Uususkonnot ja teologia
Matti Liljeqvist
Teol.lis.
Valitsin aiheeksi "Uususkonnot ja teologia" toisaalta siksi, että se on riittävän avara, toisaalta siksi, että teologialla on oma erityinen asemansa uususkonnoissa. Tässä yhteydessä kyseessä ei ole niinkään teologian sisältö kuin sen käyttö.
Yksi hyvä esimerkki teologian käytöstä uususkonnoissa sisältyy jo sanaan "uususkonto". Mitä sillä tarkoitetaan? Se toimii jollakin tavalla amerikkalaisen sanan "cult" käännösvastineena. Tuo englannin sanahan on yksi vaikeita suomennettavia. Lähin suoranainen vastine "kultti" on jo varattu muuhun tarkoitukseen, eikä sitä näin ollen voi käyttää. Toinen sana, "lahko" taas sisältää niin paljon kielteisiä mielikuvia, että se soveltuu kyllä lahkojen vastaiseen propagandaan, mutta herättää puheena olevien lahkojen piirissä vain vastustusta keskusteluyritystä kohtaan. Niinpä - jos yleensä pyritään keskusteluun - on käytettävä sanaa, joka ei itsessään torju toista osapuolta.
Miksi nimitän ongelmaa teologiseksi, vaikka yhtä hyvin voitaisiin puhua kielellisestä ongelmasta? Syy on yksinkertaisesti se, että Raamatussa varoitetaan lahkoista. Näin ollen sanan "lahko" käyttö vie ajatukset uskonnolliselle ja lisäksi vielä kielteiselle alueelle - alueelle, jolla keskustelu ei toimi. Siellä on vain oikea ja väärä - valhe ja totuus. Ja tietenkin toiset ovat väärässä ja valehtelevat.
Moniin sanoihin on uskonnoissa ladattu voimakkaita tunteita, jotka lukitsevat niiden käyttäjät määrättyihin ajatusmalleihin. Tämähän on yksi henkisen kontrollin tunnusmerkkejä. Siksi tavallisetkin sanat saattavat sisältää voimakkaita teologisia merkityksiä. Eikä kysymys ole pelkästään niistä ihmisistä, jotka ovat jonkin uskonnon kannattajia. Sanojen merkitykset ja tunnesisällöt seuraavat myös ihmistä, joka on eronnut kyseisestä liikkeestä, ellei hän ole tietoisesti selvittänyt asiaa mielessään.
Asian tekee vaikeammaksi se, että usein nämä tunnesisällöt siirtyvät liikkeen jäseniin sanattoman viestinnän keinoin. Ihminen vaistoaa, mikä on paha sana, vaikka sitä ei suoraan sanottaisikaan. Ja kuten tiedetään, opitusta ajatusmallista tai tavasta irti pääseminen on vaikeampaa kuin täysin uuden mallin oppiminen.
Teologian merkitys
Varsinainen ajatukseni tämän esitelmän aiheen takana on kuitenkin väite, että teologiaa käytetään uususkonnoissa estämässä tärkeiden kysymysten pohtimista. Tämä liittyy kolmeen vaiheeseen jäsenen elämässä: liittymiseen, mukana olemiseen ja eroamiseen.
Uususkontojen tarkoitus on saada kannattajia ja pitää heidät liikkeelle uskollisina. Siksi monen uususkonnon jäsenten tärkeä tehtävä on lähetystyö. "Jokainen jäsen on lähetystyöntekijä." Tällaisella ajattelulla on liikkeen kannalta kaksi hyvää puolta. Toisaalta jäsenet saadaan liikkeen kannalta hyödylliseen toimintaan, toisaalta jäsenet itse vahvistavat kuulumisentunnettaan uskontoaan kohtaan. Kun lähetystyö sujuu hyvin, se vahvistaa uskoa - Jumala siunaa meidän työtämme, siis me olemme oikeassa. Kun taas työtä vastustetaan, se vahvistaa uskoa - Jumalan työtä vastustetaan (tai uskovia vainotaan), siis me olemme oikeassa. Ja käydyissä keskusteluissa aina vastaväitteiden kumoaminen vahvistaa omaa sitoutumista liikkeen ajatusmalleihin.
