Oletko sinä

Joku soittaa ovikelloasi: nuoret, kohteliaat mormoni-lähetystyöntekijät.
He kertovat

palautetusta evankeliumista, Mormonin Kirjasta, hienosta musiikistaan, koti-illoistaan, kauniista temppelistään ja kirkkonsa totuudesta.

He eivät kerro Sinulle,

* että Jumala on korotettu ihminen, jolla on lihaa ja verta oleva ruumis
* Jeesus on Saatanan veli, Hänen ristinkuolemansa ei sovita muuta kuin perisynnin ja että Jeesuksen isä on lihaa ja luuta oleva korotettu ihminen
* että kaikki muut kirkot ja niiden uskontunnustukset ovat kauhistus Herran silmissä, ja niiden papisto turmeltunut.
* että Raamattua on täydennettävä Mormonin kirjalla ja muilla myöhemmillä "ilmoituksilla"
* että jumalia onkin itse asiassa lukematon määrä ja että mormonikirkossa kelvolliset miehet voivat korottua jumaliksi, moniavioisiksi, sillä uusi, pelastava liitto on moniavioisuus, ei Kristuksen veren suoja
* että henkilökohtaiset synnit voi sovittaa vain noudattamalla mormonikirkon lakia ja järjestystä
* että mormonikirkon ulkopuolella ei ole oleva pelastusta
* salaisista temppeliseremonioistaan, eivät niistä salaisista nimistä, merkeistä ja sanoista, joita he temppelissään käyttävät kasteista kuolleitten puolesta - ainoastaan mormonikirkkoon kastetut voivat saavuttaa korotuksen
* ammoin kuolleitten naisten liittämisestä sinetöinnin kautta nyt eläviin mormonipappeuden haltijoihin, sillä mormoniopin mukaan yksikään nainen ei pelastu ilman mormonimiestä
* pyhitetystä alusasustaan Garment'ista, jota jokainen temppelin läpikäynyt mormoni sitoutuu käyttämään 24 tuntia vuorokaudessa
* mihin Sinulta saadut kymmenykset - 10% bruttotuloistasi - tai muut lahjoituksesi käytetään. Mormoniteologiassa kymmenykset ovat laki, peruuttamaton, Jumalalta saatu. Jäsen, joka jättää maksamatta kymmenykset, varastaa Jumalalta.

Mormonit kertovat, että "Mormonin Kirja" on toinen todistus Kristuksesta. Profeetta Joseph Smith ilmoitti kääntäneensä sen muinaisista kultalevyistä noin 160 v sitten. Käännöstä ei voi tarkistaa, sillä mormonien oman ilmoituksen mukaan "enkeli haki ne pois".
Sinä voit kysyä

* missä levyt ovat nyt. Missä ovat ne Uurim ja Tummin, joiden avulla Smith väitti kääntäneensä kultalevyjen tekstin? Missä on Jupiterin talismani, jonka voimalla Smith väitti suorittavansa ihmetekoja? Kuinka kirkon nykyinen profeetta voi suoriutua tehtävistään ilman talismania ja kurkistuskiveä?
* mihin ovat kadonneet Amerikan mantereilta ne paikannimet, joet, kukkulat ja 38 suurta kaupunkia, joista Mormonin Kirja kertoo? Mormonin Kirjan kertomukset ovat historiallisesti nuoria, kirjan päätapahtumat päättyvät vuoteen 421 jKr!
* miksi mormonilähetystyöntekijät eivät kerro sitä, että Mormonin Kirjan alussa olevista silminnäkijöistä ensimmäiset kolme kaikki peruivat todistuksensa ja kahdeksasta seuraavasta peräti viisi!

Mieti vielä kerran! Saatko kysymyksiisi rehellisiä, suoria ja järkeviä vastauksia? Muista, että elämänkatsomuksen ja uskonnon valinta on suuri ratkaisu. Se ei vaikuta ainoastaan sinuun, vaan myös perheeseesi, ystäviisi ja tulevaisuuden valintoihisi. Sinulla on oikeus kysyä, olla kriittinen ja ajatella asioita ilman painostusta. Kun joku väittää sinulle että on olemassa vain yksi vaihtoehto (liittyä hänen lahkoonsa) tai joudut kadotukseen, mieti mitä se kertoo hänen omasta elämästään.
167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

adventismista, ei mormonismista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mormoni? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu