Lähetyskäsky.

Tuo yksi Raamatun kuuluisinpia kohtia on Ihmisen Pojan, Kristuksen suurelle yleisölle saarnaama *"Vuorisaarna"
ja sen lisäksi muunmuassa Kristuksen antama niin kutsuttu "lähetyskäsky", joita monet vääntävät ja kääntävät itselleen sopivaksi, jotkut jopa väkisin, muotoillen sen sanoman ytimen aivan käsittämättömään muotoon vain omia tarpeitaan ajatellen. Koska se kuitenkin on niinkin keskeinen tekijä ilosanoman eteenpäin viemiseksi, niin en malttanut olla sitä
käsittelemättä täällä, jossa on niin monen monta erilaista asiantuntijaa. Joten olkaatten hyvät. Ensin laitan tuohon
oman käännökseni ja sitten joitakin muita yleisenpiä versioita sen jälkeen.

Oma versio lähetyskäskystä, vapaasti alkuperäistä lainaten ja tulkiten. >
Menkäätten kaikkialle ja opettakaat kaikkea kansaa sekä kastakaatte heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimissä
Opettaen heitä samalla pitämään se kaikki jota minä olen käskenyt pitämään ja katsokkaatte, minä olen oleva
teidän kansanne joka hetki maailman loppuun asti.

Kommentti, tuossa käskyssä ei esiinny esim. velvoitetta kastaa ollenkaan vedellä, vaan Pyhän Hengen nimissä,
jonka sinetöi taivaallinen Isä esikoispoikansa kanssa yhdessä. Nämä kaksi yhdessä ovat siis ehdotamasti
samaa mieltä ko. asiasta.
Johannes Kastaja todistaa omalla tavallaan tuosta Hengen kasteesta sanomalla jota kuinkin täten. Minun jälkeeni
tulee hän jonka kengännauhojakaan en ole arvollinen sitomaan, ja hän ei kasta teitä vedellä vaan pyhällä Hengellä.
Ja tietenkin tuon opetuksen sisältö on Kristuksen julki puhumat opetukset ja vertaukset sekä käskyt että itse ilosanoma
ja Isän perimmäisen tahdon ilmi tuonti, ei mikään muu! Asia selventyy itse kullekkin jos malttaa lukea kaikki ne kohdat jotka kiinteänä osana kuuluu Kristuksen taivaalliselta Isältä saamaan tehtävään, joka on kokonaisvaltainen kaikilta sen osiltaan.

Lähetyskäsky

Raamattu 1933/38
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Biblia 1776
18 Ja Jesus tuli ja puhutteli heitä, sanoen: minulle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä.
19 Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
20 Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!

Lutherbibel 1912 (Saksa)
18 Und Jesus trat zu ihnen, redete mit ihnen und sprach: Mir ist gegeben alle Gewalt im Himmel und auf Erden.
19 Darum gehet hin und lehret alle Völker und taufet sie im Namen des Vaters und des Sohnes und des heiligen Geistes,
20 und lehret sie halten alles, was ich euch befohlen habe. Und siehe, ich bin bei euch alle Tage bis an der Welt Ende.

Louis Segond (Ranska)
18 Jésus, s'étant approché, leur parla ainsi: Tout pouvoir m'a été donné dans le ciel et sur la terre.
19 Allez, faites de toutes les nations des disciples, les baptisant au nom du Père, du Fils et du Saint-Esprit,
20 et enseignez-leur à observer tout ce que je vous ai prescrit. Et voici, je suis avec vous tous les jours, jusqu'à la fin du monde.

Riveduta Biblia (Italia)
18 , accostatosi, parlò loro, dicendo: Ogni potestà m?è stata data in cielo e sulla terra.
19 Andate dunque, ammaestrate tutti i popoli, battezzandoli nel nome del Padre e del Figliuolo e dello Spirito Santo,
20 insegnando loro d?osservar tutte quante le cose che v?ho comandate. Ed ecco, io sono con voi tutti i giorni, sino alla fine dell?età presente

Latin Vulgata (Latina)
18 et accedens Iesus locutus est eis dicens data est mihi omnis potestas in caelo et in terra
19 euntes ergo docete omnes gentes baptizantes eos in nomine Patris et Filii et Spiritus Sancti
20 docentes eos servare omnia quaecumque mandavi vobis et ecce ego vobiscum sum omnibus diebus usque ad consummationem saeculi

Reina-Valera (Espanja)
18 Y llegando Jesús, les habló, diciendo: Toda potestad me es dada en el cielo y en la tierra.
19 Por tanto, id, y doctrinad á todos los Gentiles, bautizándolos en el nombre del Padre, y del Hijo, y del Espíritu Santo:
20 Enseñándoles que guarden todas las cosas que os he mandado: y he aquí, yo estoy con vosotros todos los días, hasta el fin del mundo. Amén.

English tr. of Peshitta (Englanti)

18 And Jesus came near, and discoursed with them, and said to them: All authority is given to me, in heaven and on earth. And as my Father sent me, so also I send you.
19 Go ye, therefore, and instruct all nations; and baptize them in the name of the Father, and of the Son, and of the Holy Spirit.
20 And teach them to observe all that I have commanded you. And, behold, I am with you always, unto the consummation of the worlds Amen. Completion of the Holy Gospel as published by Matthew; and which he published in Hebrew, in the land of the Palestineans.
781910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 78

Vanhimmat

Kirjoitat
"Koska se kuitenkin on niinkin keskeinen tekijä ilosanoman eteenpäin viemiseksi,"

Opetuslapset/apostolit eivät ikinä olleet edes kuulleetkaan, että heidän pitäisi kastaa "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", koska silloinhan he olisivat niin tehneet.
He kastoivat vain yksinkertaisesti "Jeesuksen Kristuksen nimeen".
Lähetyskäskyä on muotoiltu ja vääristelty jälkeenpäin, kolmiyhtenäisyysoppia tukemaan.

Jatkat
"Johannes Kastaja todistaa omalla tavallaan tuosta Hengen kasteesta sanomalla jota kuinkin täten."

Tuon jälkeen Johannes Kastaja alkaa epäilemään noita sanojaan sekä Jeesusta, lähettäessään kaksi opetuslasta kyselemään tältä, että onko tämä sittenkään se, joka sanoo olevansa.
Taivas aukeaa, kyyhkynen laskeutuu ja taivaasta kuuluu ääni, jota ei näytä Jeesuksen ympärillä olleet ihmiset huomanneen tai kuulleet, eikä varsinkaan Johannes Kastaja.
Jeesuksen ja Johannes Kastajan äidit pitivät toisiinsa yhteyttä, joten oletettavaa on että Jeesus ja Johannes Kastajakin olivat jo pienestä pitäen tunteneet toisensa, miten tämä asia nyt tähän liittyykään ja jotenkin varmaan liittyykin.

Äänestä
  • Matteuksen evankeliumi:
    28:16 Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
    28:17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
    28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Apostolien teot:
    2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Apostolien teot:
    8:16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.

    Apostolien teot:
    10:48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

    Apostolien teot:
    19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.

    "Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä."
    Pietari kymmenen muuta opetuslasta.
    Pietarin olisi olettanut kuulleen lähetyskäskyn sanantarkasti ja noudattaneen sitä sananmukaisesti!

    Lähetyskäsky:
    Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

    Pietari:
    Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen

    Pietari:
    Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.

    Jeesus ei ole voinut kertakaikkiaan puhua mitään "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" kastamisesta, sillä muutoinhan Pietari olisi aivan varmaan kastanut Jeesuksen käskyn mukaan "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", eikä "Jeesuksen Kristuksen nimeen"!!!

    Äänestä

  • Kyllä ihmisen Poika, Jeesus Kristus oli kutsunut nimenomaan luoksensa opetuslapset ja puhui juuri heille siitä, jotenka heidän tulee toimia siitä kyseisestä hetkestä eteenpäin toimensa suhteen.

    Elikkä, Miten näiden tulee menetellä jatkossa, siis näiden kaikkien tuossa edellä mainittujen tulevien lähettiläiden/opetettavien
    alias opetuslapsien/apostolien, jotta he tekisivät ja menettelisivät oikein tulevassa ajassa.
    Kristus siis itse olemalla paikan päällä opetti heitä, jotta nämä voisivat opettaa vuorostansa muita ihmisiä. Tuliko nyt ymmärretyksi paremmin tuo menneen ajan tapahtuma? Ja jos näin ei olisi käynyt tai tapahtunut aikoinaan, niin me emme tietäsisi lähetyskäskystä ja sen sisällöstä yhtään mitään täällä suomessa. Sinähän et ollut siellä paikan päällä, joten älä vaan sitä täällä väitä!

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Kyllä ihmisen Poika, Jeesus Kristus oli kutsunut nimenomaan luoksensa opetuslapset ja puhui juuri heille siitä, jotenka heidän tulee toimia siitä kyseisestä hetkestä eteenpäin toimensa suhteen.

    Elikkä, Miten näiden tulee menetellä jatkossa, siis näiden kaikkien tuossa edellä mainittujen tulevien lähettiläiden/opetettavien
    alias opetuslapsien/apostolien, jotta he tekisivät ja menettelisivät oikein tulevassa ajassa.
    Kristus siis itse olemalla paikan päällä opetti heitä, jotta nämä voisivat opettaa vuorostansa muita ihmisiä. Tuliko nyt ymmärretyksi paremmin tuo menneen ajan tapahtuma? Ja jos näin ei olisi käynyt tai tapahtunut aikoinaan, niin me emme tietäsisi lähetyskäskystä ja sen sisällöstä yhtään mitään täällä suomessa. Sinähän et ollut siellä paikan päällä, joten älä vaan sitä täällä väitä!

    "Sinähän et ollut siellä paikan päällä, joten älä vaan sitä täällä väitä! "

    Vaan sinähän siellä itse taisit olla?