Lähetystyön keskeinen menetelmä on julistus tai saarnaaminen. Joskus myös kokeillaan keskustelua, mutta se on aika yksipuolista - keskustelukumppanit puhuvat toistensa ohi. Tai sitten keskustelun tarkoituksena on vain ohjata toisen ajatuksia haluttuun suuntaan. Joka tapauksessa tällaisessa julistustyössä käytetään apuna teologiaa. Keskustellaan teologisista kysymyksistä, esim. maailmanlopusta.
Mihin tällä keskustelulla tai julistuksella pyritään? Voittamaan tuo toinen meidän uskontomme kannattajaksi. Pyritään siis siihen, että tuo toinen sitoutuu meidän liikkeeseemme. Tällainen sitoutuminen ei ole teologinen vaan sosiologinen kysymys. Niinpä keskustelu Raamatusta tai teologisista kysymyksistä palvelee tässä yhteydessä vain sitä, että esitellään toiselle meidän oppejamme. Käännytystyössä etsitään toista kiinnostava teologinen kysymys ja osoitetaan, että juuri meillä on siihen oikea vastaus. Siksi mielellään liitytään ajankohtaisiin aiheisiin tai käytetään hyväksi havaittuja psykologisia menetelmiä. Kun nykyään on paljon eri syistä ahdistuneita ihmisiä, tämä tarjoaa hyvän liittymäkohdan uskonnolliselle tai epämääräiselle terapeuttiselle tarjonnalle.
Kun sitten joku on liittynyt uuteen uskontoon, häntä pidetään työllistettynä joko uusien jäsenien voittamistyössä tai pyhien kirjoitusten tutkimisessa. On sanottu, että uususkonnoissa on aina jotakin tekemistä. Tässä toiminnassa teologialla on tärkeä osa.
Monessa uususkonnossa oppi muuttuu tai kehittyy jatkuvasti. Sen takia jokaisen jäsenen on jatkuvasti seurattava yhteisön kirjallisuutta ja käytävä kokouksissa. Johtajat kyllä pitävät huolta, että kirjallisuutta on saatavilla riittävästi. Kun lisäksi muuhun, varsinkin liikkeen vastustajien kirjallisuuteen suhtaudutaan torjuvasti, erityisesti uusien jäsenten on perehdyttävä valtavaan määrään oikeaa tietoa. Tämä tieto on vain omaksuttava. Siitä ei edes keskustella - eikä sitä saa arvostella. On vain yksi totuus, yksi oikea teologia.
Kun liikkeen kannattaja joutuu keskusteluun ulkopuolisen kanssa jostakin teologisesta kysymyksestä, hänen on tiedettävä, mikä on liikkeen virallinen kanta. Hän ei saa itse pohtia kysymystä. Tarvittaessa hän ottaa asiasta selvän ja palaa kysymykseen seuraavalla keskustelukerralla.
Jos liikkeeseen kuulumaton tai sen ajatusmaailmalle vieras teologi alkaa keskustella jäsenen kanssa, hän tietenkin lähtee keskustelussaan liikkeelle omista teologisista lähtökohdistaan. Meille ihmisille on tyypillistä ajatella, että kaikki muut ajattelevat ainakin pääpiirteissään samalla tavalla kuin me itse. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti pidä paikkaansa. Eri uususkonnoilla on omat teologiset lähtökohtansa, jotka on syytä tuntea, jos ylipäänsä haluaa tutustua niiden oppirakennelmiin.
Tyypillistä uususkontojen teologialle on, että johtajat määräävät, mikä on tärkeä teologinen kysymys ja mikä ei. "Profeetta kertoo meille, mitä meidän on tarpeen tietää." Liikkeelle on edullisempaa panna jäsenet tutkimaan vaikkapa maailmanloppua sen sijaan että he tutkisivat johtajien väitteiden todenmukaisuutta tai liikkeen historiaa. Jos liikkeen historiaa kuitenkin tutkitaan, se tapahtuu liikkeen omilla ehdoilla. Vanha, liikaa paljastava oma kirjallisuus korjataan ja sensuroidaan tarvittaessa.
Erityisen vaarallista jäsenille on tutustua liikkeestä eronneiden kirjallisuuteen. Tällainen on liikkeen mielestä luopiokirjallisuutta ja laadittu vain harhaanjohtamistarkoituksessa. Kun näiden luopioiden esittämiä asioita ei pystytä kumoamaan, jäsenille kerrotaan, kuinka huonoja ihmisiä niiden esittäjät ovat - heitä voidaan jopa pitää rikollisina vain sillä perusteella että ovat eronneet.
Luopioihin ja heidän opetuksiinsa suhtautumisessa vedotaan Raamattuun, mikä tekee asiasta taas teologisen - sosiologisen tai sosiaalipsykologisen sijaan.
Mitä tiiviimmässä yhteisössä on ollut, sitä suurempia vaikeuksia on yhteisöstä eronneella sopeutua normaaliin elämään. Kysymys ei ole pelkästään arkipäivän asioista tai selvistä oppikysymyksistä, vaan ajatustottumuksista. Kun uskonnollisessa liikkeessä on omaksuttu tietty ajatustapa vaikkapa suhteessa Raamattuun, entinen jäsen kantaa sitä mukanaan ja tulkitsee edelleen Raamattua oppimansa mallin mukaan lainkaan kyselemättä onko tuo malli enää ajankohtainen. Näin hänen on vaikea irrottautua henkisesti liikkeestä.
Omaksuttujen ajatustottumusten takia teologinen keskustelu liikkeestä eronneen kanssa on syytä käydä hitaasti ja perusteita pohdiskellen. Joskus on syytä määritellä keskeiset sanat ennen kuin niitä käyttää. Mitä tarkoittaa "pelastus", "armo", "usko" jne. Uususkonnoissa niillä ei aina olekaan yleissuomen, vaan liikkeen määrittelemät merkitykset.
Joskus entisen jäsenen tekee mieli palata takaisin liikkeeseen, koska hän tuntee olevansa muukalainen liikkeen ulkopuolella. Monet entiset liikkeiden jäsenet jättäytyvät samalla kaiken uskonnollisen toiminnan ulkopuolelle. On ollut vaikea esim. palata takaisin kirkkoon, josta on aikoinaan lähtenyt, koska on kokenut sen maallistuneeksi. Taustalla saattaa olla todellinen omakohtainen kokemus tai sitten liikkeen opettama suhtautumistapa. Olennainen seikka tässä kuitenkin on omaksuttu teologinen lähestymistapa. Helposti odotetaan, että se liike, johon kuuluu olisi jollakin tavalla pyhä, puhdas ja ihmeellinen. Sellaista ei kuitenkaan ole. Sen on jo kirkkohistoria opettanut.
Tärkeät kysymykset
Mitkä sitten ovat tärkeät kysymykset? Koska uususkonnot perustuvat johtajan (tai johtoryhmän) opetuksiin, on ensiksikin syytä kysyä, kuka on tämä johtaja. Millä perusteella olisi uskottava juuri häntä? Jos joku väittää olevansa Kristus, hän joko on tai sitten ei. Mutta jos on kaksi kristustarjokasta, ei logiikka ole sitä, että jos toinen on väärä, toinen on oikea. Nykyään tarjotaan monia ainoita oikeita kristuksia ja jumalia. Siinä suhteessa ei voi jäädä puolueettomaksi. Valinta on tehtävä. Tällöin oikea valintaperusta on siinä, mitä nämä ovat opettaneet. Monissa uususkonnoissa on nähtävissä toisaalta muutoksia keskeisissä opin kohdissa toisaalta ennustusten paikkansa pitämättömyyttä. Jos johtaja väittää tietävänsä jotakin, mitä ei sitten tiedäkään, hän ei kyllä ansaitse luottamusta muussakaan asiassa.
Johtajakysymykseen liittyy toinen tärkeä kysymys. Onko liikkeessä useamman tason opetusta? Kerrotaanko ulkopuolisille eri asioita kuin liikkeen sisällä? Jos, niin miksi? Mikä merkitys totuudella on yleensä liikkeessä? Pyhittääkö tarkoitus keinot?
Kolmas tärkeä kysymysalue on liikkeen historia. Miten liike on saanut alkunsa? Mistä taustoista se on noussut? Millaisia luurankoja sen kaapeissa on? Miten suhtaudutaan toteutumattomiin ennustuksiin? Näistä ei valitettavasti aina kerrota edes aktiiveille jäsenille saati sitten jäsenehdokkaille.
Neljäs tärkeä kysymys on, mitä jäseneltä odotetaan. Mitä hänen pitää tehdä kuuluakseen joukkoon? Kuinka hänen pitää suhtautua ulkopuolisiin, vaikkapa omiin sukulaisiinsa? Onko pelastus esim. sitä, että pääsee eroon pahan vallassa olevista sukulaisistaan? Onko siirryttävä asumaan yhteisön tiloihin tai onko elämä muutoin rajoitettu esim. työelämän ohessa lähetystyöhön ja kokouksissa käymiseen? Onko vapaa-aikaa tai mahdollisuutta virkistymiseen?
Kaikkia edellä mainittuja asioita perustellaan tarvittaessa tietenkin teologialla, mutta tärkeä kysymys on, mihin teologialla pyritään. Onko teologia ja Raamattu alistettu liikkeen johdolle vai onko niillä jotakin omaa sanottavaa?
Teksti perustuu esitelmään, jonka teologian lisensiaatti Matti Liljequist piti 21.3. 2002 Uskontojen uhrien tuki ry:n 15-vuotisseminaarissa Balderin salissa, Helsingissä.
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uususkonnot_ja_teologia.html
Matti Liljeqvist
Teol.lis.
Valitsin aiheeksi "Uususkonnot ja teologia" toisaalta siksi, että se on riittävän avara, toisaalta siksi, että teologialla on oma erityinen asemansa uususkonnoissa. Tässä yhteydessä kyseessä ei ole niinkään teologian sisältö kuin sen käyttö.
Yksi hyvä esimerkki teologian käytöstä uususkonnoissa sisältyy jo sanaan "uususkonto". Mitä sillä tarkoitetaan? Se toimii jollakin tavalla amerikkalaisen sanan "cult" käännösvastineena. Tuo englannin sanahan on yksi vaikeita suomennettavia. Lähin suoranainen vastine "kultti" on jo varattu muuhun tarkoitukseen, eikä sitä näin ollen voi käyttää. Toinen sana, "lahko" taas sisältää niin paljon kielteisiä mielikuvia, että se soveltuu kyllä lahkojen vastaiseen propagandaan, mutta herättää puheena olevien lahkojen piirissä vain vastustusta keskusteluyritystä kohtaan. Niinpä - jos yleensä pyritään keskusteluun - on käytettävä sanaa, joka ei itsessään torju toista osapuolta.
Miksi nimitän ongelmaa teologiseksi, vaikka yhtä hyvin voitaisiin puhua kielellisestä ongelmasta? Syy on yksinkertaisesti se, että Raamatussa varoitetaan lahkoista. Näin ollen sanan "lahko" käyttö vie ajatukset uskonnolliselle ja lisäksi vielä kielteiselle alueelle - alueelle, jolla keskustelu ei toimi. Siellä on vain oikea ja väärä - valhe ja totuus. Ja tietenkin toiset ovat väärässä ja valehtelevat.
Moniin sanoihin on uskonnoissa ladattu voimakkaita tunteita, jotka lukitsevat niiden käyttäjät määrättyihin ajatusmalleihin. Tämähän on yksi henkisen kontrollin tunnusmerkkejä. Siksi tavallisetkin sanat saattavat sisältää voimakkaita teologisia merkityksiä. Eikä kysymys ole pelkästään niistä ihmisistä, jotka ovat jonkin uskonnon kannattajia. Sanojen merkitykset ja tunnesisällöt seuraavat myös ihmistä, joka on eronnut kyseisestä liikkeestä, ellei hän ole tietoisesti selvittänyt asiaa mielessään.
Asian tekee vaikeammaksi se, että usein nämä tunnesisällöt siirtyvät liikkeen jäseniin sanattoman viestinnän keinoin. Ihminen vaistoaa, mikä on paha sana, vaikka sitä ei suoraan sanottaisikaan. Ja kuten tiedetään, opitusta ajatusmallista tai tavasta irti pääseminen on vaikeampaa kuin täysin uuden mallin oppiminen.
Teologian merkitys
Varsinainen ajatukseni tämän esitelmän aiheen takana on kuitenkin väite, että teologiaa käytetään uususkonnoissa estämässä tärkeiden kysymysten pohtimista. Tämä liittyy kolmeen vaiheeseen jäsenen elämässä: liittymiseen, mukana olemiseen ja eroamiseen.
Uususkontojen tarkoitus on saada kannattajia ja pitää heidät liikkeelle uskollisina. Siksi monen uususkonnon jäsenten tärkeä tehtävä on lähetystyö. "Jokainen jäsen on lähetystyöntekijä." Tällaisella ajattelulla on liikkeen kannalta kaksi hyvää puolta. Toisaalta jäsenet saadaan liikkeen kannalta hyödylliseen toimintaan, toisaalta jäsenet itse vahvistavat kuulumisentunnettaan uskontoaan kohtaan. Kun lähetystyö sujuu hyvin, se vahvistaa uskoa - Jumala siunaa meidän työtämme, siis me olemme oikeassa. Kun taas työtä vastustetaan, se vahvistaa uskoa - Jumalan työtä vastustetaan (tai uskovia vainotaan), siis me olemme oikeassa. Ja käydyissä keskusteluissa aina vastaväitteiden kumoaminen vahvistaa omaa sitoutumista liikkeen ajatusmalleihin.
Lähetystyön keskeinen menetelmä on julistus tai saarnaaminen. Joskus myös kokeillaan keskustelua, mutta se on aika yksipuolista - keskustelukumppanit puhuvat toistensa ohi. Tai sitten keskustelun tarkoituksena on vain ohjata toisen ajatuksia haluttuun suuntaan. Joka tapauksessa tällaisessa julistustyössä käytetään apuna teologiaa. Keskustellaan teologisista kysymyksistä, esim. maailmanlopusta.
Mihin tällä keskustelulla tai julistuksella pyritään? Voittamaan tuo toinen meidän uskontomme kannattajaksi. Pyritään siis siihen, että tuo toinen sitoutuu meidän liikkeeseemme. Tällainen sitoutuminen ei ole teologinen vaan sosiologinen kysymys. Niinpä keskustelu Raamatusta tai teologisista kysymyksistä palvelee tässä yhteydessä vain sitä, että esitellään toiselle meidän oppejamme. Käännytystyössä etsitään toista kiinnostava teologinen kysymys ja osoitetaan, että juuri meillä on siihen oikea vastaus. Siksi mielellään liitytään ajankohtaisiin aiheisiin tai käytetään hyväksi havaittuja psykologisia menetelmiä. Kun nykyään on paljon eri syistä ahdistuneita ihmisiä, tämä tarjoaa hyvän liittymäkohdan uskonnolliselle tai epämääräiselle terapeuttiselle tarjonnalle.
Kun sitten joku on liittynyt uuteen uskontoon, häntä pidetään työllistettynä joko uusien jäsenien voittamistyössä tai pyhien kirjoitusten tutkimisessa. On sanottu, että uususkonnoissa on aina jotakin tekemistä. Tässä toiminnassa teologialla on tärkeä osa.
Monessa uususkonnossa oppi muuttuu tai kehittyy jatkuvasti. Sen takia jokaisen jäsenen on jatkuvasti seurattava yhteisön kirjallisuutta ja käytävä kokouksissa. Johtajat kyllä pitävät huolta, että kirjallisuutta on saatavilla riittävästi. Kun lisäksi muuhun, varsinkin liikkeen vastustajien kirjallisuuteen suhtaudutaan torjuvasti, erityisesti uusien jäsenten on perehdyttävä valtavaan määrään oikeaa tietoa. Tämä tieto on vain omaksuttava. Siitä ei edes keskustella - eikä sitä saa arvostella. On vain yksi totuus, yksi oikea teologia.
Kun liikkeen kannattaja joutuu keskusteluun ulkopuolisen kanssa jostakin teologisesta kysymyksestä, hänen on tiedettävä, mikä on liikkeen virallinen kanta. Hän ei saa itse pohtia kysymystä. Tarvittaessa hän ottaa asiasta selvän ja palaa kysymykseen seuraavalla keskustelukerralla.
Jos liikkeeseen kuulumaton tai sen ajatusmaailmalle vieras teologi alkaa keskustella jäsenen kanssa, hän tietenkin lähtee keskustelussaan liikkeelle omista teologisista lähtökohdistaan. Meille ihmisille on tyypillistä ajatella, että kaikki muut ajattelevat ainakin pääpiirteissään samalla tavalla kuin me itse. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti pidä paikkaansa. Eri uususkonnoilla on omat teologiset lähtökohtansa, jotka on syytä tuntea, jos ylipäänsä haluaa tutustua niiden oppirakennelmiin.
Tyypillistä uususkontojen teologialle on, että johtajat määräävät, mikä on tärkeä teologinen kysymys ja mikä ei. "Profeetta kertoo meille, mitä meidän on tarpeen tietää." Liikkeelle on edullisempaa panna jäsenet tutkimaan vaikkapa maailmanloppua sen sijaan että he tutkisivat johtajien väitteiden todenmukaisuutta tai liikkeen historiaa. Jos liikkeen historiaa kuitenkin tutkitaan, se tapahtuu liikkeen omilla ehdoilla. Vanha, liikaa paljastava oma kirjallisuus korjataan ja sensuroidaan tarvittaessa.
Erityisen vaarallista jäsenille on tutustua liikkeestä eronneiden kirjallisuuteen. Tällainen on liikkeen mielestä luopiokirjallisuutta ja laadittu vain harhaanjohtamistarkoituksessa. Kun näiden luopioiden esittämiä asioita ei pystytä kumoamaan, jäsenille kerrotaan, kuinka huonoja ihmisiä niiden esittäjät ovat - heitä voidaan jopa pitää rikollisina vain sillä perusteella että ovat eronneet.
Luopioihin ja heidän opetuksiinsa suhtautumisessa vedotaan Raamattuun, mikä tekee asiasta taas teologisen - sosiologisen tai sosiaalipsykologisen sijaan.
Mitä tiiviimmässä yhteisössä on ollut, sitä suurempia vaikeuksia on yhteisöstä eronneella sopeutua normaaliin elämään. Kysymys ei ole pelkästään arkipäivän asioista tai selvistä oppikysymyksistä, vaan ajatustottumuksista. Kun uskonnollisessa liikkeessä on omaksuttu tietty ajatustapa vaikkapa suhteessa Raamattuun, entinen jäsen kantaa sitä mukanaan ja tulkitsee edelleen Raamattua oppimansa mallin mukaan lainkaan kyselemättä onko tuo malli enää ajankohtainen. Näin hänen on vaikea irrottautua henkisesti liikkeestä.
Omaksuttujen ajatustottumusten takia teologinen keskustelu liikkeestä eronneen kanssa on syytä käydä hitaasti ja perusteita pohdiskellen. Joskus on syytä määritellä keskeiset sanat ennen kuin niitä käyttää. Mitä tarkoittaa "pelastus", "armo", "usko" jne. Uususkonnoissa niillä ei aina olekaan yleissuomen, vaan liikkeen määrittelemät merkitykset.
Joskus entisen jäsenen tekee mieli palata takaisin liikkeeseen, koska hän tuntee olevansa muukalainen liikkeen ulkopuolella. Monet entiset liikkeiden jäsenet jättäytyvät samalla kaiken uskonnollisen toiminnan ulkopuolelle. On ollut vaikea esim. palata takaisin kirkkoon, josta on aikoinaan lähtenyt, koska on kokenut sen maallistuneeksi. Taustalla saattaa olla todellinen omakohtainen kokemus tai sitten liikkeen opettama suhtautumistapa. Olennainen seikka tässä kuitenkin on omaksuttu teologinen lähestymistapa. Helposti odotetaan, että se liike, johon kuuluu olisi jollakin tavalla pyhä, puhdas ja ihmeellinen. Sellaista ei kuitenkaan ole. Sen on jo kirkkohistoria opettanut.
Tärkeät kysymykset
Mitkä sitten ovat tärkeät kysymykset? Koska uususkonnot perustuvat johtajan (tai johtoryhmän) opetuksiin, on ensiksikin syytä kysyä, kuka on tämä johtaja. Millä perusteella olisi uskottava juuri häntä? Jos joku väittää olevansa Kristus, hän joko on tai sitten ei. Mutta jos on kaksi kristustarjokasta, ei logiikka ole sitä, että jos toinen on väärä, toinen on oikea. Nykyään tarjotaan monia ainoita oikeita kristuksia ja jumalia. Siinä suhteessa ei voi jäädä puolueettomaksi. Valinta on tehtävä. Tällöin oikea valintaperusta on siinä, mitä nämä ovat opettaneet. Monissa uususkonnoissa on nähtävissä toisaalta muutoksia keskeisissä opin kohdissa toisaalta ennustusten paikkansa pitämättömyyttä. Jos johtaja väittää tietävänsä jotakin, mitä ei sitten tiedäkään, hän ei kyllä ansaitse luottamusta muussakaan asiassa.
Johtajakysymykseen liittyy toinen tärkeä kysymys. Onko liikkeessä useamman tason opetusta? Kerrotaanko ulkopuolisille eri asioita kuin liikkeen sisällä? Jos, niin miksi? Mikä merkitys totuudella on yleensä liikkeessä? Pyhittääkö tarkoitus keinot?
Kolmas tärkeä kysymysalue on liikkeen historia. Miten liike on saanut alkunsa? Mistä taustoista se on noussut? Millaisia luurankoja sen kaapeissa on? Miten suhtaudutaan toteutumattomiin ennustuksiin? Näistä ei valitettavasti aina kerrota edes aktiiveille jäsenille saati sitten jäsenehdokkaille.
Neljäs tärkeä kysymys on, mitä jäseneltä odotetaan. Mitä hänen pitää tehdä kuuluakseen joukkoon? Kuinka hänen pitää suhtautua ulkopuolisiin, vaikkapa omiin sukulaisiinsa? Onko pelastus esim. sitä, että pääsee eroon pahan vallassa olevista sukulaisistaan? Onko siirryttävä asumaan yhteisön tiloihin tai onko elämä muutoin rajoitettu esim. työelämän ohessa lähetystyöhön ja kokouksissa käymiseen? Onko vapaa-aikaa tai mahdollisuutta virkistymiseen?
Kaikkia edellä mainittuja asioita perustellaan tarvittaessa tietenkin teologialla, mutta tärkeä kysymys on, mihin teologialla pyritään. Onko teologia ja Raamattu alistettu liikkeen johdolle vai onko niillä jotakin omaa sanottavaa?
Teksti perustuu esitelmään, jonka teologian lisensiaatti Matti Liljequist piti 21.3. 2002 Uskontojen uhrien tuki ry:n 15-vuotisseminaarissa Balderin salissa, Helsingissä.
http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uususkonnot_ja_teologia.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.