SOMALI vaatii rukoilupaikkaa.

Esimies.

Minulle tuli alaisekseni muslimi, somalimies, joka ensi töikseen katseli mukanaan ollutta kompassia: Missä on Mekka? Sen jälkeen hän kyseli, missä on tämän työpaikan rukoushuone, jonne hän voi vetäytymään rukoilemaan työpäivän aikana. Jouduin ongelman eteen. Yhtä uskontoa ei saisi asettaa, työlainsäädännön mukaan, toisen edelle, enkä halunnut niin tehdäkään. Minun piti kuitenkin järjestää, esimieheni ohjeen mukaan, hänelle yhdestä tyhjästä varastohuoneesta rukoushuone. Onko tämäkään nyt oikein?

42

5008

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tökö

      Teet virheen jos alistut näiden röyhkimysten toiveisiin. Miksi edes palkkasit tuollaisen röyhkimyksen? Ei täällä ole muillekaan mitään erivapauksia ole annettu.

      • Työpaikan uskonto?

        On eri asia että yksi työntekijä noudattaa jotain uskontoa kuin että työnantaja pakottaisi kaikki oman uskontonsa harjoittamiseen työajalla.

        Jos työkaverini olisi muslimi ja haluaisi käydä rukoilemassa naapurihuoneessa olisi se minusta OK.

        Jos työnantajani olisi muslimi ja yrittäisi pakottaa kaikki alaisensa rukoilemaan kanssaan samassa huoneessa - se ei olisi OK.

        Hengelliset joukkotilaisuudet eivät kuulu työpaikoille. Eivät kyllä joulukuvaelmatkaan kouluihin ellei kyseessä ole 100% kristillinen koulu.

      • Kas näin
        Työpaikan uskonto? kirjoitti:

        Positiivinen uskonnonvapaus = vapaus palvoa uskontoa

        Negatiivinen uskonnonvapaus = vapaus olla palvomatta uskontoa.

        Suomen uskonnonvapauslaki on kirjoitettu positiivisen uskonnonvapauden hengessä. Tästä syystä esim. kouluissa on arkipäivää, että uskonnottoman vakaumuksen omaava opettaja joutuu osallistumaan uskonnonpalvontaan.

        Siinä on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka lainsäädäntö on ristiriidassa yleisen oikeustajun kanssa. Uskonnonvapauslain tilanteessa syy on siinä, että valtionkirkoilla on paljon valtaa kyseisen lain laadinnassa. Niiden intresseihin ei kuulu uskonnonpalvonnan vähentäminen Suomessa.

      • Yx Dorka
        Kas näin kirjoitti:

        vaan harjoitetaan. Jumalaa palvotaan tai palvellaan. Opettele suomen kieltä!

      • gööli
        Yx Dorka kirjoitti:

        vaan harjoitetaan. Jumalaa palvotaan tai palvellaan. Opettele suomen kieltä!

        Niin, ei uskontoja pitäisi palvoa mutta siihen monet uskonnon edustajat kuitenkin pyrkivät. Siis saada muut kumartamaan heidän uskontoaan ja siihen mahdollisesti liittyviä etuoikeuksia.

      • gööli
        Työpaikan uskonto? kirjoitti:

        On eri asia että yksi työntekijä noudattaa jotain uskontoa kuin että työnantaja pakottaisi kaikki oman uskontonsa harjoittamiseen työajalla.

        Jos työkaverini olisi muslimi ja haluaisi käydä rukoilemassa naapurihuoneessa olisi se minusta OK.

        Jos työnantajani olisi muslimi ja yrittäisi pakottaa kaikki alaisensa rukoilemaan kanssaan samassa huoneessa - se ei olisi OK.

        Hengelliset joukkotilaisuudet eivät kuulu työpaikoille. Eivät kyllä joulukuvaelmatkaan kouluihin ellei kyseessä ole 100% kristillinen koulu.

        Ja varmaan on myös OK, jos joku saa erivapauksia, koska uskonto?