    Johan tuossa jo todistelin väitteeni!
    Etkö lukenut, vai etkö ymmärtänyt?
    Kopsaan sen todisteluni tähän uudelleen, vaikka saatankin siitä hyvästä saada massapostittajan maineen loppuiäkseni harteilleni kannettavaksi.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000023271895

    Kertaampa vielä
    Kirjoittanut: bookmark 31.1.2007 klo 10.44

    Matteuksen evankeliumi:
    28:16 Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
    28:17 Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
    28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Apostolien teot:
    2:38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Apostolien teot:
    8:16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.

    Apostolien teot:
    10:48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

    Apostolien teot:
    19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.

    Apostolien teot:
    8:16 sillä hän ei ollut vielä tullut yhteenkään heistä, vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen.

    "Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä."
    Pietari kymmenen muuta opetuslasta.
    Pietarin olisi olettanut kuulleen lähetyskäskyn sanantarkasti ja noudattaneen sitä sananmukaisesti!

    Lähetyskäsky:
    Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

    Pietari:
    Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen

    Pietari:
    Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen.

    Jeesus ei ole voinut kertakaikkiaan puhua mitään "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" kastamisesta, sillä muutoinhan Pietari olisi aivan varmaan kastanut Jeesuksen käskyn mukaan "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", eikä "Jeesuksen Kristuksen nimeen"!!!

    Äänestä

  • bookmark kirjoitti:

    että se kaste, jolla joku luterilainen pappi minut vuonna 1937 kastoi,
    kelpasi Jumalalle, koska hän esti minua menemästä uudelleen kastettavaksi.

    Äläpäs nyt kuule viitsi enää venkuloida. Kyllä
    tuo Jeesus, Kristus nimenomaan itse tuossa puhuu opetuslapsille. Etkö ossa lukea?

    Matteus 28:18-20 Raam. -33/38

    18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    Sama ja yksi kaste on minullekin riittänyt, elikkä yksi Herra, yksi usko, yksi kaste.
    Siitä ei kuitenkaan pääse yli, eikä ympäri, että kun Raamatun mukaan Jeesus käski kastaa "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", niin opetuslapset kastoivatkin "Jeesuksen Kristuksen nimeen".
    Raamatusta ei löydy ainuttakaan kohtaa, missä olisivat kastaneet uskoon tulleita "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".
    Lähetyskäskyä he silti noudattivat, jonka saamista Jeesukselta en ole yrittänytkään kumota, vaan sitä, että Jeesus on siinä sanonut, että "kastakaa minun nimeeni" ("Jeesuksen Kristuksen nimeen).
    Ja koska Pietari ja muut opetuslapset kerran tottelivat Jeesusta lähetyskäskyineen, niin miksi he olisivat muuttaneet sitä omin päin?
    Eivät he sitä muuttaneet, vaan kolmiyhtenäisyysopin kannattajat, jotka korvasivat sanat "kastakaa minun nimeeni" ("Jeesuksen Kristuksen nimeen), sanoilla "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".

    Montako kohtaa löydät Raamatusta, joiden mukaan opetuslapset kastoivat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"?
    Et ainuttakaan!
    Sellaisia kohtia kyllä löytyy, joissa he kastavat "Jeesuksen Kristuksen nimeen"!
    Joten taidat itse siinä venkuloida!
    Sanoppas Trubaduuri nyt rehellisesti, että jos sinä olisit ollut itse vastaanottamassa tuota lähetyskäskyä Jeesukselta ja Jeesus olisi sinua käskenyt kastamaan "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", niin olisitko tehnyt niin ja kastanut "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", vai olisitko tottelemattomasti kastanut "Jeesuksen Kristuksen nimeen"?
    Sanoppas nyt myös se, että pidätkö opetuslapsia tottelemattomina, kun kastoivat "Jeesuksen Kristuksen nimeen", eivätkä "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"?
    Oleppas nyt rehellinen!

    Mitkä Jeesuksen sanat todistat oikeiksi?
    a) "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
    b) "Minun nimeeni" ("Jeesuksen Kristuksen nimeen")

    matti simonaho

    Se, mikä kelpaa Jumalalle, niin eikö sen pitäisi kelvata myös sinulle.

    Kun Jumala on selvästi kertonut, että se kaste, jonka lapsen sain,
    se kelpasi hänelle, niin turha on enää tuollaisesta asiasta
    meteliä nostaa, kun paljon tärkeämpiäkin asioita esille tuotava.

    Vaikkakin niiden julistaminen on melko toivotonta, kun Saatana ei siedä
    kuulla totuutta, ja ei koskaan tiedä, minkä viestin jälkeen
    sen palvelija poistattaa viestin ja koko keskusteluketjun.

    Vai oletko sinä sellainen kirjanoppinut, joka on tyytyväinen vasta silloin,
    kun jokainen piste, pilkku ja sana on mielestäsi oikein käännetty?

    Äänestä

  • !(-_-)! kirjoitti:

    matti simonaho

    Onko kaikki totuudet Matilta kun minuakin matiksi osoitetaan??

    Taidat kantaa sielussasi jotain pahaa Mattia kohtaan eli olet oikessa vain siinä mielessä ettei Tarjaa voi kaikesta syyttää!!!!

    "Kun Jumala on selvästi kertonut, että se kaste, jonka lapsen sain, se kelpasi hänelle"

    Kyllä ne meidän kasteemme ovat kelvanneet Jumalalle, vaan minkäs sylilapset, pikkulapsen itkua vääntäessään, mahtavat tuollaisille väärennetyille kastekaavoille.
    Mutta minusta tuntuu siltä, että Jumala odottaa meiltä vartuttuamme isonmiehen itkua siitä, kun tuolla tavoin on Raamattua vääristelty ja laitettu Jeesuksen suuhun sellaisia sanoja, joita tämä ei ole kuuna päivänä lausunut, sekä sensuroitu aidot Jeesuksen lausumat sanat pois.

    "kun jokainen piste, pilkku ja sana on mielestäsi oikein käännetty?"

    Ei ole kysymys kääntämisestä, vaan alkuperäisen, vielä kääntämättömän Raamatun tekstin tahallisesta väärentämisestä, joka on muokannut kristinuskon siihen muotoon, mitä se nyt on.
    Tuokin lähetyskäskyyn tehty väärennös, Jeesuksen sanojen muuttaminen kolmiyhtenäisyysoppiin sopivaksi ja sitä tukevaksi, on tärkeä asia ottaa esille.

    "Miksi et tyydy Jumalan tahtoon?"
    "Se, mikä kelpaa Jumalalle, niin eikö sen pitäisi kelvata myös sinulle."

    Se väärennös ei ollut Jumalan, vaan kolmiyhtenäisyysopin kannattajien tahto.
    Oletko niin varma, että Jumala olisi tuota väärennöstä hyväksynyt ja että se todellakin kelpaa hänelle?

    Minulle ainakin se on tullut täysin selväksi, koska Jeesus itsekin sanoi:

    "Minähän olen sanonut sen teille, mutta te ette usko. Teot, jotka minä teen
    Isäni nimissä todistavat minusta. Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole
    minun lampaitani. Minun lampaani luulevat minun ääneni, ja ne suraavat minua.
    Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä
    kukaan riistä heitä minulta. Isä, joka on heidät minulle antanut on suurempi
    kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Isä ja minä olemme yhtä."

    Lue sitten Raamatusta tähän jatkoa, niin sinulle selviää (toivottavasti),
    miten Pyhä Henki liittyy Isään ja Poikaan: Joh.14:15-30.

    Yksinkertaisesti sanottuna Pyhä Henki on Isän ja Pojan taivasnetti, jonka kautta
    heillä on suora yhteys tämän todella suuren laajakaistan avulla
    jokaisen sellaisen ihmisen sydämeen, joihin Jeesus on ahtaassa portissa
    asentanut tämän taivasnetin, ja sitä eivät Saatanan poistattajat
    voi millään konstilla pois ottaa eivätkä he pysty sitä roskaposteillaan viirustamaan.

    Ellei minullekaan olisi tuotä päätettä sydämeeni asetettu tuskin täällä olisin,
    tai jos olisin niin olisin muiden tekopyhien tavoin jäljentämässä
    vain Raamattua ja kyselemässä: "Mitä kaste sinulle merkitsee."
    Tai jos Saatana olisi minut jo täydellisesti omakseen saanut, olisin varmasti
    poistattamassa kaikki avaukset, joissa olisi totuutta vaikka vain sinapinsiemenen verran.

    "Kolmiyhteisestä Jumalasta", eli vaikkapa "vaatteista, ilman keisaria", olisi paljonkin keskusteltavaa mutta laitan tähän nyt edes jotain tuosta kolmiyhtenäisyysopin kannattajien eksytyksestä, josta Raamattukin varoittaa 2.Tess.2:11.

    Luukkaan evankeliumi:
    3:23 Ja hän, Jeesus, oli alottaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin luultiin, Joosefin poika. Joosef oli Eelin poika,

    Jälkeenpäin lisätty kolminaisuusopin kannattajien toimesta lause:
    "niinkuin luultiin,"

    Matteuksen evankeliumi:
    1:1 Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja.
    1:16 Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi.
    1:17 Näin on sukupolvia Aabrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista polvea, ja Daavidista Babyloniin siirtämiseen neljätoista polvea, ja Babyloniin siirtämisestä Kristukseen asti neljätoista polvea.

    Aabraham - Joosef - Jeesus!

