Miten todetaan yksiselitteinen ...

jospa ei nousekaan?

f123ly kirjoitti:

jospa ei nousekaan?

Allerginen alveoliitti (homepölykeuhko, farmer’s lung, hypersensitivity pneumonitis)
Allerginen alveoliitti on keuhkokudoksen allerginen sairaus, johon liittyy yleisoireita ja joskus oireita keuhkojen ulkopuolisissa elimissä. Vanhin kirjallisuudessa kuvattu allerginen alveoliitti on viljelijöiden homepölykeuhko (1930-luvulla).
Allergista alveoliittia aiheuttavat erilaiset biologiset hienojakoiset pölyt, jotka pääsevät keuhkorakkuloihin asti (hiukkaskoko alle 5m m, optimi alle 0,5m m). Yleisimmin tautia aiheuttavat homesienten ja aktinomyseettien itiöt tai muut elimistölle vieraat proteiinipölyt. Sairastumiseen vaaditaan yleensä voimakas, usein toistuva tai jatkuva altistuminen biologisille pölyille, joten alveoliitit ovat usein työperäisiä sairauksia. Maailmanlaajuisesti tavallisimmat allergiset alveoliitit ovat viljelijöiden homepölykeuhko, farmer’s lung ja papukaijoja lemmikkeinä pitävien ihmisten linnunpölykeuhko, bird breeder’s/fancier’s lung. Suomessa viljelijöiden homepölykeuhko on yleisin. Vuosittain n. 100 tapausta ilmoitetaan työperäisten sairauksien rekisteriin.
Alveoliitin tyypillisimmät oireet ovat yskä, hengenahdistus ja kuumeilu ns. flunssamainen olo. Oireet ilmaantuvat allergeenille herkistyneille usein äkillisinä kohtauksina 4-8 tunnin kuluttua allergeenialtistuksesta. Usein oireet kuitenkin kehittyvät ilman äkillisiä kohtauksia siten, että sairastunut kärsii kuivasta yskästä ja mahdollisesta iltalämpöilystä ja huomaa fyysisen suorituskykynsä laskeneen.
Taudin äkillisessä vaiheessa keuhkoista kuullaan ritinöitä tai pienirakkulaisia rahinoita. Keuhkojen röntgen kuvassa nähdään tuolloin miliaarisia pienitäpläisiä infiltraatteja, joita on kaikkialla keuhkoissa painottuen alalohkoihin. Keuhkojen alaosissa voi olla maitolasimaisia samentumia ja Kerleyn c-viivoja alveolaarisen eksudaation merkkinä. Vähäiset parenkyymimuutokset ovat selvimmin kuvannettavissa HRCT:lla.
Kroonisissa tapauksissa nähdään fibroosia, joka painottuu keuhkojen ylälohkoihin.
Lasko ja CRP ovat koholla akuutissa vaiheessa, lisäksi veressä todetaan leukosytoosia. Useimmissa tapauksissa seerumissa todetaan antigeenispesifisiä IgG-vasta-aineita tautia aiheuttaneille altisteille. Antigeenispesifiset IgG- vasta-aineet ovat merkkinä altistumisesta ja täydentävät anamneesia. Yksistään niiden osoittamiseen ei diagnoosia voida perustaa.
Kliinis-fysiologisista löydöksistä diagnoosin kannalta keskeisimmät ovat alentunut valtimoveren happiosapaine ja huonontunut keuhkojen diffuusiokapasiteetti. Lisäksi todetaan ventilaatio-perfuusiosuhteen häiriö.Spirometriassa todetaan restriktiivinen ventilaatiohäiriö, kun keuhkojen venyvyys huononee.
EKG:ssä todetaan epäspesifisiä ST-T- muutoksia. Bronkoalveolaarisessa huuhtelunesteessä (BAL) kokonaissolumäärä ja lymfosyyttien määrä (yli 40% kokonaissolumäärästä) ovat lisääntyneet. Auttaja- ja estäjä-T-solujen suhde on yleensä pienentynyt l. estäjä-T-lymfosyyttejä on suhteellisesti enemmän
Akuutissa vaiheessa otetussa keuhkobiopsiassa nähdään keuhkorakkuloiden ja respiratoristen bronkiolien seinämässä soluinfiltraatiota, mikä koostuu aluksi liuskatumaisista leukosyyteistä, myöhemmin lymfosyyteistä ja monosyyteistä. Samoilla alueilla on myös epiteloidisolugranuloomia, Langhansin jättisoluja ja vierasesinejättisoluja, lisäksi verisuonissa havaitaan vaskuliittimuutoksia. Taudin kroonisessa vaiheessa granuloomat korvaantuvat fibroosilla ja interstitielli fibroosi hallitsee histologista kuvaa.
Allergisen alveoliitin diagnoosin tulee täyttää tietyt, kansainvälisesti hyväksytyt kriteerit. Niitä ovat kolme ns. pääkriteeriä l. 1. altistuminen orgaanisille pölyille on osoitettavissa, 2. potilaalla on alveoliittiin sopivat oireet ja 3. thx-kuvassa nähdään alveoliittiin sopivat löydökset. Lisäkriteerit ovat seuraavat: 1. potilaan keuhkoista kuullaan pienirakkulaisia rahinoita, 2. keuhkojen diffuusiokapasiteetti on pienentynyt, 3. valtimoveren happiosapaine tai -kyllästeisyys on pienentynyt tai on levossa normaali ja laskee alle normaalin rasituksessa, 4. spirometriassa todetaan restriktiivinen ventilaatiohäiriö, 5. keuhkobiopsiassa on alveoliittiin sopiva histologinen löydös, 6. altistuskokeessa on myönteinen tulos. Kaikkien pääkriteerien ja vähintään kahden sivukriteerin pitää täyttyä ja muiden samanlaisia oireita ja löydöksiä aiheuttavien sairauksien pitää olla poissuljettu ennen kuin diagnoosi on varma. Erotusdignostisina vaihtoehtoina tulevat kyseeseen mm. mykoplasmapneumonia, sarkoidoosi, viruspneumoniat ja miliaaritbc.
Ensisijainen hoito on allergeenialtistuksen lopettaminen. Mikäli uutta altistusta vältetään, häviävät pääasialliset oireet ja kliiniset löydökset muutaman viikon ja rtg-löydökset muutaman kuukauden kuluessa ilman lääkehoitoakin. Kliinis-fysiologisista toimintamittareista normaalistuu nopeimmin valtimoveren happiosapaine (0-3kk:ssa), sen jälkeen spirometria löydökset (yl.1-12kk:ssa) ja hitaimmin keuhkojen diffuusiokapasiteetti (kuukausissa).
Taudin akuutissa vaiheessa potilas kuuluu sairaalahoitoon. On tärkeää huolehtia riittävästä hapetuksesta turvaamista. Kun diagnostiset toimenpiteet on tehty, voidaan aloittaa per oraalinen kortikosteroidilääkitys oireiden helpottamiseksi. Kortikosteroidihoito nopeuttaa toipumista, mutta ei paranna pitkäaikaisennustetta.
Potilas on työkyvytön niin kauan kuin hänellä on oireita ja keuhkojen toiminta on epänormaalia. Käytännössä tämä aika on 3-6 kuukautta. Taudin uusiutumisen ehkäisemiseksi on allergeenialtistuksen välttäminen olennaista. Ensi sijaisesti saneerataan ympäristö tautia aiheuttaneesta biologisesta pölystä. Ellei tähän pystytä, on käytettävä pölyisessä työssä tehokastaP2-luokan suodattimella varustettua hengityssuojainta. Uudelleenkoulutusta on myös tarvittaessa harkittava.
Taudin uusiutuminen saattaa johtaa keuhkofibroosiin. Kuolleisuus on n. 1%. Myös normaalisti toipuneiden keuhkoissa on kotimaisessa 10-vuotisseurannassa todettu HRCT:llä 23%:lta emfyseemaa joko yksinään tai yhdessä keuhkofibroosin kanssa. Pelkästään emfyseemaa todettiin 15%:lta. Tauti aiheuttaa siten n. neljännekselle sairastuneista pysyviä keuhkovaurioita

