Yksin valvoessa yksinäisyys korostuu. Lahkolaiset eivät hyväksyneet minua ja sain olla yksin tilaisuuksissa. Sitä ei suoraan sanottu mutta annettiin ymmärtää. Nyt käyn kirkossa, siellä ei tuomita.
Tupakassa olen kiinni ja viiniä silloin tällöin. Ei aina pysy kontrolli siinäkään, että menee humalan puolelle aika reippaasti.
Kirjoitin kerran aikaisemmin mutta en saanut mieleistäni vastausta.
Miksi yhteys taivaaseen on kadonnut?
Tupakassa olen kiinni ja viiniä silloin tällöin. Ei aina pysy kontrolli siinäkään, että menee humalan puolelle aika reippaasti.
Kirjoitin kerran aikaisemmin mutta en saanut mieleistäni vastausta.
Miksi yhteys taivaaseen on kadonnut?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mitä tarkoitit mieleiselläsi vastauksella?
Onneksi on muitakin kirkkoja ja seurakuntia. Vapaissa suunnissa on usein aika tiukka 'uskovaisen kaava', isoissa kirkoissa ollaan suvaitsevaisempia. Itse olen joissain asioissa lähellä ortodokseja mutta kaikkein lähimpänä kveekareita, joiden pelkistetyssä opissa on keskeistä että:
- jokaisen ihmisen sisimmässä on 'jotakin Jumalasta'
- kukaan ei ole pätevä mestaroimaan toisen uskonkäsitystä, siksi kveekareilla ei ole pappeja
- Jumalaan saa parhaiten yhteyden ns. hiljaisessa rukouksessa. Siksi kveekarihartaudessa ei saarnata vaan ollaan tunti hiljaa yhdessä. Sen jälkeen yleensä juodaan kahvia ja jutellaan.
Lisätietoa kveekareista:
http://www.nbl.fi/~nbl1508/
http://www.netlife.fi/~nl02067/kveekarit/
Jos haluat keskustella uskonasioista tasavertaiselta pohjalta, laita mulle postia:
kempilainen(at)operamail(piste)com
(at) täytyy korvata @-merkillä ja (piste) pisteellä, kirjoitin osoitteen noin siksi ettei netin roskapostiohjelmat löydä sitä.
Kveekarit ei kuule ole kristittyjä lainkaan, vaan mitälie yleisuskonnollisia tunnelmoijia. On se hirveää, että Raamattu Jumalan sanana korvataan sisäisellä sanalla, oman sielullisuuden äänellä.
ensimmäistä kertaa kuulen väitettävän että kveekarit eivät olisi kristittyjä. Niin on tosin tällä palstalla väitetty milloin mistäkin ryhmästä. Minusta jokainen joka uskoo, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika ja syntiemme sovitus, on kristitty. Sinulla taitaa olla tiukemmat kriteerit?
Koska en tunne tätä kveekariutta, vai miten sitä sitten
pitäneekään kutsua, niin tässä muutama kysymys, joihin toivon vastauksia...
Onko kveekareilla "oma" raamattu? Ts. siis poikkeaako
se jollain tavalla "tavallisesta" esim. luterilaisten käyttämästä?
Uskovatko kveekarit Jeesuksen Kristuksen sovittaneen, kaikkien
ihmisten synnit, kuollessaan Golgatan ristillä? Ja uskovatko kveekarit, Jeesuksen
kuoltuaan, nousseen kolmantena päivänä kuolleista ja sen
jälkeen nousseen taivaaseen, valtaistuimelle, Isän,
Jumalan oikealle puolelle, josta Hän on kerran tuleva
tuomitsemaan, niin eläviä kuin kuolleitakin; -uskovatko kveekarit myös nämä?
Uskovatko kveekarit pyhän kolminaisuuden olemassaoloon?
-Että on olemassa Isä Jumala, Poika, Jeesus Kristus
ja Pyhä Henki, jotka ovat kaikki yhtä ja yksi kaikissa,
-uskovatko kveekarit näin olevan?