    " Marian mies, hänen,"

    Matteuksen evankeliumi:
    13:54 Ja hän tuli kotikaupunkiinsa ja opetti heitä heidän synagoogassaan, niin että he hämmästyivät ja sanoivat: "Mistä hänellä on tämä viisaus ja nämä voimalliset teot?
    13:55 Eikö tämä ole se rakentajan poika? Eikö hänen äitinsä ole nimeltään Maria ja hänen veljensä Jaakob ja Joosef ja Simon ja Juudas?
    13:56 Ja eivätkö hänen sisarensa ole kaikki meidän parissamme? Mistä sitten hänellä on tämä kaikki?"
    13:57 Ja he loukkaantuivat häneen. Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin kotikaupungissaan ja kodissaan."

    Jeesus ei kiellä, että Joosef on hänen isänsä!

    Luukkaan evankeliumi:
    4:22 Ja kaikki lausuivat hänestä hyvän todistuksen ja ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustansa lähtivät; ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Joosefin poika?"

    Johanneksen evankeliumi:
    6:42 ja he sanoivat: "Eikö tämä ole Jeesus, Joosefin poika, jonka isän ja äidin me tunnemme? Kuinka hän sitten sanoo: 'Minä olen tullut alas taivaasta'?"

    Jeesuksen kotikaupungissa naapurit ja tuttavat pitivät Jeesusta Joosefin lihallisena poikana.
    Jos he olisivat epäilleet muuta, niin Maria olisi kivitetty kuoliaaksi ja Jeesus jäänyt syntymättä.

    Alkuperäistekstissä ei puhuta neitsyen, vaan nuoren naisen raskaaksi tulosta ja ne ovat kaksi, aivan eri asiaa!
    Tässä on kyse tahallisesta, eksyttämistarkoituksessa tehdystä, virheellisestä käännöksestä!

    2.Tessalonikalaiskirje:
    2:11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

    Äänestä

  • kaikki.... kirjoitti:

    Onko kaikki totuudet Matilta kun minuakin matiksi osoitetaan??

    Taidat kantaa sielussasi jotain pahaa Mattia kohtaan eli olet oikessa vain siinä mielessä ettei Tarjaa voi kaikesta syyttää!!!!

    Nuoko ovat vastauksesi kysymykseeni?

    miten ihmiset ovat Raamattua kääntäneet ja vääntäneet, koska Pyhä Henki
    on, lupauksensa mukaan, minullekin paljastanut koko totuutensa.

    Vaikka minulta joku päivä tultaisiin ottamaan Raamattu pois, niin se ei
    minusta Totuuden Hengen ääntä poistaisi, koska Pyhä Henki silloinkin
    välittäisi suoraa tieto Isältä ja Pojalta. Ja vaikka joutuisin oikeuteen,
    kuten täällä on jo monta kertaa yritetty, niin silloinkaan en sanattomaksi jäisi:

    "Kun teitä viedään luovutettavaksi viranomaisille, älkää etukäteen
    olko huolissanne siitä mitä puhuisitte. Puhukaa ne sanat, jotka teille
    tuona hetkenä annetaan. Silloin ette puhu te, vaan Pyhä Henki."

    Ja huomaa: nuo sanat annetaan juuri tämän taivasnetin kautta.

    Ja huomaa vielä tämäkin: tuo tessalonikialaiskirjeen varoitus on paljon
    laajempi, kuin vain tähän asiaan liittyen.

    Äänestä

  • bookmark kirjoitti:

    Montako kohtaa löydät Raamatusta, joiden mukaan opetuslapset kastoivat "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"?
    Et ainuttakaan!
    Sellaisia kohtia kyllä löytyy, joissa he kastavat "Jeesuksen Kristuksen nimeen"!
    Joten taidat itse siinä venkuloida!
    Sanoppas Trubaduuri nyt rehellisesti, että jos sinä olisit ollut itse vastaanottamassa tuota lähetyskäskyä Jeesukselta ja Jeesus olisi sinua käskenyt kastamaan "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", niin olisitko tehnyt niin ja kastanut "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen", vai olisitko tottelemattomasti kastanut "Jeesuksen Kristuksen nimeen"?
    Sanoppas nyt myös se, että pidätkö opetuslapsia tottelemattomina, kun kastoivat "Jeesuksen Kristuksen nimeen", eivätkä "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"?
    Oleppas nyt rehellinen!

    Mitkä Jeesuksen sanat todistat oikeiksi?
    a) "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
    b) "Minun nimeeni" ("Jeesuksen Kristuksen nimeen")

    Jälkikäteen kyllä Simon Pietari katui puheitaan kasteesta, kun häntä oli ensin vähän ojennettu.
    Mitä sitten tulee Johannes Kastajaan, niin hänhän oli Jeesuksen serkku, sukulainen. Joten ei hän minkäänmoisia epäilyksiä esittänyt ihmisen Pojan
    , Kristuksen suhteen. Vaan todisti, Kristuksesta etukäteen ihmisille, teki siis tietä tasaiseksi kulkea, näin niinkuin kuvaannollisesti sanottuna.

    ""oikeasta kasteesta Simon Pietari....
    Kirjoittanut: Trubaduuri 11.12.2006 klo 07.32

    ..muisti viime hetkellä yhden tärkeän seikan, siis sen yhden tärkeimmistä, jonka hän unohti heti Kristuksen julkisen pois menon jälkeen, ja jota hänen ei olisi jota ilmeisimmin pitänyt unohtaa.""

    Apostolien teot 11:16
    16 Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä'.

    Siksipä on ihan oikein kastaa Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimissä. Sillä Isä ja Poika ovat juuri sen asettaneet yhteiseksi tavoitteekseen meidän monen ihmisen osalta. Jolloin ei tarvitse kenenkään enää tehdä eriarvoistavia tapoja ja toimintamalleja itselleen ja yhteisölleen. Alkukielisin tekstien mukaan tuon ko. pyhän Hengen voi laittaa myös tarkoittamaan voimaa, toimivaa yksikköä joka tulee ihmiseen, eli voimallista tekoa jonka vaikutukset näkyvät jotenkin sen kohteeksi joutuneen ihmisen teoissa ja/tai toimimisessa. Kuten esim. jonkin vieraan puhutun kielen hallitseminen tai joku muu henkisen lahjakkuuden osatekijä joka myös sitten hyödyttää koko yhteisöä jollakin konkreettisella tavalla ja tasolla.

    "Jälkikäteen kyllä Simon Pietari katui puheitaan kasteesta, kun häntä oli ensin vähän ojennettu."

    Mitä pajunköyttä tuokin nyt on sinulta!
    Mitä puheitaan Pietari kasteesta katui ja missä?
    Tuo hänen ojentamisensa ei liittynyt kasteeseen!
    Pietari ei katunut missään kohtaan Raamattua sitä, että oli kastanut "Jeesuksen Kristuksen nimeen"!
    Vaan!
    Että Pietari ei uskonut, että pakanatkin voivat saada pelastuksen, Pyhän Hengen JA SAMALLA "yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen". Apt.11:17
    Et ole ymmärtänyt hitustakaan tuosta Apt.11-luvusta!
    Et tippaakaan!
    Se tarkoittaa sitä, että Jumala ojensi Pietaria siitä, kun tämä ei uskonut sitä, että pakanatkin ovat arvollisia ja oikeutettuja Jumalan Sanan saamiseen ja vastaanottamiseen!
    Ei suinkaan ollut kysymys kasteesta, kuten sinä ymmärtämättömyyttäsi väität, vaan pakanoiden kelvollisuudesta pakanattomuuteen, pakanallisuudesta uskomaan Jeesukseen Kristukseen, kelvollisuudesta saamaan Pyhä Henki, uskonsa kautta!
    Lue ensin Apt.11:1-10, ja mieti ajan kanssa lukemaasi!
    Jatka sitten Apt.11:11-18, saat luvan miettiä nytkin ajan kanssa lukemaasi!

    11:11 Ja katso, samassa seisoi sen talon edessä, jossa me olimme, kolme miestä, jotka Kesareasta oli lähetetty minun luokseni.
    11:12 Ja Henki käski minun mennä arvelematta heidän kanssansa; ja myös nämä kuusi veljeä lähtivät minun kanssani. Me menimme sen miehen taloon,
    11:13 ja hän kertoi meille, kuinka hän oli nähnyt enkelin seisovan hänen huoneessaan ja sanovan: 'Lähetä Joppeen noutamaan Simon, jota myös Pietariksi kutsutaan;
    11:14 hän on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta sinä pelastut, ja koko sinun perhekuntasi.'
    11:15 Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
    11:16 Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.'
    11:17 Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
    11:18 Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi."

    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.

    Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.'

    Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"

    Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi."

    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Tuo tapahtui Apostolien tekojen 11-luvussa.
    Paljon voisi kuvitella ehtineen virrata vettä Saimaan kanavassa sen jälkeen, ennenkuin ehdimme Apostolien tekojen 19-lukuun, seurailemaan Paavalin puuhailuja.
    Ja voitko kuvitella Trubaduuri, mihin nimeen Paavali kastaa uskoon tulleita!
    "Herran Jeesuksen nimeen"!
    EI
    "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
    EI EDES
    "Jeesuksen Kristuksen nimeen"
    VAAN
    "Herran Jeesuksen nimeen"!

    Apostolien teot:
    19:1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
    19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan."
    19:3 Ja hän sanoi: "Millä kasteella te sitten olette kastetut?" He vastasivat: "Johanneksen kasteella."
    19:4 Niin Paavali sanoi: "Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen."
    19:5 Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen.
    19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

    Oletko muuten Trubaduuri deeku?
    Luulenpa että olet!

    En ole deeku! Joten koitappa noudattaa vaan hyviä käytöstapoja täälläkin, vaikka et itse kristitty olisikaan.

    Kuka täällä on väittänyt jotta se liittyisi kasteesen, muutoin siis, kuin Simon Pietari itse sanomiensa kautta! Vai väitätkö nyt, jotta tuokin on väärää sanaa. Pietari muistaa Pyhän Hengen kasteen ja sen merkityksen, jonka hän oli jo jostakin tuntemattomasta syystä unhoittanut.

