Minä en halua taivaaseen. Tiedän kyllä, että Jeesus on totta, mutta haluan mieluummin hänen tuomitsevan minut helvettiin. Siellä minua poltetaan ja rääkätään ikuisesti. Lihani kuoriutuu mustina palaneina kimpaleina ruumiistani ja luuni poksuvat kuumuudessa. Sisälmykseni sihisevät ja ihoni kuplii. Jeesus on varmaankin asettanut asian sillä lailla, että palaneen tilalle muodostuu heti uutta. Fyysisen kivun lisäksi tunnen järkyttävää henkistä tuskaa siellä yksinäisessä polttavassa pimeydessä.
Meille on annettu vapaa tahto valita taivaan ja helvetin väliltä. Koska tahdon rypeä synnissä, valitsen helvetin.
Meille on annettu vapaa tahto valita taivaan ja helvetin väliltä. Koska tahdon rypeä synnissä, valitsen helvetin.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kerran et tahdo parannusta tehdä.
Liity Suomi ensin porukoihin. Olet siellä natsien joukossa heti.
Eikä sinne tarvii eri-isän lapsina tulla.
Tosin sinä kyllä siellä tulet käväisemään, siis Isämme tuomio-istuimen edessä polvistumassa ja jopa tunnustamassa, että Hän on sittenkin Herrojen Herra ja lopullinen Kuningas, jolla on valta tuomita elävät ja kuolleet.
Mut sinä iste päätät jos ei hää-kutsu kiinosta, etkä taivaspaikkaa halua.
Miksi ihmeessä haluaisin tylsään taivaaseen, kun voi valita paljon jännittävämmän kidutuksen helvetissä? :O
Jumala tulee täyttämään toiveesi, siltikin joudut Tuomiosi hetkellä notkistamaan polvesi Jeesuksen edessä. Tuo tilanteesi voi johtaa paatumuksen sallimiseen, toivoisin kohdallesi paljon parempaa (vaikkei se sinua auta).
Jeesuksella on viimeinen Sana kohdallasi, kuten jokaisen kohdalla!
että sinä et kykene nauttimaan mistään Helvetissä. Et edes masokismista. Siellä ihminen on olotilassa, jossa hän kärsii, yrittää hän miten tahansa nauttia olostaan. Nautinto on Helvetissä täysin vieras käsite.
Totta kai helvetti on yhtä helvettiä. En minä siitä varmasti nauti, siellähän on ihan järkyttävä olla jos saarnamiesten puheita on uskominen. Mutta haluan nauttia tässä elämässä ja siksi valitsen helvetin.
ja teemme sen parhaalla mahdollisella tavalla. Jumala loi kaiken hyvän, josta sinäkin nautit, eikä Hän meiltä kiellä mitään hyvää.
Kuulostaa helluntailaisuudelta tai miltä tahansa kiihkouskovaisuudelta. :D
joutuaksesi helvettiin.
Helvetissä ei ole ruumista, vaan se on hautausmaalla.
Helvetissä ei pala "liha", vaan sielu kärsii.
Kärsimys johtuu siitä, että sielu on iankaikkisesti erotettu Jumalasta.
Ai kärsimys johtuu vaan siitä että ollaan erossa jumalasta? Mutta kai se tulikin polttaa ja tuottaa tuskaa? Vai eikö?
Pieni korjaus. Kun menet helvettiin, et mene sinne lihallisena ihmisenä, vaan ainoastaan sinun henkesi sinne joutuu. Siellä ei siten voi tapahtua kuvaamiasi lihan kuoriutumisia eikä luitten poksahteluja. Sorry, tämä on varmaankin suuri pettymys kaltaisellesi masokistille!
Matt 5:29. "Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin."
Ei sielu vaan ruumis. Olisi oikeastaan kiva käydä joskus katsomassa sitä helvettiä, josta Jeesus puhuu, eli Hinnomin laaksoa. Olosuhteet ovat kyllä muuttuneet aika lailla Jeesuksen päivistä: tuli on sammunut ja paikka on aika täyteen rakennettu. Googlen kuvahaulla löytää hakusanalla Gehenna mielenkiintoisia kuvia paikasta, tuossa yksi:
http://198.62.75.1/www1/ofm/sbf/escurs/Ger/03GeennaSionBig.jpg
Helvettiin joutuneilla on ruumis. Tämä ruumis on heidän isänsä käärmeen, madon kaltainen.
Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.
Ihmiset eivät hoksaa sitä, että usko on vain jättäytymistä, kaiken jättämistä Herralle. Jeesus otti minulta tupakat pois, kauan ehdin itse yrittää lopettamista. En tahdo juoda muuta kuin Pyhää Henkeä, wow! Olen muuten luterilainen opiltani. Isä rakastaa ehjäksi Hänen varaansa jättäytyvän. Synnin ilo alkaa kuivua sielussa, kun Isän Jumalan aurinko alkaa lämmittää masussa. Halleluja! Don't go to hell!
Minäkin olen eräs, jolta JEESUKSEN PYHÄ HENKI otti tupakkaorjuuden pois! Ihan olin vaan matkalla ostamaan lisää tupakkaa -yksin olin yrittänyt vapautua. Siinä onnistumatta. Luovuin omasta yrittämisestä, olin täysin murheen murtama...yhtäkkiä se vaan tapahtui! Kuin Salamanisku Taivaasta, käännyin ympäri ja olen ollut vuosikymmenet vapaa tupakasta, JEESUS ON VAPAHTAJA SYNNIN ORJUUKSISTA!
Minäkään en halua kiihkouskovaisuuden taivaaseen joka itseasiassa on yhtä helvettiä. Valitsen mieluummin ikuisen taivaan joka alkaa jo täällä maan päällä.
Niin alkaa, kun Jeesuksen Henki valtaa sydämen! Raamattukin maistuu ja on todella Taivaallinen Rauha!
Normaalia maasista. Peratsinia huiviin.
Helvetissä pelottaa todella paljon, kun joutuu olemaan paholaisen kanssa samassa suljetussa tilassa. Jos esim. joutuisit joskus vankilaan ja joutuisit jakamaan vankisellin todella pahan ihmisen kanssa, niin se pelko on siellä Helvetissä vielä monin kerroin pahempaa.
Terve menoo helvettiin. Sinne pääsee helposti. Jatkaa vaan synnissä elämistä, niin tie on takuulla auki ikuiseen kidutukseen. Mitäpä sitä tänne kirjoittelee, jos todella aikomus elää synnin himossa ja kerran helvetin liekeissä. Kukaan ei pakota tekemään parannusta ei ees Jumala. Ite valinta tehtävä tässä ajassa. Olet tehny jo valintas. Voit vielä harkita onko oikee valinta, älä kuitenkaan jää miettimään lähtöhetki voi tulla vaikka tänään.