- kveekareilla ei ole omaa Raamattua, hartaustilaisuudessa on pöydällä kirkkoraamattu
- uskonkäsitykset voivat vaihdella, koska yhteistä uskontunnustusta ei ole. Kveekareille on tunnusomaista juuri uskon ja ajattelun vapaus.
- Suomen kveekareissa on mukana joitakin luterilaisia ja ortodokseja
- lisätietoja aikaisemmassa viestissäni olevista linkeistä
Ei vaikuta oikein elävältä ja toimivalta tuo kveekarien juttu,
-kuten Kristuksen ruumiin tulisi olla. Ja mehän olemme
Hänen ruumiinsa täällä maan päällä, kun Hän nyt on tämän
maanpäällisen ruumiin päänä taivaassa, johtamassa ruumiin
toimintoja; ruumiin, jonka ei pitäisi olla halvaatuneessa
tai muuten jossain "epämääräisessä" tilassa.
pelkästään itsestä kiinni, ei kirkkokunnasta. Minulla ainakin suhde Jumalaan elävöityi kuin opin kveekarien hiljaisen rukouksen. Meillä uskovilla on rukouksessa usein se vika, että keskitymme rukoillessa pelkästään omiin asioihin eikä Jumalaan. Rukouksesta tulee ikään kuin kauppalista, joka pitää käydä äkkiä läpi. Hiljaisessa rukouksessa tarkoituksena on juuri hiljentää mielessä vilisevät turhat ajatukset ja saada oman sisimmän kautta aito yhteys Jumalaan. Omia asioita ja esirukouksiakin voi rukoilla, mutta se ei ole koskaan pääasia. Usein koen saavani myös rukousvastauksia, vaikka en ole niitä millään tavoin ansainnut.
Hiljainen rukous on myös kasvattanut myötätuntoa muita kohtaan. Minua surettaa se, että monet kristityt näkevät Jumalan pikemminkin ankarana tuomarina kuin rakastavana Isänä, ja se, kuinka usein tälläkin palstalla lyödään toisia ja tuomitaan helvettiin - vaikka juuri siitä Jeesus vakavasti varoitti.
on Jeesuksessa Kristuksessa.
Koska vain Hän otti syntimme päälleen.
On turha hakea vastausta "lahkolaisilta" - mitä sitten tarkoitatkin lahkolaisilla. Vastaus löytyy Jeesuksesta, henkilökohtaisessa suhteessa, sydämen avautumisessa ja antautumisessa Hänelle. Uskon että sen jälkeen viihdyt uskovien seurassa olkoot sitten helluntailaisia, vapaakirkollisia tai luterilaisia.
Lähtökohta siis on vilpitön ratkaisu Jeesuksen puoleen.
Siitä avautuu kaikki. :-)
Kysy itseltäsi oletko valmis sitoutumaan Jeesukseen?
Oletko valmis luovuttamaan kaiken omaehtoisen uskon - "kyllä mäkin Jumalaan ja Jeesukseen uskon, OMALLA TAVALLANI" - ja haluat sitoutua Jeesukseen juuri SELLAISENA KUIN HÄN ON, myös elää sillä tavalla kuin Hän haluaa?
Silloin saat kiittää Jumalaa pelastuksen armosta. Armo vapauttaa suorituskeskeisyydestä ja lakihenkisyydestä mutta johtaa myöskin pyhityksen tielle.
Jos ihminen "armoon" vedoten yhä elää itsekästä elämää harrasten Jumalan pyhyyttä loukkaavia paheita silloin hän ei ole todellisesti armossa sisällä vaan "armo" on pelkkä uskonnollinen käsite johon vedoten ja itseään uskovaiseksi kuvitellen ihminen väistää totuutta.
Todellinen armo johtaa aina todelliseen pyhitykseen.
Olemme tosin ihmisinä erilaisia ja kaikki kestää aikansa, joten myös hengellisessä ja henkisessä kasvussa on omat vaiheet ja tilanteet, niin että jonkun kohdalla elämäntapojen muuttuminen voi kestää kauemmin kuin toisen kohdalla, mutta tärkeintä onkin lähtökohta, ydin.