    Ja jos aijot jatkaa tuolla törkeyksiä kylvävälle linjalla, niin sanon sen nyt etukäteen, tulen pyytämään ylläpitoa sinun vietiesi poistamista niistä ketjuista jossa olen itse avauksen tekijä.
    Ja vihjeeksi vain sinullekkin, minulla on kyllä omakin raamattu, ja en kaipaa sinun opetuksiasi mihinkään.

    "tulen pyytämään ylläpitoa sinun vietiesi poistamista niistä ketjuista jossa olen itse avauksen tekijä. "

    Tuohan oli päivän paras!
    Kaikki jotka ovat eri mieltä kanssasi, poistatat avaamistasi "keskusteluista"!

    "En ole deeku!"

    Pyydän anteeksi sinulta, ettet ole deeku!

    "Ja jos aijot jatkaa tuolla törkeyksiä kylvävälle linjalla,"

    Linjoista en tiedä mitään, mutta tuo sinun syyttelysi törkeydestäni, on minulle täysin ymmärtämätöntä!
    Kaikki on käsitteellistä!

    "Kuka täällä on väittänyt jotta se liittyisi kasteesen,"

    Kukahan lienee? Olisikohan ollut Trubaduuri?:

    "Eipä niitä tekoja tarvitse löytää raamatusta välttämättä!
    Kirjoittanut: Trubaduuri 31.1.2007 klo 15.26

    Jälkikäteen kyllä Simon Pietari katui puheitaan kasteesta, kun häntä oli ensin vähän ojennettu."

    "Pietari muistaa Pyhän Hengen kasteen ja sen merkityksen, jonka hän oli jo jostakin tuntemattomasta syystä unhoittanut."

    Kunnioittavasti ja mitä ystävällisemmin, haluan ilmoittaa sinulle olevani eri mieltä tuossa asiassa kanssasi.
    Pietari ei suinkaan ollut unohtanut mitään, "jostakin tuntemattomasta syystä"!
    Pietari oli vain yllättynyt, että pakanoidenkin päälle Pyhä Henki laskeutui!
    Ja vasta sitten, kun ei uskonut Apt.11:1-10!

    Ja kun minä rupesin puhumaan, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin alussa meidänkin päällemme.
    Silloin minä muistin Herran sanan, jonka hän sanoi: 'Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä.'
    Koska siis Jumala antoi yhtäläisen lahjan heille kuin meillekin, kun olimme uskoneet Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin mikä olin minä voidakseni estää Jumalaa?"
    Tämän kuultuansa he rauhoittuivat ja ylistivät Jumalaa sanoen: "Niin on siis Jumala pakanoillekin antanut parannuksen elämäksi."

    "Ja vihjeeksi vain sinullekkin, minulla on kyllä omakin raamattu"

    Minulla myös, mutta minulla on Raamattu ja seinällä roikkuu kitara.

    väität raamatun olevan väärennetty tuon Matteuksen 28 luvun ja 18-20 jakeiden osalta . esitä todisteet

    Äänestä

  • sinäkin kirjoitti:

    väität raamatun olevan väärennetty tuon Matteuksen 28 luvun ja 18-20 jakeiden osalta . esitä todisteet

    EwV pote, mwroi, qelete agapa thn mwrian, kai oi cleuastai qelousin hdunesqai eiV touV cleuasmouV autwn, kai oi afroneV qelousi misei thn gnwsin;

    Äänestä

  • Lähetyskäsky on kyllä annettu paljon aijemmin kuin jota nuo jälkeenpäin tehdyt kirjoitukset, ja sitä ne eivät tuo esiin, siis kerro sanallisesti. Ja tuossa yhdessä Matteuksen kirjan luvussa, juuri Matteus todistaa Jeesuksen antaneen lähetyskäskyn
    siteeraamalla Kristuksen sanoja, sanasta sanaan.

    Matteus 28
    18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Lähetyskäsky on kyllä annettu paljon aijemmin kuin jota nuo jälkeenpäin tehdyt kirjoitukset, ja sitä ne eivät tuo esiin, siis kerro sanallisesti. Ja tuossa yhdessä Matteuksen kirjan luvussa, juuri Matteus todistaa Jeesuksen antaneen lähetyskäskyn
    siteeraamalla Kristuksen sanoja, sanasta sanaan.

    Matteus 28
    18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
    19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
    20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

    Ei edes väärennetyssä raamatussa ole Jeesus sanonut että "käsken"
    Ja ei edes väärennetyssä raamatussa ole kuin 10 käskyä ja niissäkin osa väärennettyjä.

    Eikö kristinuskon olis parempi ensiksi opetella käytännössä miten älä tapa käsky toimii Jumalan ja Jeesuksen tahdon mukaisesti ja sitten tulla opettamaan toisia muissa uskon asioissa?

    Sellaisella opettajallakohan se Jumalallisuuden totuus ja tietous on joka on Jumalaa ja Jeesusta vastaa toiminut KÄYTÄNNÖSSÄ kohta 2000 vuoden ajan?
    Uskoa saa kenen oppeihin tahansa se on jokaisen oikeus mutta on se samalla velvollisuuskin miettiä opettajansa oikeaoppisuutta käytännössä. Vai joko sekin Jumalallisuus on syntiä?

    Äänestä

  • jauhat kirjoitti:

    mitähä uskontoa Mirka nytten tuot tähän juttuun suolaksi ?

    En ole leipuri. Enkä paskakuski. Enkä leiki sillä!

    Äänestä

Kenen totuus on hänellä joka miljoonien, todennäköisesti satojen miljoonien ihmisten murhaajaa ja murhauttajaa palvellee?

Jumalan on meille kaikki yhdeksän (9) älä tapa käskyä antanut ja Jeesus on ne vahvistanut eli murhaajan täytyy silloin olla saatananpalvelija.

Ja joka tukee ja kannustaa saatananpalvelijaa puhuu edustamanssa herra saatanan totuutta.

-

Nyt sattuu olemaan niin, että raamattu on lähetyskäsky sanan osaltakin väärennetty.
Perustelu:
Sitä sanaa ei raamatussa ollut ennen kuin vuoden 1992 vuoden raamatussa eli selvää selvempi RIKOS raamatussa olevia kieltoja vastaan:
5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."

Joh. Ilm. 22:18, 19 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

-

Väärennetyssäkin raamatussa lukee:
"Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni. "

Käskikö Jumala tai/ja Jeesus muuttaa raamatun sisältöä?
Käskikö Jumala tai/ja Jeesus ottaa raamatusta pois älä tee huotin käskyn?
Käskikö Jumala tai/ja Jeesus lisätä rammattuun lähetyskäskyn?
Vetäkää esiin varmat todisteet, ellette selviä siitä niin tiedämme kaikki että herranne on herra saatana jolle näitä jumalattomuuksia teette!!!

-

Ei Jumala ole tehnyt raamattua saatanalliseksi vaan saatana ja saatanan palvelijat!
Jumala on meille selvä ja ristiriidattomasti oikeaoppinen Jumala joka ei sanaansa noin saatanallisesti meille kertoisi joten jokaiselle Jumalaa ja Jeesusta sielussaan pitävän tulisi huomata piilosaatanallisuuksien jumalattomuudet.
2.Korinttolaiskirje:
11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
11:15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

-

Sitäpaitsi, lähetys käsky ei ole käsky vaan selvä kehoitus JEESUKSEN OPETUSLAPSILLE!

Totuus tämän kysymyksen vastauksessa:
KUINKA MONTA KRISTINUSKON KOKO OLEMASSA OLONSA AJAN OLLUTTA MURHAAJAA JA MURHAUTTAJAA OVAT OLLEET JEESUKSEN OPETUSLAPSIA?

Minun sieluni vastaus on ehdottomasti:
Ei yhtään, ei ensimmäistäkään vaan jokainen on ollut saatananpalvelija se teoillaan osoittaen!

Ja tulee aina muistaa, että jos, siis JOS Jeesuksen kehoitus olis ollut käsky niin se olis vastoin raamatun näitä kohtia:
"... joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi" (Ilm. 22.17).
"... Valitkaa tänä päivänä, ketä te tahdotte palvella" (Joosua 24:15).
Ja Jumala ja Jeesus ei sanoissaan ole ristiriitaisia vaan väärennetyn raamatun saatanallisuus tekee raamatun ristiriitaiseksi.
Siis, on selvää Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamista väitää raamattua Heidän sanaksi koska ei Jumala ja Jeesus sanassaan ole niin huonija Itseään ilmaisemaan ja eivät He liioin niin ristiriitaisia ole kuin saatana aikaan saamat tekstit ovat.

Eli saatanan toimesta väärennetään raamattua ristiriitaisemmmaksi.
Siten raamattu ei ole pelkästään Jumalan ja Jeesuksen sanaa vaan saatnallisuuksilla pilattu saatanan käsikirja!

---

Älkää haukkuko minua teksteistäni vaan haukkukaa saatanallisia jumalattomuuksien aikaan saajia.
Haukkuva koira ei pure - mutta haukkuva uskovainen osoittaa tylsät hampaansa eli sen kuinka kaukana hän on Jeesuksen opetuksesta: rakastakaan toisianne koska rakkaus täyttää kaikki lait!
Usko on uskoa ja uskoa voi vaikka aidan seipäseen mutta Jumaluuden tietoutta sielussaan omaavalla on tiedon varmuus.

Äänestä
  • Missä kohdin Jeesus lähetyskäskyä antaessaan puhuu saatanan totuutta? Jos hän mielestäsi puhuu, niin onko hänen käskijänsä silloin itse saatana? Ja jos mielestäsi hän on sinulle saatana, niin kutsutaanko häntä Jumalaksi koska Jeesus kutsuu häntä Isäkseen
    , joka on myös samalla lähetyskäskyn alkuperäinen laatija?

    Äänestä

  • muovailija kirjoitti:

    Missä kohdin Jeesus lähetyskäskyä antaessaan puhuu saatanan totuutta? Jos hän mielestäsi puhuu, niin onko hänen käskijänsä silloin itse saatana? Ja jos mielestäsi hän on sinulle saatana, niin kutsutaanko häntä Jumalaksi koska Jeesus kutsuu häntä Isäkseen
    , joka on myös samalla lähetyskäskyn alkuperäinen laatija?

    Se on saatanan totuutta että Jumalan ja Jeesuksen sanaa vääriteltynä julistaa!

    Kirjoitat lähetyskäskystä niinkuin se olis aina ollut raamatussa vaikka se raamattuun väärennettiin vasta 1992 vuoden raamatun väärennökseen. Tuollakin on tietoa jota sopii tutkia:
    http://www.jeesus-on-herra.com/kirjoitukset/akavavaroitus.htm

    Olet ilmeisesti raamatun väärentäjien tuki ja turva mutta voit olla varma, että raamattuun tehdyt muutokset ei ole Jumalan ja Jeesuksen aikaan saamia niinkuin yrität kierosta ilmaista!
    Ja koska Jumala ja Jeesus ei muutoksia ole aikaan saanut niin eikö sinulle ole selvää kuka ja miksi sen teki tai/ja tekivät?

    Äänestä

  • totuutta... kirjoitti:

    Sinä syytit taas Jeesusta vääristelystä. Hän itse on puhunut opetuslapsille lähetyskäskystä. Jos tiedät asian olevan toisin niin esitä todisteesi ja lopeta Jeesuksen ja Jumalan aiheeton syyttäminen raamatun väärentelystä.

    Äänestä

  • Olet aikaisemminkin syyttänyt Jeesusta saatanaksi
    tuolla nurinkurisella ja nurjamielisellä tyylilläsi!
    Noh, ainakin osoitat selvästi olevasi jotakin muuta kuin oikein uskova kristillisyyden kannattaja.
    Mutta, miksi vihaat Kristusta Ja hänen taivaallista Isäänsä nuinkin paljon kuin teet?

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Olet aikaisemminkin syyttänyt Jeesusta saatanaksi

    Sinun totuus on sitä että saatanallisuudet ovat Jumalan ja Jeesuksen oppeja kuten älä tapa käskynkin tulkinta!

    Kirjoitin:Se on saatanan totuutta että Jumalan ja Jeesuksen sanaa vääriteltynä julistaa!

    Ja tuolla tarkoitin ett joka väärennetyn raamatun tekstiä väittää Jumalan ja Jeesuksen sanaksi; julistaa saatanan totuutta eli on valkeuden enkeli joka toimii Jumalan ja Jeesuksen nimissä saatanalle palveluksia tehden.

    Vittuilla ja vinoilla osaatte mutta opetelkaa se älä tapa käskyn tarkoitus teoillannekin niin voidaan joskus oppia olettamaan, että kristinuskossa on joku muu kuin itse saatana jota jumalana palvelette.

    Miksi putut minun puutteisiin kun olis tärkeimpiäkin asiota mistä kirjoittaa!

    Kerro kuka ja mistä toi vuoden 1992 raamattuun sanan lähetyskäsky???

    Äänestä

  • on sitä kirjoitti:

    Sinäpä siten kuitenkin kirjoitat. Joten kanna myös vastuusi teoistasi jotka sotivat Jumalaa ja Jeesusta vastaan. Siis sinä Matti Simonaho.

    Äänestä

  • minun puutteisiin kirjoitti:

    Miksi putut minun puutteisiin kun olis tärkeimpiäkin asiota mistä kirjoittaa!

    Kerro kuka ja mistä toi vuoden 1992 raamattuun sanan lähetyskäsky???

    En ole kirjoittanut raamatun vuoden 1992 lähestyskäskystä tänne yhtään mitään. Joten mitä tarkoitat?

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    En ole kirjoittanut raamatun vuoden 1992 lähestyskäskystä tänne yhtään mitään. Joten mitä tarkoitat?

    No kerro sit meille mistä se lähetyskäsky sana ilmesty vuoden 1992 raamattuun?
    Väärensikö sen joku oliko Jumala vai Jeesus sitä tuomassa?
    Ja samalla voit kertoa kuka ja miksi otti pois älä tee huorin käskyn samasta 1992 raamatusta vai loppuko muste kesken?

    Ja minulle on epäselvää se että miten se kristinusko oikein asiota tulkitsee kun raamatun kaikissa älä tapa käskyissä on selvä kielto ettei saa tappaa ja suomessakin se kristinuskon valtion kirkko on murhannut ja murhauttanut omia jäseniäkin, ettei vain itse saatana ole johtamassa toimintaa vai?
    Eikä sinun tarvii kertoa enään mielipidettäsi siitä oliko punaisten vainajien joukossa uskovasia. Sen asenteesi jo tiedämme.

    Aloituksessasi on näin:

    Lähetyskäsky.
    Kirjoittanut: Trubaduuri 31.1.2007 klo 07.37

    ja silti kirjoitat näin;
    "En ole kirjoittanut raamatun vuoden 1992 lähestyskäskystä tänne yhtään mitään. Joten mitä tarkoitat? "

    Lähetyskäskyä ei ollut muissa raamatuissa kuin vuoden 1992 vuoden joten olet osoittanut itses taas valehtelijaksi!
    Mutta sinua varmaan lohduttaa tieto, että herrasi, herra saatana on hyvillään kovista yrityksistäsi.

    Äänestä

  • meille tiedoksi kirjoitti:

    Jospa sinä Matti Simonaho etsisit itsellesi jotakin parenpaa tekemistä. Niin minä kerron sitten! Ja koska tekijän oikeudet raamatun versioon vuodelta 1992 omistaa suomen ev. luterilainen kirkkokunta, niin kysyppä heiltä heidän asioitaan.

    Äänestä

  • kerro ahdistaako kirjoitti:

    Aloituksessasi on näin:

    Lähetyskäsky.
    Kirjoittanut: Trubaduuri 31.1.2007 klo 07.37

    ja silti kirjoitat näin;
    "En ole kirjoittanut raamatun vuoden 1992 lähestyskäskystä tänne yhtään mitään. Joten mitä tarkoitat? "

    Lähetyskäskyä ei ollut muissa raamatuissa kuin vuoden 1992 vuoden joten olet osoittanut itses taas valehtelijaksi!
    Mutta sinua varmaan lohduttaa tieto, että herrasi, herra saatana on hyvillään kovista yrityksistäsi.

    siispä lopeta tuo häiriköintisi ajoissa

    Äänestä

  • järjissäsi kirjoitti:

    siispä lopeta tuo häiriköintisi ajoissa

    Mitä minulle toisten asiat kuuluu???

    siis tarkoitan etten minä ole matti joten voit vaihtaa säveltä ja lopetta häiriköintis!
    Onko niin, että kun keskustelun totuus kuristaa tuskaisen rinnassa niin keksitään tämmösiä kieroiluja!

    Äänestä

  • meille tiedoksi kirjoitti:

    No kerro sit meille mistä se lähetyskäsky sana ilmesty vuoden 1992 raamattuun?
    Väärensikö sen joku oliko Jumala vai Jeesus sitä tuomassa?
    Ja samalla voit kertoa kuka ja miksi otti pois älä tee huorin käskyn samasta 1992 raamatusta vai loppuko muste kesken?

    Ja minulle on epäselvää se että miten se kristinusko oikein asiota tulkitsee kun raamatun kaikissa älä tapa käskyissä on selvä kielto ettei saa tappaa ja suomessakin se kristinuskon valtion kirkko on murhannut ja murhauttanut omia jäseniäkin, ettei vain itse saatana ole johtamassa toimintaa vai?
    Eikä sinun tarvii kertoa enään mielipidettäsi siitä oliko punaisten vainajien joukossa uskovasia. Sen asenteesi jo tiedämme.

    Trubaduuri ei ymmärrä, mitä ajat takaa, kykenemättä sen vuoksi vastaamaan sinulle asiallisesti, muuten kuin vinoilemalla ymmärtämättömyyttään.

    Sanaa "lähetyskäsky", ei ole lisätty jakeeseen Matt.28:16, vaan se on OTSIKKO jakeisiin, jotka on nimetty "lähetyskäskyksi".
    Käy tarkistamassa:
    http://www.nic.funet.fi/pub/doc/bible/fi/1992/Matt.28.html

    http://www.nic.funet.fi/pub/doc/bible/fi/1992/Raamattu.html
    http://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raamattuhaku
    http://www.finbible.fi/

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Sinäpä siten kuitenkin kirjoitat. Joten kanna myös vastuusi teoistasi jotka sotivat Jumalaa ja Jeesusta vastaan. Siis sinä Matti Simonaho.

    Miksi toisille soitat suutas kun sinulle osoitetaan totuuksia?

    Oot tosi kummallinen valehtelijaksikkin!

    Äänestä

Aloitteen tekijälle tiedoksi, että:

Saatanan totuutta on se, että opettaa esimerkiksi älä tapa käskyn ja sitten toimii sitä vastaan tappamalla ja tapattamalla kunten esimerkiksi kristinuskon on koko olemassa olonsa ajan tehnyt.

Jos et ymmättä tuota niin käänny herra saatana puoleen luottamuksella niin hän varmaan ohjaa sinua ymmärtämään, että kun palvelee murhajaa ja murhauttajaa niin älä tapa köskyn rikkojaa palvelevana on saatanan totuuden äänitorvi kaikessa jumalattomuudessaan!

Äänestä
  • Lähetys käskyyn ei sisältynyt tappamisen oikeutta.
    Etkö ymmärrä lukemaasi?

