7:nnen päivän adventistit

Adventtikirkko pähkinänkuoressa

Adventismin juuret nykyisessä muodossaan ovat 1800-luvun alkupuoliskolla vauhtiin päässeessä Kristuksen takaisintulon (= adventti) odotuksessa, joka Yhdysvalloissa sai osakseen melkoista huomiota, kun liikkeen puuhamiehet ennustivat Kristuksen tulevan takaisin ajankohtana, joka oli laskettavissa etukäteen.

Viimeinen takaraja tuolle kauan kaivatulle tapahtumalle, jota syksystä 1843 alkaen odotettiin, oli lokakuun 22. päivä 1844.

Kun Kristus ei näyttäytynytkään, seurasi ns. "suuri pettymys", ja liike hajaantui. Sen raunioille syntyi useitakin kirkkokuntia, joista merkittävimmäksi nousivat seitsemännen päivän adventistit. Kun tässä esityksessä puhutaan adventisteista, tarkoitetaan nimenomaan seitsemännen päivän adventisteja.

Kirkkokunnan virallinen jäsenluku on noin 11 miljoonaa (tosin on perusteltuja syitä uskoa, että tuossa luvussa on jonkin verran "ilmaa") ja kirkkokunnalla on jonkinasteista toimintaa lähes kaikissa maailman maissa.

Viime vuosikymmeninä kirkon jäsenmäärä on lisääntynyt lähinnä ns. kolmannessa maailmassa. Sen sijaan korkean elintason maissa jäsenmäärä on yleensä polkenut paikoillaan tai jopa vähentynyt. Mikäli jäsenmäärän lisääntymistä näissä maissa on tapahtunut, se on useinkin perustunut kehitysmaista tulleiden siirtolaisten varaan.

Adventtikirkolla on laaja sairaaloiden, oppilaitosten ja kustannusliikkeiden verkosto ja se harjoittaa merkittävää avustustoimintaa.

Kirkon organisaatio on poikkeuksellisen hierarkkinen ja muistuttaa siinä suhteessa roomalais-katolista kirkkoa. Organisaation portaat alhaalta ylöspäin ovat:

* paikallisseurakunta tai -ryhmä
* piirikunta tai lähetys
* unioni
* osasto
* pääjohto (sijainnut aina USA:ssa)

Virallinen oppi on kuluneiden puolentoista vuosisadan aikana useassa asiassa muuttunut. Tällä erää sen tärkein määrittely sisältyy 27 perustavanlaatuisen opinkohdan luetteloon (27 Fundamental Beliefs).

Kirkon oppeja voidaan muuttaa vain joka 5. vuosi pidettävässä pääjohdon yleiskokouksessa, johon edustajiaan lähettävät periaatteessa kaikki ne maat, joissa kirkolla on organisoitua toimintaa.

Siten esimerkiksi Suomen Adventtikirkko ei voi päättää, että adventismin oppeja rukattaisiin paremmin suomalaiseen makuun sopiviksi, ei siinäkään tapauksessa, vaikka asia täällä nähtäisiin tärkeäksi.

Toki opinnäkemysten korostuksissa on eroja eri maiden adventtikirkkojen välillä.

Yhteistä adventisteille kuitenkin ovat:

* Kristuksen takaisintulon odotus (joka kuitenkin ainakin korkean elintason maissa on aika lailla laimentunut viimeisten 50 vuoden aikana).
* Lauantai lepo- ja pyhäpäivänä. Tosin tuon päivän viettotavoissa on viime vuosikymmeninä tapahtunut melkoista muutosta "rennompaan" suuntaan.
* Kun Jeesus ei tullutkaan maan päälle 22.10.1844, ei kestänyt kauankaan, kun omaksuttiin ajatus, että jotakin tuona päivänä kuitenkin olisi tapahtunut. Syntyi oppi ns. tutkivasta tuomiosta, joka adventistisen käsityksen mukaan tarkoittaa sitä, että mainittuna päivänä Jeesus olisi siirtynyt taivaallisen pyhäkön toiseksi pyhimmästä
osastosta kaikkein pyhimpään ja ryhtynyt tutkimaan, ketkä loppujen lopuksi ovat kelvollisia pääsemään taivaaseen. Se, mitä asiasta alkuun opetettiin, on viimeisten 20 vuoden aikana joutunut kiistelyn kohteeksi.
Monen pastorin työsuhde Adventtikirkkoon (etenkin USA:ssa ja Australiassa) on päättynyt, kun asianomaista on joko aiheellisesti tai aiheettomasti epäilty tämän opin hylkääjäksi.