    • ovat...

      pakolaisina täällä Suomessa ja Suomessa ei ole pakko pyllistellä minnekään päin. (2Aik 7:14-16) mutta minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palajavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi.
      Nyt minun silmäni ovat avoinna, ja minun korvani tarkkaavat rukouksia tässä paikassa.Ja nyt minä olen valinnut ja pyhittänyt tämän temppelin, että minun nimeni olisi siinä iäti; ja minun silmäni ja sydämeni tulevat aina olemaan siinä."
      Tuotakaan Jerusalemissa ollutta temppeliä ei enää ole. Jeesus rakensi kokonaan uuden temppelin uhrikuolemallaan ja nousemalla kuolleista. Tänään jokaisen rukoilijan Tulee rukoilla Jumalaa Pyhässä Hengessä ja totuudessa. Vain Jeesus nimessä esitettyihin rukouksiin on Jumala sitoutunut vastaamaan. Muunlainen rukous on hyödytön. Vaikea on tilanne. Onko työmarkkina sopimuksessa näärätty tähän tarkoitukseen mitään säädöstä? Somali mieheltä on perittävä vuokra tuotanto tilojen yksityiskäytöstä.

    • herkkäuskoisia

      Alkuperäinen kirjoittaja on trolli. Olettepa te muut kirjoittajat herkkäuskoisia... muka varastohuone muutettiin moskeijaksi... hah hah... naurattaa ihmisten tyhmyys...

      • Kas näin

        kouluissakin tapahtuu samaa, että islaminuskoisille osoitetaan rukoustilat.

        Eräs oikein röyhkeä kehtasi vieläpä vaatia, että rasittavan rukouksen jälkeen oppilaitoksella tulee olla tarjota piristävä teehetki kaikille muslimeille ja heidän kanssaan seurusteleville. Tämä ei sentään mennyt läpi.

      • ....................

        ...on yhtä outoa se, että kristityille järjestetään aamunavauksia ym. koulussa, uskonnottomalle tilanteet eivät eroa toisistaan.

        Tosin hyväksyn sen molemmille, kristitty ei ilmeisesti hyväksy muslimin oikeutta harjoittaa uskontoaan?

    • Työpaikan uskonto?

      Tuo on vielä suht helppo homma. Yhden tai useammankaan työntekijän uskonnollisen vakaumuksen hyväksyminen ja tilojen sen harjoittamiseen järjestäminen on OK.

      Arveluttavampaa on se, että työnantaja pakottaa koko lössin yhden uskontokunnan uskonnonharjoittamistilaisuuteen.

      Meidän työpaikkamme porukka kutsutaan ennen joulua "joulukahville", jonne on kutsuttu aina myös paikallinen kirkkoherra puhumaan. Olen alkanut boikotoida näitä "kahvitteluja".

      Työnantaja olettaa kaikkien työntekijöidensä olevan yhden ja saman valtauskonnon uskovaisia kannattajia, mikä ei päde nykypäivään.

      Nämä "maassa maan tavalla" -selitykset eivät enää kelpaa.

      • ja myös

        ohjelman jos niin haluaa. Ei niihin juhliin ole pakko osallistua. Täällä Suomessa ei ole mitään poliisia. joka tulisi sen vuoksi sinua tai ketään muuta ruoskimaan, niin kuin sharia laki edellyttäisi islamilaisessa maassa. (Joh 3:16) Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
        Se on hieno asia että työn antaja todella kutsui kirkkoherran tuohon tilaisuuteen. Se kuuluu oikeutetusti asiaan. Mutta työtilojen antaminen moskeijaksi on jo liikaa vaadittu. Moskeija tiloista on työnantajan saatava vuokra.

      • Työpaikan uskonto
        ja myös kirjoitti:

        Yhden työntekijän käyttämä rukouspaikka ei ole moskeija.

        Kirkkoherran esintyminen kahvitilaisuudessa tekee tilaisuudesta hengellisen tilaisuuden.

        Miksi kristinuskoa saa työpaikalla työnantajan toimesta saarnata mutta islamia tai saatananpalvontaa ei?

      • eikä niistä
        Työpaikan uskonto kirjoitti:

        ole mitään hyötyä. Muslimi maistahan maailman pakolaiset ovat lähtöisin. Ei somaliaan kukaan hyökännyt. eri islamisti suuntaukset vain alkoivat tappaa toisiaan. Siinä on sitä Hämeen-Anttilan suvaitseva uskonto, jota he yhdessä Tuomiojan kanssa tänne niin haluavat. Turkissa oli Kristin uskoa alkukirkon aikoina, mutta nuo suvaitsevat muslimit tuhosivat kaiken Miekan avulla. (ilm 1:8-9) "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias. Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos." Jeesus rakastaa myös muslimeita ja haluaa teillekin pelkkää hyvää. Itsekullekin, kun vain sitä häneltä pyydätte. Hän antaa auringonkin paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Jeesus on vastaus teillekin.