Olenko tosissaan ottanut Jeesuksen vastaan?
Sitä kysy itseltäsi...
Korostan vielä. Tärkeintä ei ole mitä "lahkolaiset" tai "kirkko" kieltää tai sallii, hyväksyy tai tuomitsee, vaan mikä on Jumalan mielipide, armollisen Kaikkivaltiaan näkemys...
Ja mitä itse uskovina itsellemme sallimme...
Kysytään vaikka:
Jos Jeesus on rakastanut minua niin paljon, että meni syntieni tähden ristille, jotta pelastuisin, voinko sallia itselleni tekoja joilla loukkaan Häntä, sydämen asennetta jossa osa minusta rakastaa Jumala ja osa syntiä, vai tahdonko tehdä kaikkeni tullakseni kokonaan Hänen rakkautensa valloittamaksi? Voinko sallia itselleni muuta?
Siunaten
- parta.
mikä on kunkin "omalla tavalla" koska se voi olla juuri se tapa jota Jeesus haluaa - hänen varaansa kaiken jättäminen, syntisenä mutta armahdettuna. Haluat että kaikki toimivat SINUN tavallasi ilmeisesti. "Ratkaisu" ei ole ihmisen teko vaan Jumalan lahja.
vaan nimenomaan halusin kirjoituksessani korostaa asennetta:
Herra, haluan kaikessa sitoutua Sinuun.
Niin kuin itsekin kirjoitat
> hänen varaansa kaiken jättäminen, syntisenä mutta armahdettuna. <
Siinä saamme jokainen tutkia OMAA sydäntä, ja siihen halusin myös aloituksen tekijää rohkaista, hänen kysellessä taivaallisen yhteyden perään. Jeesuksen sovintotyössä on se yhteys. Ensinnä tietysti Jumalaan, sen kautta myös muihin Hänen lapsiin.
Kirjoitin että olemme yksilöinä erilaisia ja lisäksi vielä hengellisessä kasvussamme erilaisissa prosesseissa ja vaiheissa. Mutta olennaista on henkilökohtainen ratkaisu Jeesuksen puoleen.
> "Ratkaisu" ei ole ihmisen teko vaan Jumalan lahja. <
Niin, korostaisin että se on Jumalan kallisarvoisen lahjan ottamista todesta.
Kun omalla kohdalla annamme Jumalan synnyttää itsessämme tällaista mieltä... HERRA JEESUS, HALUAN TUNTEA SINUT JUURI SELLAISENA KUIN OLET!
Ihmisellähän on luontaisesti omassa synnillisessä minässään taipumus ja halu määritellä Jeesus juuri itselleen sopivalla tavalla. Ristin luokse tuleminen onkin tulemista sellaisena kuin on, kaikkien tapojensa kanssa, että sitten antaa myös Jumalalle pääsyn niihin asioihin, omasta päätöksestään suostuu muuttumaan kaikessa MISSÄ JUMALA OSOITTAA muutoksen tarpeen.
Ja varmasti Hän osoittaa ja johtaa pyhityksen eli kilvoituksen tielle, siis normaaliin hengelliseen kasvuun, niin että elämässäkin sitten tulee näkyviin, kenen omia olemme.
Vaikka kyse on jokaisen henkilökohtaisesta sydämensuhteesta Jumalaan sen on tarkoitus olla intohimoinen rakkaussuhde, jossa etsimme yhä enemmän Jumalan tuntemista ja tahtoa, eikö niin?
Jumala on yksi ja sama. Jeesus on yksi ja sama. Yksi ja sama Henki vaikuttaa meissä Jumalan lapsissa. Joten vaikka olemme yksilöinä erilaisia ja myös oppimamme tapakulttuuri ja terminologia riippuen mistä yhteisöstä tulemme vaihtelee, kuitenkin kasvamme samojen periaatteiden alaisuudessa ja samaan suuntaan, jos vain olemme EHDOITTA antautuneet Herralle.
Näin ollen myös joitain asioita joiden pohjalta voimme arvioida toisiamme, jopa nuhdella, varoittaa ja kehoittaa tällä tiellä. Tietysti muistaen että olemme itse kukin vajavaisia ja armon varassa!
Raamattu sanoo armosta, että se kasvattaa - ja vielä luetellaan millaiseen elämään. Hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot, elämään siveästi jne. Paavalin kirje Tiitukselle 2:11-15.
Raamattu ei tunne armoa joka jättää ihmisen sisäisen elämän koskematta ja muuttumattomaan tilaan. Raamatun kuvaama armo on nimenomaan muuttavaa armoa. Muuten käy juuri niin kuin fariseukset syyttivät että armosta seuraa, koska eivät ymmärtäneet armon todellisuutta, yhteyttä Kristukseen uudestisyntymisen kautta. Fariseusten mielestä armon korostaminen johtaa moraalin laiminlyömiseen: "tehkäämme pahaa, että siitä hyvää tulisi". Mitä enemmän teemme syntiä sen suuremmin osoitamme Jumalan hyvyyttä, koska Hän antaa syntimme anteeksi! Paavalin vastaus syytöksiin oli jyrkkä: ei tietenkään niin.
"Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi? Pois se!"
On liian helppohintaista ja väärällä tavalla hampaatonta ryhtyä väistämään pyhityksen velvoitetta vetoamalla että jokaisella on oma tapansa ja että asioita ei voida mitenkään arvioida jne. Sellainen ei ole tosi rakkautta. Korostan, että jos minä olen antautunut Jumalalle ja sinä olet antautunut Jumalalle varmasti kasvamme samaan suuntaan ja se tulee elämässämme näkyviin hedelmänä, vaikka joissain asioissa ehkä oudoksumme toistemme tapaa harjoittaa uskoamme!
Kysykäämme siis omakohtaisesti, käsi sydämelle ja Jumalan edessä nöyrtyen -
Olenko antautunut tähän armotyön prosessiin eli Jumalan käsiin todellisesti, ei vain omaehtoisten uskonnollisten mieltymysten ja tapakäyttäytymisen mukaan, itse valitun jumalanpalveluksen erilaisissa muodoissa, vaan vilpittömänä halunani tulla yhä enemmän Hänen voittamakseen?
Ja tahdonko kasvaa keskinäisessä rakkaudessa, kuten Jumalan sana sanoo:
"niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte KAIKKIEN PYHIEN KANSSA käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on..."
So? Jumalan armotyön rikkauksia ei käsitetä egoistisessa sooloilussa.
"Kerta kaikkiaan asia on niin, että kaikki Kristuksessa olevat pyhät ovat minun veljiäni ja sisariani, vaikka minä en heitä siksi tunnustaisikaan. Ja päinvastoin. Kyllä minäkin vaivainen, mutta armoitettu syntinen olen sinun veljesi, jos olet Herrassa, vaikka sinä et minua veljeksesi tunnustaisikaan..."
Helluntaiherätyksen saarnaaja Lauri Hokkanen vuonna 1937 ilmestyneessä Ristin Voiton kustantamassa kirjassa "Nyt on herättävä!"
- -
Jos Jeesus on rakastanut minua niin paljon, että meni syntieni tähden ristille, jotta pelastuisin, voinko sallia itselleni tekoja joilla loukkaan Häntä, sydämen asennetta jossa osa minusta rakastaa Jumala ja osa syntiä, vai tahdonko tehdä kaikkeni tullakseni kokonaan Hänen rakkautensa valloittamaksi? VOINKO SALLIA ITSELLENI MUUTA?
Raamattu puhuu rakkauden kylmentymisestä, laittomuudesta, luopumuksesta, armon kääntämisestä irstaudeksi, opettajien etsimisestä "korvasyyhyyn" eli omien halujen mukaan jne.
Tarkkaile sydämesi asennetta näiden sanojen edessä. Kääntyykö katseesi Jeesuksen puoleen, tunnistatko itsessäsi tarvetta käydä Hänen eteensä - vai nouseeko adrenaliini, kiinnitätkö katseesi toisiin uskoviin ja heidän tulkintoihin, nouset itsevarmasti puolustamaan omia mallejasi?
On varmasti monenlaista tapaa elää kristittynä, kaikki ei ole sillä tapaa yksioikoista että olisimme muotissa valettuja klooneja, mutta - jos vaelluksemme lähtökohta on henkilökohtainen sydämen suhde, niin että kristillisyytemme kasvaa alttarilta käsin murtuen Hänen rakkaudessaan silloin VARMASTI ymmärrämme jokainen omalla kohdalle, että juuri minä tarvitsen parannuksen tekoa, katseen kiinnittymistä Jeesukseen voidakseni pysyä oikealla tiellä!
Jeesuksen kehotus on yhä: valvokaa.
Sillä sielunvihollinen kulkee kuin kiljuva jalopeura etsien kenet hän saisi niellä...
Vain Jeesuksessa on voitto.
Kiitos Jumalalle, täydellinen ja ihana voitto.
Siitä kelpaa puhua ja kerskata.
että en ole itsekään 'mallikristitty', mutta juuri hiljaisen rukouksen kautta yhteyteni Jumalaan on vahvistunut ja kuvani Jumalasta ja maailmasta on muuttunut paljon valoisammaksi. Jumala kyllä ymmärtää meidän heikkoutemme, eihän armoa muuten tarvittaisi.
Arvaapa muuten kenestä Raamatun fariseukset sanoivat: "Katsokaa syömäriä ja viininjuojaa, syntisten ystävää".
Fariseukset syyttivät Jeesusta syömäriksi ja juomariksi, mutta MYÖS riivatuksi. Eli valehtelivat. Ja sinä siis uskot fariseusten valheita, että Jeesus oli juoppo, ja pidät sitä Jeesuksen kuviteltua juoppoutta vielä hienona asiana?
Matt. 1:19. Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja he sanovat: 'Katso syömäriä ja viininjuojaa, publikaanien ja syntisten ystävää!' Ja viisaus on oikeaksi näytetty teoissansa."
En suinkaan väittänyt Jeesusta juopoksi, niinkuin eivät fariseuksetkaan. Mutta viiniä hän kuitenkin joi ja jopa teki sitä Kaanaan häissä. Kirjoitin tämän siksi, että helluntailaiset tekevät usein suuren numeron tupakasta ja alkoholista unohtaen laupeuden ja lähimmäisenrakkauden - eli he 'siivilöivät kamelin mutta nielevät hyttysen'.
on valloillaan aivan yleisesti se suuntaus, että yksinäiset saavat olla ns. 'omissa oloissaan', elleivät ole kenenkään tuttavia. Ja varsinkin just silloin monet jätetään yksikseen, kun ovat 'uusia kasvoja' seurakunnassa, jossa käyvät ensimmäisiä kertojaan sanankuulolla.
Tiedän mistä puhun, koska mie itsekin sain osakseni monet kerrat 'kylmää vettä niskaan' uudessa srk:ssa jossa yritin hieroa tuttavuutta lähimmäisiini. Mutta kun mie poika vaan karaisin luontoni ja panin kovan kovaa vasten Herraamme Jeesusta kiitellen ja hänelle murheeni kertoen, niin nyt on mulla vaimoimmeinen völjyssä ja Jeesus itse kulkee meiän kanssamme..
Vaikka mulla rööki röyhyää päivittäin huulessa, niin vaimoimmeinen sanoo rakastavansa minua siltikin. Mutta vinettoon mie en ole senkummemmin haksahtanut, vaikka en sen suhteen ole mikään absolutisti..
Keskustele asiat Jeesuksen kanssa selviksi, äläkä niinkään ihmisten mielipiteisiin luota, niin siitä ne Jumalan mielen mukaiset kurvit ja kuviot tulee sinun elämääsi, kun asiat luiskahtavat kondikseen jatkossa..
Siunausta! Iloitse meidän Herrastamme Kristuksesta Jeesuksesta! ;)