Ei-adventistien on ollut vaikea nähdä tässä opissa muuta merkitystä kuin sen, että sen tarjosi "suuren pettymyksen" läpikäyneille sen lohdutuksen, että ainakin ennustettu päivämäärä oli oikea, vaikka itse tapahtuma, Jeesuksen toinen tuleminen, jäi kokematta.

Myöhemmin itse päivämääräkin on asetettu kyseenalaiseksi. William Miller laski 15 eri tavalla Kristuksen takaisintulon vuoden. Kaikki hänen laskelmansa päätyivät samaan vuoteen, nekin, joissa oli vuoden laskuvirhe (joka johtui siitä, että kalenterissa ei koskaan ole ollut vuotta 0, vaan vuotta 1 e.Kr. seurasi vuosi 1 j.Kr.).

Käsitys siitä, että Kristuksen takaisintulon kuukausi olisi ollut lokakuu, puolestaan perustui siihen harhakäsitykseen, että pikkuruisen juutalaislahkon, Karaiittien, noudattaman kalenterin mukaan vuonna 1844 juutalaisten suuri sovituspäivä (Jom Kippur) olisi osunut lokakuulle.

Vasta paljon myöhemmin selvisi, että Karaiitit olivat jo kauan ennen vuotta 1844 luopuneet kuukalenterista ja siirtyneet juutalaisten enemmistön noudattamaan aurinkovuosikalenteriin, jonka mukaan Jom Kippur olikin vuonna 1844 syyskuussa.

* Opetus "Profetian Hengestä", jolla tarkoitetaan kirkon profeettaa Ellen G. Whitea ("EGW") ja hänen erittäin laajaa kirjallista tuotantoaan.

Kysymys siitä, kummalla on suurempi arvovalta, raamatulla vai adventtikirkon profeetalla, on kirkon ja sen jäsenten kannalta ollut ongelmallinen ja on edelleenkin. Teoriassa raamatun arvovalta on suurempi, mutta käytännössä EGW:n lausunnot usein ovat olleet normatiivisia. Toinen ongelma EGW:n suhteen on se, että hänen massiiviseen kirjalliseen jäämistöönsä mahtuu kiusallisen paljon keskenään ristiriitaisia lausuntoja, joiden yhteensovittaminen on ihan oma taitolajinsa.

Kolmanneksi ongelmaksi on viime vuosikymmeninä noussut kysymys EGW:n harjoittama ja hänen nimissään harjoitettu, muiden kirjailijoiden tekstien ja ideoiden plagiointi, jonka laajuutta kirkon johto on tarmokkaasti yrittänyt vähätellä.

Neljäs ongelma on kysymys siitä, kuinka monta kertaa profeetan on lupa erehtyä, ennen kuin hänet luokitellaan vääräksi profeetaksi.

* Käsitys siitä, että myös ei-juutalaisilla olisi velvollisuus maksaa kymmenykset. Vastaus kysymykseen, mistä ne 10 % lasketaan, on useimmiten ollut: bruttotuloista! Kirkon ja sen jäsenten välisen rahaliikenteen ei oleteta jäävän pelkästään kymmenysten maksamiseen, vaan jäseniltä edellytetään sen lisäksi runsaita uhrilahjoja ja mielellään myös kirkon muistamista testamenteilla ja lahjakirjoilla.

Kymmenykset ovat jäsenille siinä mielessä vapaaehtoisia, ettei niiden maksamatta jättämisestä voida erottaa jäsenyydestä. Toisaalta jäsentä, joka ei maksa kymmenyksiä, ei yleensä valita seurakunnan virkoihin.

Kirkon palkkalistoilla olevien kohdalla kymmenysten maksaminen on käytännössä työsuhteen jatkumisen edellytys.

* Ns. terveyssanoma, jonka mukaan kristityn velvollisuus on elää terveellisesti, ollen syömättä sian tai muiden "saastaisten eläinten" lihaa. Kahvin käyttö tuomitaan, mutta kahvia silti moni juo, kun vain silmä välttää. Tupakointi voi olla seurakunnasta erottamisperuste. Ehtoollisella nautittava viini on alkoholitonta, ja seurakunta pyrkii monin eri tavoin edistämään alkoholitonta elämäntapaa.
* Kirkossa on ollut kaksi, keskenään kiistelevää näkemystä sen suhteen, millä perusteella ihminen pelastuu. Kiistakapulana on ollut se, mikä on ihmisen osuus pelastuksessa, eli riittääkö usko vai tarvitaanko myös tekoja.
* Kun sapattia eli lauantaita lepopäivänä on perusteltu sillä, että se olisi säädetty jo luomisessa, raamatun luomiskertomuksen käsittäminen kirjaimelliseksi, noin 6000 vuotta sitten tapahtuneeksi historialliseksi tosiasiaksi on koettu tärkeäksi.

Tämän vuoksi adventtikirkko on tuominnut kehitysopin ja uskoo edelleenkin kuutena päivänä tapahtuneeseen maailman luomiseen. Tosin etenkin USA:ssa kirkon sivistyneistön keskuudessa on alkanut esiintyä lipsumista evoluutioteorian suuntaan, mutta nähtäväksi jää, tuleeko kirkon virallinen opetus tässä asiassa muuttumaan lähivuosikymmeninä.

* Danielin kirja ja Ilmestyskirja ovat adventisteille huomattavasti tärkeämpiä kuin muille kristityille keskimäärin. Näiden kahden kirjan perusteella kirkon tulevaisuuden odotuksiin liittyy olennaisena ajatuksena se, että on tulossa aika, jolloin koko ihmiskunta joutuu valitsemaan kantansa joko sapatinvieton (= "Jumalan sinetti") tai sunnuntain pyhittämisen (= "pedon merkki") välillä.

Niille, jotka valitsevat lauantain pitämisen, on adventistien käsityksen mukaan luvassa vaikeat ajat, koska heitä odottaa vaino, jota johtamassa on roomalais-katolinen kirkko ja "langennut protestanttisuus".

Ilmestyskirjassa esiintyvä pedon luvun 666 käsitetään tarkoittavan paavin virkaa.

* Adventistit eivät hyväksy lapsikastetta, vaan vaativat ns. uskovien kasteen, joka tapahtuu upottamalla. Kastettavan ei tarvitse kuitenkaan olla aikuinen, vaan silloin tällöin on kastettu alle 10 vuotiaitakin seurakunnan jäsenten lapsia.
* Kirkko hylkää opin sielun kuolemattomuudesta ja iankaikkisesta piinasta. Helvetti käsitetään kirjaimellisesti palavana tulena, jossa vietettävä aika voi vaihdella, mutta jossa lopulta jokainen kadotukseen tuomittu tuhoutuu.
* Yleisesti ottaen adventistit ovat olleet verrattain vähän kiinnostuneita niistä asioista, jotka muulle kristikunnalle ovat yhteisiä ja rakkaita ja erittäin kiinnostuneita niistä, jotka muiden uskonsuuntien käsityksen mukaan ovat sivuasioita. Adventtikirkossa on pidetty tarpeellisena keskittyä etenkin niihin asioihin, joista muut kristityt eivät puhu.