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Lähetys käskyyn ei sisältynyt tappamisen oikeutta.
    Etkö ymmärrä lukemaasi?

    Kieroilet taas saatanallisesti!

    Okei!

    Kerro miksi murhaajan opettama totuus olis Jumalallisempi kuin sellaisen opetus joka ei murhaa?

    Äänestä

  • niin vätetäkkään kirjoitti:

    Kieroilet taas saatanallisesti!

    Okei!

    Kerro miksi murhaajan opettama totuus olis Jumalallisempi kuin sellaisen opetus joka ei murhaa?

    Viittaatko nyt Paavaliin ja itseesi?

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Viittaatko nyt Paavaliin ja itseesi?

    Kerro miksi murhaajan opettama totuus olis Jumalallisempi kuin sellaisen opetus joka ei murhaa?

    Äänestä

  • vastaa rehellisesti kirjoitti:

    Kerro miksi murhaajan opettama totuus olis Jumalallisempi kuin sellaisen opetus joka ei murhaa?

    Paavalihan on yksi esimerkki murhaajasta jonka kirjoituksia pidetään jumalallisenpina kuin sinun.
    Enkä pidä teidän kummankaan esittämää arviota totuudesta oikeana. Varsinkin, kun sinä et ole esittänyt vielä yhtikäs mitään, josta voisi jotakin vertailua tehdä johonkin toiseen. Etkä ole kyennyt tuomaan esille laisinkaan opetuksia totuudesta.
    Mikä se on, se sinun totuutesi? Ja mikä on, niin kutsumasi opetuksesi sisältö? Kerro sekin minulle.

    Vastaan ensin niin vastaan kysymyksiisi vinoilematta!
    Siis:
    Kerro miksi murhaajan opettama totuus olis Jumalallisempi kuin sellaisen opetus joka ei murhaa?

    ps
    Minun edellisesäkään viestissä ei ollut käskyä joten on ilmeistä, että vääristät asioita keskustelun kulkua muuttaaksesi. Se osoittaa ettet ole puhtaalla omalla tunnolla mukana.

    Äänestä

  • olis jo aika kirjoitti:

    En voi ottaa julkisesti kantaa asiaan ennen kuin tiedän, jota sinä tarkoitat jumalallisen totuuden
    opetuksella. Ymmärrätkö? Sellainen opetus, jossa opetetaan murhaamaan, on tietenkin täysin väärää opetusta kristillyydessä kaikinpuolin. Enkä ole ikinä kuulluutkkaan sellaisesta opetuksesta, tai opettajista jotka sitä opettaisivat joillekkin.

    No jos sinulla on hukassa ymmärrys Jumalallisuudesta niin asiahan onkin sitten selvä ketä palvelet! Nyt olis vain saatava sinut ymmärtämään että olet harhautettu saatanallisuuksia tekevien leiriin!

    Kristinuskon opettama saatanallisuus opettaa murhaamaan ja murhauttamaan.

    Ja

    Jumala on antanut älä tapa käskyn ja Jeesus on senkin käskyn vahvistanut ja he jotka Jumalan ja Jeesuksen tahtoa noudattavat elävät Jumalallista totuutta noudattaen.

    -

    Kerro miksi murhaajan opettama totuus olis Jumalallisempi kuin sellaisen opetus joka ei murhaa?

    Äänestä

Olen osoittanut keskustelun aloittajalle ettei lähetyskäsky sanaa ollut raamatussamme enne vuoden 1992 raamatun väärennöstä.
Kiitokseksi siitä selvyydestä aloittaja alkaa vertaamaan minua murhaajiin:
"Paavalihan on yksi esimerkki murhaajasta jonka kirjoituksia pidetään jumalallisenpina kuin sinun.
Enkä pidä teidän kummankaan esittämää arviota totuudesta oikeana. Varsinkin, kun sinä et ole esittänyt vielä yhtikäs mitään, josta voisi jotakin vertailua tehdä johonkin toiseen. Etkä ole kyennyt tuomaan esille laisinkaan opetuksia totuudesta.
Mikä se on, se sinun totuutesi? Ja mikä on, niin kutsumasi opetuksesi sisältö? Kerro sekin minulle."

Paavali kidutti ja murhasi Jeesuksen seuraajia mutta minulla ei ole syntilistallani vielä yhtään murhaa.
Jos Jumalaa ja Jeesusta vähänkään kunnoittaa, niin ei anna väärrää todistusta lähimmäisestään joten aloituksen tekijällä taitaa olla herra sielussaan eikä Jumalan ja Jeesuksen opetukset joten suosittelen varovaisuuteen.

Äänestä

  • bookmark kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000023277936

    Anteeksi kun sekaannun keskusteluunne!
    Kirjoittanut: bookmark 31.1.2007 klo 13.57

    Olen lukenut tuon ja asia on selvä!

    Totuus on vaan se, että kyseessä ei ole vain ja ainoataan "lähetyskäsky" sanan lisäys vaan ON OTETTAVA HUOMIOON SE, ETTÄ JEESUKSEN KEHOTUKSESTA; OPETUSLAPSILLE; TEHDÄÄN KÄSKY! JA KÄSKYNÄ SE ON RISTIRIIDASSA RAAMATUN TOISIIN KASTETTA KOSKEVIIN TEKSTEIHIN.
    Mutta vaikka se olis vain otsikon lisäys, niin se on raamatun vastaisuus.

    Ilmeisesti saatanallisuuksia rakastavat pitävät taktiikkanaan tehdä repiä raamatusta pois Jumalan antamia ja Jeesuksen vahvvistamia asioita (älä tee huorin on pois, nyt saat huorata) MUTTA kun joku saatanalle sopiva asia ei ole käsky niin SIITÄ TEHDÄÄN KÄSKY eli raamattu on muuttuvassa olotilassa aina ja ne muutokset tekee satana kätyreineen!

    Äänestä

  • tuon ja kirjoitti:

    sun olis hyväksi mennä helvettiin täältä

    Äänestä

  • siksi kirjoitti:

    sun olis hyväksi mennä helvettiin täältä

    Todista väitteesi?
    Kristinuskolla on miljoonien, todennäköisesti satojen miljoonien ihmisten murhat historiassaan niin se on saatanalle palveluksia tekevä eli todistettavasti saatananpalvelija.

    Minulla ei ole yhtään murhaa listallani mutta sellaiset kuin sinä yrittävät puolustaa murhaajaa kaikin keinoin mutta valitettavasti kristinuskon historia on ja pysyy murhaajan historiana.

    Haukkuva koira ei pure - mutta haukkuva uskovainen osoittaa tylsät hampaansa eli sen kuinka kaukana hän on Jeesuksen opetuksesta: rakastakaan toisianne koska rakkaus täyttää kaikki lait!

    Äänestä

  • miksi siis kirjoitti:

    sinäkin rienaat herjaten täällä heidän omaksumia uskonnollisia arvojaan ja heitin Jumalaa

    WV o kuwn epistrefei eiV ton emeton autou, outwV o afrwn epanalambanei thn afrosunhn autou.

    Äänestä

  • on palvojia kirjoitti:

    Todista väitteesi?
    Kristinuskolla on miljoonien, todennäköisesti satojen miljoonien ihmisten murhat historiassaan niin se on saatanalle palveluksia tekevä eli todistettavasti saatananpalvelija.

    Minulla ei ole yhtään murhaa listallani mutta sellaiset kuin sinä yrittävät puolustaa murhaajaa kaikin keinoin mutta valitettavasti kristinuskon historia on ja pysyy murhaajan historiana.

    Haukkuva koira ei pure - mutta haukkuva uskovainen osoittaa tylsät hampaansa eli sen kuinka kaukana hän on Jeesuksen opetuksesta: rakastakaan toisianne koska rakkaus täyttää kaikki lait!

    "Haukkuva koira ei pure - mutta haukkuva uskovainen osoittaa tylsät hampaansa eli sen kuinka kaukana hän on Jeesuksen opetuksesta: rakastakaan toisianne koska rakkaus täyttää kaikki lait!"

    Voiko tuota asiaa enään paremmin ilmaista?!

    Äänestä

  • segnalibro kirjoitti:

    Jätin tuon jatkon pois kohtaliaasti!

    Haukkuva koira ei pure - mutta haukkuva uskovainen osoittaa tylsät hampaansa eli sen kuinka kaukana hän on Jeesuksen opetuksesta: rakastakaan toisianne koska rakkaus täyttää kaikki lait!
    Kristinuskon tapa osoittaa rakkautta on murhata rakastamansa ja jos se on lapsi niin kiduttamisen jälkeen murhata noitaroviolla polttamalla elävänä.

    Äänestä

Kai o IhsouV eipe proV auton× Ti me legeiV agaqon; oudeiV agaqoV eimh eiV o QeoV.
Dioti einai eiV QeoV, eiV kai mesithV Qeou kai anqrwpwn, anqrwpoV IhsouV CristoV,

Äänestä
  • 18 Kai proselqwn o IhsouV, elalhse proV autouV, legwn× Edoqh eiV eme pasa exousia en ouranw kai epi ghV.

    19 PoreuqenteV loipon maqhteusate panta ta eqnh, baptizonteV autouV eiV to onoma tou PatroV kai tou Uiou kai tou Agiou PneumatoV,

    20 didaskonteV autouV na fulattwsi panta osa parhggeila eiV esaV× kai idou, egw eimai meq' umwn pasaV taV hmeraV ewV thV sunteleiaV tou aiwnoV. Amhn.

    Äänestä

  • eimai egw o CristoV kirjoitti:

    18 Kai proselqwn o IhsouV, elalhse proV autouV, legwn× Edoqh eiV eme pasa exousia en ouranw kai epi ghV.

    19 PoreuqenteV loipon maqhteusate panta ta eqnh, baptizonteV autouV eiV to onoma tou PatroV kai tou Uiou kai tou Agiou PneumatoV,

    20 didaskonteV autouV na fulattwsi panta osa parhggeila eiV esaV× kai idou, egw eimai meq' umwn pasaV taV hmeraV ewV thV sunteleiaV tou aiwnoV. Amhn.

    Auth de einai h aiwnioV zwh, to na gnwrizwsi se ton monon alhqinon Qeon kai ton opoion apesteilaV Ihsoun Criston.

    Kai prosetaxen autouV na baptisqwsin eiV to onoma tou Kuriou. Tote parekalesan auton na diameinh hmeraV tinaV.

    AkousanteV de ebaptisqhsan eiV to onoma tou Kuriou Ihsou.

    Äänestä

Näyttää nyt siltä, ettei kovinkaan moni ole kanssani
ollenkaan samaa mieltä lähetyskäskyn aitoudesta eikä sen tarpeellisuudesta ihmiskunnan ja luomakunnan
näkökulmasta katsoen.

Hmnnnm.... Kieliikö tämä kristillisyyden tilasta tämän päivän suomessa?

Trubaduuri.

Äänestä
  • On se ihan aito väärennys raamattuun koska sitä ei ole aikaisemmin ollut lähetyskäskynä vaan se oli ennen tunnettu ihan muuna kuin käskynä.
    Kyllä se saa olla aito väärennös ja tulee olemaan vain saatanallisuuden todistuksena.

    Äänestä

  • ihan aito kirjoitti:

    On se ihan aito väärennys raamattuun koska sitä ei ole aikaisemmin ollut lähetyskäskynä vaan se oli ennen tunnettu ihan muuna kuin käskynä.
    Kyllä se saa olla aito väärennös ja tulee olemaan vain saatanallisuuden todistuksena.

    Todista väitteesi täysin oikeaksi tai vaikene!

    Tosiasiassa ei kukaan muu kuin Jeesus olisi voinut antaa lähetyskäskyä, sillä hänelle oli annettu kaikki valta maan päällä taivaallisen Isän toimesta.
    Kristus siis toimi kuten piti, noudattaen taivaan Isän tahtoa, niin kuin hänen tapansa olikin.
    Ja jos sinä valehtelet Jeesusta vastustaen, niin silloin sinä olet isästä Perkeleestä lähtöisin ja tuot saatanallista oppiasi tänne.

    Äänestä

  • Ensin teet aloituksen Trubaduuri nimimerkillä ja sitten kehut omaa aloitustasi Tremoles nimimerkillä!
    Tosi hassua, eikö ole itsestäsikin, sekä "ihmiskunnan ja luomakunnan
    näkökulmasta katsoen"?

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    Todista väitteesi täysin oikeaksi tai vaikene!

    Tosiasiassa ei kukaan muu kuin Jeesus olisi voinut antaa lähetyskäskyä, sillä hänelle oli annettu kaikki valta maan päällä taivaallisen Isän toimesta.
    Kristus siis toimi kuten piti, noudattaen taivaan Isän tahtoa, niin kuin hänen tapansa olikin.
    Ja jos sinä valehtelet Jeesusta vastustaen, niin silloin sinä olet isästä Perkeleestä lähtöisin ja tuot saatanallista oppiasi tänne.

    Jeesus ei todellakaan valehtele mutta kristinusko ja raamattu valehtelee!
    Huomaa ero kun olet niin kauhean viisas ja ärhäkkä!

    Muuten, ihan vihjeeksi vaan, raamatussakin lukee että älä anna väärää todistusta... ainiin no ehkä sinulla on oikeus saatanaa puolustaa kaikella tavoillasi.

    Raamatussa lukee yhdeksän kertaa Jumalan antama ja Jeesuksen vahvistama älä tapa käsky! Kristinusko on maailman suurin murhaaja ja murhauttaja ja kristinuskon toimesta Jeesuksen seuraajatkin Paavalin avulla murhattiin joten minunko pitää oikeaksi todistaa kristityille heidän omia saatanallisuuksia?
    Luulin, että kun tiedät kaikki minun puutteeni niin tunnet omaski!!!

    Lähetyskäsky sana tuli raamattuun 1992 vuoden painokseen, oliko Jumala vain Jeesus joka sen sinne asetti?
    Minä viekkaan että saatana koska se käsky sotii muista raamatunkohtia vastaan eli tekee raamatun entistä ristiriitaisemmaksi eli saatanallisemmaksi.

    Kysy itseltäsi oletko Jeesuksen vastustajan vai Jeesusta puoltavan puolella tukiessasi murhaajaa ja murhauttajaa sekä puolustamalla sellaisia opetuksien antajia! Kun kristinusko murhaajana ja murhauttajana on älä tapa käskyn rikkoja niin vain saatanan palvojien mielestä kristinusko on muka jumalallinen ja silloin se todistaa että saatanaa palvelette jumalana!
    Murhaamiset ja raamatun väärentämiset ovat selvyydellä saatanan aikaan saannoksia ja todistuksia miten saatana toimii.

    Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
    Kuka otti raamatusta pois älä tee huorin käskyn?
    Kenen palvelija on kristinusko maailman suurimpana tappajana ja tapattajana?

    Joh. 15:17 Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
    Kristinusko rakastaa murhaamalla, joka kidutuksien jälkeen polttamalla syyttömiä lapsia noitina jotta se saatanan helvetti olis tuttu kaikille saatananpalvelijoille.
    Kerro, onko murhaamisella osoitettu sitä rakkautta jota Jeesus opetti?

    Lähetyskäsky EI OLE KÄSKY ja se on yksi monista raamattuun lisätyistä saatanallisuuksista (piste)

    Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.

    Se joka älä tapa käskyäkin vastaan rikkoo on hajottamassa!
    Toivottavasti opit jotain Jumalan ja Jeesuksen tahdosta ja siitä ketä Heidän nimissä luulet palvelevasi!!!!!!

    Äänestä

  • bookmark kirjoitti:

    Ensin teet aloituksen Trubaduuri nimimerkillä ja sitten kehut omaa aloitustasi Tremoles nimimerkillä!
    Tosi hassua, eikö ole itsestäsikin, sekä "ihmiskunnan ja luomakunnan
    näkökulmasta katsoen"?

    Mitäs sinä täällä ihmisiä pilkkaat ja vainoat nuilla mitään sanomattomilla herjoillasi ja vain yhtä tyhjän kanssa olevilla pötypuheillasi?
    Et sinä ainakaan oikea kristitty ole, kun et tunne Kristuksen opetuksia ja käskyjä, etkä osaa ollenkaan käyttäytyä kuten kristittyjä ihmisiä on opetettu ja neuvotttu tekemään. Teille kaikille omapäisille ja hölösuisille uskottomille on kyllä aivan omat palstat olemassa, jossa voitte laskea liikoja höyryjä ulos!
    Terve menoa sinne. Tai sitten asiallisuutta mukaan evääksi, kun tulet minun kanssani sanailemaan.

    Äänestä

  • no mistä kirjoitti:

    Jeesus ei todellakaan valehtele mutta kristinusko ja raamattu valehtelee!
    Huomaa ero kun olet niin kauhean viisas ja ärhäkkä!

    Muuten, ihan vihjeeksi vaan, raamatussakin lukee että älä anna väärää todistusta... ainiin no ehkä sinulla on oikeus saatanaa puolustaa kaikella tavoillasi.

    Raamatussa lukee yhdeksän kertaa Jumalan antama ja Jeesuksen vahvistama älä tapa käsky! Kristinusko on maailman suurin murhaaja ja murhauttaja ja kristinuskon toimesta Jeesuksen seuraajatkin Paavalin avulla murhattiin joten minunko pitää oikeaksi todistaa kristityille heidän omia saatanallisuuksia?
    Luulin, että kun tiedät kaikki minun puutteeni niin tunnet omaski!!!

    Lähetyskäsky sana tuli raamattuun 1992 vuoden painokseen, oliko Jumala vain Jeesus joka sen sinne asetti?
    Minä viekkaan että saatana koska se käsky sotii muista raamatunkohtia vastaan eli tekee raamatun entistä ristiriitaisemmaksi eli saatanallisemmaksi.

    Kysy itseltäsi oletko Jeesuksen vastustajan vai Jeesusta puoltavan puolella tukiessasi murhaajaa ja murhauttajaa sekä puolustamalla sellaisia opetuksien antajia! Kun kristinusko murhaajana ja murhauttajana on älä tapa käskyn rikkoja niin vain saatanan palvojien mielestä kristinusko on muka jumalallinen ja silloin se todistaa että saatanaa palvelette jumalana!
    Murhaamiset ja raamatun väärentämiset ovat selvyydellä saatanan aikaan saannoksia ja todistuksia miten saatana toimii.

    Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
    Kuka otti raamatusta pois älä tee huorin käskyn?
    Kenen palvelija on kristinusko maailman suurimpana tappajana ja tapattajana?

    Joh. 15:17 Tämän käskyn minä teille annan: rakastakaa toisianne.
    Kristinusko rakastaa murhaamalla, joka kidutuksien jälkeen polttamalla syyttömiä lapsia noitina jotta se saatanan helvetti olis tuttu kaikille saatananpalvelijoille.
    Kerro, onko murhaamisella osoitettu sitä rakkautta jota Jeesus opetti?

    Lähetyskäsky EI OLE KÄSKY ja se on yksi monista raamattuun lisätyistä saatanallisuuksista (piste)

    Matt. 12:30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.

    Se joka älä tapa käskyäkin vastaan rikkoo on hajottamassa!
    Toivottavasti opit jotain Jumalan ja Jeesuksen tahdosta ja siitä ketä Heidän nimissä luulet palvelevasi!!!!!!

    Jeesus on yhtä kuin Kristus, joka on yhtä kuin ko. kristinusko! Onko älyssäsi ja ymmärryksessäsi mahdollisesti jotakin vialla, kun juuri sinullle täytyy toistella näitä itsestään selviä totuuksia?

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Jeesus on yhtä kuin Kristus, joka on yhtä kuin ko. kristinusko! Onko älyssäsi ja ymmärryksessäsi mahdollisesti jotakin vialla, kun juuri sinullle täytyy toistella näitä itsestään selviä totuuksia?

    Ei kai tuo vain ole teidän kolmas persoonanne, jonka kanssa noin kauhiasti koko ajan riitelette?

    Äänestä

  • tohtorisetä kirjoitti:

    Ei kai tuo vain ole teidän kolmas persoonanne, jonka kanssa noin kauhiasti koko ajan riitelette?

    Ei valitettavasti ole, en ole perehtynyt persooniin. Ja jos minulla onkin varattuna oma nimimerkki, niin omapahan se on ja täysin luvallista. Enkä ole sitä koskaan yrittänyt salata keneltäkään. Mutta koska tällä palstalla on joskus paljon häirikköjä, niin täytyy tietystä syystä käyttää myös tuota varattua nimimerkkiäkin. Ja onhan sekin käytännöllinen.

    Äänestä

Lähetyskäsky on lisätty raamattuun osoittamaan kaikille selvyydellä kuinka saatanapalvojat väärenetelvät raamattua tahtonsa mukaan.

Lähetyskäskyä ei oo ja jos se olis niin ei kristinuskollakaan raamatun mukaan olis silti oikeutta lähtettää syytömiäkään; pieniäkään lapsia kidutuksien jälkeen noitarovioille saatanalle uhrattavaksi.

Äänestä
  • ..Jeesus Kristus sen antoi. Vastustatko häntä?

    Äänestä

  • ..Karitsa.. kirjoitti:

    ..Jeesus Kristus sen antoi. Vastustatko häntä?

    Se joka vastustaa Jeesusta on se joka murhaa ja murhauttaa vaikka Jeesus on kaikki käskyt vahvistanut.

    Se sama saatanan palvelija väärenelee raamattua ja lisääsiihen esim lähetyskäsky sanan jota ai aikaisemmin ole ollut.

    Se sama ottaa pois raamatusta tekstiä kuten esim poistu älä tee huorin käskynkin.

    Se joka on aina kieltänyt niin Jumalan kuin Jeesuksen on koko olemassa olonsa ajan rikkonut älä tapa käskyäkin vastaan ja se on saatanan palvelija joka toimii toiminimellä kristinusko.
    Jumala ja Jeesus ei ole niitä murhia teettänyt vaan saatanan palvelija jonka tekoja yrität vierittää Jumalan ja Jeesuksen ainaasaannoksiksi ja siten olet itse syvällä saatanallisuudessa ja yrität esiintyä Jumalan ja Jeesuksen puolustajana mut kuiten kin toimit heitä vastaan niinkuin sinut on koulutettu...

    Äänestä

  • vastustaa Jeesusta kirjoitti:

    Raamatussa on kirjoitettuna sanoma sen joko ymmärtää tai sitten ei. Kaikessa elämässä ja kirjoitetussa on jotakin väärää ja oikeaa. Täydellisyyttä ei ole maan päällä. Älä leiki sellaista. Raamattuja on satoja erilaisia versioita. Täsmennä asiasi tästlähin vähän paremmin. Lopeta siis tuo uikutus ja ruikutus.

    Äänestä

  • se joka kirjoitti:

    Kristinusko ymmärtää herransa herra saatanan tahdon vaikka opettaa valkeuden enelien opetuksia.
    Teoillaan kristinusko osoittaa herrakseen herra saatanan tarvittaessa vaikka syyttömiä pikkulapsia kidutten ja siteen noita rovioilla polttaen jotta kenelläkään ei olis epä varmuutta ketä seuraa.
    Noita saatanallisia tekoja vaatii herra saatana kristinuskon uskovaisiltakin uskon tukemiseksi.

    Jumalallinen Tietous on sielullinen selvyys heille joilla se on!

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    Kristinuskolla ei ole herraa, valitan. Se ei ole persoona, ei toimiva yksikkö, se ei ole eliö, elävä organismi. Eikä sillä ole sielua. Eikä se myöskään voi itsessään mitään tehdä. Se ei myös osaa käsitellä tulitikkuja, eikä se voi tehdä syyttömille pikkulapsillekaan yhtään mitään. ;)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Trubaduuri kirjoitti:

Tuo yksi Raamatun kuuluisinpia kohtia on Ihmisen Pojan, Kristuksen suurelle yleisölle saarnaama *"Vuorisaarna"
ja sen lisäksi muunmuassa Kristuksen antama niin kutsuttu "lähetyskäsky", joita monet vääntävät ja kääntävät itselleen sopivaksi, jotkut jopa väkisin, muotoillen sen sanoman ytimen aivan käsittämättömään muotoon vain omia tarpeitaan ajatellen. Koska se kuitenkin on niinkin keskeinen tekijä ilosanoman eteenpäin viemiseksi, niin en malttanut olla sitä
käsittelemättä täällä, jossa on niin monen monta erilaista asiantuntijaa. Joten olkaatten hyvät. Ensin laitan tuohon
oman käännökseni ja sitten joitakin muita yleisenpiä versioita sen jälkeen.

Oma versio lähetyskäskystä, vapaasti alkuperäistä lainaten ja tulkiten. >
Menkäätten kaikkialle ja opettakaat kaikkea kansaa sekä kastakaatte heitä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimissä
Opettaen heitä samalla pitämään se kaikki jota minä olen käskenyt pitämään ja katsokkaatte, minä olen oleva
teidän kansanne joka hetki maailman loppuun asti.

Kommentti, tuossa käskyssä ei esiinny esim. velvoitetta kastaa ollenkaan vedellä, vaan Pyhän Hengen nimissä,
jonka sinetöi taivaallinen Isä esikoispoikansa kanssa yhdessä. Nämä kaksi yhdessä ovat siis ehdotamasti
samaa mieltä ko. asiasta.
Johannes Kastaja todistaa omalla tavallaan tuosta Hengen kasteesta sanomalla jota kuinkin täten. Minun jälkeeni
tulee hän jonka kengännauhojakaan en ole arvollinen sitomaan, ja hän ei kasta teitä vedellä vaan pyhällä Hengellä.
Ja tietenkin tuon opetuksen sisältö on Kristuksen julki puhumat opetukset ja vertaukset sekä käskyt että itse ilosanoma
ja Isän perimmäisen tahdon ilmi tuonti, ei mikään muu! Asia selventyy itse kullekkin jos malttaa lukea kaikki ne kohdat jotka kiinteänä osana kuuluu Kristuksen taivaalliselta Isältä saamaan tehtävään, joka on kokonaisvaltainen kaikilta sen osiltaan.

Lähetyskäsky

Raamattu 1933/38
18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Biblia 1776
18 Ja Jesus tuli ja puhutteli heitä, sanoen: minulle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä.
19 Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen,
20 Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!

Lutherbibel 1912 (Saksa)
18 Und Jesus trat zu ihnen, redete mit ihnen und sprach: Mir ist gegeben alle Gewalt im Himmel und auf Erden.
19 Darum gehet hin und lehret alle Völker und taufet sie im Namen des Vaters und des Sohnes und des heiligen Geistes,
20 und lehret sie halten alles, was ich euch befohlen habe. Und siehe, ich bin bei euch alle Tage bis an der Welt Ende.

Louis Segond (Ranska)
18 Jésus, s'étant approché, leur parla ainsi: Tout pouvoir m'a été donné dans le ciel et sur la terre.
19 Allez, faites de toutes les nations des disciples, les baptisant au nom du Père, du Fils et du Saint-Esprit,
20 et enseignez-leur à observer tout ce que je vous ai prescrit. Et voici, je suis avec vous tous les jours, jusqu'à la fin du monde.

Riveduta Biblia (Italia)
18 , accostatosi, parlò loro, dicendo: Ogni potestà m?è stata data in cielo e sulla terra.
19 Andate dunque, ammaestrate tutti i popoli, battezzandoli nel nome del Padre e del Figliuolo e dello Spirito Santo,
20 insegnando loro d?osservar tutte quante le cose che v?ho comandate. Ed ecco, io sono con voi tutti i giorni, sino alla fine dell?età presente

Latin Vulgata (Latina)
18 et accedens Iesus locutus est eis dicens data est mihi omnis potestas in caelo et in terra
19 euntes ergo docete omnes gentes baptizantes eos in nomine Patris et Filii et Spiritus Sancti
20 docentes eos servare omnia quaecumque mandavi vobis et ecce ego vobiscum sum omnibus diebus usque ad consummationem saeculi

Reina-Valera (Espanja)
18 Y llegando Jesús, les habló, diciendo: Toda potestad me es dada en el cielo y en la tierra.
19 Por tanto, id, y doctrinad á todos los Gentiles, bautizándolos en el nombre del Padre, y del Hijo, y del Espíritu Santo:
20 Enseñándoles que guarden todas las cosas que os he mandado: y he aquí, yo estoy con vosotros todos los días, hasta el fin del mundo. Amén.

English tr. of Peshitta (Englanti)

18 And Jesus came near, and discoursed with them, and said to them: All authority is given to me, in heaven and on earth. And as my Father sent me, so also I send you.
19 Go ye, therefore, and instruct all nations; and baptize them in the name of the Father, and of the Son, and of the Holy Spirit.
20 And teach them to observe all that I have commanded you. And, behold, I am with you always, unto the consummation of the worlds Amen. Completion of the Holy Gospel as published by Matthew; and which he published in Hebrew, in the land of the Palestineans.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu