Mitenkäs kun?

Kuuntelin yksi päivä keskustelua jossa tyyppi vaahtosi olevansa ateisti, että näin ollen hän ei usko raamattuun eikä Jumalaan. Piti vielä palopuheen että uskonnollista taivasta ei ole olemassakaan. Minulle tuli mieleen että minkä ihmeen takia hänen pitää möykätä ja sanoa ettei usko. Miksi hän käyttää energiaansa sellaisen asian kieltämiseen mitä hänen mielestään ei edes ole olemassa?
26984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

No kertoi toiselle omat perustelunsa.

Katsos eikös ole ihan varteenkäypää perustella miksei usko? :D

Vai onko se että perustelet ettet usko , merkki siitä että usko on siellä jossain vaan sitä vastaan käydään kamppailua? No tällaisessa tilanteessa tuskin oltaisiin alettu pitämään puheita? Vai olisiko?

Keskeisintä ei liene se kuinka toiset päätyvät tähän loppu tulokseen vaan kuinka sinä itse siihen päädyt, tai sitten olet päätymättä. Eiks yeah?

Äänestä

tyyppejä.
Eukleides Aleksandrialainen käytti energiaansa sen todistamiseen, ettei ole olemassa suurinta alkulukua.
Mikskähän semmoistakin pitää ruveta kieltämään ja toitottamaan muille ihmisille?

Äänestä
  • Ettei demokraattisissa valtioissa saa olla valtionuskontoa, muutoin se ei ole demokraattinen luonteeltaan.

    Suomikin on yksi hiton valedemokratia

    T: Plpnnss

    Äänestä

  • Ajateelija sanoi kirjoitti:

    Ettei demokraattisissa valtioissa saa olla valtionuskontoa, muutoin se ei ole demokraattinen luonteeltaan.

    Suomikin on yksi hiton valedemokratia

    T: Plpnnss

    Noin 2500 vuotta sitten

    Äänestä

Ärsyttääkseen? Provosoidakseen?
Taotakseen järkeä?
Pelastaakseen jonkun kadotukselta, jota
joku toinen kutsuu Jeesukseksi?

Äänestä

>tyyppi vaahtosi olevansa ateisti, että näin ollen hän ei usko raamattuun eikä Jumalaan. Piti vielä palopuheen että uskonnollista taivasta ei ole olemassakaan
Miksi hän käyttää energiaansa sellaisen asian kieltämiseen mitä hänen mielestään ei edes ole olemassa?<
-Miksi pappi käyttää energiaansa sellaisesta asiasta puhumiseen mitä ei ole olemassa.

Äänestä
  • Äijä heitti pahan.
    Hyvä hyvä.

    Äänestä

  • Jonesi I. kirjoitti:

    Äijä heitti pahan.
    Hyvä hyvä.

    hehe sehän se vasta tyhjää puhetta onkin, joka pyrkii vakuuttamaan tyhjän olemaan tyhjää

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    hehe sehän se vasta tyhjää puhetta onkin, joka pyrkii vakuuttamaan tyhjän olemaan tyhjää

    Ja eikö ole hassua ettei ihmiset silti ymmärrä!

    Äänestä

Uskovat ovat harhaanjohdettua ja tekevät sellaisina kaikenlaista järjenvastaista.

Joten ateistien velvollisuus viisaampina on opastaa uskis parkoja sivistyneeseen käytökseen ja se onnistuu parhaiten osoittamalla heidän uskonsa silkaksi saduksi, jota se luonnollisesti onkin.

Eli seuraavan kerran kun ateisti kertoo miksi hän ei usko, niin kannattaa kuunella tarkkaan ja maailma pelastuu :)

Äänestä
  • Buahhahahhahahahh

    No yhdessä asiassa olit oikeassa...maailma ehkä pelastuisi. Kenen kannalta...se onkin eri asia...

    Äänestä

  • "Eli seuraavan kerran kun ateisti kertoo miksi hän ei usko, niin kannattaa kuunella tarkkaan ja maailma pelastuu :)"

    Miten maailma muka pelaatuisi jos me luopuisimme uskostamme?

    Äänestä

  • pph. kirjoitti:

    "Eli seuraavan kerran kun ateisti kertoo miksi hän ei usko, niin kannattaa kuunella tarkkaan ja maailma pelastuu :)"

    Miten maailma muka pelaatuisi jos me luopuisimme uskostamme?

    irakilaisilta tai kolmentuhannen jenkkisotilaan omaisilta. Jumalahan johdatti Bushin hyökkäämään.