      • Ei kristillinen
        eikä niistä kirjoitti:

        Tarvisiko minunkin saada Baalin pyhäkkö työpaikalleni, vai voisinko omassa sermein erotetussa kopissani palvoa jumalaani äänettömin rukouksin? Joku pieni pronssiveiston pöydälle jolla lapsi käsillään tiputtamassa tätä liekkeihin. Kristityt työkaverit vetäisivät varmaan herneen nenään tästä symbolisesta uhripatsaasta.

        Aurinko paistaa niin pahoille, kuin teille hyvillekin.

      • kylälpelle
        Työpaikan uskonto kirjoitti:

        Yhden työntekijän käyttämä rukouspaikka ei ole moskeija.

        Kirkkoherran esintyminen kahvitilaisuudessa tekee tilaisuudesta hengellisen tilaisuuden.

        Miksi kristinuskoa saa työpaikalla työnantajan toimesta saarnata mutta islamia tai saatananpalvontaa ei?

        kyllä itse saan päättää mitä tilaisuuksia omassa firmassani tai vaikka kotonani järjestän ja myös ketä sinne kutsun, oli se sitten hengellinen tai vaikkapa pakanallinen, eiköhän se jopa sinunkin järjellläsi ole näin ymmärrettävissä. En minäkään sinulle neuvo millaisissa tilaisuuksissa sinä käyt, ja jos vaikka kutsuisit minut johonkin järjestämääsi tilaisuuteen niin tuskinpa alkaisin siitä sinulle rutisemaan vaan joko lähtisin pois tai jäisin riippu vain ja ainoastaan siitä kiinnostaako vai ei.

        Ja aivan varmasti joissain työpaikoissa islamin saarnaaminen on jopa työantajan puolelta toivottavaa, mutta sen päättää ainoastaan se työnantaja. ei siis se joka sinne kutsutaan.

      • töihin?
        Ei kristillinen kirjoitti:

        Tarvisiko minunkin saada Baalin pyhäkkö työpaikalleni, vai voisinko omassa sermein erotetussa kopissani palvoa jumalaani äänettömin rukouksin? Joku pieni pronssiveiston pöydälle jolla lapsi käsillään tiputtamassa tätä liekkeihin. Kristityt työkaverit vetäisivät varmaan herneen nenään tästä symbolisesta uhripatsaasta.

        Aurinko paistaa niin pahoille, kuin teille hyvillekin.

        Vieläkö niitä siellä olisi? Siinä kun alettaisiin noudattaa uskontojen tasa-arvoa niin ehkä rupeaisi rajojakin löytymään. Heillä sentään on aivan ikivanha uskonto.

    • systeemiä

      Rakennuta jonnekin kiinteistön takapihalle vankkatekoinen rättihalli,

      Varusta se ajastimella toimivalla tehokkaalla lämmityslaitteella ja hyvin lämpöä eristävällä pohjarakenteella.

      Hanki oveenlukko ja volaa,moskeija on valmis....

      • teutatess

        Meille aikanaa opetettiiniin , jos matkustat jonnekin ole maassa maan tavalla . Pitäisin näitä somali yms. tulokkaita juuri saman arvoisina. en ymmärrä miksi heille pitää sitä ja tota ,kun he ovat jostain lähteneet pitää heidän jostain luopua .!Ja se voisi olla väärästä uskosta, ja jos jotain tehdään se ei voi olla enempi kuin paikallisille .

      • tuskin kauaa
        teutatess kirjoitti:

        ..viihtyy kylmässä"moskeijassa",kun se on ajatetulla lämmöllä.

        Pysyy työtehokkuuskin tallella....

    • Titap

      Jos se oli tyhjä varastohuone, niin oliko tuo niin iso uhraus firmalta, tai joutuiko joku muu työntekijä kärsimään, vaikka et heittäytynyt hankalaksi?

      Eri asia jos varastolle tulee tuotannollista tarvetta. Siinä tapauksessa sinun pitää olla mies, etkä anna kenenkään estää varaston käyttöä sillä verukkeella, kun se on "moskeija". Parempi että kerrot etukäteen tästä mahdollisuudesta. Siis että hänelle on osoitettu joustavuutta, eikä hän voi perustella sillä lisämyönnytyksiä.

      Kun niitä syytetään joutenolosta ja työpaikkojan viemisestä meiltä suomalaisilta, niin parempi tuo työssä käyvä muslimaatti.

      Kun me emme voi emmekä halua sanoa "Muslimit raus", niin parempi, kun saamme heidät kolvattua yhteiskuntaan.

      Ongelma näyttää olevan se, että me annamme liikaa myönnytyksiä maahanmuuttajille. Tämä sinun suomalainen joustavuus oli symbolista ja niin näyttää olevan useimmat muutkin joustot. Jos toiselle on mahdoton joustaa jossakin periaatteellisessa kysymyksessä eikä meille koidu siitä muuta haittaa, kuin se, että joudumme antamaan periksi, niin miksei voisi antaa periksi?

      Oliko se Liberty Valance elokuva, missä kaksi kovanaamaa oli jo vetämässä rivollinsa, kun kummankaan ylpeys ei suonut sen vertaa nöyrtymistä, että nostaisi läskinpalan maasta. James Stewardin roolihahmo oli ainoa aikuinen ja nosti läskin ja palasti pari ihmishenkeä ja luonaan.

      Oliko se Somali röyhkeä? Hän oli rohkea, kun riskeerasi työpaikkansa ottamalla epäsuositun asian esille periaatteensa takia. Jospa tämä usko ja periaatteellisuus tekisi hänestä paremman työntekijän? Kyllä häneltä voidaan odottaa ainakin keskitason työmoraalia.

      • Titap

        Sittan on vielä uskonnonvapaus. Mitä merkitystä uskonnonvapaudella on, jos sallitaan vain valtauskonnon harjoittaminen?

        Kyllä uskonnonvapauden periaatteeseen kuuluu jonkin verran suvaitsevaisuutta. Eikä tuo suvaitsevaisuus voi olla symmetristä niin, että voisimme odottaa tuolta samalta henkilöltä tai ryhmältä jotain takaisin, mutta kyllä se leipä tulee joskus takaisin vetten takaa.

      • TulinenRapu
        Titap kirjoitti:

        Oletteko huomanneet että aina kun uskonnon kanssa on ongelmia niin islamistit sen aiheuttavat? En ole koskaan kuullut että Buddhalaiset tai Hindut alkavat jotain tuollaista naukua työpaikalla.

        Toki tuollaiset tavat vaan kuuluu islamilaisille mutta oppien mukaan ei ainakaan sitä mainita että työpaikkoilla pitäis rukoilla. Tässä pieni tiivistelmä islamista:

        http://www.kookas.fi/articles/read/6798

    • tahkonvääntäjä

      on röyhkeää kun tulee toiseen maahan "niinsanotuna"pakolaisena ja vaatii erivapauksia heti kun on mahdollista en minä saisi somaliassa mitään erivapauksia
      islamilainen kulttuuri on röyhkeää ja toisista piitaamaton kulttuuri joka ei anna muille uskonoille tilaa eikä suvaitse niitä
      niikuin heidän "raamattunsa sanoo ei ole muita uskontoja "Tietysti se on koraani mutta se on vastaava uskonnolinen kirja jota voi sanoa että"lukee kuin piru raamattua"jos kaikki uskonnot ottaisivat samalla tavalla oman kirjansa ja lukisivat sitä ja eläisivät niinkuin siellä on määrätty olisi maapallo aika ahdasasua
      kyllä suvaitsevaisuus on hyvästä mutta ei liialinen hyssytely se kuuluu eduskunnan hyssälöille ja muile sosiaalipuolen tantoille

      • nour

        onko siis kysessä somali bussi kuskit joka vaativat rukoiluhuoneen .. mä en voi olla olla väärässa ! täyty olla . jos on siis miksi ette antaa ihmiseille
        rukoilemaan hetkeksi .. varekoilla on muuten paljon tyhjä huoneita .

      • tahkonvääntäjä
        nour kirjoitti:

        onse kumma kun pitäisi vääntää rautalangasta jos nyt ymmärrät mitäse tarkoittaa
        uskonto ja työ ei sovi yhteen
        työ pitää tehdä ja työajan ulkopuolella tee mitä tahdot seiso vaikka pääläsi se on sama mitäteet
        työpaikalla tehdään tehokasta työtä voit rukoilla ajatuksisasi eisiihen mitään huoneita tarvitse niinsitä rukoilevat muutki ihmiset onko se islamin usko sitä että se pitää näyttää kaikille että kuinka uskovainen on ja tehdä siitä pelote muille uskonnoille
        koraanikoulut ovat olleet pahimpia terroristien koulutus paikkoja ja sieltä on johdettu näiden rukouspaikkojen kautta tietoa niten ja millä tavalla terroritekoja suoritetaan
        uskonnon varjolla tehdyt teot on uskonnolisten johtajien hyväksymiä
        onko tässäkin tapauksessa tarkoitus näyttää kuinka islam valloittaa maailmaa

    • töiden jälkeen

      niiden kirjassahan sanotaan: "uskonnossa ei ole mitään pakkoa" joten ei ole sitä minuuttirukoilemisen pakkoakaan. Jos ei voi pokata Mekkaan töissä sen voi tehdä kotona tai jossain sitten kun huvittaa, jos huvittaa. Jos taas pokkaamisesta on tullut pakkoneuroosi sitten on ehkä lähete hoitoon paikallaan. Tuo rukoushetken ja - paikan vaatiminen kuuluu kavalaan lähetyssaarnaussuunnitelmaan...

      • tahkonvääntäjä

        olisi se hullua kun työlpaikalla aloitetaisi siunaamalla päivä ja ruokatinnilla siunattaisi ruoka yhteis tiaisuutena ja päivä päätettäisi kiitokseen päivästä näinhän sitä pitäisi toimia että olisi sananmukaisesti kristitty mutta siitäon luovuttu koska työ ja uskonto on erotettu toisistaan vaikka työnantaja joutuu maksamaan kirkolle on se asia kumminkin hyvä asia että ei siihen ole menty olisi se katastroofi jos jokainen uskontokunta vaatisi itselleen rukouspaikan

    • tähtäävät

         Millä oikeudelle pitäisi olla opettamatta
      Oikeita asioita 23.2.2007 klo 18.07
         Alkuperäisin versio?

      Islamilaisuuden koventaessa otettaan, Iranin, Hamasin ja Al Qaidan ollessa eturivissä, on hyvä saada oikea ja realistinen kuva islamin todellisesta luonteesta, sen väkivaltaisuudesta ja aikeista, koko maailman käännyttämiseksi tuohon uskontoon, niinkuin Iranissa julistetaan. Kyse ei ole suinkaan maailman rauhanomaisimmasta uskonnosta, niinkuin eräs Suomen ex-presidentti taannoin sanoi. Jos näin olisi, miksi Irakissa shiia-muslimit tappavat sunnimuslimeja autopommeilla ja miksi Gazassa Fatahin riveissä taistelevat muslimit tulittavat Hamasin riveissä olevia muslimeja. Ja miksi Iran haluaa pyyhkiä Israelin (...ja alistaa Euroopan islamille) maailmankartalta? Israel ei ole tehnyt mitään sellaista, mikä antaisi siitä suhteellisen kaukana olevalle Iranille syyn tuollaisiin todellisiin aikeisiin kokonaisen kansakunnan hävittämiseksi !? Kyse lieneekin isommasta 'henkien' sodasta.

      Vankilalähetyksen johtaja, Rick Mathes:
      Allah vai Jeesus?

      Viime kuussa osallistuin vuotuiseen koulutuskokoukseeni, jota vaaditaan valtion
      vankilaturvallisuusselvityksen ylläpitämiseksi.Koulutuskokouksen aikana siellä oli kolmen
      puhujan pitämä esitys, jotka edustivat Roomalaiskatolisuutta, Protestanttisuutta ja Muslimien
      uskoja. He esittivät heidän uskonjärjestelmiään.

      Olin erityisen kiinnostunut siitä, mitä Islamistisella Imaamilla oli sanottavana. Imaami antoi laajan esityksen Islamin perusteista, ja täydentäen videolla. Esityksen jälkeen, annettiin aikaa kysymyksille ja vastauksille.

