Adventisteilla on ellenismi ja muukin synti saostunut pohjalle, niin että liemi ei päällisin puolin näytä kovin huomiota herättävältä eikä adventisti itse huomaa myrkyttynyttä tilaansa.
Kun tulee uskova, joka hämmentää sakat pohjasta vertaamalla Ellen Whiten kirjoituksia/adventtikirkon oppeja Raamattuun, lähtee adventistin sydämen syövereistä sakat liikkeelle ja olo tulee hänelle epämiellyttäväksi.
Osa tuolloin pakenee ja sulkee korvansa vakuuttaen itselleen, että tuo ei koske häntä, kaikki on hyvin niin kuin ennenkin. Sakka laskeutuu tuolloin takaisin pohjalle ja paatumuksen tila jatkuu.
Osa taas ottaa nuo väärät kirjoitukset ja opit ja tekee niistä kilpensä ja hyökkää Raamatun sanaa ja uskovaa vastaan.
Osa sitten tulee synnintuntoon, haluaa päästä väärästään eroon. Parhaassa tapauksessa hänelle tulee etsikkoaika ja hän tulee uskoon.
Saostunut ellenismi
3
189
Vastaukset 3
- olkikasassa
Ellen White ei tuominnut missään harhaopiksi Millerin povaamista Jeesuksen tulemisesta v. 1844.
Väärän ennustuksen selittäminen ja niihin liittyvät näyt ovat harhaa.
Ellen Whitellä ei ollut uudestisyntymisen kokemusta vaan 17 vuotiaana tyttönä harhan selittämisen armolahja. - jaksat valehdella
ja keräät päällesi Jumalan vihaa. Tee parannus itsesi tähden.
- selityksilläsi
Tuliko Jeesus v. 1844?
V. 1844-oppia ei löydy Raamatusta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99939Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?157896- 64740
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 50628
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32572Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30567Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.37546- 31541
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee456528- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 43483
- 44471
- 31465
- 68451
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437