http://cc.oulu.fi/~sisawww/esit/000323.htm

mahdollisesti,,,,,, kirjoitti:

Allerginen alveoliitti (homepölykeuhko, farmer’s lung, hypersensitivity pneumonitis)
Allerginen alveoliitti on keuhkokudoksen allerginen sairaus, johon liittyy yleisoireita ja joskus oireita keuhkojen ulkopuolisissa elimissä. Vanhin kirjallisuudessa kuvattu allerginen alveoliitti on viljelijöiden homepölykeuhko (1930-luvulla).
Allergista alveoliittia aiheuttavat erilaiset biologiset hienojakoiset pölyt, jotka pääsevät keuhkorakkuloihin asti (hiukkaskoko alle 5m m, optimi alle 0,5m m). Yleisimmin tautia aiheuttavat homesienten ja aktinomyseettien itiöt tai muut elimistölle vieraat proteiinipölyt. Sairastumiseen vaaditaan yleensä voimakas, usein toistuva tai jatkuva altistuminen biologisille pölyille, joten alveoliitit ovat usein työperäisiä sairauksia. Maailmanlaajuisesti tavallisimmat allergiset alveoliitit ovat viljelijöiden homepölykeuhko, farmer’s lung ja papukaijoja lemmikkeinä pitävien ihmisten linnunpölykeuhko, bird breeder’s/fancier’s lung. Suomessa viljelijöiden homepölykeuhko on yleisin. Vuosittain n. 100 tapausta ilmoitetaan työperäisten sairauksien rekisteriin.
Alveoliitin tyypillisimmät oireet ovat yskä, hengenahdistus ja kuumeilu ns. flunssamainen olo. Oireet ilmaantuvat allergeenille herkistyneille usein äkillisinä kohtauksina 4-8 tunnin kuluttua allergeenialtistuksesta. Usein oireet kuitenkin kehittyvät ilman äkillisiä kohtauksia siten, että sairastunut kärsii kuivasta yskästä ja mahdollisesta iltalämpöilystä ja huomaa fyysisen suorituskykynsä laskeneen.
Taudin äkillisessä vaiheessa keuhkoista kuullaan ritinöitä tai pienirakkulaisia rahinoita. Keuhkojen röntgen kuvassa nähdään tuolloin miliaarisia pienitäpläisiä infiltraatteja, joita on kaikkialla keuhkoissa painottuen alalohkoihin. Keuhkojen alaosissa voi olla maitolasimaisia samentumia ja Kerleyn c-viivoja alveolaarisen eksudaation merkkinä. Vähäiset parenkyymimuutokset ovat selvimmin kuvannettavissa HRCT:lla.
Kroonisissa tapauksissa nähdään fibroosia, joka painottuu keuhkojen ylälohkoihin.
Lasko ja CRP ovat koholla akuutissa vaiheessa, lisäksi veressä todetaan leukosytoosia. Useimmissa tapauksissa seerumissa todetaan antigeenispesifisiä IgG-vasta-aineita tautia aiheuttaneille altisteille. Antigeenispesifiset IgG- vasta-aineet ovat merkkinä altistumisesta ja täydentävät anamneesia. Yksistään niiden osoittamiseen ei diagnoosia voida perustaa.
Kliinis-fysiologisista löydöksistä diagnoosin kannalta keskeisimmät ovat alentunut valtimoveren happiosapaine ja huonontunut keuhkojen diffuusiokapasiteetti. Lisäksi todetaan ventilaatio-perfuusiosuhteen häiriö.Spirometriassa todetaan restriktiivinen ventilaatiohäiriö, kun keuhkojen venyvyys huononee.
EKG:ssä todetaan epäspesifisiä ST-T- muutoksia. Bronkoalveolaarisessa huuhtelunesteessä (BAL) kokonaissolumäärä ja lymfosyyttien määrä (yli 40% kokonaissolumäärästä) ovat lisääntyneet. Auttaja- ja estäjä-T-solujen suhde on yleensä pienentynyt l. estäjä-T-lymfosyyttejä on suhteellisesti enemmän
Akuutissa vaiheessa otetussa keuhkobiopsiassa nähdään keuhkorakkuloiden ja respiratoristen bronkiolien seinämässä soluinfiltraatiota, mikä koostuu aluksi liuskatumaisista leukosyyteistä, myöhemmin lymfosyyteistä ja monosyyteistä. Samoilla alueilla on myös epiteloidisolugranuloomia, Langhansin jättisoluja ja vierasesinejättisoluja, lisäksi verisuonissa havaitaan vaskuliittimuutoksia. Taudin kroonisessa vaiheessa granuloomat korvaantuvat fibroosilla ja interstitielli fibroosi hallitsee histologista kuvaa.
Allergisen alveoliitin diagnoosin tulee täyttää tietyt, kansainvälisesti hyväksytyt kriteerit. Niitä ovat kolme ns. pääkriteeriä l. 1. altistuminen orgaanisille pölyille on osoitettavissa, 2. potilaalla on alveoliittiin sopivat oireet ja 3. thx-kuvassa nähdään alveoliittiin sopivat löydökset. Lisäkriteerit ovat seuraavat: 1. potilaan keuhkoista kuullaan pienirakkulaisia rahinoita, 2. keuhkojen diffuusiokapasiteetti on pienentynyt, 3. valtimoveren happiosapaine tai -kyllästeisyys on pienentynyt tai on levossa normaali ja laskee alle normaalin rasituksessa, 4. spirometriassa todetaan restriktiivinen ventilaatiohäiriö, 5. keuhkobiopsiassa on alveoliittiin sopiva histologinen löydös, 6. altistuskokeessa on myönteinen tulos. Kaikkien pääkriteerien ja vähintään kahden sivukriteerin pitää täyttyä ja muiden samanlaisia oireita ja löydöksiä aiheuttavien sairauksien pitää olla poissuljettu ennen kuin diagnoosi on varma. Erotusdignostisina vaihtoehtoina tulevat kyseeseen mm. mykoplasmapneumonia, sarkoidoosi, viruspneumoniat ja miliaaritbc.
Ensisijainen hoito on allergeenialtistuksen lopettaminen. Mikäli uutta altistusta vältetään, häviävät pääasialliset oireet ja kliiniset löydökset muutaman viikon ja rtg-löydökset muutaman kuukauden kuluessa ilman lääkehoitoakin. Kliinis-fysiologisista toimintamittareista normaalistuu nopeimmin valtimoveren happiosapaine (0-3kk:ssa), sen jälkeen spirometria löydökset (yl.1-12kk:ssa) ja hitaimmin keuhkojen diffuusiokapasiteetti (kuukausissa).
Taudin akuutissa vaiheessa potilas kuuluu sairaalahoitoon. On tärkeää huolehtia riittävästä hapetuksesta turvaamista. Kun diagnostiset toimenpiteet on tehty, voidaan aloittaa per oraalinen kortikosteroidilääkitys oireiden helpottamiseksi. Kortikosteroidihoito nopeuttaa toipumista, mutta ei paranna pitkäaikaisennustetta.
Potilas on työkyvytön niin kauan kuin hänellä on oireita ja keuhkojen toiminta on epänormaalia. Käytännössä tämä aika on 3-6 kuukautta. Taudin uusiutumisen ehkäisemiseksi on allergeenialtistuksen välttäminen olennaista. Ensi sijaisesti saneerataan ympäristö tautia aiheuttaneesta biologisesta pölystä. Ellei tähän pystytä, on käytettävä pölyisessä työssä tehokastaP2-luokan suodattimella varustettua hengityssuojainta. Uudelleenkoulutusta on myös tarvittaessa harkittava.
Taudin uusiutuminen saattaa johtaa keuhkofibroosiin. Kuolleisuus on n. 1%. Myös normaalisti toipuneiden keuhkoissa on kotimaisessa 10-vuotisseurannassa todettu HRCT:llä 23%:lta emfyseemaa joko yksinään tai yhdessä keuhkofibroosin kanssa. Pelkästään emfyseemaa todettiin 15%:lta. Tauti aiheuttaa siten n. neljännekselle sairastuneista pysyviä keuhkovaurioita

http://cc.oulu.fi/~sisawww/esit/000323.htm

Lue lisää

http://www.kuopionlaakeinformaatiokeskus.fi/kysymys/kysymys1-06.pdf

Verikokeita otetaan huimia määriä potilaiden terveydentilan määrittämiseksi, hoidon seurannan varmistamiseksi ja diagnoosin teon tueksi. Saatuja arvoja verrataan viitearvoihin ja saman potilaan verestä aikaisemmin tehtyihin mittauksiin.? Viitearvot saadaan määrittämällä riittävän suuresta joukosta tietyt suureet. Saadun aineiston pohjalta lasketaaneri tutkimuksille viitevälit, jotka sisältävät95%tuloksistajaedustavat ns. terveidenhenkilöiden arvoja (1). Viitevälit riippuvat myös iästä ja sukupuolesta. Laboratoriolääketieteessä käytetään lyhenteitä, jotka kertovat, mistä ja mitennäyte on otettu.

Tavallisimpia ovat B=veri,fB=paastoveri, S=seerumi, P=plasma jaU=virtsa. Saadun tuloksen tulkinnassa on aina muistettava, että viitearvojen ulkopuolelle jää joukko täysin terveitä henkilöitä. Monesti vertailutieto saman henkilön aiempiin tuloksiin täydennettynä muilla havainnoilla antaa hyvän pohjan diagnoosin tekemiseksi tai hoitopäätöksille. Mitä maksaentsyymeistä voidaan päätellä?

Alaniiniaminotransferaasi (S-ALAT, viitearvot:naiset 10–45 U/l ja miehet 10–70 U/l) on mak-san parenkyymisoluissa sijaitseva entsyymi. Eräät lääkeaineet nostavat ALAT-aktiivisuutta(mm. estrogeenit, fenotiatsidit).

Tämä johtuulääkeaineiden maksasoluvaikutuksesta. ALAT-määritys soveltuukin yhdessä sappitieokkluusiokokeiden kanssa lääkeaineiden maksavaikutuksien seuraamiseen. Lyhytaikainen alkoholin käyttö ei vaikuta ALAT-arvoihin. Sekä virusten että lääkeaineiden aiheuttamien hepatiittien yhteydessä seerumin ALAT-aktiivisuus kohoaa herkästi. Tutkimusta pidetään erittäin herkkänä, ja kohonneita arvoja esiintyy ennen keltaisuuden havaitsemista.

Sydämen vajaatoiminnassa ALAT saattaa nousta selvästi, koska maksan verenkierto hidastuu. (2)Aspartaattiaminotransferaasi (S-ASAT, vii-tearvot: naiset 10–35 U/l ja miehet 10–45 U/l) on maksan, sydänlihaksen ja lihaksiston, mutta myös monen muun kudoksen sytosolissa ja mitokondrioissa esiintyvä entsyymi. Sytosolinen entsyymi pääsee solujen ulkopuolelle, ja seerumin ASAT-aktiivisuus kasvaamonen akuutin taudin yhteydessä, kuten sydäninfarktissa, hepatiitissa, sappikivikohta-uksessa, lihasvammoissa ja haimatulehduksessa. ASAT-määritys on diagnostisesti varsin epäspesifinen.

Glutamyylitransferaasi (S-GT) on maksasoluissa, sappiteiden epiteelissä, haimakudoksessa, munuaisissa ja verisuonten seinien endoteelisoluissa esiintyvä entsyymi. Sen pitoisuus seerumissa kohoaa varsinkin sappistaasin ja lääkeaineiden (epilepsialääkkeiden) tai alkoholin aiheuttaman metaboliseninduktion yhteydessä. GT-aktiivisuus normalisoituu muutamassaviikossa alkoholin käytön lopettamisen jälkeen. Kroonisessa hepatiitissa ja rasvamaksan yhteydessä seerumin GT-aktiivisuus on aina tavallista suurempi. Näiden lisäksi on GT:nnousua tavattu keuhkokuumeen, keuhkosydänvian, sokeritaudin, haavaisen paksusuolitulehduksen, keuhkoputkensyövän ja ylipainon yhteydessä. S-GT:n viitearvot ovat 18–39-vuotiailla naisilla 10–45 U/l ja yli 39-vuotiailla 10–75 U/l, 18–39-vuotiailla miehillä 10–80U/l ja yli 39-vuotiailla 15–115 U/l. CRP kertootulehduksesta C-reaktiivinen proteiini (CRP, viitearvo alle 10mg/l)on maksassa syntetisoitu vaakuutin vaiheen proteiini, joka on herkkä tulehduksen osoittaja.

Bakteeri-infektioiden, tulehdustilojen ja kudostuhon yhteydessä veren CRP-pitoisuus alkaa nousta jo muutamassa tunnissa, ja voi nousta jopa tuhatkertaiseksi. Maksimitaso saavutetaan yleensä noin 50 tunnissa. Tulehduksen parannuttua veren CRP-tasolaskee nopeasti.

Laskon eli ”senkan” (ESR) määrittämiselläpyritään toteamaan tai seuraamaan jo todettua akuuttia tai kroonista infektiota tai muita tulehdussairauksia. Viitearvot vaihtelevatiän ja sukupuolen mukaan naisilla 12–35 mmja miehillä 10–30 mm. Lasko kohoaa kollagenooseissa, kroonisissa tulehdustaudeissa, maligniteeteissa, monissa maksasairauksissa ja kudosvaurioissa sekä fysiologisesti raskauden aikana. (2)

Mitä verestä mmitatut laboratoriotulokset kertovat? Arktinenapteekkari

--------------------------------------------------------------------------------
Page 2
2006 Kreatiinikinaasi kertoolihasvauriosta tai infarktista Kreatiinifosfokinaasientsyymiä (S-CK, viitearvot naiset 35–210 U/l, miehet 18–49 v. 50–400 U/l ja yli 49 v. 40–280 U/l) on lihaksistossa ja sydänlihaksessa, ja sitä esiintyy lisäksi pieniä määriä keskushermostossa, sileässä lihaksistossa ja eturauhasessa.