      Kun tuli minun vuoroni, osoitin kysymykseni Imaamille ja kysyin,"Olkaa hyvä, oikaiskaa minua,
      jos olen väärässä, mutta ymmärrän, että useimmat Imaamit ja Islamin papit ovat julistaneet
      'pyhän jihad'in [pyhä sota] maailman [infidel] vääräuskoisia vastaan. Ja, että tappamalla
      vääräuskoisen, mikä on käskynä kaikille Muslimeille, heille on varmistettu paikka taivaassa. Jos näin on asianlaita, voitteko antaa minulle infidel'in määritelmän?"

      Lausuntojeni suhteen ei ollut mitään erimielisyyttä ja ilman epäröintiä hän vastasi: "Ei-uskovia! Vastasin, "Jos näin on, sallikaa minun varmistaa, että minulla on tämä selvää. Kaikkia Allahin seuraajia on käsketty tappamaan jokainen, joka ei ole sinun uskoasi, jotta he voivat päästä Taivaaseen. Onko tämä oikein?"

      Hänen kasvonilmeensä muuttui yhdestä johtoportaan viranomaisesta, sellaiseksi pikku pojan
      ilmeeksi, joka oli juuri tavattu laittamasta kättään piparivatiin. Hän hämillisesti vastasi, "Kyllä."
      Sitten lausuin, "No,herra, minulla on tosi ongelma yrittäessäni kuvitella Paavi Johannes
      Paavalia käskemässä kaikkia Katolilaisia tappamaan sinun laillasi uskovia tai Tri.Stanley'tä määräämässä Protestantteja tekemään saman, mennäkseen Taivaaseen!" Imaami oli sanaton,ja minä jatkoin, "Minulla on myös ongelma olla sinun ystäväsi, kun sinä ja sinun pappisveljesi kerrotte seuraajillenne, minun tappamisestani. Sallikaa minun kysyä kysymys. Haluaisitko mieluummin omistaa sinun Allahisi, joka kehottaa sinua tappamaan minut, päästäksesi Taivaaseen vai minun Jeesukseni, joka kehottaa minua rakastamaan sinua, koska minä olen matkalla Taivaaseen ja Hän haluaa sinun olevan minun kanssani?"

      Olisit voinut kuulla neulan putoavan, kun Imaami painoi päänsä häpeästä. Tarpeetonta sanoa, 'Erilaisuuden' koulutusseminaarin järjestäjät ja/tai alkuunpanijat eivät olleet ensinkään onnellisia Rick'in tapaan kohdella Islamilaista Imaamia, paljastamalla totuus Muslimien uskonkäsityksistä.
      Luulen, että jokaisen US:ssa ja Canadassa, itse asiassa koko maailmaa pitäisi pyytää
      lukemaan tämä, mutta liberaalin oikeusjärjestelmän, liberaalin median, ja ACLU:n kanssa ei ole
      mitään keinoa, että tämä julkaistaisiin laajasti.

      Ole hyvä ja välitä tämä kaikille e-mail kontakteillesi.
      Tämä on tosi kertomus ja kirjoittaja, Rick Mathes on hyvin tunnettu hengellisen vankilatyön johtaja.[ Mission Gate Prison Ministries]

    • Martti P

      Kylläpäs olette aikamoisen aikapommin palkanneet, tuskin on tiedossa muuta kuin ongelmia...

    • lisää palkkaa heti

      Itse en usko kaikkea soopaa mitä tuntemattomat kirjoittavat, minä käytän aivojani. Suosittelen samaa muillekkin.

      Tuonhan näkee heti että aloitusviesti on jonkun 15 vuotiaan pikkukakaran kirjoittama, ei todellakaan minkään "esimiehen". Siinä on aikuisen kirjoittamaksi aivan liian pahoja kirjoitusvirheitä.

      Yleisesti ottaen onko oikein että tupakoimaton ja raitis ihminen joutuu tekemään paljon enemmän töitä kuin jatkuvasti tupakalla ravaava, ja krapulaansa viikonlopun jäljiltä maanantaisin poteva, puoliteholla käyvä juntti?

      • gööli

        Hienosti on taas käytetty aivoja. En löytänyt aloittajan viestistä yhtäkään kirjoitusvirhettä, toisin kuin sinun tekstistäsi. Ikää oli siis 15? Kyllä tuossa iässä pitäis jo osata vähän paremmin näitä oikeinkirjoituksen perusjuttuja.

    • hyvää joulua

      No miksi siihen rukoiluun tarvitaan oma huone? Rukoilkoot vaikka kahvihuonessa tai WC:ssä.

      • muslimin

        erityistä huonetta tarvitakaan vaan yksi tila viiden minuutin ajaksi. WC ei käy, koska se on likainen (siellä virtsataan ja ulostetaan).
        Mitään huonetta EI TARVITSE muuttaa rukoushuoneeksi vaan aivan hyvin varasto käy, muslimi käy siellä rukoilemassa rukouksensa , noin 5 minsaa max. ja muuten varasto toimii varastona.

    • Sovitellen

      rukoilijan kanssa siitä että milloin ja kuinka kauan rukoiluhetket kestävät ja sitten siihen käytetty aika vähennetään hänen palkastaan. Se olisi varmasti kaikkien mielestä oikeudenmukaista ja tasapuolista kaikkia työtovereitakin ajatellen. Voisipa jopa jäädä rukouksetkin varsin kohtuullisen mittaisiksi.

      • muslimin

        katsos kun tupakoivatkin saavat palkkaa siitä että seisovat röökillä!

        Rukoukset hoidetaan esim. kahvitauolla, näin ainakin meidän työpaikalla. Eikä kenelläkään ole mitään valittamista. Kaikki asiat voidaan järjestää, jos vaan on tahtoa!

    • ,m.b

      Työhaastattelussa kannattaa kysyä uskonasioista. Jos on minkäänsorttinen uskovainen, kenkää samantien. Säästyy paljolta. Ja sanoo vain jälkeenpäin että sori, ei napannu tällä kertaa.

      Minun firmassani EI rukoilla ainuttakaan jumalaa. Piste.

    • hah18+13

      en tiedä onko oikein mutta naurettavaa ainakin.

      Suomessa on uskonnon vapaus, minkään uskonnon harjoittamista ei kiellete.
      Mutta ei se velvoita rukoushuoneiden järjestämistä, minusta se on oma ongelma. Se rikkoo uskonnon vapautta jos hän rukoilee taukotilassa, muita häiritsemättä ja kiellätte sen.

      esim. jos työpaikalla on vaikka viisi eri uskontoa, pitääkö jokaiselle järjestää oma rukoustila. Mitä jos yritys on pieni, myymälätila ja pieni taka huone, pitääkö tilaa järjestää rukoiluun? Se on kaikkien oma asia miten taukonsa käyttää, jos haluan välttämättä uida työpäivän aikana, järjestetäänkö minulle uima-allas?
      Uskonnoilla on yleensä moskeijat, kirkot, temppelit ja muut sellaiset rukouspaikat, ei niitä työpaikalle tarvi tuoda.

    • ibrahiminsuku

      minu uskonto sano.että minä rukoila,niin pomo tehdä minu tyo sillä aika.minä rykola koko paiva,pomo teke mina tyo ,mina saada palkka,pomo hyva mieli.sano kaikille kansale minu maassa,muutt tanne hyva olla,kitos suomi

    • perätilanpoika

      Jos Suomalainen menee muihin kulttuureihin,niin hän joutuu sopeutumaan sen maan tapoihin ja kulttuuriin minne menee.Minkä takia suomeen tuleville maahanmuuttajille annetaan periksi, niiltä pitäisi vaatia että noudattaisivat suomalaista kulttuuria ja tapoja tai potku perseesee ja takas mistä on tullut.Olisi sekin jos juna,taksi,bussi ja lentokoneen kuski rupesi yht,äkkiä rukolemaan kesken keikan,sanon hah............Marketissa pitkä jono kassalla ja aika tulee täyteen.kassa häipyy rukoilemaan johkin takahuoneeseen ja vartiat kyttää ettei kukaan poistu jonosta.Muslimi poliisi ajaa takaa lastenmurhaajaa ja on justiin kiinni saamassa sen,nin katsoo kellosta että,rukousaika?????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????

    • restroom

      Eikö nuo asiat olisi voitu selvittää jo työhaastattelussa kertomalla talon tavat. rukoilkoon wc:ssä, siellä muutkin saavat tehdä tarpeensa rauhassa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      117
      6096
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4217
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2120
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1892
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      144
      1819
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe