Totuus ei

Päivän Sanassa Jeesus kertoo, että jos Hänen Sanassaan pysyy, on totisesti Hänen opetuslapsensa ja tulee tuntemaan totuuden ja tulee vapaaksi.

Kirjanoppineet ja fariseukset eivät voineet tuollaista puhetta käsittää. He eivät edes ymmärtäneet olevansa orjia, siis synnin orjia.
Viimein heidän kateutensa kasvoi tuollaisesta vapaudesta opettavaa kohtaan, niin suureksi, että he tappoivat Mestarin ja Opettajan ja menettivät mahdollisuuden tulla totuuteen ja vapauteen.

Kuitenkaan suurin Opettaja ei jäänyt kuolemaan, vaan tänäänkin Hän opettaa meitä Pyhän Henkensä kautta ja jokainen, joka uskoo Hänen Sanansa ja pysyy niissä on totisesti tuleva vapaaksi.

Ajatelkaa, usko riittää, sillä meille annetaan taivaasta voima pysyä Sanassa ja siksi saamme olla vapaita.

"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, kaikki muu teille annetaan."

Joh.8
31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
33 He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?"
34 Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
35 Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.
36 Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.
1106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ja lupaus:

28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.

Matt. 11
25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
26 Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.
27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.
30 Sillä minun ikeeni on sovelias, ja minun kuormani on keveä."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kelvannut*** kirjoitti:

Päivän Sanassa Jeesus kertoo, että jos Hänen Sanassaan pysyy, on totisesti Hänen opetuslapsensa ja tulee tuntemaan totuuden ja tulee vapaaksi.

Kirjanoppineet ja fariseukset eivät voineet tuollaista puhetta käsittää. He eivät edes ymmärtäneet olevansa orjia, siis synnin orjia.
Viimein heidän kateutensa kasvoi tuollaisesta vapaudesta opettavaa kohtaan, niin suureksi, että he tappoivat Mestarin ja Opettajan ja menettivät mahdollisuuden tulla totuuteen ja vapauteen.

Kuitenkaan suurin Opettaja ei jäänyt kuolemaan, vaan tänäänkin Hän opettaa meitä Pyhän Henkensä kautta ja jokainen, joka uskoo Hänen Sanansa ja pysyy niissä on totisesti tuleva vapaaksi.

Ajatelkaa, usko riittää, sillä meille annetaan taivaasta voima pysyä Sanassa ja siksi saamme olla vapaita.

"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, kaikki muu teille annetaan."

Joh.8
31 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani;
32 ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi".
33 He vastasivat hänelle: "Me olemme Aabrahamin jälkeläisiä emmekä ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka sinä sitten sanot: 'Te tulette vapaiksi'?"
34 Jeesus vastasi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.
35 Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti.
36 Jos siis Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu