä olisi apua.
Kaikki saavat ansionsa mukaan, niin ”hyvä” kuin ”paha”.
He tietävät ettei se ole paikka, jota etsiä.
Se ei ole paikka, jonne mennä.
Se on hetki, jona ihminen tuntee kuuluvansa johonkin.
Jos löytää sen hetken – Se kestää ikuisuuden.
Olen mitä olemukseni muille näyttää.
En muutu, ellei siihen syytä ole.
Arvostan muita siinä missä itseänikin,
Vaikka saatankin ulkokuorestani toista toisille vaikuttaa.
Kaikki näyttää aluksi etäiseltä,
Josta kuitenkin saa ajan myötä itsekin kiinni.
-Olenko ajattelija, haaveilija vaiko vain tyhjäntoimittaja?
Anteeksi että olen se, mitä olen ja toivottavasti ymmärrät sen - Olen keskeneräinen ajatuksissani, elämässäniö. Anna mahdollisuus....
Vastaukset 4
Vanhimmat
Näinhän se menee.......
Miksi pyytää anteeksi sitä,
mikä tuo ikuisuuden...
Se on vain pieni hetki,
kahden metsästäjän elämässä,
katseiden kohdatessa...
ja tiedät - pelaamme yhdessä.
jos tuolla tekstillä ei saa anteeksi niin on ihme, mikset antaisi hänen lukea sitä henkilökohtaisesti? se voisi muuttaa tilannetta teidän molemman kannalta
..Tulin etsimään jotain muuta, ja mitä löysinkään
miten kuvata ja kertoa sanoin kiitollisuuden määräää kun on kääntäny ainakin sata raskasta ehkäpä tuhatkin tai enemmän, ja kun luulee että on niin syvällä jossain epäinhimillisessä ettei osaa ei halua ei mitään mahdollistaa unohtaa turruttaa, tai enään eksyä ze kun luulee tietävänsä tulevaisuuden täydellisen suunnan peljästyen äärimmäistä yksinäisyyttä ja sitten joku onkin kokenut jotain aivan samaa ja vielä ..pistettä lähes ikuisuus ja kun matka.. tiedätkin!? että yksinäisyys on harhaa, ja vaikkei uskosta enää yhtään tulee armo ja tiedät
mikään ei ole enään toisin..vaan samoin kun synnyttyäsi hymyilit ikuisuudelle ja ze hymyili hetken takaisin.. KIITOS Rakas.. ho ever you are my dear.