rattijuoppo idols

voittajaksiko?

Tapaus on esillä käräjäoikeudessa helmikuussa. Aria itseään asia ei juuri masenna.

- 90 prosenttia miehistä on ajanut kännissä autoa. En tunne itseäni mitenkään ihmeelliseksi ihmiseksi. Enkä edes itse tuntenut olevani humalassa autoa ajaessani, Ari puolustelee.

Ari kertoo, ettei hän ole aiemmin ajanut humalassa. Arille päivittäinen alkoholiannos on normaalia.

- En ole mikään juopporetku, mutta käyn joka päivä juomassa yhden tai kaksi lonkeroa.

Tuotantoyhtiön mukaan rattijuopumus ei vaikuta Arin kilpailemiseen Idolsissa, sillä tapaus sattui ennen ohjelman alkamista.



Vaikka ei tuntisi itseään humalassa olevaksi,se ei ole silti oikein että ajellaan kännissä. jos kaikki selittelisivät sitä noin ja hyväksyttäisiin puolustukseksi, eihän täällä kohta olisikaan kuin rattijuoppoja!
PHÖH!

9

826

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tenho

      No niinpä tosiaan,taas joku ääliö purkaa itseään.
      Mitäpä noista siviiliasioista täällä jauhamaan.
      Keskity sinäkin olennaiseen eli tähän kilpailuun.
      Varmaan tuo siviilihomma hoituu ilman sinun märehtimistäsi.

      • huhhuh!

        hirveä noitavaino heti käynnissä!


    • haista!

      ari on ihan hemmetin hyvä laulaja, kyllä muutkin laulajat on ajanu kännissä, esim. ville valokin!
      Ari laulaa hyvin ja on lahjakas, tuo tapahtuma oli pelkkä vahinko!½

      • repesin

        hahahahahahahah hhahahaha


      • henkilö...

        on kyllä hyvä laulamaan,mutta moraalisia pisteitä ei saa tasan yhtään. todella hyvää mainosta nuorisolle,ei kun vaan ryyppäämään kaikki,ja kun ei tunnu missään niin lisää vaan ja tappamaan joku sivullinen autolla!


    • diileri kumminkin

      mutta mieluiten joku muu!

      • mörkö**

        koko jätkä on ihan pelle! en tajuu miks sitä niin palvotaan. jätkä kuulostaa laulaessa 15 tytöltä eikä miltään hevarilta mitä niin kovasti haluais olla. ääliömäinen kommentointi rattijuopumuksesta ja säälittävää puolustella sitä. rattijuopumus on oikeesti vakava asia mutta tuo se vaan naureskelee. teatteriviikonloppunakin piti mennä kavereiden kanssa kaljottelemaan, sen sijaan että olis voinut vaikka harjoitella annettuja biisejä. tulos? unohdetut biisin sanat ja pommiin nukkuminen. eikä millään lailla edes pahoitellut myöhästymistään. oli varmaan harkittu homma sekin, tosi coolia tulla pahasti myöhässä mittarilla paikalle tyhmä virne naamalla. kyllä on ihan kakara vielä. kotiin kasvamaan. jospa se lauluäänikin sitten vaikka kolmikymppisenä kuulostais mieheltä eikä vikinältä.


      • myös katsellut.
        mörkö** kirjoitti:

        koko jätkä on ihan pelle! en tajuu miks sitä niin palvotaan. jätkä kuulostaa laulaessa 15 tytöltä eikä miltään hevarilta mitä niin kovasti haluais olla. ääliömäinen kommentointi rattijuopumuksesta ja säälittävää puolustella sitä. rattijuopumus on oikeesti vakava asia mutta tuo se vaan naureskelee. teatteriviikonloppunakin piti mennä kavereiden kanssa kaljottelemaan, sen sijaan että olis voinut vaikka harjoitella annettuja biisejä. tulos? unohdetut biisin sanat ja pommiin nukkuminen. eikä millään lailla edes pahoitellut myöhästymistään. oli varmaan harkittu homma sekin, tosi coolia tulla pahasti myöhässä mittarilla paikalle tyhmä virne naamalla. kyllä on ihan kakara vielä. kotiin kasvamaan. jospa se lauluäänikin sitten vaikka kolmikymppisenä kuulostais mieheltä eikä vikinältä.

        Ajattelin ihan samalla tavalla kuin Sinäkin ,miten tuo tyyppi on noin tyhmä ja ylimielinen ,ei taida olla kaikki kotona ,tai ehkä ei ole koskaan ollutkaan......


      • Anonyymi00009
        myös katsellut. kirjoitti:

        Ajattelin ihan samalla tavalla kuin Sinäkin ,miten tuo tyyppi on noin tyhmä ja ylimielinen ,ei taida olla kaikki kotona ,tai ehkä ei ole koskaan ollutkaan......

        Tutkimuksen mukaan 87&% suomalaisista sedistä on joskus ajanut kännissä Mersullaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      146
      2434
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      54
      1059
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      917
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      786
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      757
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      166
      696
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      637
    8. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      636
    9. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      636
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      149
      623
    11. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      619
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      594
    13. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      558
    14. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      164
      547
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      533
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      518
    17. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      507
    18. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      499
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      498
    20. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      496
    Aihe