    Äänestä

Tämä on niiiin hyvä juttu, että sietää tulla mukaan kertauskurssin muodossa:

Ateistiluennoitsija kysyi kerran venäläiseltä maanviljelijältä, uskoiko hän Jumalaan. Mies vastasi myöntävästi.
Sen jälkeen häneltä kysyttiin: "Miksi uskot häneen ? Oletko nähnyt hänet ?" - "En", oli vastaus. "Mutta en minä ole nähnyt yhtään japanilaistakaan,vaikka uskon, että japanilaiset ovat olemassa. Armeijamme taisteli heitä vastaan viime sodassa. Siinä on riittävästi todisteita minulle.
Jos Jumala ei kerran ole olemassa, miksi taistelette häntä vastaan ?"

Äänestä
  • Japanilaisia on helppo käydä katsomassa Japanissa ja viimeksi näin just muutaman japsituristin kolmosen ratikassa (neuvoin tietäkin yhdelle).

    Missäs sitä Jumalaa voikaan käydä katsomassa?

    Eivät ateistit tietenkään taistele jumalaa eli olematonta vastaan, vaan sitä tyhmyyttä ja taikauskoa vastaan, mitä kristinuskokin omalta osaltaan edustaa. On aivan sama pussaatko Mekan mustaa kiveä vai suuteletko krusifiksiä - ei siis niin mitään eroa, vaan täsmälleen samanlaista typerää ja alkukantaista taikauskoa ja uskomista kuvitteellisiin taruolentoihin.

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    Japanilaisia on helppo käydä katsomassa Japanissa ja viimeksi näin just muutaman japsituristin kolmosen ratikassa (neuvoin tietäkin yhdelle).

    Missäs sitä Jumalaa voikaan käydä katsomassa?

    Eivät ateistit tietenkään taistele jumalaa eli olematonta vastaan, vaan sitä tyhmyyttä ja taikauskoa vastaan, mitä kristinuskokin omalta osaltaan edustaa. On aivan sama pussaatko Mekan mustaa kiveä vai suuteletko krusifiksiä - ei siis niin mitään eroa, vaan täsmälleen samanlaista typerää ja alkukantaista taikauskoa ja uskomista kuvitteellisiin taruolentoihin.

    Viinanjuontikin on periaatteessa typerää, mutta siitä tulee hyvä olo ja asiat tuntuvat luistavan, joten onko se sittenkään niin typerää.
    Typerää siitä tulee sitten, kun viinaa rupeaa väkisin tyrkyttämään toisille ja yrittää hallita muiden elämää omalla jo kehittyneellä alkoholismillaan.

    Äänestä

  • -qwerty- kirjoitti:

    Viinanjuontikin on periaatteessa typerää, mutta siitä tulee hyvä olo ja asiat tuntuvat luistavan, joten onko se sittenkään niin typerää.
    Typerää siitä tulee sitten, kun viinaa rupeaa väkisin tyrkyttämään toisille ja yrittää hallita muiden elämää omalla jo kehittyneellä alkoholismillaan.

    Uskovathan tunnetusti horjuvat sillä kaidalla tiellänsä. Lisäksi tällä palstalla pörräävät sepustavat aivan kännisiltä vaikuttavia juttuja kirjoitusvirheineen.

    Mutta ehkä he ovat syntyneet pilvessä?:)

    Äänestä

ei tule lehtiä, enkä nähnyt keskustelua.
Luulisin kuitenkin, että koki jostain syystä tarpeelliseksi tuoda esiin, että tämmöisiäkin ihmisiä on olemassa.
Monien mielestä varmaan olisi ollut parempi, että olisi pitänyt suunsa kiinni. Ennen vanhaan suun tukkiminen olikin paljon helpompaa kuin nykyisten epäraamatullisten vapauksien aikaan.

Äänestä

Kirkon palveluksessa on yli 10 000 ihmistä..
Pappeja on muutama tuhat, koulujen uskonnonopettajia samoin..

Tasapuolisuuden vuoksi olisi hyvä, että ateistitkin toisivat esiin katsomukselisia vaihteohtoja ihan vapaaehtoistoimintana.

Toki vaahtoaminen ei ole hyvä menetelmä. Joskus kuitenkin vaahtoamiseksi aletaan sanoa yksin sitä, että tuo kantansa esiin ja pikkuisen perustelee.

Pappien ja uskonnonopettajien puheita ei katsota aina vaahtoamiseksi, vaikka oppinsa mukaista lähetyskäskyn toteuttamista tekevätkin.. niin hyvin kuin osaavat

Äänestä

Kiitän hyvistä vastauksista! Sain ajateltavaa asian eri kantilta paljon. Tuota pappien "uskonnon julistusta" käsitteleviin vastauksiin sanoisin omana mielipiteenäni näin.
Jos joku uskoo/haluaa uskoa, ja menee kirkkoon ym. tilaisuuksiin, hän menee sinne omasta halustaan hakemaan "sielulleen rauhaa", ja toki sinne tarvitaan "pappia ja lukkaria tai muuta sanan julistajaa". Ateisti näyttää kailottavan mielipidettään halusi kuulija kuunnella sitä tai ei. (Ei tietenkään kaikki ateistit tee noin). Mutta se on kyllä "taivahan tosi" että en ole ikinä kuullut kenenkään papin alkavan esim. linja-autossa tai muuallakaan pyytämättä sanaa julistamaan:) "Minun tapaukseni ateisti" rupesi "saarnaus" hommiin sairaalan odotushuoneessa:)

Äänestä
  • ja toteamme, ettei hän ollut oikea ateisti vaan sellainen kauhea nimiateisti vain, joita soluttautuu rauhalliseen seurakuntaamme aina silloin tällöin:)

    Aika jännää tuo, että papit eivät tosiaan saarnaa linja-autoissa. Kauppakeskuksissa on kuitenkin jo joissain kappeleita, mikä on tietysti aivan loistava asia. Siinä alkon ja kenkäkaupan välissä voi käydä kuuntelemassa saarnan vaikkapa laupiaasta samarialaisesta?

    Yksi pieni juttu vielä: Joillekin maksetaan mielipiteistään ja puheistaan aivan virallista sangen kohtuullista palkkaa, josta kertynee asianomaisen eläkekassaankin roponen. Jotkut toiset höpöttelevät omiaan aivan tuosta vain. Toiset myös perustelevat asioitaan, toiset sitten vain uskovat, sen kummemmin moisesta pikkuasiasta välittämättä.

    Mutta anteeksi nyt sen aten puolesta vielä. Jos atte satut tämän lukemaan, niin "hyi, hyi, tuhma poika!":D

    Äänestä

  • miksi olisi hyvä saada kirkko ja valtio eroon toisistaan. Kerätköön innokkailta jäsenmaksut ja pitäkööt messunsa siellä kirkossa.
    Uskallan väittää, että tämä on kansan tahto. Enemmistöä ei kirkonmenot kiinnosta häitä ja hautajaisia enempää.

    Äänestä

  • "Mutta se on kyllä "taivahan tosi" että en ole kuullut kenenkään papin alkavan linja-autossa tai muuallakaan pyytämättä sanaa julistamaan:)"

    Papeista en tiedä, mutta kyllä minä törmään harva se kaupunkireissu noihin kauppakeskuksessa lehdyköitään jakaviin sananjulistajauskiksiin. Ihan kotiovellekin on noita tupannut muutaman kerran ja vieläpä täysin pyytämättä... Olen työni puolesta sattunut kuulemaan tuota uskonnon ilosanomaa sairaalassakin. Sairaalapapit ovat toki eri asia, mutta nämä julistajat olivat potilaita. Toinen toteutti lähetyskäskyään odotushuoneessa, toinen piti saarnat minulle ja eräälle röntgenhoitajalle toimenpidehuoneessa. On meitä moneen junaan ;)Se toimenpidehuoneessa saarnaaja oli muuten kerrassaan viehättävä ja hauska ihminen saarnastaan huolimatta...

    Äänestä

Kaikki voivat pitää turpansa kiinni kaikista asioista, nyt kaikki aiheet ovat tabuja!

Onko tullut mieleen, että tämä henkilö vastustaa järjettömiä uskomuksia ja järjettömyyttä yleensä? Sitä paitsi, tuota soopaa taivaista ja jumalista opetetaan totena. Noiden oppien takia New Yorkissa tuhansia kuoli, kun eräät hihhulit päättivät lunastaa taivaspaikkansa ennakkoon. Noiden oppien takia mm. naisia ja useita vähemmistöjä ollaan sorrettu vuosisatojen ajan.

Äänestä

Kukaan ei tiedä vastausta näihin kysymyksiin. Miksi sinä jaksat lätkytellä leukojasi moisestas? Lue raamattua äläkä inise.

Äänestä

sinä olisit mieltä jos jotkut hullut kertoisivat löytäneensä totuuden tonttujen palvonnasta, jolle kaikki muut uskomukset ovat pahasta ja joutuu maahisten helvettiin jos ei palvo tonttuja?
Sitten nämä samat hullut rupeaisivat saamaan tuhansittain seuraajia jotka todistavat tonttu-uskon puolesta?
Vieläpä yrittäisivät tunkea uskoaan maallisen vallan piiriin ja muuttamaan yhteiskuntaa tonttu-uskovaisempaan suuntaan, koska se on heidän mielestään totuus....?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmettelijäkäs kirjoitti:

Kuuntelin yksi päivä keskustelua jossa tyyppi vaahtosi olevansa ateisti, että näin ollen hän ei usko raamattuun eikä Jumalaan. Piti vielä palopuheen että uskonnollista taivasta ei ole olemassakaan. Minulle tuli mieleen että minkä ihmeen takia hänen pitää möykätä ja sanoa ettei usko. Miksi hän käyttää energiaansa sellaisen asian kieltämiseen mitä hänen mielestään ei edes ole olemassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu