Raamatussa väitetään, että Beetlkehemin yläpuolella oli muka tähti. Se on ihan älytön väite, tähdet on avaruudessa eikä minkään kylkäpahasen yläpuolella.
Jos siellä oli joku valo, niin sitten kyseessä on mahdollisesti raamattuun kirjattu ufohavainto jota sen ajan ihmiset ei pystynyt käsittämään.
Ylipäätänsä on tuskin sattumaa, että jumalien sanotaan asuvan taivaassa ja että uskovat menee taivaaseen. Taivas mitä todennäköisimmin tarkottaa avaruutta jota sen aikaset ihmiset ei ymmärtänyt. Maapallolle laskeutuva alushan näytttää tulevan taivaalta. Monissa muissakin uskonnoissa "jumalat" tulee taivaalta. Joten mitä todennäköisimmin kyseessä on maapallolla käyneet alukset ja niiden miehistöt.
Tuo myös selittäisi kaikki "ihmeteot" jne. Tuon ajan ihmisillä ei olut vielä mitään nykyajan tekniikkaa tai lääkkeitä, joten heidän tottakai oli mahdoton käsittää niitä ja sitten selitykseksi sepitettiin jumalan vaikutusta jne.
Jos joku keksisi aikakoneen ja veisi siihen aikaan buranaa, antibiootteja ja vaikka helikopterin niin saisi ihmiset uskomaan itsensä jumalaksi kun voi tulla taivaasta kirkkaan valon pasitaessa ja voisi tehdä ihmeparannuksen sairaalle ihmiselle.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Raamatun mukaan kun jeesus kuoli, niin taivas repes ja pilvistä tuli jotai salamia tai vastaavaa ja ihmiset pelästy. Ne "pilvet" oli hyvin mahdollisesti suuria ilmassa leijuvia aluksia. jos et ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, niin miksi muuksi kuin pilveksi sitä kuvaisit? Salamat taas oli mahdollisesti lasersäteitä tai muita ammuksia joita suuttuneet alienit ampui, koska ihmiset tappoi yhden heidän kaverinsa jonka he lähettivät auttamaan ihmisiä.
Toinen vaihtoehto on yksinkertasesti ukkonen, joka nyut vaan sattui tulemaan päälle samaan aikaan kun jeesusta poltettiin roviolla noitana (juttu sitten muuttunut legendassa ristiinnaulitsemiseksi)
Monissa uskonnoissa ukkonen ymmärretään jumalan aikaansaannokseksi, pohjoismaisissain alkuperäisuskonnoissa. Eli Ehkäpä sinne osuin kova ukkosmyrsky ja ihmiset joutu paniikkiin. Eihän sen ajan ihmiset ymmärtänyt mitään sähköstä tai muusta.
Kaikki varmaan tietää miten ns. kaupunkilegendoille käy kun ne kiertää tarpeeksi aikaa, ne paisuu ja värittyy ja lopulta ne muuttuu aivan eri jutuksi. Kärpäsestä paisuu härkänen. Samasta on varmasti kyse raamatunkin kohdalla. Raamatun tarinalla on ollut 2000 vuota aikaa paisua, värityä ja vääristyä. miten kukaan siis voi ottaa sen todesta ja muka jumalan sananana?
Niin ja kiveen hakatut taulutkin olisi voinut tehdä jo kivikaudellakin, siis olettaen että jumala olisi osannut kaikkivoipaisuudessaan kirjoittaa. Miksi siis odottaa vuosituhansia ja antaa ihmisten mennä automaattisesti helvettiin niinkuin sopulit alas kielekkeeltä?
>>Kaikki varmaan tietää miten ns. kaupunkilegendoille käy kun ne kiertää tarpeeksi aikaa, ne paisuu ja värittyy ja lopulta ne muuttuu aivan eri jutuksi. Kärpäsestä paisuu härkänen.
Oli tarkotuskin osottaa juuri se.