Kymmenien käskyjen osalta se merkitsee sitä, että lepopäiväkäskystä kirkon piirissä puhutaan ja kirjoitetaan enemmän kuin muista yhdeksästä käskystä yhteensä.
4256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Amerikkalainen maanviljelijä William Miller (1782-1849) tuli 1800-luvun alkupuolella Raamattua tutkiessaan siihen käsitykseen, että Kristuksen toinen tuleminen ja seurakunnan ylöstempaaminen tapahtuisi 1843-1844. Tätä koskevissa laskelmissaan hän otti lähtökohdakseen Dan. 8:14 olevat sanat: ’Kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö puhdistetaan.’ Hänen käyttämänsä engl. Raamatussa sanat olivat näin. Suom. Raamatussa tässä on: ’Asetetaan jälleen oikeuteensa.’ Miller ymmärsi tässä mainitut 2300 iltaa ja aamua näin moneksi vuodeksi. Hän selitti niiden alkaneen v. 457 eKr., jolloin Esra sai valtuudet järjestää Jerusalemin pyhäkön ja seurakunnan asiat. Tästä ajankohdasta 2300 vuotta eteenpäin vei aikaan 1843-44. Miller odotti Kristuksen tulevan silloin maan päälle puhdistamaan seurakunnan (kirkon) pyhäkköä ja saattamaan sen yleismaailmalliseksi tuhatvuotisessa valtakunnassa.

Milleriin ja häneen liittyneiden suullinen ja kirjallinen julistus sai aikaan suuren kansanliikkeen. Kun Kristus ei tullutkaan odotettuna aikana, Hiram Edson –nimiselle Millerin ystävälle juolahti mieleen (hän itse piti sitä Jumalan ilmoituksena), että odotuksessa oli tapahtunut erehdys: pyhäkkö olikin taivaassa eikä maan päällä. Kristus meni laskettuna aikana 22.10.1844 taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään suorittamaan siellä ’tutkivaa tuomiota’, jossa hän määrää kunkin kohtalon ja palkan, ja tulee tämän työnsä suoritettuaan toisen kerran maan päälle panemaan tuomion täytäntöön ja antamaan omilleen taivaassa sen kirkkauden, mikä kullekin kuuluu.

Pian tämän jälkeen ent. merikapteeni Joseph Bates julkaisi pari kirjaa, joissa hän selitti, että Ilm. 14:9-12 ennustetut kolmen enkelin julistukset olivat alkaneet toteutua. Niistä ensimmäinen, ’peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut’, oli alkanut täyttyä milleriläisessä liikkeessä. Siinä oli alkanut toteutua myös toisen enkelin julistus ’suuren Babylonin kukistumisesta’ ja käskystä lähteä siitä ulos. Kolmannen enkelin julistus sisälsi Batesin mukaan sapattikäskyn. Se on Ilm. 7. luvussa mainittu elävän Jumalan sinetti, joka erottaa Hänelle uskollisen kansan niistä, jotka eivät ole Hänen todellista kansaansa.

Pastori James White ja hänen puolisonsa Ellen G. White (1827-1917) omaksuivat nämä Edsonin ja Batesin tulkinnat. Ellen G. White sai niille tukea ’profetioiden’ ja ’ilmestysten’ kautta, joiden hän uskoi olevan Jumalalta, ja hänestä tuli liikkeen huomattavin johtaja. Se otti itselleen v. 1860 Battle Creekissä, Michiganissa, pitämässään kokouksessa nimen ’Seitsemännen päivän adventistit’. Ellen G. Whiten mukaan tämä nimi on ’jatkuva syyte protestanttiselle maailmalle; se julistaa erotusta toisaalta Jumalan palvelijain ja toisaalta pedon palvelijain ja sen merkin ottavien (=sunnuntain viettäjien) välillä. Kirkkokunnaksi seitsemännen päivän adventismi järjestäytyi v. 1863.

Uuras Saarnivaara: Adventismi Raamatun ja historian valossa

Äänestä
  • ovat puutteellisia ei-advarien esityksiä ja molemmissa tapauksissa kirjoittaja on vannoutunut adventistien vihaaja. Saarnivaara oli jopa julkinen pilkkaaja.

    Äänestä

Eikö adventistit tiedä kirkkonne historiaa ilman lukemattomia toistoja? Kenelle te täällä kirjoittelette?

Äänestä
  • Mehän tiedämme hyvin kirkkomme historian, onhan siitä monta teostakin kirjoitettu, mutta nämä vastustajat haluavat tuoda "oman historian" tuntemuksensa ja vääristää tuon oikean. Niinpä näitä aloituksia on täällä lähes joka sivulla. Joka haluaa tietää, on parasta tutkia esim. omalla nimimerkilläni kirjoitettuja viestejä. Sieltä löytyy oikeaa historiaa, joka on yhtä totuuden kanssa.

    Terv. Annu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


totuuden valossa. kirjoitti:

Adventtikirkko pähkinänkuoressa

Adventismin juuret nykyisessä muodossaan ovat 1800-luvun alkupuoliskolla vauhtiin päässeessä Kristuksen takaisintulon (= adventti) odotuksessa, joka Yhdysvalloissa sai osakseen melkoista huomiota, kun liikkeen puuhamiehet ennustivat Kristuksen tulevan takaisin ajankohtana, joka oli laskettavissa etukäteen.

Viimeinen takaraja tuolle kauan kaivatulle tapahtumalle, jota syksystä 1843 alkaen odotettiin, oli lokakuun 22. päivä 1844.

Kun Kristus ei näyttäytynytkään, seurasi ns. "suuri pettymys", ja liike hajaantui. Sen raunioille syntyi useitakin kirkkokuntia, joista merkittävimmäksi nousivat seitsemännen päivän adventistit. Kun tässä esityksessä puhutaan adventisteista, tarkoitetaan nimenomaan seitsemännen päivän adventisteja.

Kirkkokunnan virallinen jäsenluku on noin 11 miljoonaa (tosin on perusteltuja syitä uskoa, että tuossa luvussa on jonkin verran "ilmaa") ja kirkkokunnalla on jonkinasteista toimintaa lähes kaikissa maailman maissa.

Viime vuosikymmeninä kirkon jäsenmäärä on lisääntynyt lähinnä ns. kolmannessa maailmassa. Sen sijaan korkean elintason maissa jäsenmäärä on yleensä polkenut paikoillaan tai jopa vähentynyt. Mikäli jäsenmäärän lisääntymistä näissä maissa on tapahtunut, se on useinkin perustunut kehitysmaista tulleiden siirtolaisten varaan.

Adventtikirkolla on laaja sairaaloiden, oppilaitosten ja kustannusliikkeiden verkosto ja se harjoittaa merkittävää avustustoimintaa.

Kirkon organisaatio on poikkeuksellisen hierarkkinen ja muistuttaa siinä suhteessa roomalais-katolista kirkkoa. Organisaation portaat alhaalta ylöspäin ovat:

* paikallisseurakunta tai -ryhmä
* piirikunta tai lähetys
* unioni
* osasto
* pääjohto (sijainnut aina USA:ssa)

Virallinen oppi on kuluneiden puolentoista vuosisadan aikana useassa asiassa muuttunut. Tällä erää sen tärkein määrittely sisältyy 27 perustavanlaatuisen opinkohdan luetteloon (27 Fundamental Beliefs).

Kirkon oppeja voidaan muuttaa vain joka 5. vuosi pidettävässä pääjohdon yleiskokouksessa, johon edustajiaan lähettävät periaatteessa kaikki ne maat, joissa kirkolla on organisoitua toimintaa.

Siten esimerkiksi Suomen Adventtikirkko ei voi päättää, että adventismin oppeja rukattaisiin paremmin suomalaiseen makuun sopiviksi, ei siinäkään tapauksessa, vaikka asia täällä nähtäisiin tärkeäksi.

Toki opinnäkemysten korostuksissa on eroja eri maiden adventtikirkkojen välillä.

Yhteistä adventisteille kuitenkin ovat:

* Kristuksen takaisintulon odotus (joka kuitenkin ainakin korkean elintason maissa on aika lailla laimentunut viimeisten 50 vuoden aikana).
* Lauantai lepo- ja pyhäpäivänä. Tosin tuon päivän viettotavoissa on viime vuosikymmeninä tapahtunut melkoista muutosta "rennompaan" suuntaan.
* Kun Jeesus ei tullutkaan maan päälle 22.10.1844, ei kestänyt kauankaan, kun omaksuttiin ajatus, että jotakin tuona päivänä kuitenkin olisi tapahtunut. Syntyi oppi ns. tutkivasta tuomiosta, joka adventistisen käsityksen mukaan tarkoittaa sitä, että mainittuna päivänä Jeesus olisi siirtynyt taivaallisen pyhäkön toiseksi pyhimmästä
osastosta kaikkein pyhimpään ja ryhtynyt tutkimaan, ketkä loppujen lopuksi ovat kelvollisia pääsemään taivaaseen. Se, mitä asiasta alkuun opetettiin, on viimeisten 20 vuoden aikana joutunut kiistelyn kohteeksi.
Monen pastorin työsuhde Adventtikirkkoon (etenkin USA:ssa ja Australiassa) on päättynyt, kun asianomaista on joko aiheellisesti tai aiheettomasti epäilty tämän opin hylkääjäksi.

Ei-adventistien on ollut vaikea nähdä tässä opissa muuta merkitystä kuin sen, että sen tarjosi "suuren pettymyksen" läpikäyneille sen lohdutuksen, että ainakin ennustettu päivämäärä oli oikea, vaikka itse tapahtuma, Jeesuksen toinen tuleminen, jäi kokematta.

Myöhemmin itse päivämääräkin on asetettu kyseenalaiseksi. William Miller laski 15 eri tavalla Kristuksen takaisintulon vuoden. Kaikki hänen laskelmansa päätyivät samaan vuoteen, nekin, joissa oli vuoden laskuvirhe (joka johtui siitä, että kalenterissa ei koskaan ole ollut vuotta 0, vaan vuotta 1 e.Kr. seurasi vuosi 1 j.Kr.).

Käsitys siitä, että Kristuksen takaisintulon kuukausi olisi ollut lokakuu, puolestaan perustui siihen harhakäsitykseen, että pikkuruisen juutalaislahkon, Karaiittien, noudattaman kalenterin mukaan vuonna 1844 juutalaisten suuri sovituspäivä (Jom Kippur) olisi osunut lokakuulle.

Vasta paljon myöhemmin selvisi, että Karaiitit olivat jo kauan ennen vuotta 1844 luopuneet kuukalenterista ja siirtyneet juutalaisten enemmistön noudattamaan aurinkovuosikalenteriin, jonka mukaan Jom Kippur olikin vuonna 1844 syyskuussa.

* Opetus "Profetian Hengestä", jolla tarkoitetaan kirkon profeettaa Ellen G. Whitea ("EGW") ja hänen erittäin laajaa kirjallista tuotantoaan.

Kysymys siitä, kummalla on suurempi arvovalta, raamatulla vai adventtikirkon profeetalla, on kirkon ja sen jäsenten kannalta ollut ongelmallinen ja on edelleenkin. Teoriassa raamatun arvovalta on suurempi, mutta käytännössä EGW:n lausunnot usein ovat olleet normatiivisia. Toinen ongelma EGW:n suhteen on se, että hänen massiiviseen kirjalliseen jäämistöönsä mahtuu kiusallisen paljon keskenään ristiriitaisia lausuntoja, joiden yhteensovittaminen on ihan oma taitolajinsa.

Kolmanneksi ongelmaksi on viime vuosikymmeninä noussut kysymys EGW:n harjoittama ja hänen nimissään harjoitettu, muiden kirjailijoiden tekstien ja ideoiden plagiointi, jonka laajuutta kirkon johto on tarmokkaasti yrittänyt vähätellä.

Neljäs ongelma on kysymys siitä, kuinka monta kertaa profeetan on lupa erehtyä, ennen kuin hänet luokitellaan vääräksi profeetaksi.

* Käsitys siitä, että myös ei-juutalaisilla olisi velvollisuus maksaa kymmenykset. Vastaus kysymykseen, mistä ne 10 % lasketaan, on useimmiten ollut: bruttotuloista! Kirkon ja sen jäsenten välisen rahaliikenteen ei oleteta jäävän pelkästään kymmenysten maksamiseen, vaan jäseniltä edellytetään sen lisäksi runsaita uhrilahjoja ja mielellään myös kirkon muistamista testamenteilla ja lahjakirjoilla.

Kymmenykset ovat jäsenille siinä mielessä vapaaehtoisia, ettei niiden maksamatta jättämisestä voida erottaa jäsenyydestä. Toisaalta jäsentä, joka ei maksa kymmenyksiä, ei yleensä valita seurakunnan virkoihin.

Kirkon palkkalistoilla olevien kohdalla kymmenysten maksaminen on käytännössä työsuhteen jatkumisen edellytys.

* Ns. terveyssanoma, jonka mukaan kristityn velvollisuus on elää terveellisesti, ollen syömättä sian tai muiden "saastaisten eläinten" lihaa. Kahvin käyttö tuomitaan, mutta kahvia silti moni juo, kun vain silmä välttää. Tupakointi voi olla seurakunnasta erottamisperuste. Ehtoollisella nautittava viini on alkoholitonta, ja seurakunta pyrkii monin eri tavoin edistämään alkoholitonta elämäntapaa.
* Kirkossa on ollut kaksi, keskenään kiistelevää näkemystä sen suhteen, millä perusteella ihminen pelastuu. Kiistakapulana on ollut se, mikä on ihmisen osuus pelastuksessa, eli riittääkö usko vai tarvitaanko myös tekoja.
* Kun sapattia eli lauantaita lepopäivänä on perusteltu sillä, että se olisi säädetty jo luomisessa, raamatun luomiskertomuksen käsittäminen kirjaimelliseksi, noin 6000 vuotta sitten tapahtuneeksi historialliseksi tosiasiaksi on koettu tärkeäksi.

Tämän vuoksi adventtikirkko on tuominnut kehitysopin ja uskoo edelleenkin kuutena päivänä tapahtuneeseen maailman luomiseen. Tosin etenkin USA:ssa kirkon sivistyneistön keskuudessa on alkanut esiintyä lipsumista evoluutioteorian suuntaan, mutta nähtäväksi jää, tuleeko kirkon virallinen opetus tässä asiassa muuttumaan lähivuosikymmeninä.

* Danielin kirja ja Ilmestyskirja ovat adventisteille huomattavasti tärkeämpiä kuin muille kristityille keskimäärin. Näiden kahden kirjan perusteella kirkon tulevaisuuden odotuksiin liittyy olennaisena ajatuksena se, että on tulossa aika, jolloin koko ihmiskunta joutuu valitsemaan kantansa joko sapatinvieton (= "Jumalan sinetti") tai sunnuntain pyhittämisen (= "pedon merkki") välillä.

Niille, jotka valitsevat lauantain pitämisen, on adventistien käsityksen mukaan luvassa vaikeat ajat, koska heitä odottaa vaino, jota johtamassa on roomalais-katolinen kirkko ja "langennut protestanttisuus".

Ilmestyskirjassa esiintyvä pedon luvun 666 käsitetään tarkoittavan paavin virkaa.

* Adventistit eivät hyväksy lapsikastetta, vaan vaativat ns. uskovien kasteen, joka tapahtuu upottamalla. Kastettavan ei tarvitse kuitenkaan olla aikuinen, vaan silloin tällöin on kastettu alle 10 vuotiaitakin seurakunnan jäsenten lapsia.
* Kirkko hylkää opin sielun kuolemattomuudesta ja iankaikkisesta piinasta. Helvetti käsitetään kirjaimellisesti palavana tulena, jossa vietettävä aika voi vaihdella, mutta jossa lopulta jokainen kadotukseen tuomittu tuhoutuu.
* Yleisesti ottaen adventistit ovat olleet verrattain vähän kiinnostuneita niistä asioista, jotka muulle kristikunnalle ovat yhteisiä ja rakkaita ja erittäin kiinnostuneita niistä, jotka muiden uskonsuuntien käsityksen mukaan ovat sivuasioita. Adventtikirkossa on pidetty tarpeellisena keskittyä etenkin niihin asioihin, joista muut kristityt eivät puhu.

Kymmenien käskyjen osalta se merkitsee sitä, että lepopäiväkäskystä kirkon piirissä puhutaan ja kirjoitetaan enemmän kuin muista yhdeksästä käskystä yhteensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu