Kyllä vikassa jaksossa räjähtää se ydinpommi Losissa,juu.
En kai nyt vaan pilannut mitään?
En kai nyt vaan pilannut mitään?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
räjähdykseen menee vielä 4 jaksoa. Seuraavassa Jack käy läpi piinallista itsetutkistelua koska hänen heppinsä oli jäänyt vetoketjun väliin. Dorothyn huomattua tilanteen vakavuus oli hän hakenut auto tallista rasvarässin ja tuikannut sen Jackin perseeseen. Heppi oli irronnut vasta kun Jackin mahaan oli muodostunut 100 baarin paine ja oli päässyt tolkuton pieru. Dorothy oli epäonnekseen tiellä ja singahdettuaan 26:sta kerroksesta kadulle, oli saanut kohtalaisen pahoja vammoja. Kukaan ei ollut halukas antamaan hänelle suusta suuhun tekohengitystä. Siinä sitten kokeiltiin muitakin muttei sopivaa sijaista löytynyt. Olisi tosin eräs Sally ollut, mutta yhenäkin voi mustaihoista vlkoihoisen rooliin sovittaa. Löytyi kuitenkin eräs Betty, oikeasti Ben kun oli transfestiitti. Jackin mielestä kannatti tehdä kolme ylimääräistä jaksoa, suutelu kohtaukset olivat erityisen miellyttäviä. Jack ei ensialkuun hoksannut sitä, vaan ajatteli himokkaasti missä vaiheessa pääsisi puikottamaan Bettyä persaukseen. Enpä paljastakaan enempää, kaikki jännitys häviää.