Kreatiinikinaasia käytetään akuutin sydäninfarktin ja lihastautien diagnostiikkaan, ja se rea-goi myös lääkkeen aiheuttamaan lihassolu-vaurioon. Lievempikin lihastrauma, leikkaukset, i.m. -injektiot, fyysinen aktiviteetti jasuuri lihasmassa nostavat kreatiinikinaasi-aktiivisuutta, mikä hankaloittaa sen käyttöä diagnostiikassa. Eri kudoksissa esiintyy erilaisia isoentsyymejä,joista MB-muotoon lähes täysin vain sydämestä peräisin, ja sitä voidaan käyttää infarktin diagnosoimiseen.

MB-fraktio (S-CK-MB) nousee jo muutaman tunnin kuluttua infarktista ja pysyttelee koholla 36–48 tuntia. Huippuarvon korkeus korreloi infarktialueensuuruuteen. Troponiini on vähitellen korvaamassa kreatiinikinaasimääritykset sydäninfarktidiagnostiikassa. (2)Kreatiniinilla arvioidaan munuaisten toimintaa Kreatiniinia (S-Krea, viitearvo aikuisille yli 1,4ml/s/1,73 m2) muodostuu lihaskudoksessa kreatiinifosfaatista, joka toimii lihaksessaenergian siirtäjänä.

Kreatiniini erittyy munuaisista. Normaalioloissa takaisinimeytyminenon vähäistä, ja S-Krea-arvo pysyy alhaalla. Arvo alkaa nousta tavallisesti, kun puolet glomeruluksista on tuhoutunut. Muodostuvan kreatiniinin määrä riippuulihasmassan suuruudesta. Tästä syystä miehillä on selvästi korkeammat seerumin ja virtsan kreatiniinitasot. Kreatiniinin eritys ei oleriippuvainen diureesista eikä dieetistä. Hyvinrunsaan liharuoan nauttimisen jälkeen seerumin ja virtsan kreatiniinipitoisuus saattaa lyhytaikaisesti kohota.

Normaalin ylärajoilla olevia seerumin kreatiniiniarvoja arvioitaessa on potilaan lihasmassa otettava huomioon. Naisilla seeruminkreatiniinitaso on normaalisti 60–90 µmol/l. Lihaksikkaalla mieshenkilöllä saattaa 135µmol/l olla normaali arvo, ts. sen ei tarvitse viitata munuaisten vajaatoimintaan. Kreatiniinin poistuma, jota käytetään glomerulusfiltraation mittana, antaa glomerulus-ten toiminnasta tarkemman kuvan kuin pelkkä seerumin kreatiniinimääritys.

(4)Mikä vaikuttaa veren kalium- ja natriumpitoisuuteen? Kalium (fS-K, 3,5–4,9 mmol/l) on solujen pääasiallinen kationi. Ravinnon mukana saatava kalium imeytyy suolistosta lähes täysin. Suurin osa kaliumista erittyy virtsaan. Eritykseen vaikuttavat aldosteroni, kortisoli, elimistön pH-status ja natriumtasapaino. See-1. Penttilä I: Viitearvot ja niiden määrittäminen. Kirjassa Penttilä I (toim.).

Kliiniset laboratoriotutkimukset, 2004.2. Yhtyneet laboratoriot. Laboratoriokäsikirja 2004–2005.

http://www.yhtyneetlaboratoriot.fi/kasikirja/ (12.12.2005).3. Hänninen A.: Verisolujen yleisimmät sairaudet. Kirjassa Penttilä I (toim.). Kliiniset laboratoriotutkimukset, 2004.4. Penttilä I.: Munuaisten toiminnan häiriöt ja niiden tutkiminen. Kirjassa Penttilä I (toim.). Kliiniset laboratoriotutkimukset, 2004. seerumin kaliumtaso vaihtelee normaali tilassa hyvin vähän. Hyperkalemia kuuluu monen vakavan elimistön häiriötilan oireisiin.

Taipumusta hyperkalemiaan lisäävät beetasalpaaja- ja ACE-es-täjähoidot sekä kaliumia säästävien diureettien, spironolaktonin, triamtereenin tai ami-loridin käyttö. Kaliumin puutteen syynä voi olla pitkäaikainen diureettien käyttö, pitkäaikainen nestevajaus, oksentelu, ripuli tai pitkäaikainenlaksatiivien käyttö. Elimistön magnesiuminpuutetiloissa tavataan hoitoresistenttiä hypokalemiaa.

Natrium on kvantitatiivisesti tärkein ekstra-sellulaaritilan kationi ja natriumin määrä sää-telee ekstrasellulaaritilan volyymia.

Natrium osallistuu lukuisten aineiden kuljetukseensoluihin. Natriumin määritys (S-Na 137–145mmol/l) kuuluu olennaisena osana nestetasapainon arviointiin. Ravinnon mukana saadaankeskimäärin 6 g NaCl (noin 100 mmol Na) päi-vässä. Munuaisten kyky muuttaa natriumineritysnopeutta elimistön tarpeen mukaan on erittäin suuri. Natriumin puutteessa virtsannatriumin eritys voi vähentyä lähes olemat-tomiin. Hypernatremia johtuu useimmiten neste-hukasta. Nestettä on voitu menettää ripulin, oksentelun, voimakkaan hikoilun, vahvan glukosurian tai muun osmoottisen diureesin taimunuaistulehdukseen liittyvän runsaan virtsaamisen takia. Hyponatremia viittaa hypoosmolaliteettiinjaylihydraatioontainatriuminpuutteeseen.

Natriumin puute voi johtua ionihukasta suolistoon, runsaasta hikoilusta, pitkäaikaisesta diureettihoidosta sekä eräistäharvinaisista vakavista sairauksista.

(2)Mitä perusverenkuva kertoo? Mittaus tehdään automaattilaitteella, joka laskee veren puna- (B-Eryt) ja valkosolut (B-Leuk), mittaa punasolujen keskitilavuuden (MCV) ja veren hemoglobiinipitoisuuden (B-Hb) sekä laskee punasolujen hemoglobiinin keskimassan (MCH) ja keskimas-san konsentraation (MCHC).

(2)Viitearvot ja tulkinta B-Leuk 3,4-8,2 x E9/l. Kohonneita arvoja (leukosytoosia) esiintyy luuydintoiminnan vilkastuessa, kuten infektioissa tai kroonisissa leukemioissa. Alentuneita arvoja (leukopenia) tavataan luuydinkudoksen toksisissa ja maligneissa vaurioissa sekä perifeerisen kulutuksen lisääntyessä (sepsis, immunologiset mekanismit).

B-Eryt naiset 3,9–5,2 x E12/l, miehet 4,3–5,7 x E12/l. Normaalitilanteessa erytrosyyttien määrä on alentunut useissa anemiatyypeissä. B-Eryt antaa saman informaation kuin B-HKR ja B-Hb. B-HKR, hematokriitti eli erytrosyyttien tilavuusosuus ilmoittaa, kuinka suuri osuus verestä on punasoluja. Viitearvot: naiset 35–46 % miehet 39–50 %.

Erytrosyyttien tilavuusosuus on korkea kuivumistiloissa ja polysytemioissa. Se on matala anemioissa ja hydremiassa. B-Hb naiset 117–155 g/l, miehet 134–167 g/l. Veren hemoglobiinin mittaamiseen käytettävät menetelmät määrittävät kokonaishemoglobiinin. Raudanpuuteanemiassa potilaan hemoglobiiniarvo alkaa pienentyä, ja anemian vaikeutuessa MCV, MCH ja lopulta myös MCHC-arvot pienenevät (3).

Rautavarastojen pieneneminen voidaan terveiltä ihmisiltä havaita seerumin ferritiinin mittaamisella (S-Ferrit), joka korreloi hyvin elimistön rautavarastojen suuruuteen. Kirjoittaja Raimo Ojala on erikoisproviisori ja työskentelee Kuopion Lääkein-formaatiokeskuksessa (KLIK).


http://209.85.135.104/search?q=cache:p-bpuGmbO4QJ:www.kuopionlaakeinformaatiokeskus.fi/kysymys/kysymys1-06.pdf leukosytoosia&hl=fi&gl=fi&ct=clnk&cd=1&lr=lang_fi

Verikokeita kirjoitti:

http://www.kuopionlaakeinformaatiokeskus.fi/kysymys/kysymys1-06.pdf

Verikokeita otetaan huimia määriä potilaiden terveydentilan määrittämiseksi, hoidon seurannan varmistamiseksi ja diagnoosin teon tueksi. Saatuja arvoja verrataan viitearvoihin ja saman potilaan verestä aikaisemmin tehtyihin mittauksiin.? Viitearvot saadaan määrittämällä riittävän suuresta joukosta tietyt suureet. Saadun aineiston pohjalta lasketaaneri tutkimuksille viitevälit, jotka sisältävät95%tuloksistajaedustavat ns. terveidenhenkilöiden arvoja (1). Viitevälit riippuvat myös iästä ja sukupuolesta. Laboratoriolääketieteessä käytetään lyhenteitä, jotka kertovat, mistä ja mitennäyte on otettu.

Tavallisimpia ovat B=veri,fB=paastoveri, S=seerumi, P=plasma jaU=virtsa. Saadun tuloksen tulkinnassa on aina muistettava, että viitearvojen ulkopuolelle jää joukko täysin terveitä henkilöitä. Monesti vertailutieto saman henkilön aiempiin tuloksiin täydennettynä muilla havainnoilla antaa hyvän pohjan diagnoosin tekemiseksi tai hoitopäätöksille. Mitä maksaentsyymeistä voidaan päätellä?

Alaniiniaminotransferaasi (S-ALAT, viitearvot:naiset 10–45 U/l ja miehet 10–70 U/l) on mak-san parenkyymisoluissa sijaitseva entsyymi. Eräät lääkeaineet nostavat ALAT-aktiivisuutta(mm. estrogeenit, fenotiatsidit).

Tämä johtuulääkeaineiden maksasoluvaikutuksesta. ALAT-määritys soveltuukin yhdessä sappitieokkluusiokokeiden kanssa lääkeaineiden maksavaikutuksien seuraamiseen. Lyhytaikainen alkoholin käyttö ei vaikuta ALAT-arvoihin. Sekä virusten että lääkeaineiden aiheuttamien hepatiittien yhteydessä seerumin ALAT-aktiivisuus kohoaa herkästi. Tutkimusta pidetään erittäin herkkänä, ja kohonneita arvoja esiintyy ennen keltaisuuden havaitsemista.

Sydämen vajaatoiminnassa ALAT saattaa nousta selvästi, koska maksan verenkierto hidastuu. (2)Aspartaattiaminotransferaasi (S-ASAT, vii-tearvot: naiset 10–35 U/l ja miehet 10–45 U/l) on maksan, sydänlihaksen ja lihaksiston, mutta myös monen muun kudoksen sytosolissa ja mitokondrioissa esiintyvä entsyymi. Sytosolinen entsyymi pääsee solujen ulkopuolelle, ja seerumin ASAT-aktiivisuus kasvaamonen akuutin taudin yhteydessä, kuten sydäninfarktissa, hepatiitissa, sappikivikohta-uksessa, lihasvammoissa ja haimatulehduksessa. ASAT-määritys on diagnostisesti varsin epäspesifinen.

Glutamyylitransferaasi (S-GT) on maksasoluissa, sappiteiden epiteelissä, haimakudoksessa, munuaisissa ja verisuonten seinien endoteelisoluissa esiintyvä entsyymi. Sen pitoisuus seerumissa kohoaa varsinkin sappistaasin ja lääkeaineiden (epilepsialääkkeiden) tai alkoholin aiheuttaman metaboliseninduktion yhteydessä. GT-aktiivisuus normalisoituu muutamassaviikossa alkoholin käytön lopettamisen jälkeen. Kroonisessa hepatiitissa ja rasvamaksan yhteydessä seerumin GT-aktiivisuus on aina tavallista suurempi. Näiden lisäksi on GT:nnousua tavattu keuhkokuumeen, keuhkosydänvian, sokeritaudin, haavaisen paksusuolitulehduksen, keuhkoputkensyövän ja ylipainon yhteydessä. S-GT:n viitearvot ovat 18–39-vuotiailla naisilla 10–45 U/l ja yli 39-vuotiailla 10–75 U/l, 18–39-vuotiailla miehillä 10–80U/l ja yli 39-vuotiailla 15–115 U/l. CRP kertootulehduksesta C-reaktiivinen proteiini (CRP, viitearvo alle 10mg/l)on maksassa syntetisoitu vaakuutin vaiheen proteiini, joka on herkkä tulehduksen osoittaja.

Bakteeri-infektioiden, tulehdustilojen ja kudostuhon yhteydessä veren CRP-pitoisuus alkaa nousta jo muutamassa tunnissa, ja voi nousta jopa tuhatkertaiseksi. Maksimitaso saavutetaan yleensä noin 50 tunnissa. Tulehduksen parannuttua veren CRP-tasolaskee nopeasti.

Laskon eli ”senkan” (ESR) määrittämiselläpyritään toteamaan tai seuraamaan jo todettua akuuttia tai kroonista infektiota tai muita tulehdussairauksia. Viitearvot vaihtelevatiän ja sukupuolen mukaan naisilla 12–35 mmja miehillä 10–30 mm. Lasko kohoaa kollagenooseissa, kroonisissa tulehdustaudeissa, maligniteeteissa, monissa maksasairauksissa ja kudosvaurioissa sekä fysiologisesti raskauden aikana. (2)

Mitä verestä mmitatut laboratoriotulokset kertovat? Arktinenapteekkari

--------------------------------------------------------------------------------
Page 2
2006 Kreatiinikinaasi kertoolihasvauriosta tai infarktista Kreatiinifosfokinaasientsyymiä (S-CK, viitearvot naiset 35–210 U/l, miehet 18–49 v. 50–400 U/l ja yli 49 v. 40–280 U/l) on lihaksistossa ja sydänlihaksessa, ja sitä esiintyy lisäksi pieniä määriä keskushermostossa, sileässä lihaksistossa ja eturauhasessa.

Kreatiinikinaasia käytetään akuutin sydäninfarktin ja lihastautien diagnostiikkaan, ja se rea-goi myös lääkkeen aiheuttamaan lihassolu-vaurioon. Lievempikin lihastrauma, leikkaukset, i.m. -injektiot, fyysinen aktiviteetti jasuuri lihasmassa nostavat kreatiinikinaasi-aktiivisuutta, mikä hankaloittaa sen käyttöä diagnostiikassa. Eri kudoksissa esiintyy erilaisia isoentsyymejä,joista MB-muotoon lähes täysin vain sydämestä peräisin, ja sitä voidaan käyttää infarktin diagnosoimiseen.

MB-fraktio (S-CK-MB) nousee jo muutaman tunnin kuluttua infarktista ja pysyttelee koholla 36–48 tuntia. Huippuarvon korkeus korreloi infarktialueensuuruuteen. Troponiini on vähitellen korvaamassa kreatiinikinaasimääritykset sydäninfarktidiagnostiikassa. (2)Kreatiniinilla arvioidaan munuaisten toimintaa Kreatiniinia (S-Krea, viitearvo aikuisille yli 1,4ml/s/1,73 m2) muodostuu lihaskudoksessa kreatiinifosfaatista, joka toimii lihaksessaenergian siirtäjänä.

Kreatiniini erittyy munuaisista. Normaalioloissa takaisinimeytyminenon vähäistä, ja S-Krea-arvo pysyy alhaalla. Arvo alkaa nousta tavallisesti, kun puolet glomeruluksista on tuhoutunut. Muodostuvan kreatiniinin määrä riippuulihasmassan suuruudesta. Tästä syystä miehillä on selvästi korkeammat seerumin ja virtsan kreatiniinitasot. Kreatiniinin eritys ei oleriippuvainen diureesista eikä dieetistä. Hyvinrunsaan liharuoan nauttimisen jälkeen seerumin ja virtsan kreatiniinipitoisuus saattaa lyhytaikaisesti kohota.

Normaalin ylärajoilla olevia seerumin kreatiniiniarvoja arvioitaessa on potilaan lihasmassa otettava huomioon. Naisilla seeruminkreatiniinitaso on normaalisti 60–90 µmol/l. Lihaksikkaalla mieshenkilöllä saattaa 135µmol/l olla normaali arvo, ts. sen ei tarvitse viitata munuaisten vajaatoimintaan. Kreatiniinin poistuma, jota käytetään glomerulusfiltraation mittana, antaa glomerulus-ten toiminnasta tarkemman kuvan kuin pelkkä seerumin kreatiniinimääritys.

(4)Mikä vaikuttaa veren kalium- ja natriumpitoisuuteen? Kalium (fS-K, 3,5–4,9 mmol/l) on solujen pääasiallinen kationi. Ravinnon mukana saatava kalium imeytyy suolistosta lähes täysin. Suurin osa kaliumista erittyy virtsaan. Eritykseen vaikuttavat aldosteroni, kortisoli, elimistön pH-status ja natriumtasapaino. See-1. Penttilä I: Viitearvot ja niiden määrittäminen. Kirjassa Penttilä I (toim.).

Kliiniset laboratoriotutkimukset, 2004.2. Yhtyneet laboratoriot. Laboratoriokäsikirja 2004–2005.

http://www.yhtyneetlaboratoriot.fi/kasikirja/ (12.12.2005).3. Hänninen A.: Verisolujen yleisimmät sairaudet. Kirjassa Penttilä I (toim.). Kliiniset laboratoriotutkimukset, 2004.4. Penttilä I.: Munuaisten toiminnan häiriöt ja niiden tutkiminen. Kirjassa Penttilä I (toim.). Kliiniset laboratoriotutkimukset, 2004. seerumin kaliumtaso vaihtelee normaali tilassa hyvin vähän. Hyperkalemia kuuluu monen vakavan elimistön häiriötilan oireisiin.

Taipumusta hyperkalemiaan lisäävät beetasalpaaja- ja ACE-es-täjähoidot sekä kaliumia säästävien diureettien, spironolaktonin, triamtereenin tai ami-loridin käyttö. Kaliumin puutteen syynä voi olla pitkäaikainen diureettien käyttö, pitkäaikainen nestevajaus, oksentelu, ripuli tai pitkäaikainenlaksatiivien käyttö. Elimistön magnesiuminpuutetiloissa tavataan hoitoresistenttiä hypokalemiaa.

Natrium on kvantitatiivisesti tärkein ekstra-sellulaaritilan kationi ja natriumin määrä sää-telee ekstrasellulaaritilan volyymia.

Natrium osallistuu lukuisten aineiden kuljetukseensoluihin. Natriumin määritys (S-Na 137–145mmol/l) kuuluu olennaisena osana nestetasapainon arviointiin. Ravinnon mukana saadaankeskimäärin 6 g NaCl (noin 100 mmol Na) päi-vässä. Munuaisten kyky muuttaa natriumineritysnopeutta elimistön tarpeen mukaan on erittäin suuri. Natriumin puutteessa virtsannatriumin eritys voi vähentyä lähes olemat-tomiin. Hypernatremia johtuu useimmiten neste-hukasta. Nestettä on voitu menettää ripulin, oksentelun, voimakkaan hikoilun, vahvan glukosurian tai muun osmoottisen diureesin taimunuaistulehdukseen liittyvän runsaan virtsaamisen takia. Hyponatremia viittaa hypoosmolaliteettiinjaylihydraatioontainatriuminpuutteeseen.

Natriumin puute voi johtua ionihukasta suolistoon, runsaasta hikoilusta, pitkäaikaisesta diureettihoidosta sekä eräistäharvinaisista vakavista sairauksista.

(2)Mitä perusverenkuva kertoo? Mittaus tehdään automaattilaitteella, joka laskee veren puna- (B-Eryt) ja valkosolut (B-Leuk), mittaa punasolujen keskitilavuuden (MCV) ja veren hemoglobiinipitoisuuden (B-Hb) sekä laskee punasolujen hemoglobiinin keskimassan (MCH) ja keskimas-san konsentraation (MCHC).

(2)Viitearvot ja tulkinta B-Leuk 3,4-8,2 x E9/l. Kohonneita arvoja (leukosytoosia) esiintyy luuydintoiminnan vilkastuessa, kuten infektioissa tai kroonisissa leukemioissa. Alentuneita arvoja (leukopenia) tavataan luuydinkudoksen toksisissa ja maligneissa vaurioissa sekä perifeerisen kulutuksen lisääntyessä (sepsis, immunologiset mekanismit).

B-Eryt naiset 3,9–5,2 x E12/l, miehet 4,3–5,7 x E12/l. Normaalitilanteessa erytrosyyttien määrä on alentunut useissa anemiatyypeissä. B-Eryt antaa saman informaation kuin B-HKR ja B-Hb. B-HKR, hematokriitti eli erytrosyyttien tilavuusosuus ilmoittaa, kuinka suuri osuus verestä on punasoluja. Viitearvot: naiset 35–46 % miehet 39–50 %.

Erytrosyyttien tilavuusosuus on korkea kuivumistiloissa ja polysytemioissa. Se on matala anemioissa ja hydremiassa. B-Hb naiset 117–155 g/l, miehet 134–167 g/l. Veren hemoglobiinin mittaamiseen käytettävät menetelmät määrittävät kokonaishemoglobiinin. Raudanpuuteanemiassa potilaan hemoglobiiniarvo alkaa pienentyä, ja anemian vaikeutuessa MCV, MCH ja lopulta myös MCHC-arvot pienenevät (3).

Rautavarastojen pieneneminen voidaan terveiltä ihmisiltä havaita seerumin ferritiinin mittaamisella (S-Ferrit), joka korreloi hyvin elimistön rautavarastojen suuruuteen. Kirjoittaja Raimo Ojala on erikoisproviisori ja työskentelee Kuopion Lääkein-formaatiokeskuksessa (KLIK).


http://209.85.135.104/search?q=cache:p-bpuGmbO4QJ:www.kuopionlaakeinformaatiokeskus.fi/kysymys/kysymys1-06.pdf leukosytoosia&hl=fi&gl=fi&ct=clnk&cd=1&lr=lang_fi

Lue lisää

Minullakaan ei nuo veriarvot ole oikein kohdallaan,kiitos Sinulle näistä hyvistä tiedoista,ehkä jutelenkin lääkärini kanssa lisää asiasta,